Ovatko muut isovanhemmat huomanneet, että liian pitkä ikäero lapsenlapseen haittaa kommunikointia ja yhteiseloa?
Meillä on vain 2 lapsenlasta, toinen jo aikuinen, toinen 10-vuotias. Ikäeroni nuorempaan on 65 v.
En tiedä sen ikäisen elämänkuvioista mitään. Koulu on muuttunut, leikit ja leikkikalutkin tuntemattomia, kirjat, sarjakuvat, puhumattakaan tietokonepeleistä, ovat aivan vieraita.
Nykypäivän lasten puheeseenkaan ei kiinnitetä enää huomiota, joten ärrät ja ässät tahtovat aiheuttaa ongelmia. Isovanhemman ehkä huono kuulo vielä tehostaa, niin että keskustelu on aika vaikeata.
On vaikeaa ostaa lahjaa, vaatetta ei voi ajatellakaan, ja lelukaupassa tai harrastusliikkeessä mummuparka on ihan kuin norsu posliinikaupassa.
Tämä on ihan oikea ongelma!
Meillä on vain 2 lapsenlasta, toinen jo aikuinen, toinen 10-vuotias. Ikäeroni nuorempaan on 65 v.
En tiedä sen ikäisen elämänkuvioista mitään. Koulu on muuttunut, leikit ja leikkikalutkin tuntemattomia, kirjat, sarjakuvat, puhumattakaan tietokonepeleistä, ovat aivan vieraita.
Nykypäivän lasten puheeseenkaan ei kiinnitetä enää huomiota, joten ärrät ja ässät tahtovat aiheuttaa ongelmia. Isovanhemman ehkä huono kuulo vielä tehostaa, niin että keskustelu on aika vaikeata.
On vaikeaa ostaa lahjaa, vaatetta ei voi ajatellakaan, ja lelukaupassa tai harrastusliikkeessä mummuparka on ihan kuin norsu posliinikaupassa.
Tämä on ihan oikea ongelma!
Vastaukset 17
Vanhimmat
itsellesi ongelman löytänyt!
Tätä ei tajua kuin toinen 75-vuotias.
Maailma muuttuu, Eskoseni, eikä ikäihminen aina pysy perässä.
Sinun ei tarvitse nykymenosta tietää, koska sinulla on asiantuntija käytössäsi!
Ihminen on OPPIMISKYKYINEN hautaansa asti.
Nyt vain ottamaan kontaktia 10-vuotiaaseen asiantuntijaan, jonka opastuksella voit tutustua sarjakuviin, uusiin leluihin, peleihin jne. Hän olisi varmasti mielissään, kun voi tutustuttaa sinut omaan maailmaansa.
Ja sinä vastaavasti ohjata omaan lapsuuden muistoihisi ja siihen mikä liittyy sinun elämänkaareesi.
Ja kun menet ostamaan lapsenlapsellesi lahjaa, ota ihmeessä lapsi mukaasi, jolloin hän saa itse valita lahjansa.
Ikäero ei ole haitta, vaan rikkaus. Näin olen kokenut. Ihminen pysyy loppujen lopuksi samana vuosisadasta toiseen. Murheet ja ilot, toiveet ja pettymykset ovat samanlaisia ympäristöstä huolimatta.
Kannattaa miettiä asennettaan lasta kohtaa. Lasten kanssa oleminen ei tarkoita sitä, että aikuinen esiintyy kaikkitietävänä neuvojana, jonka tehtävänä on kulkea sormi pystyssä kuin opettajatäti.
Mummoilla on lupa olla vuorovaikutuksessa lapseen. Tällöin suhde on tasaveroinen ja mummo voi kuunnella lapsen murheita tai iloja. Kuuntelussa ei ole kyse, että tietää mikä lelu on muodissa milloinkin.
Sitä, kiireetöntä ja rauhallista olemista lapsen kanssa nykyaikana kaivataan. Sitä voit mummona lapsenlapsellesi antaa.
En toki halua olla "kaikkitietävä neuvoja" lapsenlapselle. Miksi haluaisin?
Toivoisin, että olisin yhtä hyvä kaveri hänen kanssaan, kuin oli 15 v. sitten toisen lapsenlapsen kanssa.
Mutta ikä näkyy myös lapselle. Häntä ei huvita tulla minun mukaani mökille, eikä hän ole halukas lähtemään kanssani oikein mihinkään. Hän ei jaksa selostaa minulle tietokonepelinsä saloja. Hänestä minä olen hankala, kun yritän keskustella vaikkapa koulusta. Esitän niin pöhköjä kysymyksiä, että lapsi tuskastuu. Hänhän se minua joutuu opettamaan.
Tosi myös on, että minä en jaksa olla kiinnostunut piirretyistä sarjafilmeistä, ne eivät millään avaudu. Katsoisin hänen kanssaan ehkä yhden filmin, mutta sunnuntaiaamun 2,5 h piirrettyjä ja muita lastenohjelmia ei onnistu.
Veisin häntä mielelläni museoihin tai muihin erilaisiin paikkoihin. Hän käy kauppakeskuksissa ja urheiluhalleilla, leikkipuistossa jne. omien vanhempiensa ja kavereittensa kanssa. Minä mielelläni näyttäisin jotain muuta hänelle, mutta häntä on vaikea houkutella mukaan. Ikätoverit ovat paljon kiinnostavampaa seuraa.
Kyllä toivoisi, että lapset ja lapsenlapset olisivat ihmisellä siinä vaiheessa, kun hän itsekin on aktiivinen ja ripeä.
Tuo muuten ei olekaan ikäkysymys nyt, vaan kyse on lapsen luonteesta.
Yksi juttu: en minäkään todellakaan katsele 2,5 h piirrettyjä lastenlasten kanssa! Miksi ne niin pitäisi minulle, ikäihmiselle avautuakaan?
Eivät ne kiinnostaisi nelikymppistä mummoakaan.
On normaalia, ettei 10-vuotias jaksa kiinnostua mummon seurasta kovin pitkäksi aikaan, ja ikätovereiden seura on kiinnostavampi.
Tämä sinun 10-vuotiaasi on pikkuisen pinnallisempi tyyppi tai siinä vaiheessa, että syvempi ja keskittymistä vaativa puuha ei ota tulta.
Lapsetkin ovat niin erilaisia, toinen viihtyy mummon seurassa ja toinen ei. Oma osuutensa on vanhempien antamalla kasvatuksella ja asenteella. Nykymaailma suosii pinnallista ja menevää elämänmuotoa, lapsen luonne muokkautuu sen mukaan.
Vähemmän pintaliitoa elävien vanhempien lapset jaksavat keskittyä muihinkin asioihin kuin muoti-ilmiöihin.
Kun/jos olen itse 75-v, niin lapsenlapseni ovat 12-v ja 14-v.
En jaksa uskoa, että meillä olisi silloin paljon yhteistä, kun olen seuraillut nuorisoa ja heidän kärkeviä kirjoituksiaankin.
Jotenkin tuntuu jo pahalta, että nyt niin ihanat lapsukaiset muuttuvat luonnollisesti hakiessaan omaa reviiriään.
Lahjojen osto ei ole ongelma, sillä meillä on jo nyt lasten tileille pikkusumma kuukausittain ja se saa korvata kaikki lahjat. Järkyttävää onkin kuulla, että isovanhempien lahjat menevät suoraan roskiin aika monessa paikassa.
Ja onhan se säälittävää, kun me sota-ajan mummut yritämme keksiä kukkarolle sopivaa lahjaa nykynuorisolle kirpputorilta tai halpakaupan krääsää, joka hajoaa heti käsiin.
Kyllä minä koen että on rikkautta kun saa lapsenlapsien kanssa opetella uutta, siis tämän päivän lasten elämää ja tapoja.
Me ollaa opettajia toinen toisillemme.
Lapset kertoilee tämän päivän asioita, siihen on kiva joskus vertailla miten me silloin aikoinaan kun oltiin lapsia, lastenlasten vamhemmat olivat lapsia.
Meillä ainakin on tosi hauskaa. Paljon on asioita mistä minulla on enemmän tietoa ja kokemusta kuin lapsenlapsillani, mutta myös toisinpäin. Kuinka onnellisia he ovatkaan kun saavat opettaa mummolle uusia tämänpäivän juttuja. Montaa hauskaa hetkeä ollaan saatu elää yhdessä, toisiamme täydentäen.
Lahjoistakin jutellaan, käydään vaikka yhdessä katsomassa ja valitsemassa, sitten käyn ostamassa ja paketti on mieleinen.
Kyllä lapsenlapset myös joutuvat opettelemaan että mummojen rahat ei välttämättä riitä kaikkeen mitä haluavat, mutta rikkautta on sekin että yhdessä mietitään kohtuuhintaisia lahjoja.
Kaikenkaikkiaan on sanottava, että mummous on ihanaa!
Itse olen kokenut hyvin rikastuttavana asiana sen että tämä ikäpolvien kuilu on minun ja lastenlasten välillä. Emme aina ymmärrä toisiamme ja pitää hakea jostain rautalankoja avuksi, mutta mummilla on pienokaisille paljon aikaa ja monenlaisia tarinoita kerrottavana. Ja nyt kun lapsenlapset ovat vähän jo isompia, tuntuu kuin heitä kiinnostaisi aina vaan enemmän millaista on ollut mummin lapsuudessa ja miten mummi asioista ajattelee. Kai ovat huomanneet "viisaan vanhuksen" olevan tosissaan. ;)
Ei kannata liikaa huolehtia niistä kieli- ja kulttuurieroista. Ajattele että ne ovat myös eräänlainen rikkaus välillänne. Olisi se tylsää jos isovanhemmat ja lapsenlapset olisivat samasta puusta veistettyjä!
Piti vielä sanoa että jos lähdet lastenlasten kanssa shoppailemaan, kulje omaan tahtiisi ja anna jälkikasvun opppia huolehtimaan SINUN jaksamisestasi ja olemisestasi. Ei sinun tarvitse miellyttää heitä joka käänteessä osaamalla ostaa sitä mitä juuri he haluavat! Kaupallisuus tunkee ikkunoista ja ovista, eikä lasten tarvitse saada kaikkea haluamaansa vaikka miten luulisivat.
Vie lapsia kahviloihin jutustelemaan nenäkkäin, ilman kiireitä ja ilman shoppailupaineita. Usko tai älä, tykkäävät varmasti yhdessä vietetystä ajasta.
Onkohan todellisuudessa kyse mummelin omasta "kullannupusta" eli vanhempi lapsenlapsi on ollut niin ihana, että, ja tämä nuorempi on mitä on...
Haluatko edes tulla toimeen tämän nuoremman kanssa? Meillä on lapset tehty vanhana, joten isovanhemmat ovat iäkkäitä, mutta kukaan ei valita, että olisi liian iso ikäero. Lapsenlapsista nautitaan, olivatpa murkku- tai vauvaikäisiä, vaikaa ikää on jo lähellä 70.
Ja kuten joku aiempi kirjoittaja totesi, kysy lapselta, mikä miellyttäisi lahjana. Ota mukaan, jos et kehtaa kysyä. Anna lahjakortti, jos et muuta keksi.
Huh huh, toivottavasti et ole niitä mummoja, jotka nostavat yhden lapsenlapsensa jalustalle ja muut saavat vain kuulla tämän yhden erinomaisuudesta.
Jos et halua itse tulla toimeen tämän nuorimmaisen kanssa, et myöskään tule. Asennoitumalla negatiivisesti et saa positiivista tulosta aikaan.
"Lapsenlapsista nautitaan, olivatpa murkku- tai vauvaikäisiä, vaikaa ikää on jo lähellä 70."
Nauttia voi missä iässä vain, ja kun itse olin tuossa iässä, olin hyvinkin aktiivisesti lapsenlapsen kanssa. Mikäs vanha sellainen on, joka on lähellä 70 vuotta?
Nautin yhä vieläkin lapsenlapsesta, mutta hän ei nauti minun seurastani, sillä nyt 76-vuotiaana en jaksa olla maalivahtina jalkapallokentällä, en voi pyöräillä, en uida, en tiedä mitään tietokonepeleistä, en tunne TV:n piirroshahmoja nimeltä, enkä tiedä niiden historioita.
Millä jalustalla kenenkään lapsenlapset ovat, en tiedä, mutta tämä ongelmani on varmaan olemassa muillakin, joten halusin vain siitä puhua. Ei tässä minua tarvitse syyllistää miksikään asennevammaiseksi.
Oliskohan niin että sinä itse vaadit itseltäsi liikoja?
Siis vaadit että sinun pitäisi pystyä samaan kuin vanhemman lapsenlapsen kanssa?
Jospa yrittäisit vaan hyväksyä sen että olet nyt vanhempi ja se mikä onnistui vanhemman lapsenlapsen kanssa ei onnistu nyt. Ehkä kuitenkin jotain uutta on tullut tilalle, tai tulee kun hyväksyt tilanteen.
Ymmärrän sinua, haluaisit olla tälle nuoremmalle samalla tavalla mummo kuin vanhemmallekin lapsenlapselle, mutta tosiasia on että ikää tulee ja sen mukana ihminen muuttuu.
Lapsetkin ovat erilaisia, yksi viihtyy mummon seurassa, toinen ei.
Mummo olet kuitenkin tälle nuoremmallekin.
Jopa olisi jos 76-vuotias mummeli toimisi poikien pelissä maalivahtina jalkapallokentällä.
Realistisuutta voi harjoittaa, ei meistä nuoremmistakaan mummoista kyseistä lajia harrasta.
Onkoha suurin ongelmasi kuitenkin se, että et hyväksy omaa vanhenemistasi?
On ymmärrettävä mummojenkin, että kymmenenvuotias viihtyy paremmin kymmenvuotiaitten porukassa. Niin on ollut ennen ja niin on nyt.
Joskus se lapsenlapsi voi piipahtaa, ja siitä hetkestä voi nauttia. Minun täytyy sanoa, että itse en jaksaisi viihtyä 10-vuotiaan seurassa koko päivää.
Kyllä meistä kumpikin pian tympääntyisi ja hakeutuisi omiin mielipuuhiinsa.
Ja jos ongelmasi on yksinäisyys, niin siihen auttavat hyvät ikätoverit ja eläkeläiskerhot.
Olet aivan samoilla linjoilla kuin minä. Mutta minä puhukin siitä, että tämä väsyminen aiheuttaa sen, että en saa solmituksi pieneen lapsenlapseeni sitä hyvää suhdetta, jota sain tuntea edellisen lapsenlapsen kanssa.
Sitähän minä suren, en minä ole yksinäinen. En todellakaan haluaisi roikkua lapsessa. Ja kun ikäeromme on yli 60 v. niin mihin perustat ajatuksen, etten hyväksy vanhenemistani? Kait minä ikäni tiedän!
Mutta toivoisin, että lapselle jäisi mukava muisto mummusta ja edes joku yhdessä koettu hauska tuokio.
Ei se ole ikäkysymys, kysymys on pikemminkin asenteesta - puolin ja toisin. Itselläni ikäeroa mummoon (ainoaan joka oli elossa lapsuudessani) 61v. Elämäni parhaita muistoja ovat ne mummon kanssa vietetyt ajat - kesät maalla tai vastaavasti mummon viikonloppuvierailut kaupungissa. Mummo avasi minulle ihan uudenlaiset näkymät kertoessaan omia lapsuus- ja nuoruusmuistojaan, opettaessa nitä leikkejä ja askareita joita hän oli minun iässäni tehnyt. Mummo tosin oli vastaanottavainen myös nykyajan asioille, seurasi nykyajan ilmiöitä huomattavasti kiinnostuneemmin kun esim omat vanhempani. Tapasi mielellään minun ystäviäni, kuunteli minun lempimusiikkiani... kirjallinen maku meillä oli yllättäen hyvin samantapainen - ikäerosta huolimatta. Viimeisinä vuosinaan, yhdeksänkymppisenä, hän kyseli kovasti että mikä se internetti oikein on, ja meillä käydessään yritti tietokoneenkäyttöä opetellakin, vaikka eihän se helppoa ollut...
Älä välitä vaikka et 'tiedä sen ikäisen elämänkuvioista mitään', kysele, opettele... ja vaihtarina kerro lapselle omia nuoruusmuistojasi, ne varmasti kiinnostavat, kun vältät liian holhoavaa ja opettavaista asennetta (ei minun nuoruudessani... miksi sinä noin...).
Eri sukupolvien välinen ystävyys on rikkaus, molemmille osapuolille. Itse toivoisin että olisin ehtinyt tutustua muihinkin isovanhempiini, mutta valitettavasti kuolivat jo ennen syntymääni. Mutta tuota ainoaa tuntemaani mummoa ja hänen sisaruksiaan (jotka myös olivat osa elämääni, rakkaita ihmisiä) kaipaan suuresti vielä kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin. Koen saaneeni häneltä jotain sellaista, jota nuoremmat mummot tai omat vanhempani eivät olisi pystyneet minulle antamaan.
juuri....mihin se yhdessäolo on joutunut. Meilläkin papan kanssa nuorimmainen lapsista kotona niin ei ole varakaan laittaa lastenlasten mieluisia tavaroita lahjaksi. Vanhempien avustuksella sitten kokeilemme laittaa porukassa natiaisille jotakin mukavaa kumminkin...tietenkin kiinnostuksen mukaan.
Minä itse peräänkuulutan sitä yhdessäoloa josta minulle itsellekkin jäänyt kivat muistot lapsuudesta. Nykyään liikaa pitää olla pelit ja rensselit joka lähtöön. Hyvä vain kun lapset oppii pienestä jo siihen ettei aina saa mitä haluaa. Vanhimman tyttären lapset onneksi asuu likellä, näemme melkein päivittäin ja jos ei niin sitten soitellaan. Poika ikävä kyllä muutti kauemmas että harvemmin nähdään, mutta sitten jo pitää soittaa kun ikävä pakkaa liian kovaksi. Olimme mieheni kanssa nuoria kun saimme kunnian tulla isovanhemmiksi.(saapa nähdä putoaako se omena kauaksi siitä puusta?)Minunkin mielestä on rikkaus kun kumpikin äitini sekä A-nappi elävät ja saavat jakaa hauskoja hetkiä meidän kanssa, ja meidän lasten ja lastenlasten kanssa.
Ystäväni on 70v ja on vasta hiljattain tullut isoäidiksi. Vanhin lapsenlapsi on 3v, nuorempi 1,5v. Hän on todella nuorekas ja jaksaa hyvin puuhata lapsenlapsiensa kanssa. Seuraa sinäkin aikaasi ja perehdy lapsenlapsesi ja hänen kavereittensa maailmaan. Olet vielä nuori ja sinulla on jo isot lapsenlapset.
Itse olen 59-vuotias. Oma kuopukseni on vasta alun toisella kymmenellä (12v) ja vanhin lapsenlapseni on vasta 2v.