härkämies on mysteeri

rapuneitokainen

Tässä teille kaikille, jotka ihmettelette kun härkämies on niin mysteeri teille. Tänään nimittäin koitin tuosta jtn selkoa saada, vaikka aika heikoksi jäikin tavoite :D

Olen tätä härkämiestä nähnyt tuossa 3kk sitten kerran yhdessä synttärijuhlissa ja sen jälkeen noin parin viikon päästä kävimme kahvilla ja leffassa. Tämän jälkeen oli 2kk tauko kun hänellä oli paljon kiireitä ja bänditreenejä, jotka veivät paljon aikaa.

Itse jo ajattelin ettei tästä mtn enää kuulu, vaikka siis omalla tavallan minulla oli vahva tunne että kyllä hän haluaa nähdä ja tutustua. Nyt olemmekin nähneet tässä kahvin merkeissä kolme kertaa tämän kolmen viikon sisällä eli kerran viikossa. Osalla kerroista minä olen häntä pyytänyt kahville ja välillä hän.

Hän kyllä vaikuttaa seurassani hyvin huomaavaiselta ja herrasmieheltä ja kiinnostuneelta että haluaa nähdä, mutta silti taas toisaalta niin mysteeri ettei hänestä yksinkertaisesti ota mtn selvää.

Sanoinkin hänelle huvittuneena että onpa outoa kun olemme nyt nähneet tässä muutaman kerran kun miettii muutamaa viikkoa taaksepäin. Tämä härkämies alkoi itsekin hieman hymyilemään ja naureskelemaan ja tajusi itsekin mitä tarkoitin. Sanoinki hänelle suoraan että ollut ihan outo kun en ole osannut ottaa mtn selvää, että haluaako hän nähdä vai ei. Ja härkämies ilmeisesti tajusi tämän paremmin kuin hyvin, sillä hän naureskellen tokaisikin heti että tietää että on aina hiukan mysteeri :D

Sanoin jtn että on joo ollut ja siihen hän heti korjasi etteikö ole muka enää ja suoraan lisäsin että: "no oot aina kyllä" :D Härkä alkoi nauraa ja hiljeni hetkeksi ja alkoi hymyillen miettimään hetken. Sitten hän tokaisi jtsp: "hmm ehkä mä en enää kauaa et katotaan tos synttäreillä". Kun siis viikon päästä pidän 18v synttärit johon hän tulossa, niin ilmeisesti tämä jotenkin avaa härän ajatuksia :D

Tästä tuli sellainen fiilis, että tämä härkämies tietää että on mysteeri ja omalla tavallaan haluaaki sitä olla, ja tämä varmasti monen muunki kohdalla. Lähtiessäni hän halasi minua ja sanoi soittavansa pian, muttei ole pariin tuntiin mtn kuulunu. Että ilmeisesti mysteeri vielä viikon ajan :p

Ja tänään myöskin tajusin että ilmeisesti tämä härkämies haluaa tosiaan tutustua hitaasti ja "testailee" toista. Sillä ohitsemme meni jokin hevarijätkä ja hän kysyä tokaisi suunnilleen näin: "lähtisitkö mun kanssa kahville jos olisin ton näkönen?" ja sit kun tuli tatuoinnut puheeks: "tykkäisitkö jos mulla olis tatuointi?" ja sit kun jotku pojat pelaili jtn maksullista peliä niin kysyi jälleen että: "lähtisitkö mun kanssa kahville jos olisin tossa pelailees?". Naurahdinki että mitä tää oikee on, et mitä oikee kyselet :D Vastaski siihen vaan naureskellen et "testailen vaan". Et aika selväksi sekin tuli sitten :p

Tässä teille, jotka mietitte härkämiehen outoa käytöstä, sillä tämä härkämies juuri tunnusti tietävänsä että on mysteeri ja selkeästi minua testaili :D ja tietty samanlaisia kokemuksia mukava kuulla lisää :p

2

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihana Mysteeri

      Olen ollut 4 vuotta Härkämiehen kanssa naimississa ja voin sanoa että selkoa saa kunhan uskaltaa!! Yhtäkään näistä ihanista päivistä en ole katunut. Härkämiestä ei niin vain kesytetä, se onkin tarkkaa tunteiden ja sielujen tulkintaa. Kuvailit paljon omia odotuksiasi, mutta odotukset kannattaa unohtaa ainakin tyypillisempien härkämiesten kanssa, he kun eivät ole samaa maata muiden merkkien miesten kanssa. Kun pääset härkämiehen lähelle (siis hän päästää sinut) tulet näkemään pienen osan sitä tunteikasta ja hurmaavaa ihmistä jota Härkämies on. Härkämies voi parhaimmillaan olla todellakin ihana mysteeri.

      • Nimetön

        Olen ollut 12 vuotta härkämiehen kanssa yhdessä
        ja vasta naimisiin menimme..
        Härkä haluaa jääräpäisen naisen rinnalleen..
        Itse en olisi alkanut seurustelemaan, jos en olisi päättänyt olla luja tahtoinen..
        Mieheni nimittäin oli kaiket illat kamujen kanssa, 2kk kestin sitä etten nähnyt häntä..
        Sitten päätin että joko minä tai kamut..
        Hän valitsi minut.Ja tässä sitä edelleen ollaan..
        Kysyin miksi mieheni alkoi minun kanssa seurustelemaan, hän kertoi että olin aurinkoinen, oma itseni ja hassu nainen. Hän kaipaa hulluttelua, vaikka kotona viihtyy..aina jotain jännää pitää olla..
        Ole siis aurinkoinen, energinen ja puoleensa vetävä nainen, anna hänen kehrätä sinua, älä anna heti periksi, anna miehen juosta perässäsi!!!
        Minä tein niin ja kesytin mieheni :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe