PÄÄOMA

Tuossa alempana Raineston politrukki itkeskelee
ettei kukaan ANTANUT pääomaa venhon leipomiseen.

Mielenkiintoinen dilemma!

Rainesto sylkee pääoman päälle yleisesti ja vääntää
itkua kun kukaan ei sitä hänelle lahjoittanut.

No, tästä päästäänkin siihen että kun rohveetta on
kantapään kautta kokeillut ettei ilman pääomaa
tule hommasta mitään, niin miten helevetissä voi
olla sitä mieltä että pääomaton yhteiskunta
on paratiisi.

Vollottaa palkkojen pienuudesta ja itse on
kokeillut käytännössä palkan maksua ilman rahnaa.

Itse asiassa tuo rohvessoorille annettu pääoma
ei olisi ollut missään tallessa, mikäli olisi
toteuttanut sosialismin perusvitsausta eli
tuottamatonta työtä.

Työläisten työpaikatkin olisivat olleet sangen
lyhytaikaisia ja työläiset alta aikayksikön
kilometritehtaalla.

Miten hitossa voi pääoman syönti olla työläisten
etu?

Tätä ei toveri Urpo ymmärrä ei sitten millään.

Etenkään sitä että Rainesto vielä senkin jälkeen,
kun on havainnut yhtälö mahdottomaksi, itkee
sen perään. Tuottamattoman yritystoiminnan jossa
palkanmaksu on ulkoistettu tuloslaskelmasta.

Ja kiroamassa pääomia.

Aivan skitsoa.

Tahtoo sitä mitä manaa alimpaan kattilaan?
13256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kun itse ei onnistuta, niin tehdään kaikkensa ettei muutkaan onnistu. sitä kutsutaan myös venäläiseksi kateudeksi ja täytyy sanoa, että toveri rainesto on malliesimerkki kyseisestä aiheesta; kun mikään ei omalla kohdalla suju nuottien mukaan ja pilli on tukossa, niin ajelleen skoottereilla pitkin aurajoen varsia ja möykätään turuilla ja toreilla, että "kostoa, kostoa!!!´", kirjoitellaan vihamiesten nimiä mustiin vihkoihin ja suunnitellaan rangaistustoimenpiteitä virkamiehiä ja porvaristoa vastaan ja perustetaan mielikuvitushallintoja, joissa itse istutaan ylimpänä imperaattorina jakelemassa tuomioita...

kommunisteista ei taida löytyä omillaan toimeentulevia yksilöitä; kaikki enempi tai vähempi elämässään eksyneitä ja sitten tälläinen pieni poppoo vielä kehtaa meuhkata jostain "kansasta"...

Äänestä
  • Yhtä naurettavia tolvanoita kuin ennenkin!

    Toiset on aina väärässä ja yritteliäät sekä
    ahkerat ahneita.

    Huvituin suuresti tuosta Raineston kirjoituksesta
    jossa oli mennyt nahkapaskapäiden invaasioon
    väliin.

    Luokitteli ne porvareiksi vaikka kyse on vasurien
    hyysäämistä täysissä voimissa olevista aikamies-
    pojista, jotka neukkuvankilassa olisi laitettu
    uudelleen koulutusleirille.

    No, Rainesto on varmaan jossain määrin syyntakee-
    ton eikä saisi häntä kovin vedellä olan takaa
    virtuaalisesti.

    Nauratti vaan niin vitusti tuo "eivät antaneet"!

    Pääomia tärvättäväksi.

    Punikkia täytyy ymmärtää.

    Kun on annettu ei ollenkaan ei voi vaatia
    mitään.

    Väitti Suomea palkkojakin alhaisiksi vaikka
    muu maailma tietää että Suomen palkkatasolla
    on hyvin vähän kannattavaa tekemistä.

    No, siitähän ei kommunisti ymmärrä hevon vittua.

    Kannattavuudesta ja tasapainossa olevasta kansan-
    taloudesta.

    Kuten ei mistään muustakaan.

    Paitsi kapinan vääryyksistä joiden tekijät ovat
    kuolleet jo aikaa sitten.

    Viikonloppuja.

    Nyt täytyy ottaa loman kunniaksi vähän XO konja-
    miinia.

    Ja pysyä kaukana laiturista sekä veneestä.

    Äänestä

Voi herran isä että minua suututtaa
lukea tyypillistä räkytystäsi.
Etkö jumalauta voi olla koskaan
kunnolla. Täällä vaan mustamaalat muita
päivät pitkät.

Ja pääomaa on aina, joko reaalisessa
taikka finanssisessa muodossa.
Rainestollakin on pääomaa,
jos finanssia niin sitten reaalista.

Minäkin syljeskelen oikein mielelläni
suurpääoman päälle. Finanssipääomalle,
jota on yhdellä ihmisellä niin paljon,
ettei sitä normaalit ihmiset ymmärräkään.

Urppeli:
Miten hitossa voi pääoman syönti olla työläisten
etu?

Tätä ei toveri Urpo ymmärrä ei sitten millään.

No etpäs tietenkään ymmärrä,sehän
olisi silkkaa mahdottomuutta.

Äänestä
  • Kun paskapuheautomaatti Rainesto puhuu niin siihen
    ei saisi vastata tai asettaa lisäkysymyksiä vai?

    Otas sinäkin hame ja tissiliivit päältäsi ja
    pukeudu välillä miesten kamppeisiin.

    Raineston pääomat löytyy käräjäoikeuden tuomiosta.

    Sen perusteluista.

    Se siitä.

    TÄYTYY KOPSATA ETTÄ TSOUKKI AUKEAA.

    ELI MUNARI KIRJOITTI:

    Urppeli:
    Miten hitossa voi pääoman syönti olla työläisten
    etu?

    Tätä ei toveri Urpo ymmärrä ei sitten millään.

    No etpäs tietenkään ymmärrä,sehän
    olisi silkkaa mahdottomuutta."

    NO NIINHÄN MINÄ JUST TARKOITIN! OLLAAN SAMAA
    MIELTÄ ETTÄ MAHDOTONTAHAN SE ON KUORMASTA
    SYÖDÄ ENEMMÄN KUIN KUORMAAN LASTATAAN.

    VOIT OTTAA TEKSTIN SEINÄKIRJOITUKSEKSI OLKKARII-
    SI OTSIKOLLA SOSIALISMIN TALOUDELLINEN MAHDOTTO-
    MUUS!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Kun paskapuheautomaatti Rainesto puhuu niin siihen

    Tuttuun vanhaan tapaan.
    Koko läjäys:

    ELI MUNARI KIRJOITTI:

    Urppeli:
    Miten hitossa voi pääoman syönti olla työläisten
    etu?

    Tätä ei toveri Urpo ymmärrä ei sitten millään.

    Minä:
    No etpäs tietenkään ymmärrä,sehän
    olisi silkkaa mahdottomuutta."

    Liitit minun vastaukseni sinun kysymykseesi
    valheellisesti. Minä tarkoitin tuolla toteamuksellani sinun ymmärtämöttömyyttä.

    Vaikka minä ymmärtäisin, muttet sinä.
    Niin se ei tarkoita että olisin
    kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Myönnetään.

    Faktaa on että jos pääomia syödään, ne loppuvat.

    Vai voiko teillä huushollissa syödä enemmän kuin
    tienataan?

    Eppäilen.

    Kommunistien käsissä häviävät kaikki pääomat.

    Niin yritystoiminnan kuin yhteiskunnan.

    Jäljelle jää käteistalous.

    Luulisin oppineisuutesi ehkä olevan sitä luokkaa
    että vähän pinnistämällä ymmärrät yskän?

    Niitä ei syödä. Pääomien kansallistaminen
    ei ole pääomien syömistä.

    Pinnistelehän nyt, edes vähän.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Niitä ei syödä. Pääomien kansallistaminen
    ei ole pääomien syömistä.

    Pinnistelehän nyt, edes vähän.

    Mihin tarkoitukseen ne jaettaisiin?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Mihin tarkoitukseen ne jaettaisiin?

    On periaatteessa pääomien kansallistamista.
    Tehtaat kansallistetaan valtiolle,
    suuryritykset, tuotanto valtiolle.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    On periaatteessa pääomien kansallistamista.
    Tehtaat kansallistetaan valtiolle,
    suuryritykset, tuotanto valtiolle.

    Vain pääomista. Eläkeyhtiöiden, pankkien,
    yritysten, yksityisten ja säätiöiden.

    Vai meneekö liian vaikeaksi?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Vain pääomista. Eläkeyhtiöiden, pankkien,
    yritysten, yksityisten ja säätiöiden.

    Vai meneekö liian vaikeaksi?

    Tehtaat ovat pääomaa!
    Reaalipääomaa. Joutuuko tässä
    kokoomuslaista neuvomaan ihan pääoman
    suhteen.

    Jo on aikoihin eletty.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Tehtaat ovat pääomaa!
    Reaalipääomaa. Joutuuko tässä
    kokoomuslaista neuvomaan ihan pääoman
    suhteen.

    Jo on aikoihin eletty.

    No sovitaan että sosialisoidaan sitten sorvit
    ja pääomat.

    Neuvoa voit mutta pääoman määrittäminen on kiinteis-
    töistä vähän hankalaa käypien arvojen ja kirjanpito-
    arvojen poiketessa toisistaan.

    Rahna on aina rahnaa.

    Molemmat omassa kategoriassaan.

    Äänestä

  • T URPO kirjoitti:

    Puhummeko finanssi- vaiko
    reaalipääomasta.

    Molemmat kun pääomia ovat.
    Eri muodoissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

T Urpo kirjoitti:

Tuossa alempana Raineston politrukki itkeskelee
ettei kukaan ANTANUT pääomaa venhon leipomiseen.

Mielenkiintoinen dilemma!

Rainesto sylkee pääoman päälle yleisesti ja vääntää
itkua kun kukaan ei sitä hänelle lahjoittanut.

No, tästä päästäänkin siihen että kun rohveetta on
kantapään kautta kokeillut ettei ilman pääomaa
tule hommasta mitään, niin miten helevetissä voi
olla sitä mieltä että pääomaton yhteiskunta
on paratiisi.

Vollottaa palkkojen pienuudesta ja itse on
kokeillut käytännössä palkan maksua ilman rahnaa.

Itse asiassa tuo rohvessoorille annettu pääoma
ei olisi ollut missään tallessa, mikäli olisi
toteuttanut sosialismin perusvitsausta eli
tuottamatonta työtä.

Työläisten työpaikatkin olisivat olleet sangen
lyhytaikaisia ja työläiset alta aikayksikön
kilometritehtaalla.

Miten hitossa voi pääoman syönti olla työläisten
etu?

Tätä ei toveri Urpo ymmärrä ei sitten millään.

Etenkään sitä että Rainesto vielä senkin jälkeen,
kun on havainnut yhtälö mahdottomaksi, itkee
sen perään. Tuottamattoman yritystoiminnan jossa
palkanmaksu on ulkoistettu tuloslaskelmasta.

Ja kiroamassa pääomia.

Aivan skitsoa.

Tahtoo sitä mitä manaa alimpaan kattilaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu