Äiti ei halua päästää minua omilleni

Täällä kun on näitä äitejä, niin pyytäisin hieman mielipiteitänne ja neuvojanne äitini käytöksestä, joka jo huolestuttaa minua.

Olen 22-vuotias, kahdesta lapsesta nuorempi. Kun olimme pieniä, niin äiti oli kotiäiti: omistautui meille, koska isä tykkäsi enemmän harrastuksistaan kuin perhe-elämästä. Kun olin teini, äiti varjeli minua kovasti. Ei antanut kokeilla paljon mitään, ei antanut minun koettaa hoitaa omia asioitani, sillä olin "vielä niin pieni". 20-vuotiaana muutin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea, sitäkös äiti itki kauan ja soitteli päivittäin.

Veljenikin kohdalla oli ollut paljon huolehtimista jne. mutta ei lähellekään samoissa määrin. Minä jouduin yhtäkkiä opettelemaan ruokakaupassa käynnin, laskujen maksamisen, kaikki käytännön asiat jotka kuuluu hoitaa. Myös itsevarmuutta minulta puuttui paljon, sillä äiti ei ollut antanut minun ennen hoitaa asioitani itse.

Nykyisin kun tulen lomilla käymään vanhempieni luona hän saattaa edelleen katsoa, onko kylmällä säällä minulla pipo päässä ja paidat housuissa. Kunlähden pyöräilemään, asiaan kuuluu aina kysymys, onko kypärä päässä. Edelleen hän haluaa hoitaa joitakin asioitani ja puuttua niihin, vaikka minun pitäisi selvitä niistä jo itse "No kun oot vielä niin pieni" On kiva, jotta välittää, mutta tuntuu, jotten koskaan pääse aikuistumaan kunnolla ja kasvamaan itsenäiseksi.

Onko se äidin hoivaviettu nuorimmaista lastaan (tyttöä) kohtaan todellakin joskus niinkin voimakas, jottei voi päästää kunnolla irti? Mitä mieltä olette: onko tämä ihan tervettä äidiltäni ja miten voisin nätisti hänelle ilmaista, jotta olen jo 22-vuotias nainen, jolla on avomies, vuokrakaksio, aikuisen aivot vaativat opinnot sekä ennen kaikkea halu hoitaa asiani jo itse ja tulla kohdelluksi aikuisena?

Rakastan äitiäni kovasti ja haluan pysyä hänen kanssaan läheisinä. Haluan vain erilaista läheisyyttä: kuin aikuinen aikuiselle jolla on jo oma elämä, eikä niin että olisin aina vain hänen vauvansa.