Tunteeko kukaan muu olevansa ulkopuolinen perheessään?
Minä olen töissä ja vaimo hoitaa lapsia (1 ja 4 v) kotona. Nyt lomalla on alkanut tuntua, että en taida ihan olla mukana perheeni arjessa. Äiti on se, joka vie mm. lapset pihalle leikkimään ja määrää ruokajutut ja muut rutiinit. Minä saan tehdä kodinhoitoa ja remontteja sekä tuurata äitiä silloin kun hän haluaa vapaata.
Olen yrittänyt olla mukana myös arkisin, eli en ole poissaoleva isä ruikuttamassa. Teen ruokaa, siivoan, leikin ja vien lapsia harrastuksiin. Olen lyhentänyt työpäiviäni ja luopunut ylimääräisistä menoista. Äiti on tietenkin silti enemmän lasten kanssa, kun on päivisinkin kotona.
Jos minä yritän jotain omaa periaatetta saada kasvatuksessa läpi, niin äiti nollaa kasvatukseni toimimalla sen vastaisesti. Omasta mielestään hänellä on aina hyvät perustelut tehdä niin kuin tekee. Jos minä arvostelen hänen tekemisiään tai ehdotan jotain toista tapaa, niin hän loukkaantuu. Hän on kypsänä lastenhoitoon, mutta silti asiat pitää tehdä juuri niin kuin nyt tehdään. Mikään minun tekemä parannusehdotus ei ole mahdollinen toteuttaa.
Nyt on alkanut tuntua, että osani on olla hyödyllinen hölmö, joka maksaa kulut, kuuntelee haukut ja palvelee tarvittaessa. Päätösvaltaa lasteni kasvatukseen minulla ei juuri ole.
Minä olen töissä ja vaimo hoitaa lapsia (1 ja 4 v) kotona. Nyt lomalla on alkanut tuntua, että en taida ihan olla mukana perheeni arjessa. Äiti on se, joka vie mm. lapset pihalle leikkimään ja määrää ruokajutut ja muut rutiinit. Minä saan tehdä kodinhoitoa ja remontteja sekä tuurata äitiä silloin kun hän haluaa vapaata.
Olen yrittänyt olla mukana myös arkisin, eli en ole poissaoleva isä ruikuttamassa. Teen ruokaa, siivoan, leikin ja vien lapsia harrastuksiin. Olen lyhentänyt työpäiviäni ja luopunut ylimääräisistä menoista. Äiti on tietenkin silti enemmän lasten kanssa, kun on päivisinkin kotona.
Jos minä yritän jotain omaa periaatetta saada kasvatuksessa läpi, niin äiti nollaa kasvatukseni toimimalla sen vastaisesti. Omasta mielestään hänellä on aina hyvät perustelut tehdä niin kuin tekee. Jos minä arvostelen hänen tekemisiään tai ehdotan jotain toista tapaa, niin hän loukkaantuu. Hän on kypsänä lastenhoitoon, mutta silti asiat pitää tehdä juuri niin kuin nyt tehdään. Mikään minun tekemä parannusehdotus ei ole mahdollinen toteuttaa.
Nyt on alkanut tuntua, että osani on olla hyödyllinen hölmö, joka maksaa kulut, kuuntelee haukut ja palvelee tarvittaessa. Päätösvaltaa lasteni kasvatukseen minulla ei juuri ole.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ota ero!
Joo, näin se menee. Samalla lailla ilmeni mun ja ex-puolisoni etääntyminen. Minä olin kuin kompassi joka näyttää etelään, eli hän teki juuri painvastoin kuin ehdotin.
Tunnet todennäköisesti itsesi perheesi elämään yhtä ulkopuoliseksi, kuin puolisosi tuntee itsensä sinun elämääsi ja menoihisi.
Avaa keskustelu asiasta vaikka kuinka kipeältä tuntuisi, se on ainoa keino. Lopulta se on kuitenkin edessä jos ja kun eron ehdoista neuvotellaan.
Mutta kun häntä ei ulkopuolisuus tunnu haittaavan. Hänen mielestään kaikki on hyvin, kunhan ei vain riidellä (=minä teen just niin kuin toinen haluaa).
Minä olen se, jonka mielestä jotain tarttis tehrä. Toisen kanssa on vaikea keskustella, kun keskustelut päättyvät juuri kun ollaan pääsemässä asioista puhumaan. Hän kieltää ongelman tai on muka kiireinen tms., millä verukkeella ei tarvitse puhua.
olisiko aika hankkia ulkopuolista apua? Jos vaimo ei lähde, mene yksin. Jos perheneuvola, perheasiain neuvottelukeskus tms. instanssin työntekijän kanssa ei synny yhteisymmärrystä ei kannata luovuttaa vaan etsiä toinen ulkopuolinen. Se voi auttaa, että paikalla on kolmas ihminen, joka pyytää tarkennuksia ja yrittää suunnata keskustelua rakentavimmille urille. On tärkeää, että vaimosi saa tietää, että tämä tilanne on sinulle ahdistava ja kuten aiemmista viesteistä huomasit, eroa tarjotaan herkästi vaihtoehdoksi. Eräänlainen ero teillä jo on - yhteys on poikki, koska toisen mielestä kaikki on hyvin ja toisen mielestä ei.
Näin nainen, joka erosi miehestä, jonka mielestä silloin, jos kaikki on hyvin, ei tarvita keskustelua ja jos taas asiat ovat solmussa ei niistä hyödytä kuitenkaan keskustella...
Anteeksi, olen ilmeisestikin väärällä palstalla ;) mutta täällä tyttönen kyselee: Onko teillä aikaisemminkaan ollut keskusteluyhteys kunnossa?
Itselläni ainakin tuppaa lasta hoitaessa arjessa miehen ollessa töissä tulemaan rutiineja jotka helpottavat töitä.
Sitten tulee mies lomalla ja alkaa tekee erillä lailla. Parasta on kun lähden kokonaan tuulettumaan silloin ei häiritse miehen tyyli tehdä asioita.
Sitä vain kun hoitaa, hoitaa ja hoitaa lasta jää se päälle. On hirveän vaikea hellittää.
Eli ei välttämättä ole muusta kun tuollaisesta kiinni.Tuolloin keskustelu hyvässä hengessä voisi auttaa..tai kirjoita kirje jos vaimo väistää asian.
Itseäni ärsyttää silloin jos mies ei kuuntele minun mielipidettäni jostain sellaisesta asiasta jonka vain tiedän koska olen vauvan kanssa enemmän.Joskus taas mies keksii jotain sellaista mitä en huomaa, uuden tyylin hoitaa joku ongelma.
Mutta tuo lienee yleinen juttu.
Jos ilmeet ja ohittaminen on vihamielistä silloin paha juttu, vaimo on kypsynyt sinuun jossain asiassa.
Mitäs jos jo vaihtaisitte ja olisi sinun aikasi jäädä kotiin? Ymmärrän kyllä, jotta touhusta jää helposti ulkopuolelle, jos ei ole kokonaan mukana siinä päivittäisessä arjessa. Silti naisen pitäisi ymmärtää antaa sinullekin mahdollisuus silloin kun olet läsnä.
Meillä vaimo meni äitiyslomansa jälkeen töihin ja minun vuoroni oli olla kotona toinen vuosi lapsen kanssa. Paljonhan se kasvatti, kun näki, mitä se varsinainen arki päivisin on. Näin minulle ja lapselle rakentui myös läheinen ja luottavainen suhde, kun voi turvautua myös minuun kun minäkin olen ollut hänen kanssaan 24/7 ja tunnen hänet.
Nykyisin isien kotiin jääminen on tehty taloudellisesti ja kaikin muinkin puolin helpommaksi kuin se on ollut ennen. Kehottaisin, jotta ottaisit asiasta hyödyn ja jäisit kotiin lastesi kanssa edes siksi puoleksi vuodeksi.
Meillä oli aika lailla samantapainen tilanne, mutta sitten tehtiin uusia järjestelyjä- Lähdin töihin, kun nuorin oli vaille kahden. Emme halunneet lapsia päivähoitoon, joten etsin työn, jota voin tehdä vain iltaisin ja viikonloppuisin, vastuu lastenhoidosta on siis isällä, samoin iso osa kotitöistäkin. Minä aloitan aamulla, hoidan asiat, jotka ehdin ja on pakko. Sitten askartelemme, ulkoilemme, luemme satuja ym "virikehommaa". Isällä on sitten iltaisin se oma arki lasten kanssa, ja sujuu loistavasti. Itselleni oli vaikeaa antaa isänkin hoitaa ja opetteluahan se hänellä alkuun olikin, mutta nykyään emme vaihtaisi enää pois. Talouskin on paremmalla tolalla, kun saamme täyden tilipussin molemmat.
Usein ne äidit vaan eivät itse halua sitä vastuuta jakaa. Itse kuulun itsekkäisiin äiteihin, jolla ei tullut mieleenkään jäädä vuosikausiksi kotiin. Toisaalta, halusimme molemmat, että emme joudu lapsia viemään hoitoon, siitä saimme ihan tarpeeksi kokemusta vanhimman kohdalla. Ja lapsetkin tykkäävät kiireettömistä arkipäivistä.
Itse olemme miehen kanssa käyttäneet sähköpostia joskus huonoina aikoina. Koin sen hyväksi tavaksi aukoa solmuja, koska lukemisen jälkeen jäi aikaa pohtia ja rauhoittua ennen miehen kotiutumista. Eroa en kyllä tuossa tilanteessa suosittele, vaan kehotan sitkeästi vaan yrittämään päästä vaimon kanssa puheyhteyteen.
Lasten kannalta järjestely on ehkä hyvä mutta milloin sitä ehtii olemaan sen puolison kanssa? Mieheni on parasystäväni. Toki meillä on myös molemmilla omat ystävät.
Sen olen päättänyt että missään tapauksessa en jätä koko vastuuta lapsista itselle. Eihän se ole reilua isää kohtaa. Tosin paha sanoa mitä tapahtuu kun se lapsi sitten oikeasti syntyy, mutta tältä tuntuu nyt. Samoin en kyllä aio luopua töissäkäynnistäkään. Meillä toimii hyvin se että tehdään kaikki yhdessä tämän ei pitäisi olla poikkeus.
Kasvatus asiat tulee olemaan varmasti vaikeita myös meillä koska omilla vanhemmillamme on ollut hyvin erillaiset kasvatusmenetelmät. (Hassua kyllä molemmissä perheissä on kasvatusalan ihmisiä, ja silti niin erilaista).
Vaikka ennen lapsen syntymää tarkoitus on kaikki työt jakaa tasan, ei käytäntö ole niin helppoa. Itse olin ajatellut, että lapsen syntymän jälkeen vastuu jakautuu puoliksi, kun kerran tasa-arvoisia ollaan ja molemmat lasta on halunnut. Käytännössä kuitenkin äidistä tuli se ykköshuolitsija. Ihan vauvana äiti joutuu imetyksen takia väkisinkin olemaan lapsen kanssa tiiviimmin ja kun toisen on työssä käytävä, niin silloin kotona oleva saa rutiinit pyörimään omalla tavallaan.
Totta kai osallistuin hoitoon mahdollisimman paljon ja yritin keventää vaimon työtaakkaa, mutta kuitenkin naisille tulee lapsista ikäänkuin luonnostaan suurempi vastuu. Voi olla, että ei-imettäville äideille lapsesta irtautuminen on helpompaa ja silloin isänkin on helppo ottaa enemmän vastuuta itse vauvan hoidosta. Toki tein muuten osani töistä ja hoidosta, mutta päävastuu jäi kuitenkin äidille.
Kasvatuksesta sanoisin, että kannattaa keskustella periaatteista mahdollisimman paljon etukäteen ja vielä lapsen syntymänkin jälkeen. Meillä puhuttiin jonkin verran etukäteen, mutta lapsen syntymän jälkeen ja väsyneenä ei toisen mielipiteitä oikein jaksanut kuunnella.