koin sen ekan kerran viikko sitten. olin ikäisekseni suht vanha neitsyt, 25v. Jännitin että se sattuisi mutta niin ei onneksi käynytkään! olin ennen ekaa kertaa venyttänyt immenkalvoani niin paljon, että sinne mahtuisi penis. Harrastin seksiä kuukautisvuodon aikana, itse asiassa loppuaikana, jolloin tuli 1tl verta yhdynnän aikana. Mietin, oliko se sitä vaiko neitsytverta? yhdyntä ei sattunut - itse asiassa se ei oikein tuntunut miltään. olo on kuin olisi edelleen neitsyt, ei sen menettäminen mullistanut elämää mitenkään. muilla samanlaista?
koin sen
viikko sitten
31577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mieheltä peppuun ja vaihdoitte sitten paikkaa
Minä myös menetin neitsyyteni jokin aika sitten, parikymppisenä. Mies on niin upea että jännittää ei tarvinnut yhtään, kaikki sujui tosi luontevasti ja mieheni on jonkun verran vanhempi - tiesi mitä tekee. Aiemmin epäilin mahtuuko sisääni mitään muuta kuin yksi sormi ilman julmettua kipua, mutta oikeastaan en tuntenut mitään kivuliasta lainkaan. Vertakaan ei tulut. Hassuinta oli että se ensimmäinen kerta ei oikein kyllä tuntunut miltään. En tiedä onko masennus tai jokin vienyt sen hohdon vai oliko se vain ensikertalaisen jäykkyyttä.. Nyt ollaan rakasteltu jo useampaan otteeseen ja oikeastaan joka kerta tuntuu paremmalta.. :)
mustakin tuntui, etten oikein tuntenut mitään... mutta myöh oon tuntenut. on ollut upeita hetkiä... mutta ei sen neitsyyden menetäminen ollut niin ihmeellinen asia, olo on kuin sitä ei oiskaan menettänyt, heh