Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

rakastunut(ko)haluton?

Olen tapaillut 4kk ajan erästä miestä. Alkuaikoina seksi oli aivan mahtavaa mutta nyt surkeaa. Tätä huonoa seksiä on kestänyt jo kuukauden ajan, jos mistään seksistä voi enää puhuakaan.

Kaikki muuttui yhdessä yössä: Mies ei enää jaksanut esileikkejä vaikka oli aikaisemmin halunnut itsekin sitä paljon. Eli suoraan vaan toimintaan, jos sekään onnistuu, sillä joko hän tulee heti tai ei tule ollenkaan, vaan erektio laskee kesken kaiken. Näen selvästi, että tämä haittaa miestäkin sillä hän muuttuu epäonnistuneen seksin jälkeen aina kylmäksi. Kun kysyn hienovaraisesti syytä miksi näin käy, en saa muuta vastausta kuin että hän on väsynyt tai sitten hän suuttuu.

Koska en saa kunnon selitystä ongelmaan, joka on jatkunut jo kuukauden, olen alkanut itse miettiä kaikkia mahdollisia syitä, mutta mikään ei tunnu loogiselta. En usko, että kyseessä on toinen nainen, sillä hänen ei ole pakko tapailla minua vaan voi lähteä toisen naisen matkaan jos huvittaa, koska vasta tapailemme, eikä kummallakaan ole ns. velvollisuuksia toista kohtaan. Kaiken lisäksi tiedän, että hän on todella ihastunut minuun ja hän taas tietää minun tunteistani häntä kohtaan, joten mistään epävarmuudesta tai tunteiden viilenemisestä ei voisi olla kyse. Tietääkseni hänelle ei ole ilmaantunut yhtäkkiä mitään ongelmiakaan elämäänsä tms.

Suorituspaineetkin tuntuvat oudolta selitykseltä, sillä hän tietää kykynsä ja olen monta kertaa ihastellutkin hänen taitojaan. Tosin välillä, hän on ollut turhautunut siitä, etten saa orgasmia niin usein kuin hänen entiset naisensa, mutta ainakin luulin hänen ymmärtäneen asian, kun selitin, etteivät kaikki naiset yksinkertaisesti vain tule, vaikka nauttisivatkin.

Ymmärrän sen, että välillä näin voi käydäkin jos tosiaan on väsynyt, sehän on aivan normaalia. En aluksi häneltä edes tivanut vastausta, vaan huikkasin että ei se mitään yms. Nyt kuitenkin ajan kuluessa ymmärtäväisyyteni alkaa pikku hiljaa kadota naisellisen itsetuntoni kera, ei nimittäin ole kovin mukavaa jäädä kerta toisensa jälkeen yksin sänkyyn perse pystyssä miehen viilettäessä pois paikalta väsyneisyys-selityksien kera. Miksi hän sitten tekee aloitteen, jos ei huvita?

Kertokaapa minulle, onko teillä ollut samanalaisia ongelmia tai että mistä tällainen voi oikein johtua. Kiitos asiallisista vastauksista! =)
163108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

:Kiitos asiallisista vastauksista!:

Senkin saastaiset ja syntiset perverssit!

Äänestä
  • saada viime aikoina riittävästi??

    Äänestä

Mun miesystävälläni vähän samantapainen ongelma! Harmittaa, itse olisin seksuaalisesti halukas. En kuitenkaan halua olla liian tyrkky. Mekin tapailemme ja tulevaisuudesta emme ole paljon puhelleet, rakastan kylläkin kumppaniani ja hänkin on sanonut minulle samoin. Olemme tapailleet yli kaksi vuotta. Harmittaa kovasti, kun mies sulkeutuu tämän asian kanssa. Yritän ottaa asian puheeksi välillä, mutta hän vaikenee tai pitää sitä vittuiluna. Mietin kuitenkin tätä seksi asiaa, josko vaikka meistä pari tulee.

Äänestä

Noh, miestä on alkanut korpeamaan se, että sinä et tule. --seksi on alkanut tuntumaan vaivannäöltä ja jo etukäteen joutuu miettimään, että tuleekohan se ja mitä kaikkea pitäisi tehdä ja miten, että tulisi ja viitsiikö siihen edes ruveta, kun ei tule kuitenkaan jne.. Vaikka kuinka selittäisit "silti nauttivasi", niin aina se vaan ei riitä..

Äänestä
  • --niin siis aina se vaan ei riitä varsinkaan, jos on aiempia kokemuksia naisista, joiden kanssa seksi on huoletonta, helppoa ja jotka saavat helposti orgasmin.. ajatus orgasmin saavasta naisesta on kiihottava --kun taas ajatus siitä, että nainen EI saa orgasmia on vähemmän kiihottava.. aikansa sitä jaksaa ikäänkuin asia ei vaivaisi, mutta jossain vaiheesssa kuppi alkaa täyttymään -vaikka kuinka toisesta muuten tykkäisi..

    Äänestä

  • Nainen vaistollaan tajuaa, että mies turhautuu, jos sitä laukeamista ei heti parilla työnnöllä tule. Seksi maistuu pian miehen mielestä puulle. Vinoilua, ihmettelyä, vertailua entisiin jne...siitä seuraa, että nainen alkaa viiletä, koska häntä loukataan, olkooon kyseessä vaikka oikeasti halukas nainen. No siitähän seuraa, että nainen pihtaa mieluummin kuin on arvosteltavana. Ja siitä seuraa se pyörä, jota orava pyörittää, siis orkuton pyörä.

    Äänestä

Ehkäpä mies haluaa vaihtelua eli tavallaan pallo siirtyy nyt sinulle. Piristä välejänne vaikka viettelemällä mies, ota sinä välillä ohjat käsiisi.

:)

Äänestä

Mies ei varmaan oikein haluaisi myöntää itselleeenkään, että seksi noiden "aiempien" naisten kanssa on ollut parempaa ja nautittavampaa... Varsinkaan, jos hänellä muuten on voimakkaita tunteita sinua kohtaan.

Vaikea yhtälö. Ei käy kateeksi.

Äänestä
  • taitaa olla miun pienimunainen eksä, jolla ei ottanut eteen

    Äänestä

onko nyt siis tulkittavissa se, että naisella, joka ei saa orgasmia ei ole oikeutta nautintoonkaan! Itsellänikin on ongelmia orgasmin saamisessa...miesten sitä ihmetellessä tuntuu siltä ettei mieheiä kiinnosta alunperinkään naisen miellyttäminen naisen vuoksi vaan orgasmin toivossa tavoitellaan vain oman miehisen egon buustausta kun nainen sitten tulee...Miehet vois vähän ajatella tätäkin!!

Äänestä
  • ..kirjoitettu.

    Vai olisiko niin, että...

    Miehillä ei kunto kestä kunnollista rakastelua???

    Miesten oma nautinto on tärkeämpää ja miehet eivät osaa pidättää laukeamistaan, vaikka voisivat sen opetella???

    Kovin vähän on miehiä, jotka ajattelevat naisen parasta, mutta heitäkin on.

    Jatkakaamme siis etsintöjä ja kouluttakaamme siinä matkanvarrella taitamattomia miehiä !!!

    Äänestä

  • niimpä. elämä on.

    kenen tahansa orgasmi on kylläkin eniten omien korvien välissä. myös naisten.

    ja jos miehellä on aiempaa kokemusta naisista, joilla korvien väli tässä kohtaa on kunnossa, niin ihan takuulla haikailee sen perään...

    Äänestä

  • -Hidas- kirjoitti:

    ..kirjoitettu.

    Vai olisiko niin, että...

    Miehillä ei kunto kestä kunnollista rakastelua???

    Miesten oma nautinto on tärkeämpää ja miehet eivät osaa pidättää laukeamistaan, vaikka voisivat sen opetella???

    Kovin vähän on miehiä, jotka ajattelevat naisen parasta, mutta heitäkin on.

    Jatkakaamme siis etsintöjä ja kouluttakaamme siinä matkanvarrella taitamattomia miehiä !!!

    Hohhoijaa, näitä joo..

    Kyllä jokainen on itse vastuussa omasta seksuaalisesta tyytyväisyydestään.. siinä miehiä tarvitse odotella "ajattelemaan naisen parasta" ja "taitamaan".. Tarvittavat elementit kyllä löytävät tiensä rakasteluun, kun lakkaa odottamasta autuutta itsensä ulkopuolelta..

    Äänestä

  • elämä on. kirjoitti:

    niimpä. elämä on.

    kenen tahansa orgasmi on kylläkin eniten omien korvien välissä. myös naisten.

    ja jos miehellä on aiempaa kokemusta naisista, joilla korvien väli tässä kohtaa on kunnossa, niin ihan takuulla haikailee sen perään...

    minä. En tiedä, mikä ongelma alkuperäisen kirjoittajan miesystävällä on, mutta ongelma on selvästi hänen eikä naisen. Edellisen vastauksen kirjoittajan kokemukset naisista tai seksistä lienevät jääneet mielikuvituksen tasolle.

    Äänestä

  • höpö, sanon kirjoitti:

    minä. En tiedä, mikä ongelma alkuperäisen kirjoittajan miesystävällä on, mutta ongelma on selvästi hänen eikä naisen. Edellisen vastauksen kirjoittajan kokemukset naisista tai seksistä lienevät jääneet mielikuvituksen tasolle.

    Todellakin turha nyt naista syyttä - ja ainakin sillä logiikalla että "jokainen on vastuussa omasta seksuaalisuudestaan" naisen kannattaisi jättää moinen mies - koska miehellä ei näytä olevan edes haluja/kykyjä ongelman ratkaisemiseen.

    Veikkaan, että miehellä on mielenterveysongelmia.

    Äänestä

  • täydellisen samaa mieltä kirjoitti:

    Todellakin turha nyt naista syyttä - ja ainakin sillä logiikalla että "jokainen on vastuussa omasta seksuaalisuudestaan" naisen kannattaisi jättää moinen mies - koska miehellä ei näytä olevan edes haluja/kykyjä ongelman ratkaisemiseen.

    Veikkaan, että miehellä on mielenterveysongelmia.

    se on homo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-miss kirjoitti:

Olen tapaillut 4kk ajan erästä miestä. Alkuaikoina seksi oli aivan mahtavaa mutta nyt surkeaa. Tätä huonoa seksiä on kestänyt jo kuukauden ajan, jos mistään seksistä voi enää puhuakaan.

Kaikki muuttui yhdessä yössä: Mies ei enää jaksanut esileikkejä vaikka oli aikaisemmin halunnut itsekin sitä paljon. Eli suoraan vaan toimintaan, jos sekään onnistuu, sillä joko hän tulee heti tai ei tule ollenkaan, vaan erektio laskee kesken kaiken. Näen selvästi, että tämä haittaa miestäkin sillä hän muuttuu epäonnistuneen seksin jälkeen aina kylmäksi. Kun kysyn hienovaraisesti syytä miksi näin käy, en saa muuta vastausta kuin että hän on väsynyt tai sitten hän suuttuu.

Koska en saa kunnon selitystä ongelmaan, joka on jatkunut jo kuukauden, olen alkanut itse miettiä kaikkia mahdollisia syitä, mutta mikään ei tunnu loogiselta. En usko, että kyseessä on toinen nainen, sillä hänen ei ole pakko tapailla minua vaan voi lähteä toisen naisen matkaan jos huvittaa, koska vasta tapailemme, eikä kummallakaan ole ns. velvollisuuksia toista kohtaan. Kaiken lisäksi tiedän, että hän on todella ihastunut minuun ja hän taas tietää minun tunteistani häntä kohtaan, joten mistään epävarmuudesta tai tunteiden viilenemisestä ei voisi olla kyse. Tietääkseni hänelle ei ole ilmaantunut yhtäkkiä mitään ongelmiakaan elämäänsä tms.

Suorituspaineetkin tuntuvat oudolta selitykseltä, sillä hän tietää kykynsä ja olen monta kertaa ihastellutkin hänen taitojaan. Tosin välillä, hän on ollut turhautunut siitä, etten saa orgasmia niin usein kuin hänen entiset naisensa, mutta ainakin luulin hänen ymmärtäneen asian, kun selitin, etteivät kaikki naiset yksinkertaisesti vain tule, vaikka nauttisivatkin.

Ymmärrän sen, että välillä näin voi käydäkin jos tosiaan on väsynyt, sehän on aivan normaalia. En aluksi häneltä edes tivanut vastausta, vaan huikkasin että ei se mitään yms. Nyt kuitenkin ajan kuluessa ymmärtäväisyyteni alkaa pikku hiljaa kadota naisellisen itsetuntoni kera, ei nimittäin ole kovin mukavaa jäädä kerta toisensa jälkeen yksin sänkyyn perse pystyssä miehen viilettäessä pois paikalta väsyneisyys-selityksien kera. Miksi hän sitten tekee aloitteen, jos ei huvita?

Kertokaapa minulle, onko teillä ollut samanalaisia ongelmia tai että mistä tällainen voi oikein johtua. Kiitos asiallisista vastauksista! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu