Psykoosista kuntoumiseni
Tausta:
Sairastuin psykoosiin vähitellen usean vuoden kuluessa. Ensimmäiset vaikeat oireet minulla oli vuoden 2002 syksyllä, vaikka en silloin vielä kovin harhainen ollutkaan. Tilanne meni kumminkin niin pahaksi, että minun oli pakko hakea terveydenhoitajalta apua. Pääsin lääkärin arvioitavaksi, ja hän määräsi mulle Cipramillia. Vuoden 2003 keväällä vointini tuntui harhoista huolimatta ihan hyvältä. Tosin tilanne alkoi pahentua kesän aikana. Marraskuussa olin jo aika lailla syvässä psykoosissa, kun en osannut enää epäillä edes olevani henkisesti sairas.
Joulukuu vuonna 2003 oli painostavien harhojen takia erittäin hankalaa aikaa. Vuodenvaihteen jälkeen hakeuduin kumminkin vapaaehtoisesti mielenterveystoimistolle, kun sinne mua yritettiin kaikin keinoin saada. En silti pitänyt itseäni muuta kuin vähän masentuneena, kun menin mtt:lle. Omahoitaja pyysi minua järjestämään veljespalaverin, jotta hän saisi enemmän taustatietoa asioihin.
Veljespalaverissa omahoitaja piti minua paranoidisena henkilönä, josta loukkaannuin syvästi. Vetäydyin kämpille, ja minun annettiin olla ihan rauhassa, vaikka olinkin psykoosissa. Painostus kumminkin kävi niin pahaksi, että ainoa ratkaisu tuntui olevan itsemurha.
Erilaisten vaiheiden jälkeen minut toimitettiin Pitkäniemen sairaalaan hoitoon suoraan junaradalta. Olin niemessä noin 1,5 kuukautta hoidossa, ja kotiuduin psykoottisena. Söin kiltisti lääkkeeni kotona, ja reilun kuukauden päästä huomasin "heränneeni" psykoosista. Tuntui kivalta olla tolkuissaan, mutta ilo muuttui pian masennukseksi, kun ajattelin kaikkia niitä asioita tai lähinnä puheitani, joita olin psykoosissa puhunut.
Ihmettelyvuosi:
Vuoden 2004 aikana olin vielä pari kertaa niemessä hoidossa. Loppuvuodesta 2004 mulla ei oikein ole muuta muistikuvaa kuin, että päätin alkaa juoda olutta ja viinaa. Vuosi 2005 meni ihan ihmetellessä, kuten psykiatrinikin on todennut. Ihmettely sujui paljolti netin keskusteluiden ja alkoholin seurassa.
Huolestuminen:
Vuoden 2006 keväällä havahduin siihen, että meno ei voi jatkua entisellään. Yritin lopettaa alkoholin juomisen ja aktivoitua muutenkin lähinnä yhdistystoimintaan.
Asiat alkavat osittain selkeytyä:
Vuosi 2006 oli aika lailla alkoholinhuuruinen. Joulun olin äiten kanssa, ja juttelin kotitalon naapureidenkin kanssa, joille olin puhunut psykoosissa hassuja. Minulle oli tosi iso asia, kun huomasin jo aiemmin, että veljet suhtautuvat minuun asiallisesti, mutta se että vieraammatkin ihmiset vaikuttivat hyväksyvän minut tuntui todella mahtavalta. Olin saanut selkävoiton psykoosinaikaisista sekoiluista, vaikka aikaa siihen menikin liki kaksi vuotta!
Kuntoutuminen etenee:
Olin vuoden 2007 keväällä 12 viikkoa raittiina, mutta sitten repsahdin, ja kesä oli aika lailla kosteaa aikaa. Juomiseni oli kylläkin muuttunut paljon sosiaalisemmaksi kuin ennen. Elokuussa huomasin, että sama meno ei voi jatkua enää. Laitoin korkin kiinni, ja hyvinhän korkki onkin pysynyt kiinni kohta 16 viikkoa. Nyt tuntuu siltä, että enää ei ole tarvetta juoda, johon varmaan osaltaan vaikuttaa se, että olen kuntoutunut psykoosista!
Yhteenveto:
Psykoosissa kuntoutumisessa minulle oli tärkeää ensinnäkin, että pääsin sairaalaan hoitoon, koska en voi mitenkään kuvitella, että psykoosini olisi pystytty hoitamaan niiden harhojen vallassa avohoidon piirissä. Lääkityksellä oli mielestäni keskeinen vaikutus psykoosin harhojen katoamiselle.
Pitkään meni aikaa ihmettelyvaiheessa, johon kuuluivat myös epäluuloiset ajatukset. Onneksi sain luottamukseni takaisin niihin ihmisiin, jotka olivat nähneet minut todella sekavassa tilassa. Kaipasin jonkinasteista hyväksyntää ja armahdusta. En tiedä olisinko kestänyt kovaa vittuilua siinä tilanteessa.
Sain solmittua uusia hyviä ystävyyssuhteita vuoden 2006 ja 2007 aikana, joka on varmasti edesauttanut kuntoutumistani psykoosista.
Kokonaisuudessaan haluan sanoa kirjoituksellani sitä, että kuntoutuminen pelkästä psykoosista saattaa olla pitkä prosessi puhumattakaan muista oireista, joista skitsofreniadiagnosoitu saattaa joutua kärsimään.
Tausta:
Sairastuin psykoosiin vähitellen usean vuoden kuluessa. Ensimmäiset vaikeat oireet minulla oli vuoden 2002 syksyllä, vaikka en silloin vielä kovin harhainen ollutkaan. Tilanne meni kumminkin niin pahaksi, että minun oli pakko hakea terveydenhoitajalta apua. Pääsin lääkärin arvioitavaksi, ja hän määräsi mulle Cipramillia. Vuoden 2003 keväällä vointini tuntui harhoista huolimatta ihan hyvältä. Tosin tilanne alkoi pahentua kesän aikana. Marraskuussa olin jo aika lailla syvässä psykoosissa, kun en osannut enää epäillä edes olevani henkisesti sairas.
Joulukuu vuonna 2003 oli painostavien harhojen takia erittäin hankalaa aikaa. Vuodenvaihteen jälkeen hakeuduin kumminkin vapaaehtoisesti mielenterveystoimistolle, kun sinne mua yritettiin kaikin keinoin saada. En silti pitänyt itseäni muuta kuin vähän masentuneena, kun menin mtt:lle. Omahoitaja pyysi minua järjestämään veljespalaverin, jotta hän saisi enemmän taustatietoa asioihin.
Veljespalaverissa omahoitaja piti minua paranoidisena henkilönä, josta loukkaannuin syvästi. Vetäydyin kämpille, ja minun annettiin olla ihan rauhassa, vaikka olinkin psykoosissa. Painostus kumminkin kävi niin pahaksi, että ainoa ratkaisu tuntui olevan itsemurha.
Erilaisten vaiheiden jälkeen minut toimitettiin Pitkäniemen sairaalaan hoitoon suoraan junaradalta. Olin niemessä noin 1,5 kuukautta hoidossa, ja kotiuduin psykoottisena. Söin kiltisti lääkkeeni kotona, ja reilun kuukauden päästä huomasin "heränneeni" psykoosista. Tuntui kivalta olla tolkuissaan, mutta ilo muuttui pian masennukseksi, kun ajattelin kaikkia niitä asioita tai lähinnä puheitani, joita olin psykoosissa puhunut.
Ihmettelyvuosi:
Vuoden 2004 aikana olin vielä pari kertaa niemessä hoidossa. Loppuvuodesta 2004 mulla ei oikein ole muuta muistikuvaa kuin, että päätin alkaa juoda olutta ja viinaa. Vuosi 2005 meni ihan ihmetellessä, kuten psykiatrinikin on todennut. Ihmettely sujui paljolti netin keskusteluiden ja alkoholin seurassa.
Huolestuminen:
Vuoden 2006 keväällä havahduin siihen, että meno ei voi jatkua entisellään. Yritin lopettaa alkoholin juomisen ja aktivoitua muutenkin lähinnä yhdistystoimintaan.
Asiat alkavat osittain selkeytyä:
Vuosi 2006 oli aika lailla alkoholinhuuruinen. Joulun olin äiten kanssa, ja juttelin kotitalon naapureidenkin kanssa, joille olin puhunut psykoosissa hassuja. Minulle oli tosi iso asia, kun huomasin jo aiemmin, että veljet suhtautuvat minuun asiallisesti, mutta se että vieraammatkin ihmiset vaikuttivat hyväksyvän minut tuntui todella mahtavalta. Olin saanut selkävoiton psykoosinaikaisista sekoiluista, vaikka aikaa siihen menikin liki kaksi vuotta!
Kuntoutuminen etenee:
Olin vuoden 2007 keväällä 12 viikkoa raittiina, mutta sitten repsahdin, ja kesä oli aika lailla kosteaa aikaa. Juomiseni oli kylläkin muuttunut paljon sosiaalisemmaksi kuin ennen. Elokuussa huomasin, että sama meno ei voi jatkua enää. Laitoin korkin kiinni, ja hyvinhän korkki onkin pysynyt kiinni kohta 16 viikkoa. Nyt tuntuu siltä, että enää ei ole tarvetta juoda, johon varmaan osaltaan vaikuttaa se, että olen kuntoutunut psykoosista!
Yhteenveto:
Psykoosissa kuntoutumisessa minulle oli tärkeää ensinnäkin, että pääsin sairaalaan hoitoon, koska en voi mitenkään kuvitella, että psykoosini olisi pystytty hoitamaan niiden harhojen vallassa avohoidon piirissä. Lääkityksellä oli mielestäni keskeinen vaikutus psykoosin harhojen katoamiselle.
Pitkään meni aikaa ihmettelyvaiheessa, johon kuuluivat myös epäluuloiset ajatukset. Onneksi sain luottamukseni takaisin niihin ihmisiin, jotka olivat nähneet minut todella sekavassa tilassa. Kaipasin jonkinasteista hyväksyntää ja armahdusta. En tiedä olisinko kestänyt kovaa vittuilua siinä tilanteessa.
Sain solmittua uusia hyviä ystävyyssuhteita vuoden 2006 ja 2007 aikana, joka on varmasti edesauttanut kuntoutumistani psykoosista.
Kokonaisuudessaan haluan sanoa kirjoituksellani sitä, että kuntoutuminen pelkästä psykoosista saattaa olla pitkä prosessi puhumattakaan muista oireista, joista skitsofreniadiagnosoitu saattaa joutua kärsimään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tämän hetkisen tilasi. Koskakohan kuntoudut?
Itsellenikin nykyinen tilanteeni on aika epäselvä, joten ehkä parempi jättää oletusten varassa kirjoittaminen väliin!
Hyvä kun sulla menee paremmin nykyisin! :) Kaikkee hyvää sulle. Itsellänikin menee jo hyvin tuon lääkkeen kanssa, sillä se on alkanut toimia!!
Eihän Abilify mikään ihmelääke ole, mutta minullakin se toimii ihan hyvin, vaikkakin nyt osittain elämäntapahtumista johtuen olen hieman mennyt depiksen puolelle.
kiinnostavan ketään?
Kertoisitko sinä?
olet tänne postannut. Kysyn vaan et luuletko ihmisiä todella kauheesti kiinnostavan? muutenkin kirjoittelet tänne paljon, ja aika erikoisia juttuja. tekemisen puutetta ehkä?
Moi Hermiitti!
Puhut rohkeasti ja avoimesti. On aina kunnioitettavaa kun joku uskaltaa puhua avoimesti omista mielenterveyden ongelmistaan. Sillä on suuri merkitys kielteisten asenteiden,
häpeän ja syyllisyyden voittamisessa. Voimakkaat häpeän tunteet mielenterveysongelmista aiheuttavat monesti hoitokielteisyytä ja sitä ettei uskalla ajatella omaa tilannettaan realistisesti ja hakea oikeaan aikaan apua. Antamalla itselleen oikeuden olla psyykkisesti kärsivä ihminen voittaa mahdollisuuden saada apua ja myös löytää hoitoyhteistyön asenne. Se mahdollistaa myös itsensä hoitamisen tärkeyden ymmärtämisen.
Olen itse toipumassa skitsofreniasta ja on ollut ongelmia päihteiden kanssa. Skitsofreniasta toipuminen on minulla kestänyt kauan ja se on ollut monivaiheinen prosessi. Jossain tulevaisuudessa on työmarkkinoille palaaminen. Jokainen uusi päivä on kohti parempaa.