PAM:"Markantalon sadat työntekijät saivat irtisanomisilmoitukset. Suurin osa heistä saisi jatkaa, mutta vain jos allekirjoittaa uuden sopimuksen alemmalla palkalla ja huonommilla työehdoilla. Pahimmillaan palkanalennukset olisivat jopa noin 40 prosenttia, pienimmillään jäisi tämän vuoden yleiskorotus saamatta, kertoo pääluottamusmies Ilkka Liettilä. Alennukset vaihtelevat toimipistekohtaisesti sen mukaan, miten kukin liike on kannattanut.
Viidessä liikkeessä työntekijät hyväksyivät sen, että yleiskorotuksista luovutaan. Loput noin 300 työntekijää saivat ilmoituksen, että elleivät he viikon sisällä allekirjoita uutta sopimusta, työt loppuvat".
Sääliksi käy noita MT:n työntekijöitä, jotka ilmeisesti henkilökohtaisista/perhesyistä joutuivat luopumaan sovituista palkankorotuksista ja joutuivat alistumaan KAPITALISTIN vaatimuksiin. NÄIN EI SAA JATKUA !!
Tämä on erittäin suuri huolenaihe koko suomen duunariväestölle. Nyt olisi jo aika kaikkien ammattiliittojen ottaa ohjakset käsiinsä ja auttaa "barrikadeilla" suomen työväestöä.
Ehkä olisikin jo aika suomen hyssykkäkansan alkaa tosissaan taistelemaan elinoloistaan, keinolla millä hyvänsä...tiedätte kyllä!!
Ajatellaanpa palstanmme vakiovierailijan "hopeadollari Texin" ihannoiman ameriikan maan oloja. Maassa miljoonia duunareita, joista vain noin 4 % kuuluu liittoon. Liittoon kuuluvia uhkaillaan jatkuvasti työpaikallaan esim. irtisanomisilla. Kyllähän ameriikassa työllä pärjää, kunhan muistaa tehdä 2-3 työtä, jotta saisi samanlaisen elintason, kuin suomessa. Eli ameriikan malliinko ollaan menossa.
Pointtini on se, että meidän tovereiden on nyt pistettävä todella vastaan nykyiselle äärioikeistolle. Maassamme poljetaan vähätuloisten/eläkeläisten sekä duunariperheiden oikeuksia oikein huolella. Nämä Markantalon tapauket osoittavat mihin ollaan menossa.
T:Punainen Tampere nousee vielä !!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitä saa mitä tilaa.Yritin olla Vantaan Markantalossa vakioasiakas ja ostinkin puhelinta liittymää, televisiota ym. mutta heillä kun ei ollut palvelutaitoa eikä -halua ja esim. sähköpostiin ei vastattu niin lopetin siellä asioimisen ja rahani menevät nykyään muualle.
Olkaamme ostamatta mitään nykyään Markantalosta. Työntekijöillä vain heikot kuukausipalkat, jotka eivät sidottuja myyntiin.
Anteeksi kaikille Markantalon duunareiile, mutta jostain pitää aloittaa, ja se aika on nyt!!
Ei muuta kuin Markantalo ostoboikottiin. Markantalo joka myy ihan omilla hinnoillaan sanottiin takavuosina kyseisen liikkeen mainoksessa,nyt se yrittää maksaa työntekijöille myös palkkoja ihan omilla hinnoillaan.Myös mielenosoitus olisi paikallaan Markantalon
työntekijöiden puolesta.
vastustan kommunismia ja kaikkea sitä pahaa mitä se edustaa kuten väkivallan uhkaa, pelottelua, uhkailua, pienen vähemmistön ylivaltaa, motivaatiotonta tulevaisuudenkuvaa ja laiskojen ihmisten opportunismia ja pyrkimystä saada elellä lihavasti meidän työssäkäyvien siivellä niin en minä missään vaiheessa halua nähdä suomalaisen työmiehen kärsivän. päinvastoin; saavutetuista eduista on pidettävä kiinni ja silloin kun suuntaus on nimenomaan päinvastainen niin jotain mätää on tanskanmaalla. tai siis suomessa.
mutta kommunistien keinot ovat barbaarien keinoja; meidät ihmiset erottaa eläimistä ja kommunisteista se, että me osaamme harkita ja me pystymme aikaansaada muutoksen ajattelun ja päättäväisen ja rationaalisen toiminnan myötä. vain eläimet ja kommunistit karjuvat ja sinkoilevat päättöminä paniikissa sinne tänne kun metsäpalo uhkaa; ihminen pyrkii sammuttamaan sen ja pelastamaan m itä pelastettavissa on;
itse henkilökohtaisesti olen pannut markantalon boikottiin sen jälkeen kun tuo uutinen julkistettiin. se, että tuollaista voi tapahtua, kertoo vain liittojen hajaannuksesta ja siitä, että tämän päivän yhteiskunnassa ei riitä enää pelkkä ammattiliitto vaan myös meidän tavallisten työläisten on paras osallistua talkoisiin. kyllä asioihin roti saadaan kun jätetään kommunistit ja anarkistit sivuun työväenliikkeestä ja yritetään ymmärtää kapitalistia; ei kapitalisti välitä hevon vittua jos kommunisti möykkää ja mellakoi; kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja pikkuruiset kärpäset tunkiolla on helppo nitistää vaan annas olla mellakointi ja osoita markantalolle omalla ostoskäyttäytymiselläsi, että ehei; tuo peli ei vetele. että vaikka ehkä luulettekin säästävänne rahaa riistämällä omia työläisiänne niin me asiakkaat pidämme moista toimintaa ala-arvoisena ja omalla ostoboikotillamme näytämme teille, että toimintanne tulee paljon, paljon kalliimmaksi kuin työläistenne palkankorotukset... yhdessä meissä on voimaa emmekä tarvitse kommunisteja kansaa villitsemään; riittää, että kaikki me yhdessä siirrämme ostoksemme pois markantalosta kunnes he alkavat kunnioittaa työntekijöitään...
oho, tulipa saarna; nyt lenkki kuntopyörällä ja yritetään nostaa vähän rautaa ja sitten taas ahkeroimaan kellon ympäri työmaalle...
No huh, huh... Mielestäni yrityksessä pitääkin toimia. Sosialisimi on kuoileena SYNTYNYT idea.
Miksi myyjien pitäisi MT:ssa tienata ihan sika jos yrityksellä menee huonosti = myynti vähemmän kuin kulut... Lisäksi myyjät eivät kyllä mielestäni loista osaamisellaan.