Voi,voi.

Turhaan te savolaisia haukutte kun oikeat syypäät löytyy 200 kilometriä Porista pohjoiseen päin ja osa syypäistä 50 kilometriä etelään.

Kalpafanit on oikeasti tosi mukavaa porukkaa joten turhaan me heitä mollataan vaikka sieltä muutaman katkeran kuopiolaisteinin päähänpisto voi tullakkin mutta yritetään silti pysyä asialinjalla. Nämä persepojut muut häirikköviestittäjät pitäkööt pitkän loman kirjoittelusta . Tuulettakaa itseänne välillä.

Vaasalaiset tunkekoot peukalonsa sinne takamukseen kun joka päivä näin kuitenkin tekevät.
3267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin kuopiolaisia ja oikeastaan ketään muitakaan on ihan turha täällä syyttää. Eihän täällä esiinny ala-arvoisesti koko ajan kuin yksi ainoa porilaisena esiintyvä eri nimimerkeillä vauhkoava kirjoittaja, joka ei osaa vastata hänelle asiallisesti esitettyihin kysymyksiin ja joka käyttää koko ajan sellaisia lapsellisia, alatyylisiä ja kehityksessään selvästi anaalivaiheeseen jumittuneen ilmaisuja kuten "persepoju" tai "tunkekaa peukalo takamukseenne".

Tämänkaltaisia ilmaisuja ei kukaan muu kirjoittaja koskaan käyttäisi. Samalla on harmi että hän on kirjoituksillaan karkoittanut kaikki asiallisesti käyttäytyvät ässäfanit täältä kokonaan....

Äänestä
  • Niin saat tuolle katkeruudellesi jotain hoitoa edes.

    Äänestä

  • jjmmm kirjoitti:

    Niin saat tuolle katkeruudellesi jotain hoitoa edes.

    Hypätkää avantoon ÄÄLIÖT!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


importal kirjoitti:

Turhaan te savolaisia haukutte kun oikeat syypäät löytyy 200 kilometriä Porista pohjoiseen päin ja osa syypäistä 50 kilometriä etelään.

Kalpafanit on oikeasti tosi mukavaa porukkaa joten turhaan me heitä mollataan vaikka sieltä muutaman katkeran kuopiolaisteinin päähänpisto voi tullakkin mutta yritetään silti pysyä asialinjalla. Nämä persepojut muut häirikköviestittäjät pitäkööt pitkän loman kirjoittelusta . Tuulettakaa itseänne välillä.

Vaasalaiset tunkekoot peukalonsa sinne takamukseen kun joka päivä näin kuitenkin tekevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu