mitä nousisi tulevaan yleisesti ja erityisesti rakkausasiat yksin olevana kiinnostavat.
"toivon että apua..."
2
143
Vastaukset
- Toivon, että apua ...,
Lienet ollut todella suruissasi olostasi aiemmin. Noiden surujen ja epätietoisuuden aika alkaa nyt olla ohi. Muista kuitenkin myöhemmässä elämässäsi nuokin tunteesi, mitä olet viime aikoina kokenut - opiksi ne oli Sinulle annettu ja laitettu. Nyt kuitenkin kellonviisarit ovat kääntymässä kohti uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia. Herra joka haluaa Sinua aikanaan kosia ei ole vielä astunut elämääsi. Sinua hieman vielä koetellaan, että uskallat itse ottaa tilanteesta kiinni, kun se eteesi asetetaan. Jos Sinulla on haaveita, Sinun tulisi itsekin rohkaistua - hiljenemällä ne saattavat viipyä ja viipyä.... Kun sitten olet hänet nähnyt ja kohdannut, niin pikku hiljaa virittäydytte samalle aaltopituudelle. Paljon on Sinusta kiinni - siinä vaiheessa kun alat itse luottamaan elämän kulkuun, on tuo herrakin valmis yllättämään Sinut iloisesti. Lempeitä hetkiä tiellesi toivoen.
- helen,
oikeassa olet noista suruista, joita on riittänyt.
koko ajan olen kuitenkin elämään luottanut. ihmisiin en koskaan niinkään.
enemmän pitäisi kuitenkin ehkä mennä ja olla. muuten voi käydä niin, että menee tuo mieskin ohi.
missähän yhteydessä hän elämääni tulisi ja olisiko sinulla jotakin kerrottavaa siitä, millainen hän on ulkoisesti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872