mulla meni aivan tyystin maku tähän lapseen ja tulevaan synnytykseen kun oli riita lapsen isän kanssa. Mielessäni jo päätin että kieltäydyn synnyttämästä alateitse, leikatkoon sen sieltä,mutta yhteistyötä en sen enempää tee. Samoin kun vauva on pois mun sisältä,saa isä kaikki oikeudet ja velvollisuudet mun puolesta,mä en halua kuulua niiden elämään. Onko kenelläkään tietoa saako isä automaattisesti lapsen itselleen jos niin haluan, siis että se voi ite mennä sairaalaan hoitaan jo sitä ja mä voin lähtee kotiin..? Onko ketään muuta naista olemassa joka tuntis samoin? Että on niinkun peruuttamattomassa tilassa, missä ei halua olla! Tänne tulin purkamaan ajatusta ensin,kun ei olla puhuttu erimielisyyden (josta ei päästä sopuun) jälkeen, mutta kohta olis kai jo aika kertoa miehellekin päätöksestä. Tiedän kyllä että se ton kakaran haluaa itelleen. Tää on sellanen päätös jota en haluais omien vanhempieni joutuvan kokemaan, mitä teen,mutta eikös sekin ole parempi sitten menettää vaikka omat vanhemmat, kun olla itse huono sellainen.,,!? Hirviökö musta yhtäkkiä muuttui? En vaan voi tälle tunteelle mitään, että haluan heittää hanskat tiskiin..ahdistaa ajatuskin hoitamisesta ja imetyksestä ja siitä kaikesta.
nyt rupes vituttaan
ja paljon
192402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miksi yleensä hankkiuduit raskaaksi tai miksi et tehnyt aborttia, jos et kerran lasta halua? Sori nyt vaan, mutta en kyllä ymmärrä ajatuksenjuoksuasi ollenkaan.
on hyvä parisuhde ja asiat kunnossa, osaat varmasti myös olla ylpeä ja onnellinen siitä, mutta kaikilla ei ole ja se voi vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin niinkin että ne joskus jopa muuttuvat!
jos aikuiset ei osaa asioitaan hoitaa!!!!! mieti sitä
...taitaa olla melko paha sellainen... Meillä on miehen kanssa klassisesti toisin päin tää kuvio. Miestä ahdistaa ja on tuntunut koko ajan ettei halua olla mukana. Riidellessä aina jaksaa muistuttaa että tossa on ovi, antaa heittää! LA on viikon päästä ja ukko vaan ottaa kunnon kännit noin 4-5 kertaa viikossa. Ota sellanen sitten mukaan synnytykseen...
Mun on paha olla kun en saa minkäänlaista "erikoiskohtelua" tai hellyyttä ja läheisyyttä. Seksi sanaa en edes muista mitä se tarkoittaa :)
Toivottavasti teillä(kin) asiat selviää. Enkä suinkaan arvostele sua; miks nainen ei vois tuntea samoin kuin osa miehistäkin!
paljon vahvempi ihminen kun minä...vähän samanlaisesta kaikki meillä alkoi.. Tai ei mies ryyppää,mutta tuo mun huomioon ottaminen ja ylipäänsä tää raskausaika, puhumattakaan tosiaan siitä olemattomasta seksistä, on vaan nyt kärjistynyt siihen että mä olen ihan lopussa,kyllästynyt,masentunut,menettänyt mielenkiintoni koko asiaa kohtaan . Alkaa vaan riittää. Mies on tuntunut odottavan vaan sitä kun lapsi on syntynyt, että sitten voi alkaa hoivata sitä ja ottaa huomioon asioita jotka pitäs ottaa jo nyt, Ja alkaa elää niin kun sitten vauvan kanssa kuuluu(siis kyllähän se muuttaa tapoja yms yms) Mutta ei helvetissä kaikki asiat oon sellasia mitkä muuttuu sillä samalla sekunnilla kun lapsi putkahtaa maailmaan! Juu, ymmärrän että miehille asia muuttuu erilailla vasta sillon konkreettiseks kun meille naisille, mutta mun mies käyttää sitä tekosyynä! Tarkotan että se itse vetoo siihen,kun se joskus jostain luettiin..joka hel...tin asiassa se vaan toteaa ton faktan ja sitten sen pitäs olla sillä hyvä. Että turha odottaa mitään ennen kun lapsi on omissa käsissä. Tää on nyt vähän sekavaa tilistystä,mutta mä olen raivoissani ja en jaksa enää olla raivoissani kokoaikaa. Mun mielestä miehen pitäs kanssa kuitenkin koittaa valmistautua siihen lapseen,eikä olettaa että kaikki hoituu itestään.
että eihän tää toki ole eka ja ainoa riita mitä tästä aihesta on käyty,niinkun varmaan tosta jo käsitti, mutta viimenen mitä jaksaisin. Pointtina kuitenkin se,että mä olen kyllästyyt koko asiaa, tai se saa mut voimaan pahoin ja haluaisin luovuttaa ja jatkaa ihan omaa elämääni, hoitakoon kun on niin itsevarma että salamaniskusta sen oma elämä muuttuu ja kaikki sujuu. Tottakai mä haluaisi (oon halunnut jo tosi pitkkään oikeasti) lasta,mutta en mä sille mitään voi että tunteet ajautunu näin. Siksi tänne tämän "avunhuudon" heitin,,
leikkausko on sitten vastaus ogelmiisi??? Heti jos riidellään, niin päätätkin että et synnytä lasta... Omituinen ajatusmaailma sinulla...
Haukkaappas nyt hieman happea ja nauti auringosta- asiat järjestyy kyllä :)
tuossa kirjottanut,kuten huomaat jos luet tarkemmin.. mutta en mä voi sillekkään mitään että MULLA ON SELLANEN TUNNE ETTEN HALUA "TEHDÄ MITÄÄN" SEN ETEEN ETTÄ TÄMÄ LAPSI SYNTYY MAAILMAAN, KUN MASENTAA NIIN VITUSTI!!! Oliko se tarpeeks selkeää?
ettet ole täysin terve. kannattaiskohan puhua asiasta seur. neuvola käynnillä? Raskaus on todella rankkaa aikaa ja tuntemukset vaihtelee varmasti jokaisella laidasta laitaan. Tuleva lapsesi ei ole syntipukki, jota syyttää kaikesta. Jos jo nyt vihaat tulevaa lastasi näin paljon, miten luulet sitä tekeväsi jatkossa?? Liekö vauvan synnyttyä asia enää näin. Äidinvaistot alkaa syntymähetkeltä. Tuskimpa toivottavasti enää ajattelet näin, kun näät pienen suloisen kääryleesi. Puhukaa ongelmanne selväksi ennekuin olette kumpikin hoidossa...
riitelimme hirveästi miehen kanssa ja kerran itkin varmaan tunnin suihkussa ja mietin etten halua koko lasta.. noi mielialanvaihtelut kummasti vaivaa raskaana ollessa ja hormonit on sekasin.. kuitenkin, selvitettiin asiat miehen kanssa ja vauvan syntymän jälkeen en koskaan ois voinu ees kuvitella etten ois sitä halunnu, se pikkuinen ihme vei äidin ja isin sydämet ja tänäkin päivänä vielä olen maailman onnellisin pienestä pojastamme :)
Olet sairas, mene hoitoon. Sääliksi käy lastasi, todella.
Lastasi hauku!!!!!!!!!
Hyihyi!!!
kannanotoista..mulla on kans tosi kurja olo.. mutta yks kysymys..monennel kuulla olet??onko teil ketään sellasia sukulaisia joille voit puhua asiasta??toivon sulle voimia..ja että ajan kans se emo homma palaa takasin..se on arvokasta ..arvokkainta mitä saat.olen yli 10v roikkunut lapsettomuusongelmaisten palstoilla..ja nyt eka kertaa raskaana ja silti aivan tosi kaamea olo..kirjotteles jos huvittaa.
Sullakin ne äidinvaistot herää viimeistää siinä vaiheessa kun saat sen pikkusen käärön synnytyksen jälkeen syliis etkä sit enää haluukkaa luovuttaa sitä isälleen =D jote elä turhaan hätiköi sellaisten asioiden kanssa mistä et kuitenkaan olen vielä sata-varma... vaikkei miehen kanssa hyvin meniskää nii lapsi on kuitenkii loppupeleissään niin rakas
Voisin kuvitella että teillä on nyt se tilanne että sinulla on melkoisen paha masennus/ahdistus päällä ja miehesi vain pahentaa tilannetta käytöksellään. Puhu tunteistasi neuvolassa, et varmasti ole ensimmäinen äiti jolla on noin paha olo, moni ei kuitenkaan uskalla puhua asiasta kenellekkään ja tilanne vain pahenee. Sinun olosi on tällä hetkellä niin kamala niin et usko että tunnelin päästä voi löytyä valoa mutta siellä sitä kuitenkin on. Nyt oikeasti haet apua ja sitten puhut asiasta miehesi kanssa. Älä missään nimessä jää ajatustesi kanssa yksin, se ei ratkaise mitään!
Harva vain uskaltaa myöntää moisia ajatuksia edes itselleen saatikka muille. En oikein ymmärrä kaikkea tuota negatiivista palautetta mitä sait. Ovatkohan koskaan kuulleet raskauden jälkeisestä masennuksesta.. En ihmettele jos hormoonivyöry voi saada moista aikaan jo raskauden aikana. Ota ihmeessä asia puheeksi neuvolassa. Luulen ettei ole heille mitään ennenkuulumatonta. Saat sitten ajoissa apua ja tukea. Oman äitini viimeinen raskaus oli todella raskas henkisesti ja fyysisesti silä hänen ja isäpuoleni välit olivat todella tulehtuneet. Raskauden loppupuolella äiti murtui neuvolassa, pillahti loputtomaan itkuun ja sai lopulta tarvitsemansa avun.
Kuten moni muukin on jo sanonut, olosi muuttuu, kun lapsi syntyy. Meilläkin miehen kanssa oli pahoja riitoja esikoista odottaessani, käytiin parisuhdeterapiassa ja olin jo jossain vaiheessa varma, että teen abortin. Onneksi kuitenkin maltoin mieleni ja annoin ajan kulua. Molemmat (myös minä) tehtiin hommia suhteen eteen ja varsinkin itse jouduin laittamaan arvojärjestyksen uusiksi. Lopputuloksena oli halu saada lapsi, vaikka miehen kanssa tulisi ero. Saatiin sopu syntymään ja nyt kun esikoinen on vähän päälle vuoden, on todettava, että loistoisän olen lapselleni valinnut.
Hormonitoiminta on aika kavalaa ja tekee odottavasta välillä raivopään (ainakin minusta teki välillä). Kun kuitenkin vava synnytyksen jälkeen oli sylissä, oli onni aivan järjetön, en ikinä ollut tuntenut sellaista onnea. Siinä vaiheessa isän läsnäolo oli ihan kiva, mutta oli oikastaan ihan sama, oliko isi siinä vai ei, maailma oli sillä hetkellä keskittynyt pieneen vauvaan.
Nyt odotan sisarusta esikoiselle ja osaan jo vähän ennakoida tunnelatauksia. Mieskin tietää, mitä on odotettavissa, joten on varovaisempi.
Muuta en keksi, kun tosiaan puhu neuvolassa tai käykää parisuhdeterapeutilla puhumassa miehesi kanssa. Jos sinä voit hyvin, voi vauvakin hyvin, siinä pitäisi olla miehellekin tarpeeksi motivaatiota, jollei muuten kiinnosta.
Raivo ei auta asiaa, se saa vaan itsesi ahdistuneeksi ja kierre on valmis. Laske ensin kierroksia ja yritä vaikka paperille eritellä ketuttavat aiheet. Kun asiat on faktoina paperilla ilman järkyttäviä tunnelatauksia, on ne helpompi analysoida ja kertoa mieellesi ekä mahdolliselle terapeutille.
Minusta näyttää siltä, että se on nimenomaan miehesi, joka saa sinut noin masentuneeksi ja vihaiseksi.
Lapsellahan ei ole mitään osaa eikä arpaa siihen.
Hän toimii vain keppihevosena miehesi oikutteluun. Miehesi ei lastaan ansaitse näissä olosuhteissa.
ELI: jätä mies, pidä lapsi. Sen lapsen kanssa voi olla paljon kivempaa, kun sinä järkevänä ihmisenä saat rauhassa olla sen kanssa, ja sitten vähän ajan päästä voit etsiä hyvän ihmissuhteen! Väitän, että tässä tapauksessa sinun (vauvasi kanssa) on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa.
Voit estää isyyden vahvistamisen, jos ette ole naimisissa.
Kuten sanoitkin, ei se mies siitä kovinkaan tod.näk. käytöstään korjaa synnytyksen jälkeenkään. Sitten se haittaa jo sitä lastakin, vaikka se sitä lastakin jotenkin hoitaisi, huono suhde sinuun heijastuu silti joka asiassa.
Epäilen vahvasti, että teitä on kolme pahoinvoimassa, jos ette eroa. Sillä miehellä ei ole mitään vaadittavaa sinusta tai lapsesta, minun mielestäni, jos se on ollut täysi paska sinua kohtaan ennen synnytystä, sillä (vähintään) 9 kk laiminlyöntiä on ihan helkkaristi liikaa.
Tee naisen työ, ja etsi itsellesi ja todellakin viattomalle vauvallesi hyvä paikka asua ja elää.
Äläkä kainostele hakea apua ajoissa, jos mielenterveys alkaa olla koetteella, kyllä se tuossa tilanteessa alkaisi rakoilla jo vähän kellä tahansa.
Tarkistin, ja et voikaan estää isyyden selvittämistä, isä voi vaatia sitä myös.. sorry..