Mietin tätä masennusta josta paljon puhumme .Uskon näin että monesti puhumme ihan eria asioista.Monilla voi olla vaan pahamieli jonain päivänä ja jokin murhe joka vie voimavarat ehkä useammaksi päiväksikin mutten usko että se on sairautta vaan koemme asioita eritavalla .
Tänään vosin sanoa että masentaa koska aamu ei alkanutkaan toivomallani tavalla ja ihan pienestä asiasta jonkun mielestä sillä en päässyt kirjoittamaan majis foorumiin kun sielä oli joku vika .
Noh joku vooi nyt ajatella että mitähän tuo asia tänne kuuluu ,mutta ajattelin teitä monia jotka täällä kamppailette oman jaksamisenne kanssa ,monesta lukijasta tuntuu etteihän tuo asia ole mitään ,ei kun vaan ylös ,ulos ja lenkille .Mutta ja iso MUTTA ,olemme niin erinlaista tekoa ,toist niin tavattoman herkkiä että jokin pieneltä asialta tuntuva voi laukaista vuosienkin masennuskierteen .
"Kaikki yhdessä vaikuttaa meidän parhaaksi",tämän kun jaksas ymmärtää jota Raamatussa opetetaan ,sittenkin on jotain hyvää tässä kokemuksessani.
Masennus joka on sairautta vaatii ilman muuta hoitoa,kuitenkin hyvä työstää ajatuksiaan miksi koen näin ja voisinko luottaa parempaan huomiseen että aurinko paistaa ainakin huomenna .
Tänään vosin sanoa että masentaa koska aamu ei alkanutkaan toivomallani tavalla ja ihan pienestä asiasta jonkun mielestä sillä en päässyt kirjoittamaan majis foorumiin kun sielä oli joku vika .
Noh joku vooi nyt ajatella että mitähän tuo asia tänne kuuluu ,mutta ajattelin teitä monia jotka täällä kamppailette oman jaksamisenne kanssa ,monesta lukijasta tuntuu etteihän tuo asia ole mitään ,ei kun vaan ylös ,ulos ja lenkille .Mutta ja iso MUTTA ,olemme niin erinlaista tekoa ,toist niin tavattoman herkkiä että jokin pieneltä asialta tuntuva voi laukaista vuosienkin masennuskierteen .
"Kaikki yhdessä vaikuttaa meidän parhaaksi",tämän kun jaksas ymmärtää jota Raamatussa opetetaan ,sittenkin on jotain hyvää tässä kokemuksessani.
Masennus joka on sairautta vaatii ilman muuta hoitoa,kuitenkin hyvä työstää ajatuksiaan miksi koen näin ja voisinko luottaa parempaan huomiseen että aurinko paistaa ainakin huomenna .
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse masennuksesta ja ahdistushäiriöstä kärsivänä usein raivostuttaa muutaman läheisen suhtautuminen, koska mielestäni he eivät tiedä mistä tässä on kysymys.
Ensin kysytään että kuinka voin ja kun sitten kerron niin vastaukseksi tuleekin tulva siitä että "voivoi kun minuakin ahdistaa kun tein sen ja sen asian (joku "pikkuasia" siis) niin mutta ei niitä kannata jäädä märehtimään, minäkin vaan päätin unohtaa koko jutun ja ajatella että sattuuhan sitä" tms. Ehkä he näillä hyvillä esimerkeillä itsestään haluavat vaan hyvää ja auttaa kertomalla että näin sitä ahdistuksesta selvitään! Mutta kun se ei toimi niin jos toinen on todella sairas!
Ja sitten itse tämän toisen kysellessä vointia vastaa että tänään on synkkä masennuspäivä niin sitten tulee taas esimerkkiä miten "minuakin masentaa kun on vielä viikko töitä ennen kun kesäloma alkaa" tai muuta vastaavaa ja taas esimerkkejä omasta toiminnasta "mutta sitten päätin olla onnellinen että on kuitenkin työpaikka ja sitten mua ei masentanu ollenkaan".
Tällä yritän vaan sanoa sitä, että useimmat ihmiset ei näytä ymmärtävän miltä masentuneesta ja ahdistuneesta tuntuu.
pppp toit tosi hyvin esille sen mitä olen ajatellut usein ,voi kun sitä vaan suit sait noin voisi PÄÄTTÄÄ olla onnellinen tai päättää olla masentumatta kuunellen hyviä ystävän neuvoja .
Toki on sellaisi tilanteita että päättämällä voi muuttaa mielialaansa ,päätän lähteä ulos ja toteuttamalla asian oloni muuttuu ihan erinlaiseksi kävellessäni metsäpolkuja ja saadessani raitista ulkoilmaa .
Olen kokenut tämän tilanteen elämässäni etten kertakaikkiaan jaksa lähteä yhtikäs minnekkään saati kuunella minkäänlaisia neuvoja hyviltä ystäviltäkään .
Tiedän kokemuksesta että nuo ystävien hyvät neuvot ei auta tilanteessa kun taistelee omassa pimeydessään ,näin koen tilanteen kun masennuksen pilvet peittävät auringon valon.
Uskon näin että useammat ei todellakaan ymmärrä ,mutta monet varmaan ymmärtävät oikeasti. Sitä on niin voimaton auttamaan ja sanat jotka sanoo tuntuu että nekin vaan satuttaa .
Olen itse kokenut elämässäni vaikeita aikoja ja nuorena jopa yritin riistää henkeni itseltäni kun en jaksanut , ajattelin ettei kukaan voi minua auttaa .Tästä on jo yli 40 vuotta kun koin elämäni pimeimmät hetket ,muistan ne hyvin selvästi ja voin sanoa ymmärtäväni miltä tuntuu herätä aamuisin omiin kyyneliinsä ja tunteeseen ettei elämällä ole minulle enään mitään tarjottavana .
Tuskin täällä kirjoittelisinkaan jos en olisi kokenut myös sitä että vaikeitten päivien jälkeen on helpompiakin päiviä ja elämä voi yllättääkin positiivisesti .
Emme ole syntyneet sattumalta vaikka masentuneina koemme ettei elollamme ole mitään tarkoitusta.
..joka on henkilökohtaisesti sen läpikäynyt. Samoin siitä selviytyminen on yksilöllinen, minun/ sinun omista oivalluksista/ tekemisistä kiinni? Turha siihen on/ siitä on läheisiä SYYTTÄÄ ja niiltä neuvoa kysyä.
Vertaisten ja ja asiaa vähän tietävien hoitajien kanssa pohdiskelemalla asiat selviävät parhaiten. KAIKKEA TIETOA HAKEMALLA! esim omilla hakusanoilla googlesta.
Itsensä tunteminen . Itsensä hyväksyminen. Ja avun hakeminen kaiken a&o.
Kysymys ei olekaan läheisten SYYTTÄMISESTÄ! Usein tulee vaan tunne, että mitä hemmettiä pitää joka päivä soittaa ja kysyä, että kuinka voit tänään, kun ainoa kelpaava vastaus tuntuisi olevan "kiitos hyvin" ja kun ei sellaista vastausta saakaan, tuleekin tulva siitä, miten "minuakin ahdistaa, masentaa" jne ja on kysymys vain normaaliin elämään kuuluvista asioista.
Siis nimenomaan siksi kun itse sairastaa masennusta ja ahdistusta, niin sen vuoksi tulee tosi turhautunut tunne noista soitoista. Ja joskus ärsyttääkin suunnattomasti. Kun tuntuu, että masennuksen tässä vaiheessa ei kerta kaikkiaan voi itse tilalleen mitään. Kuitenkin järkevästi ajatellen nämä soittajat ei tarkoita mitään pahaa, eihän syvää masennusta voi varmaan edes ymmärtää muut kuin sen itse kokeneet. Ja vointikyselyjen takana on varmaan aito huoli minusta ja tavallaan varmaan sen takia he eivät jaksa kuulla totuutta minun olostani, se on ehkä heille liian pelottavaa. Ja kun eivät asiaa oikein ymmärrä varmaan ihan hyvää tarkoittaen kertovat esimerkkejä itsestään kuinka tänäänkin selvisivät "masennuksesta" kun just lähtivät lenkille tms. Kun tilanne on itsellä se, että usein ei jaksa eväänsä liikauttaa sängyn pohjalta. Ei vaan jaksa, vaikka kuinka haluaisi.
http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/viikko3907.htm
Lueskelin Askel lehteä ja siinä oli tosi hyvä kirjoitus tästä sisäisestä lapsestamme jonka me lukitsemme tai emme ole edes löytäneet "vain sydämellä näkee hyvin "
Ehkä me yritämme liikaa olla aikuisia silleen väärällä tavalla .Voisimmeko luottaa lapsen lailla että kyllä se tästä ........
Se oli vain toteamus, joka pitää paikkansa.
Pitää sellaiset puheet jättää omaan arvoonsa arvaamattomaan. Se tulee vain asian tuntemattomuuden suulla.
Oletko ollut vertaisryhmässä? tai kuntoutuksessa?
Kun mun anopilla on jotain (ihan oikeita ja vakavia) se rupee siivoamaan ja tekee hirveällä innolla ties mitä eikä se tajua että masennus lyö mut niin lamaan ettei jaksa sormea nostaa. Se vain suosittelee että ryhdy siivoamaan ja pyykinpesuun, siihen ne murheet hukkuvat. Ehkä hukkuisivatkin mutta kun ei jaksa eikä pysty.
Piti aloittaa että kum mun anopilla on ihan oikeita ja vakavia murheita niin jne.
Minullekin läheiseni aina välillä soittavat. Eivät he varsinaisesti kysy, miltä tuntuu tai kuinka menee. Sanon heille huolimatta ajatuksistani, että "tavallisesti" tai jotain vastaavaa. Joskus tulee puhetta jostain vanhoista asioista, millainen olin lapsena. Sellaiset keskustelut ovat ikäviä, kun tilee olo, että olen "väärin kokenut", eivät asiat muka olleet, kuten ne koin, aivan kuin minulla ja kokemuksellani ei olisi mitään merkitystä. Puhuin tästä terapeuttini kanssa. Kerroin, että nuo keskustelut tekevät minulle huonon olon jopa niin, että mieleni tekee hypätä jostain korkealta (ja siten vahingoittaa itseäni). Terapeuttini neuvoi, että lopettaisin puhelun tai, jos en siihen pysty, sanoisin vaikka, että kattila kiehuu hellalla ja pitää lopettaa (vaikka ei mitään kiehuisikaan). Hän sanoi, että ei ole hyvä, että käännän turhautumiseni itseäni vastaan.
Saan lisäksi "ohjeita", joista en pidä yhtään, ja kuulla, miten vaikeaa soittajalla tai jollain muulla on ollut. Se on hyvin turhauttavaa, aivan kuin oma kokemukseni olisi merkityksetön. Jos kerron pahantekijästäni, kuulen, ettei tämä ollut tehnyt mitään sellaista soittajalle. Silloin tunnen itseni sanomattoman syylliseksi, aivan kuin olisin itse aiheuttanut sen, mitä pahantekijäni teki minulle, vaikka olinkin hänen uhrinsa. Ymmärsin siis teraputtini opastuksesta, ettei minun tarvitse kuunnella noita minua loukkaavia puheita, vaan voin halutessani lopettaa niiden kuuntelun.
Muutenkin ihmisillä on vaikeuksia asettua toisen asemaan ymmärtääkseen tätä paremmin.
Kun sukulaiset ja "ystävät" soittavat muka ollakseen huolissaan tietäessään jonkun kärsivän masennuksesta ja/tai mielensairaudesta he varuillaan ollen ovat muka kuuntelevinaan, koko ajan odottaen, että pääsevät omia pikkuvaivojaan valittamaan. Kun sitten oirelehtiva alkaa kertoa omia näkemyksiään siitä, mistä hänen mielestään vaikeudet johtuvat, alkaakin syyllistävä sormi heilua. He mukamas tietävät paremmin. Antavat ymmärtää; kysy vain meiltä, kyllä me tiedämme. Ole itse vaiti ja mene itseesi. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että älä kysele/kuuntele liikaa veriveljiä/-sisaria, heiltä et viisauksia poimi. Kysy mieluummin alan ammattilaisilta, joilla ei ole tunnesidoksia sinuun.