Haluan kiittää niitä veteraaneja jotka taistelivat Suomelle Itsenäisyyden ja vapauden,Demokratian. Vaikka se oli uhattuna! Se että olemme vapaita ja Länsimaisia on veteraanien ansiota ja niitä pitää kunnioittaa. Kommunistitkin yhdessä osaittamaan kunnioitusta veteraaneille. KIITOS
Kiitos
komukkax
8259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos punakapinalliset olisivat onnistuneet aikoinaan riistämään vallan lailliselta hallitukselta, niin Suomi olisi päätynyt Neuvostoliiton perustajajäseneksi.
Voi sitä kurjuutta, mikä Suomessa nyt vallitsisi.
Kirjoittaja on siinä mielessä oikeassa, että jos Suomi olisi ollut perustamassa Neuvostoliittoa, niin se saattaisi olla hyvinkin vielä voimissaan. Ties vaikka maailmanvallankumouskin olisi toteutunut jos Stalinin sijaan puheenjohtajaksi olisi noussut Kuusinen.
Kurjuuden suhteen kirjoittaja on kuitenkin perin väärässä. Kyllä sitä kurjuutta saadaan kohta nähdä kun porvarit saavat nyt hetken porskuttaa.
Kurjuuden suhteen kirjoittaja on kuitenkin perin väärässä. Kyllä sitä kurjuutta saadaan kohta nähdä kun porvarit saavat nyt hetken porskuttaa.
Höpö,höpö.. Tämän hallituksen aikana vienti on mennyt uusiin ennätys lukuihin työlisyys on parantunut. Joten turha jauhaa p....a! Loistavaa hallitus.
Kyllä on porvarihallituksen ryöstöverotus vienyt tilin aika tyhjiin. Onneksi olen terve ja minulla ei ole lapsia. Sääliksi käy niitä, jotka ovat sairaita ja joilla on lapsia; niin raakasti on nyky hallitus heidän asemaansa kurjistanut.
Työllisyydestä ei ole mitään iloa jos palkka ei riitä jokapäiväisiin menoihin. Ja vienninkin hyödyt valuvat ulkomaalaisten omistajien taskuun. Suomen luonnon rikkaudet ja työllä tehdyn lisäarvon ryöstävät vieraat.
Vaativatko vasurit VEROJEN ALENTAMISTA?
Johan on aikoihin eletty!
Asia on niin että rakentamalla 300 TUHANNEN EURON
TALOJA LAPSIPERHEET LAITTAVAT ITSE NARUN KAULAANSA
KUVAANNOLLISESTI!
Tavallisen työläisen palkalla ei niin voinut tehdä
ennen eikä voi nytkään.
Ilman että tulee ongelmia.
Ihmiset ovat ihan omin kätösin luoneet itselleen
kymmeniä vuosia kestävän kuluautomaatin.
Ai niin, mitä etuuksia hallitus on pienentänyt?
Minulle ei tule mieleen mutta voinet laittaa
ranskalaisille viivoilla muutaman.
Hallitus on korottanut palvelumaksuja. Katainen kuvittelee, että ihmiset arvostavat enemmän palveluita, jos joutuvat maksamaan niistä ryöstöhintaa.
Hallitus on lisäksi korottanut energian verotusta, mikä kumuloituu moninkertaisesti eri yhteyksissä esim. elintarvikkeiden hinnoissa.
Kirjoitat valikoivasti, että "Haluan kiittää niitä veteraaneja jotka taistelivat Suomelle Itsenäisyyden ja vapauden,Demokratian." Kaikki veteraanit eivät siis tätä mielestäsi tehneet? Junttimaisen kökkö kannanottosi on aivan sama mulle, mutta kiinnosti vain tuo em. valikoivuus tekstissäsi.
Veteraaneja ei viitsi kiitellä.