Tietääkö kukaan

Kotibongari

Tietääkö kukaan kuinka pieni silkkiuikun poikanen selviytyy yksin maailmassa. Kotirannallani näin noin 15cm mittaisen todennäköisesti silkkiuikun poikasen. Lähitienoolla ei näkynyt emoa poikasineen eikä rannan asukkaat olleet nähneet muutenkaan silkkiuikkua tänä kesänä. Tämä erakko päilyili jatkuvasti ympärilleen ja piiloutui osittain välillä venepoijun taakse. Pullallakaan ei voi auttaa yksinäistä, kun syö kaiketi vain kalaa.

3

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lärvänen

      Kyllä 15cm poikanen on ravintonsa hankinnassa hyvinkin omavarainen, joten ei tarvitse syöttää. Kyllä ne emotkin sieltä ilmaantuu, kun aika koittaa. Poikanen lymyilee rantaheinikossa luultavasti siksi, ettei joutuisi petolinnun tai hauen saaliiksi. Ole huoleti, kyllä luonto omistaan huolen pitää.

    • ornitologi

      On ihan normaalia, että silkkiuikun poikaset odottelevat yksin tai muiden poikasten seurassa kunnes emot tuovat ravintoa ja katoavat jälleen ravintoa etsimään. Ruokintavälit voivat olla pitkiäkin. Seuraamalla poikasta näkee ennen pitkää myös emon, joskus vain yhden sillä silkkiuikut usein jakavat poikueen molempien emojen kesken.

    • Kotibongari

      Kyse on Cityrannasta, jonka varrella on rivi-ja omakotiasutusta ja kuntopolku. Emoa ja muita poikasia ei ole todella näkynyt koko kesänä (asukkaiden mukaan). Poikanen ui venepoijua ympäri(moottoriveneille tarkoitettua) ja rannalla ei ole kaisloja ja ruohikkoa. Mutta löysin nyt viikkoa myöhemmin samasta paikasta "nuorikon" reippaasti kasvaneena, joten tuntuu selviävän yksinkin. En tiedä onko lintulapsi kuikka vai silkkiuikku, nokka pitkä ja terävä ainakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5405
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2176
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1790
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      142
      1742
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1525
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1447
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1328
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      210
      926
    Aihe