1. FF Jaro-VPS
Kautensa pirteästi aloittaneet Jaro ja VPS kohtaavat Pietarsaaressa. VPS:lla on ainoastaan 100 km
vierasmatka ja saanee seurakseen runsaasti vaasalaisfaneja. Joukkueiden vahvuudet ovat puolustuspelissä.
VPS:n otteluissa on keskimäärin tehty maali ottelua kohti. Jaro on puolestaan päästänyt paljon maaleja,
mutta puolustuspeli on kuitenkin muutamaa yksittäistä ottelua lukuun ottamatta toiminut varsin hyvin.
Mika Laurikaisen valmentama Jaro putosi keskiviikkona cupista häviämällä TP-47:lle Torniossa.
Loukkaantumistilanne on helpottanut, joten joukkue voi tästä lähtien keskittyä liigaan lähes parhaalla
mahdollisella kokoonpanolla. VPS:kin tulee otteluun ilman suurempia kokoonpanohuolia, mutta ilman
Halmstadiin palannutta Tim Sparvia, jonka lainasopimus päättyi. Vierasjoukkue on mielestämme
perustasoltaan joukkueista niukasti parempi. Odotamme vähämaalista ottelua, johon Jaro kotikenttäetunsa
turvin lähtee niukkana suosikkina. Parhaat yksittäiset tulokset
ovat 1-0, 2-0, 3-0 ja 0-0.
2. Hammarby -IFK Norrköping FK
Hammarby ja IFK Norrköping kohtaavat Söderstadionilla. Sarjanousija IFK Norrköping lähti kauteen varsin
suurin odotuksin, mutta kausi on tähän mennessä ollut suuri pettymys. Loukkaantumisongelmista kärsinyt
IFK Norrköping Allsvenskanin jumbotilaa, mutta omaa kuitenkin erittäin hyvät mahdollisuudet
sarjapaikkansa säilyttämiseen. Joukkue kärsi keskiviikkona 0-2-kotitappion tärkeässä ottelussa GIF
Sundsvallia vastaan. Pelikiellossa olleet Blomberg, Magro ja Arvhage ovat taas valmentaja Sören Cratzin
käytettävissä, mutta Marcin Burkhardt, Magnus Samuelsson ja Imad Khalili kärsivät yhä
loukkaantumisongelmista. Hammarbyn ongelmat ovat vielä suuremmat. Puolustajat David Johansson, Emil
Johansson, Suleyman Sleyman ja Kleber Saarenpää ovat sivussa, joten Hammarbyn kokoonpanossa on
ainoastaan kaksi laadukasta puolustajaa. Ruotsia EM-kisoissa edustanut maalivahti Rami Shaaban loukkasi
lisäksi polvensa keskiviikkona, mikä tarjoaa mahdollisuuden hyvin pelaamissaan otteluissaan
esiintyneelle Kristoffer Björklundille. Hammarby on joukkueista parempi ja nauttii lisäksi kovaäänisten
kotifaniensa edessä kotikenttäedusta. IFK Norrköping on kuitenkin aliarvostettu ja omaa hyvän
yllätysmahdollisuuden. Parhaat yksittäiset tulokset
ovat 1-0, 0-0, 1-1, 0-1, 0-2 ja 1-2
3. IFK Göteborg -Helsingborgs IF
IFK Göteborg ja Helsingborg iskevät yhteen tärkeässä ottelussa. Allsvenskania johtava Kalmar on jo
repinyt eroa pääjoukkoon, joten täysi pistepotti olisi molemmille joukkueille tarpeen. Hallitseva
mestari IFK Göteborg palasi tauolta kärsimällä nöyryyttävän 0-2-kotitappion Trelleborgille, joten
ddotamme nyt näkevämme nälkäisen ja revanssihenkisen kotijoukkueen. Kotijoukkueen riveistä puuttuvat
Pontus Wernbloom, Daniel Alexandersson ja Nicklas Carlsson, mutta ainoastaan Wernbloomin puuttuminen
vaikuttaa merkittävästä Göteborgin iskukykyyn. Helsingborgin ongelmat ovat huomattavasti suuremmat.
Viime kauden maalikuningas Razak Omotoyossi siirtyi Saudi-Arabiaan ja Ruotsia EM-kisoissa edustanut
toppari Andreas Granqvist palasi Wiganiin. Keskikenttäpelaaja Olafur Skulasson, joka myös pystyy
pelaamaan topparina, on loukkaantunut. Topparina torstain GAIS-ottelussa pelannut Erik Wahlstedt on
puolestaan pelikiellossa, joten puolustuslinjan koostumus on suuri arvoitus. Perustasoltaan joukkueet
ovat varsin tasaiset, mutta ottelukohtaiset tekijät puoltavat vahvasti kotivoittoa. Parhaat yksittäiset tulokset ovat 1-0, 0-0, 1-1, 0-1 ja 0-2
1. FF Jaro - VPS
Koti: 0 1 2 3
Vieras: 0
2. Hammarby - IFK Norrköping
Koti: 1
Vieras: 1 2 3
3. IFK Göteborg - Helsingborg
Koti: 0
Vieras: 0 1 2
Rivejä: 36 kpl
Panos: 0,30 €
Hinta: 10,80 €
moniveto ma 7.7.2008
ebola05
1
645
Vastaukset 1
- perusrivi
1. FF Jaro - VPS
Koti: 0
Vieras: 1
2. Hammarby - IFK Norrköping
Koti: 3
Vieras: 0
3. IFK Göteborg - Helsingborg
Koti: 3
Vieras: 0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172426Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401552Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696