Zero Day

Olisko täällä vielä kiinnostusta elokuvaa kohtaan?
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika huono leffa..

Äänestä
  • toisin sanoen sinulla ei... Mutta et voinut vastustaa kiusausta vastata :D

    Äänestä

Hyvä elokuva. Hahmot ovat kiinnostavia, varsinkin Cal, joka tuntuu roikkuvan mukana Andrén suunnitelmissa pitkälti sen takia että ei tahdo pettää kaveriaan. Hänellä on selviä ongelmia pukea ajatuksiaan sanoiksi edes yksin ollessaan, mutta hänellä on kuitenkin tavallisiakin kavereita suureen suunnitelmaansa uppoutuneen Andrén lisäksi. Mahdollisuus normaaliin elämään olisi siis Calille olemassa, mutta silti hän valitsee Andrén tien.

André on myös kiehtova hahmo vaikka motiivit jäävät pitkälti tuntemattomiksi, jonkinlaiseen koulukiusaamiseen hieman tosin viitataan. Halu saada tunnustusta lienee teon takana - "jos ei hyvällä, niin sitten pahalla". Pojathan mainitsevat tekevänsä uhreille ja silminnäkijöille palveluksen tarjotessaan näille mahdollisuuden osallistua suureen tapahtumaan.

Toteutus juonettomana videokokoelmana on ainakin tavallisuudesta poikkeava ja korostaa realistisuutta pomminteko-ohjeineen päivineen. Lisäksi syntyy tietynlainen yhteys hienoon Elephant-elokuvaan, joka myös on juoneton kokoelma katkelmia lukiolaisten elämästä. Erojakin toki on, Zero Day keskittyy täysin ampujiin joita nähdään normaalin elämänsä parissa vain vähän, uhreista ei kerrota mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PinkCatz kirjoitti:

Olisko täällä vielä kiinnostusta elokuvaa kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu