Täällä saa lukea hyvin surullisia ja epätoivoisia kirjoituksia.
Ei tämä ainakaan tuskaa poista päinvastoin lisää sitä ja hätää ihmisen hyvinvoinnista.
Mitäpä jos kaikki masentuneet päätettäisiin yhdessä, että emme lainkaan lähde sille tielle eli "oman käden kautta pois"- tekoon.
Ajatelleen miten paljon tuskaa se tuottaa lähimmille ja ympäristölle.
Jokainen päivä pitäsis vain katsoa miten se on mennyt ja odottaa tulevaa, sillä jonakin päivänä (on kokemusta) ne tummat ja synkät pilvet ovat poissa. Se vie aikaa. Mutta se kannatti, sillä elän nykyään paljon täysipainoisempaa elämää, sillä tiedän mitä on todellinen tuska.
Meillä on myös oikeus elämään ja meillä on oikeus hakea apua. Jos olo tulee niin mahdottomaksi että ei näe enää muuta vaihtoehtoa kuin päättää itse omat päivänsä, kehoittaisin menemään suoraan lääkärille/sairaalaan. Kyllä siellä hoidetaan sen akuutin kriisivaiheen yli.
Sisäinen kipu on kauheinta mitä voi olla, mutta sen kestettyään ihminen on entistä voimakkaampi.
Jokaiselle joka toivoo vain, että voisi nukkua pois tästä maailmasta ja tuskasta, sanon, että kuinka paljon enemmän tuskaa jääkään jäljelle niille jotaka tänne jäävät. Ja loppujen lopuksi, onko se kuolema sittenkään sellainen olotila jossa ei ole mitään, entä jos sielu/mieli jääkin elämään ja lilluu jossain henkimaailmassa (ilman pillereitä tai hoitoa)niin kauan kunnes olisi ollut oikea aika lähteä.
Jospa jospa. Sittenkään se kuolema ei ole ainoa ratkaisu, se saattaa ja onkin pahempi ratkaisu kuin itse elämä.
Jaksakaa. Kyllä teistä/meistä välitetään ja apua on saatavilla, sitä pitää vain osata ja uskaltaa hakea.
Minulla on takan kahdenkymmenen vuoden masennusputki johon on kuulunut masenuuskausia (pari tosi pahaa) ja sitten niitä terveitä kausia.
Tiedän mistä puhun.
Masennus on hirveä sairaus, mutta sen kanssa on opittava elämään.
Jos joku haluaa keskustella kanssani niin kirjoittakaa tänne niin annan sähköpostiosoitteeni.
Tsemmpiä kaikille, meillä masentuneillakin on oikeus elämään siis taistellaan elämän puolesta ei anneta periksi.
Ei tämä ainakaan tuskaa poista päinvastoin lisää sitä ja hätää ihmisen hyvinvoinnista.
Mitäpä jos kaikki masentuneet päätettäisiin yhdessä, että emme lainkaan lähde sille tielle eli "oman käden kautta pois"- tekoon.
Ajatelleen miten paljon tuskaa se tuottaa lähimmille ja ympäristölle.
Jokainen päivä pitäsis vain katsoa miten se on mennyt ja odottaa tulevaa, sillä jonakin päivänä (on kokemusta) ne tummat ja synkät pilvet ovat poissa. Se vie aikaa. Mutta se kannatti, sillä elän nykyään paljon täysipainoisempaa elämää, sillä tiedän mitä on todellinen tuska.
Meillä on myös oikeus elämään ja meillä on oikeus hakea apua. Jos olo tulee niin mahdottomaksi että ei näe enää muuta vaihtoehtoa kuin päättää itse omat päivänsä, kehoittaisin menemään suoraan lääkärille/sairaalaan. Kyllä siellä hoidetaan sen akuutin kriisivaiheen yli.
Sisäinen kipu on kauheinta mitä voi olla, mutta sen kestettyään ihminen on entistä voimakkaampi.
Jokaiselle joka toivoo vain, että voisi nukkua pois tästä maailmasta ja tuskasta, sanon, että kuinka paljon enemmän tuskaa jääkään jäljelle niille jotaka tänne jäävät. Ja loppujen lopuksi, onko se kuolema sittenkään sellainen olotila jossa ei ole mitään, entä jos sielu/mieli jääkin elämään ja lilluu jossain henkimaailmassa (ilman pillereitä tai hoitoa)niin kauan kunnes olisi ollut oikea aika lähteä.
Jospa jospa. Sittenkään se kuolema ei ole ainoa ratkaisu, se saattaa ja onkin pahempi ratkaisu kuin itse elämä.
Jaksakaa. Kyllä teistä/meistä välitetään ja apua on saatavilla, sitä pitää vain osata ja uskaltaa hakea.
Minulla on takan kahdenkymmenen vuoden masennusputki johon on kuulunut masenuuskausia (pari tosi pahaa) ja sitten niitä terveitä kausia.
Tiedän mistä puhun.
Masennus on hirveä sairaus, mutta sen kanssa on opittava elämään.
Jos joku haluaa keskustella kanssani niin kirjoittakaa tänne niin annan sähköpostiosoitteeni.
Tsemmpiä kaikille, meillä masentuneillakin on oikeus elämään siis taistellaan elämän puolesta ei anneta periksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos kirjoituksestasi! Olen samaa mieltä, sillä olen siipeni särkenyt läheisen itsemurhan takia. En ole enää masentunut, mutta lopun elämän vähän rikki.
Omat psykosomaattiset oireeni myös yritän kestää. Sinulle halaus ja kaikkea ihanaa elämääsi toivoo toinen ylös rämpinyt.
Masentuneisuuteen taipuvaiselle ei ole mikään niin ihanaa kuin kuulla toiselta kiitos sanat,
kiitos itsellesi ja oikein hyviä ja aurinkoisia päiviä elämääsi;)))
mistä sinä löysit apua? olisitko ystävällinen ja kertoisit, kiitos
Tilasin ajan yksityiselle psykiatrille.
Se on kalliimpaa kuin tilata aika mielenterveystoimistosta, mutta yksityinen paneutuu asiaan jotenkin paremmin.
Tosin kannattaa hieman katselle kelle yksityiselle tilaa ajan sillä hyvämainenen psykiatri on arvokas.
En sano, etteikö mielenterveystoimistoissa olisi myös hyviä psykiatreja.
Nykyään minun kokemukseni mielenterveystoimiston psykiatreista ovat hyvät.
Silloin kaksikymmentä vuotta sitten kokemus mielenterveystoimiston psykiarista oli järkyttävä. Siksi aloin käyttämään yskityisiä.
Nykyään käyn taas mielenterveystoimistossa.
Apua löysin siis siitä että kerroin oloni ja tilanteeni rehellisesti. Sain lääkityksen sekä sairasloman ja siitä alkoi toipuminen.
Lääkityksen kanssa kannattaa olla tarkka, jos lääkäri määrää jotain mielialalääkettä sen vaikutus alkaa vasta parinviikonkuluttua ja sekin saattaa aiheuttaa sivuoireita.
Pyydä paras mahdollinen lääke joka ei aiheuta helposti sivuoireita, esim. seromex, ja jos sinulla on alkuun ahdistunut ja paha olo saat helpotusta jos pyydät pariksi ensi viikoksi avuksi tarvittaessa otettavaksi vaikkakapa opamoxia tai jotain muuta rauhoittavaa.
Masennus lähtee pikkuhiljaa se ei poistu noin vain, siihen tarvitaan kärsivällisyyttä.
Lääkäri varmasti kertoo sinulle mitä apua tarvitse lääkeiden lisäksi.
Onnea;))