Miten pärjäätte?

Kallistunut hintataso ei näytä loppuvan. Miten hitossa kaikki pärjäävät, kun omalla perheelläkin alkaa olemaan tiukkaa?
Kuitenkin kumpikin ollaan vähäpalkkaisessa hommassa ja koiratkin syövät sitä halvinta mahdollista. Lapsia ei vielä ole.
Meillä siis kaikki vielä jotenkuten menee, mutta miten teillä muilla, sillä ei nämä työpaikkamme mitään varmoja ole.
Jotenkin tämä KOKO touhu on HUUTAVAA VÄÄRYYTTÄ! Palkkaerot on saatava POIS!
2364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun on pakko. Ruoka on kallistunut jo niin paljon, että 20 euroa ei riitä mihinkään. Aiemmin ostelin valmiseineksiäkin, mutta nyt olen alkanut valmistamaan kaiken mahdollisen itse. Esim. jauhoja ostan suuremmissa satseissa esim. vehnäjauhoja 10 kg pussissa, jolloin tulee huomattavasti halvemmaksi.

Olen alkanut muutoinkin syödä terveellisemmin. Olen jättänyt makeita leivonnaisia ja muita rasvaisia herkkuja pois. Syön paljon puuroja keittojen kanssa tai ilman. Lihatuotteet jätin lähes kokonaan pois ja käytän kotimaisia juustoja. Kala on terveellistä ja sitä pyydetään ja näin kesäaikana saadaan runsaasti. Teen kukkoja,paistikalaa, savukalaa, uunikalaa, kiusausta ja keittoa.. Ei pääse niin tymeentymään, kun vaihtelee valmistustapaa ja eri mausteilla saa eri vivahteita. Terveellisemmän ruokavalion myötä olen pudottanut kiloja ja vointi on parantunut huomattavasti.

Lehtitilauksia teen nykyään mahdollisimman vähän. Kirjastossa voi käydä ilmatteeksi lukemassa. Muutoinkin lukeminen on aika halpa ja sivistävä harrastus.

Kunnon hoitaminen kävelemällä ja pyöräilemällä on halpaa. Kuntosalilla ja uimahallissa käyn halvemmilla ns. työttömien lipuilla (esim. kuntosali 2,4 e/kerta). Opiskelen viimeistä vuotta merkonomiksi, joka on kolmas ammattini. Ostan kirjat netin kautta käytettyinä ja maksan vain osan siitä mitä uutena tulisi maksamaan.

Lapset eivät saa ilmaista viikkorahaa, vaan tekevät töitä kotona yhteisen hyvän eteen. Kesällä ja lomilla tienaavat esim. lastenhoitorenkaassa,puusavotassa, puutarhatöissä jne. joilla tekevät omia hankintojaan. Ovat saaneet mukavasti aina kesätöitä, kun ovat vain käyneet ahkerasti kyselemässä. Poika tienaa nyt kahden kuukauden aikana 2300 euroa, ja se on hyvin jo 16 vuotiaan tuloksi. Kyn käyttää rahansa vielä viisaasti, siitä on iloa pitemmäksi aikaa ja varmasti osaa eurojaan arvostaa, kun on itse työn tehnyt niiden eteen.

PS Kissa tuli vanhaksi 16 v ja alkoi sairastella. Lopetetettiin, kun hoidot olisi tulleet tosi kalliiksi. Koira on nyt n. 10 vuotias ja kun siitäkin pian aika jättää, en ota uusia lemmikkejä, koska niiden kunnollinen hoitaminen ja ruokkiminen tulee niin kalliiksi.

Äänestä

Ruuassa säästän niin,että en osta valmiseineksiä,kuin hyvin harvoin ja silloinkin vain tarpeen tullen,eli teen lähes kaiken itse. Näin kesäaikaan vihannekset ja hedelmät ovat edullisempia,joita syön päivittäin. Myös perunat,keitot,broileri ja jauheliha ovat edullista sapuskaa,joista saa tehtyä mitä vaan. Pakastimen omistan,johon pakastan ruokaa sopivina annoksina,ja otan myöhemmin sieltä syötävää,niin ei mene hukkaan ja rahaa,kuten luontoakin säästyy.

Asun suht. isossa yksiössä,jossa vuokra ym. menot ovat kohtuulliset. Lehtiä en ole moneen kuukauteen tilannut,vaan luen ne netissä,kirjastossa tai sukulaisilta ja tuttavilta saan niitä.

Liikkumiseen käytän bussikorttia,jossa on omavastuuosuus,jolla saan vapaasti liikkua kotipaikkakunnallani ja siitä vielä 50 km säteellä.

Puhelimella en paljon soittele,tai jos soitan,puhun vaan vähän aikaa ja jos enemmän on kerrottavaa,sovin tapaamisen jonnekin. Soitan yleensä klo 17 jälkeen,jolloin se on halvempaa.

Lääkkeet ovat kela korvattavia,joista itse maksan vaivaiset 3 € 3 kk satsista.

En omista autoa,lemmikkejä ja muutenkin elän säästeliäästi. En polta,enkä alkoholia käytä ja meikkeihinkään ei mene rahaa,koska en vaan pidä koko touhusta. Vaatteita ostan tarpeen mukaan.

Jos on jotain isompaa hankintaa,tai haluan päästä matkoille,säästän niihin etukäteen ja teen töitäkin sen lisäksi. Nyt mm. ensi viikolla menen Sveitsiin muutamaksi viikoksi.

Täytyy mainita sekin,että kuulun moniin yhdistyksiin,joissa saan jäsenetuina vaikka mitä. Viimeks olin yhdistysväen kanssa Nurmeksessa viikonlopun,joka maksoi vain 50 € ja siihen sisältyi kaikki. Normaalisti tuo olisi maksanut n. 250 €.
Tuo Sveitsin matkakin on suht. edullinen,kun kokonaishinta on vain 500 €,johon sisältyy kaikki (ruoka,majoitus,matkat..) ja kuitenkin kolme viikkoa ollaan reissussa. Normaalisti tuo olisi maksanut vieläkin enemmän.

Vinkkinä teille muillekin,että liittykää eri yhdistyksiin,niin selviätte noinkin edullisesti esim. matkoille ja saatte rahoillenne elämyksiä. Ilman näitä yhdistyksiä en pääsisi reissaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetelijä kirjoitti:

Kallistunut hintataso ei näytä loppuvan. Miten hitossa kaikki pärjäävät, kun omalla perheelläkin alkaa olemaan tiukkaa?
Kuitenkin kumpikin ollaan vähäpalkkaisessa hommassa ja koiratkin syövät sitä halvinta mahdollista. Lapsia ei vielä ole.
Meillä siis kaikki vielä jotenkuten menee, mutta miten teillä muilla, sillä ei nämä työpaikkamme mitään varmoja ole.
Jotenkin tämä KOKO touhu on HUUTAVAA VÄÄRYYTTÄ! Palkkaerot on saatava POIS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu