Magnesiumin puute voi aiheuttaa paniikkikohtauksia!

Trottl

Mä aloin pari vuotta sitten kärsiä paniikkihäiriöstä (ilman havaittavaa syytä tulevat paniikkikohtaukset), ja agoraphobiasta (se on oikeastaan sellaisten tilanteiden pelko joista ei pääse "pakenemaan"). Oireet alkoivat pitkällisen stressaavan elämänjakson jälkeen.

Lääkäri antoi masenuslääkkeitä ja rauhoittavia, jotka pitivät oireet kurissa mutta eivät poistaneet niitä. Apu löytyi vihdoin magnesiumista (tai oikeastaan magnesium&kalium tabletti)!

Mä olen nyt tankannut magnesiumia kehooni marraskuun alusta lähtien, ja olo senkun paranee! Toinen mikä tuntuu auttavan on Berocca tabletti! Molempia saa apteeksita ilman reseptiä.

Mun oireet siis johtuivat magnesiumin puutteesta. Magnesium on tärkeä tekijä mm. hermoston toiminnalle. Siitä löytyy tietoa mm. kirjasta "The magnesium factor", jota myy ainakin www.amazon.com.

113

51182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskoa...

      Joo, itselläni kävi niin että aloin saamaan paniikkikohtauksia jotka liittyivät juuri sydäntuntemuksiin ja hengenahdistukseen. No, sain ssri lääkkeetkin ja bentsoja. Olo ei niillä kuitenkaan korjautunut, päinvastoin. Aloin syömään magnesiumia, niin sydänmuljahdukset yms.tykytykset hävis ja sit viel kaiken kukkuraksi diagnosoitiin todella raju keuhkosarkoidoosi. Se ahdisti henkeä ja aiheutti minulla paniikkikohtauksia. Nyt sitten kortisoni kuurilla.Ja olo on huomattavasti korjaantunut.

      • kivaa, nyt on sekin

        sairaus lopullisesti parannettavissa. Ihanaa! Tämähän pitää kertoa kaikille!

        P.s. Oletteko kuulleet, että senniminen lääke kuin placebo parantaa kaikki vaivat?

      • Trottl
        kivaa, nyt on sekin kirjoitti:

        sairaus lopullisesti parannettavissa. Ihanaa! Tämähän pitää kertoa kaikille!

        P.s. Oletteko kuulleet, että senniminen lääke kuin placebo parantaa kaikki vaivat?

        ...kirjoitin että VOI aiheuttaa. En kirjoittanut että magnesiumin puute on ainoa syy paniikkikohtauksiin aina ja kaikilla. Mun tapauksessani se toimi aika hyvin. Halusin jakaa sen tiedon siltä varalta että joku muukin löytäisi siitä avun.

      • muikkari
        Trottl kirjoitti:

        Kiitos kiitos kiitos ja vielä kerran kiitos. En ole löytänyt vastaavia oireita keneltäkään, jolta kysyin ja nyt löytyi vastaus. Kyllä auttoi, ja melko nopeastikin. Hengenahdistuksia ja ihmeellistä tunnetta kurkussa niinkuin olisi turvoksissa tai pala kurkussa ja pyörrytystä.

    • karin

      Voin hyvin uskoa että magnesium on auttanut paniikkikohtauksiin, koska kirjallisuuden mukaan magnesium muiden toimintojensa ohella salpaa tai ainakin hillitsee hermosoluissa glutamaattireseptoria. Glutamaatti on aivojen tärkein eksitatorinen ( kiihdyttävä ) välittäjäaine, joka viime kädessä laukaisee hermosolussa aktiopotentiaalin ( eli hermosolun toiminnan ) mikä on edellytys tiedonkululle hermosolusta toiseen. Muut tutummat välittäjäaineet toimivat lähinnä modulaattoreina ( siis lisäävät tai vähentävät reaktioherkkyyttä ).
      Magnesiumin puutos aiheuttaa psykofyysistä yliärtyvyyttä. Pitkäaikainen psyykkinen tai fyysinen stressi ( kylmä, fyysinen rasitus, nälkä, unen puute, ravinnon puutteet, ravinnon runsas suolapitoisuus, päihteiden vieroitusvaihe ) voi johtaa magnesium-varastojen ehtymiseen ).

      Kiitos viestistäsi - tieto oli merkittävä!

      • tuma1

        Lisään vielä että runsas ja usen toistuva alkoholin käyttö kuluttaa näitä hivenaineiden imeytymistä. Kannattaa tarkistaa elämäntavat.

    • karin

      jk. kiinnostaisi tietää millä annoksella ja kuinka kauan käytit ennenkuin tilanne helpottui riittämiin?

      • Trottl

        Aloitin annostelulla 350 mg per päivä. Hämmästyin kun sillä oli heti ensimmäisenä päivänä selkeästi rauhoittava vaikutus. Oireet ei tietenkään poistuneet heti, mutta eron huomasi.

        Jonkun ajan kuluttua, kun olin lueskellut kirjaa "The magnesium factor", innostuin kokeilemaan suurempia annoksia. Parhaimmillaan/pahimmmillaan otin noin 1200 mg magnesiumia per päivä, joka on varsin suuri määrä. Veikkaan että ihminen jolla ei ole magnesiumin puutetta ei pysty sellaista määrää ottamaan kun vähempikin ajaa jo vessanpöntölle istumaan. Mutta mun tapauksessa se päivän viimeinenkin annos paransi oloa! Lääkärini oli vähän ihmeissään, mutta hyväksyi sen kun sillä kerran oli selkeä vaikutus (se Mg:n käyttö ylipäänsä oli mun löytämä idea, yli vuoden kestäneiden ongelmien aikana lääkäri osasi ainoastaan lääkitä).

        Annokset ovat pudonneet sitä mukaa kun olo on parantunut, ja samaa tahtia kun olen pystynyt vähentämään masennuslääkkeen käyttöä. Nyt käytän enimmäkseen noin 700 mg magnesiumia per päivä. Jos on stressitön ja liikunnaton päivä niin se voi olla jo liikaa (=aiheuttaa ripulia). Jos on stressipäivä ja/tai paljon urheilua niin sitten tarvin enemmän. Ja mä jaan sen annostelun niin etten ota koko määrää kerralla.

        Aloitin magnesiumin syönnin viime marraskuussa, ja jatkan sitä edelleen. Edistys paniikkiongelmien kanssa on ollut melko tasainen heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Nyt olo on jo aika hyvä, mutta ei vielä ihan normaali.

      • Trottl

        Se tilanteen "riittämiin" helpottuminen ei ole ihan yksiselitteinen juttu.

        Paniikkihäiriö, eli ilman havaittavaa syytä tulevat paniikkikohtaukset, ei ole enää ongelma. Mutta nyt kun oon lopetellut lääkitystä niin tulee entistä selvemmäksi että mun tietynlaisten sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole muuttunut mihinkään.

        Vaarana on yhä edelleen että jos hermostun riittävästi jostain (sosiaalisesta)tilanteesta, niin se hermostuminen "räjähtää" täydeksi tai lähes täydeksi paniikiksi siksi että kokemusteni perusteella pelkään sen räjähtävän täydeksi paniikiksi. Muistot ovat vielä liian tuoreeet.

        Eli siis paniikkihäiriö on nyt pois, mutta fobioiden jälkihoito on vielä kesken. Ja siinä voi tarvita ainakin ajoittain jotain muutakin kuin magnesiumia.

        ps. Sä muuten kirjoitat niin kuin olisit lääkäri tms. etkä paniikista kärsivä :-)

        No kun huomasit niin on pakko tunnustaa että ammatin puolesta asioita katselen, mutta sen verran itsellänikin on taipumusta luonteen puolesta kierrosten ottoon, että tiedän omastakin kokemuksesta, kuinka vireystilan ylenpalttinen nousu syö voimia ja toimintakykyä. Itselleni seuraamuksena on yleensä päänsärky tai migreeni - tykyttelyä en pelkää ja hyperventilointiin ei ole taipumusta. Mutta magnesiumin käytöstä on omakohtaistakin kokemusta annoksella 0 - 1400 mg /vrk; rasituksen jälkeiset lihassäryt, tension neck-vaivat, päänsäryt ja migreenit kyllä hoituvat/ estyvät sillä. Suurin haitta jatkuvien isojen annosten käytöstä on ehkä liiallinen flegmaattisuus, toiset saavat ripulia. Vieroitusoireita ei ole.

        Innostuin aiheestä törmättyäni British Journal of Psychiatry:n vuoden -99 artikkelissa tietoon, että jo v.-69 joku hemmo oli todennut magnesiumin olevan karbamatsepiinia ( epilepsialääke ) ja diapamia ( lienee yleisin alkoholin vieroitusoireisiin ja kouristeluun käytetty lääke )tehokkaampi alkoholinvieroitusvaiheeseen liittyvien kouristusten hoidossa. Jo silloin ihmettelin, että jos kyseessä on noin potentti ja silti turvallinen aine, miksei se ole laajemmin käytössä. Myöhemmän kirjallisuussurffailun perusteella sain sen käsityksen, että käytön vähäisyyden yhtenä syynä on se, että magnesiumin puutosta on vaikea todentaa, vaikkakin sen voi epäsuorasti päätellä ( oireista, sairauksista, kuormitushistoriasta - siis jos on aiheeseen perehtynyt).
        Lääketieteellisten yms. tietokantojen läpikahlailun perusteella itselleni on syntynyt sellainen hypoteesi, että epäsuhtainen psyykkinen ja fyysinen stressi aiheuttaa stressisairauksia ( verenpainetauti, rytmihäiriöt, diabetes yms ) suurelta osin juuri magnesiumin varastojen hupenemisen kautta. Epäsuhtainen stressi on enemmän ja vähemmän mukana ( sekä syynä että seurauksena )myöskin kaikissa psyykkisissä ongelmissa. ( mm. jatkuvasti korkeat stressihormoni-tasot heikentävät oppimiskykyä; liiallinen kortisoli-eritys lisää glutamaattiaktiivisuutta oppimisen kannalta kriittisillä aivoalueilla ( hippokampus ) mikä johtaa kiihtyneeseen solutuhoon, heikentyneeseen oppimiskykyyn ja siten heikompaan sopeutumiseen ja taas stressiin ( noidankehä ).

        Ja magnesium siis salpaa glutamaattia, eli toimii suojaavana tekijänä.

        (Serotoniini-tasoihin vaikuttavat lääkkeet ilm. suojaavat myös hippokampusta.)

        Kohtuus pitää huomioida - kaikilla lääkkeillä on ns. terapeuttinen väli eli määrä ja ajoitus ratkaisee onko tropista enemmän hyötyä kuin haittaa. Ei ole yksinkertaisia ratkaisuja olemassa.

        Systemaattisia hoitokokeiluja magnesiumin käytöstä psyykkisissä oireissa ei ole psykiatrian puolella tehty. Somaattisten sairauksien kohdalla aihetta on tutkittu 30-luvulta lähtien. Tutkimus vaatii rahaa; magnesiumin suhteen millään instanssilla ei ole suuria kaupallisia intohimoja ja toisaalta neuropsykiatrista tietämystäkin on kertynyt vasta uusien aivokuvantamismenetelmien kehityttyä = suhteellisen vähän aikaa.

        Tottakai paniikkihäiriö on paljon muutakin kuin fysiologinen epätasapainotila, mutta sen korjaamisesta on helpompi aloittaa. Fyysisen hyvinvoinnin optimointi luo mielestäni paremmat edellytykset myös terapioille, lääkityksissä riittää pienemmät annostukset, sivuvaikutukset ja kustannukset jäävät vähäisemmiksi. Raja psyyken ja ruumiin välillä on niin häilyvä, että kumpaakin kannattaa mielestäni hoitaa silloin jos vointi on syystä tai toisesta kehno.

        "Roomaan on monta tietä"; mielestäni magnesium voisi olla yksi sellainen.

        Eivät eri vaihtoehdot sulje pois toisiaan; terveyttä kohti voi edetä monella eri rintamalla yhtäaikaisesti. ( ihmissuhteet, mielenmaailma, fyysinen hyvinvointi yms. )

        Tsemppiä sinulle ja kiitos vielä kommentistasi! Magnesiumin terapeuttinen käyttö on itselläni teoreettisen ( ja pienessä mittakaavassa myös käytännöllisen )harrastuksen kohteena ja toisaalta mitä enemmän siihen olen perehtynyt ja käyttöä kokeillut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut että aiheeseen kannattaa paneutua. Kommenttisi ja kokemuksesi oli itselleni erittäin arvokas.

        jk. rauhoittavista kannattaa koittaa vieroittautua ensin - ne haittaavat oppimista joten niistä ei ole pysyvää apua odotettavissakaan. SSRI-lääkkeita kannattaa jatkaa pidempään ( ne saattavat jopa parantaa muistia ja oppimista, mutta pidempään käytettynä latistavat tunne-elämää ), pudottaa hitaasti ja viimeiseksi magnesium.

        ..ja vielä kiinnostaa miten keksit lähteä kokeilemaan magnesiumia ja kuinka uskalsit koittaa suurempia annoksia? Kuvauksesi käytöstä kuulostaa myös hyvin järkevältä sen valossa mitä itsekin olen aiheesta lukenut / käyttöä harrastanut. Annosta kannattanee tosiaan titrata sopivaksi sen mukaan mikä on ollut fyysinen ja psyykkinen kuormitus/ paljonko suonenvetoa, tykyttelyä, lihaskipuja, psykofyysistä yliärtyvyyttä, unettomuutta tms. mg-puutosoiretta esiintyy. Silloin kun kroppa ei magnesiumia tarvitse, se ei myöskään imeydy, jolloin tulee ripulia.

        kirjallisuuden mukaan näin on...Berocca, Befoli, B-Max Strong mm. sellaisia joissa on muistaakseni kaikkia b-ryhmän vitamiineja suht. kohtuullisesti. Vesiliukoisena turvallisia; ylimäärä poistuu virtsan mukana.

        Magnesiumia ei tiettävästi monivitamiini/hivenaine tableteissa juuri ole sen vuoksi että se vie tilaa - tableteista tulisi niin mahdottoman suuria. Tiedähäntä pitääkö tämä netistä napattu väite kutinsa, mutta isojahan nuo mällit kieltämättä ovat; selitys tuntuu sikäli uskottavalta.
        Kaliumin imeytyminen riippuu magnesiumista - sen puutos ei korvaudu kalium-lisällä jos magnesiumin puutosta ei korvata( sanos sisätauti-kollega & netti ).

        Innostuin Tolosen jutuista kun huomasin että hän on tehnyt mittavaa kirjallisuus-synteesiä näistä aiheista. Sieltä löytää kyllä ihan hyödyllisiä tiivistelmiä jos jaksaa seuloa.

      • yksi kysymys
        Trottl kirjoitti:

        Se tilanteen "riittämiin" helpottuminen ei ole ihan yksiselitteinen juttu.

        Paniikkihäiriö, eli ilman havaittavaa syytä tulevat paniikkikohtaukset, ei ole enää ongelma. Mutta nyt kun oon lopetellut lääkitystä niin tulee entistä selvemmäksi että mun tietynlaisten sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole muuttunut mihinkään.

        Vaarana on yhä edelleen että jos hermostun riittävästi jostain (sosiaalisesta)tilanteesta, niin se hermostuminen "räjähtää" täydeksi tai lähes täydeksi paniikiksi siksi että kokemusteni perusteella pelkään sen räjähtävän täydeksi paniikiksi. Muistot ovat vielä liian tuoreeet.

        Eli siis paniikkihäiriö on nyt pois, mutta fobioiden jälkihoito on vielä kesken. Ja siinä voi tarvita ainakin ajoittain jotain muutakin kuin magnesiumia.

        ps. Sä muuten kirjoitat niin kuin olisit lääkäri tms. etkä paniikista kärsivä :-)

        Onko sinulla muuten tällä hetkellä amalgaamipaikkoja tai on ollut niitä?

      • Trottl
        yksi kysymys kirjoitti:

        Ikää on yli kolmen kymmenen mutta mulla ei ole vielä koskaan ollut reikiä hampaissa!

      • Trottl
        karin kirjoitti:

        No kun huomasit niin on pakko tunnustaa että ammatin puolesta asioita katselen, mutta sen verran itsellänikin on taipumusta luonteen puolesta kierrosten ottoon, että tiedän omastakin kokemuksesta, kuinka vireystilan ylenpalttinen nousu syö voimia ja toimintakykyä. Itselleni seuraamuksena on yleensä päänsärky tai migreeni - tykyttelyä en pelkää ja hyperventilointiin ei ole taipumusta. Mutta magnesiumin käytöstä on omakohtaistakin kokemusta annoksella 0 - 1400 mg /vrk; rasituksen jälkeiset lihassäryt, tension neck-vaivat, päänsäryt ja migreenit kyllä hoituvat/ estyvät sillä. Suurin haitta jatkuvien isojen annosten käytöstä on ehkä liiallinen flegmaattisuus, toiset saavat ripulia. Vieroitusoireita ei ole.

        Innostuin aiheestä törmättyäni British Journal of Psychiatry:n vuoden -99 artikkelissa tietoon, että jo v.-69 joku hemmo oli todennut magnesiumin olevan karbamatsepiinia ( epilepsialääke ) ja diapamia ( lienee yleisin alkoholin vieroitusoireisiin ja kouristeluun käytetty lääke )tehokkaampi alkoholinvieroitusvaiheeseen liittyvien kouristusten hoidossa. Jo silloin ihmettelin, että jos kyseessä on noin potentti ja silti turvallinen aine, miksei se ole laajemmin käytössä. Myöhemmän kirjallisuussurffailun perusteella sain sen käsityksen, että käytön vähäisyyden yhtenä syynä on se, että magnesiumin puutosta on vaikea todentaa, vaikkakin sen voi epäsuorasti päätellä ( oireista, sairauksista, kuormitushistoriasta - siis jos on aiheeseen perehtynyt).
        Lääketieteellisten yms. tietokantojen läpikahlailun perusteella itselleni on syntynyt sellainen hypoteesi, että epäsuhtainen psyykkinen ja fyysinen stressi aiheuttaa stressisairauksia ( verenpainetauti, rytmihäiriöt, diabetes yms ) suurelta osin juuri magnesiumin varastojen hupenemisen kautta. Epäsuhtainen stressi on enemmän ja vähemmän mukana ( sekä syynä että seurauksena )myöskin kaikissa psyykkisissä ongelmissa. ( mm. jatkuvasti korkeat stressihormoni-tasot heikentävät oppimiskykyä; liiallinen kortisoli-eritys lisää glutamaattiaktiivisuutta oppimisen kannalta kriittisillä aivoalueilla ( hippokampus ) mikä johtaa kiihtyneeseen solutuhoon, heikentyneeseen oppimiskykyyn ja siten heikompaan sopeutumiseen ja taas stressiin ( noidankehä ).

        Ja magnesium siis salpaa glutamaattia, eli toimii suojaavana tekijänä.

        (Serotoniini-tasoihin vaikuttavat lääkkeet ilm. suojaavat myös hippokampusta.)

        Kohtuus pitää huomioida - kaikilla lääkkeillä on ns. terapeuttinen väli eli määrä ja ajoitus ratkaisee onko tropista enemmän hyötyä kuin haittaa. Ei ole yksinkertaisia ratkaisuja olemassa.

        Systemaattisia hoitokokeiluja magnesiumin käytöstä psyykkisissä oireissa ei ole psykiatrian puolella tehty. Somaattisten sairauksien kohdalla aihetta on tutkittu 30-luvulta lähtien. Tutkimus vaatii rahaa; magnesiumin suhteen millään instanssilla ei ole suuria kaupallisia intohimoja ja toisaalta neuropsykiatrista tietämystäkin on kertynyt vasta uusien aivokuvantamismenetelmien kehityttyä = suhteellisen vähän aikaa.

        Tottakai paniikkihäiriö on paljon muutakin kuin fysiologinen epätasapainotila, mutta sen korjaamisesta on helpompi aloittaa. Fyysisen hyvinvoinnin optimointi luo mielestäni paremmat edellytykset myös terapioille, lääkityksissä riittää pienemmät annostukset, sivuvaikutukset ja kustannukset jäävät vähäisemmiksi. Raja psyyken ja ruumiin välillä on niin häilyvä, että kumpaakin kannattaa mielestäni hoitaa silloin jos vointi on syystä tai toisesta kehno.

        "Roomaan on monta tietä"; mielestäni magnesium voisi olla yksi sellainen.

        Eivät eri vaihtoehdot sulje pois toisiaan; terveyttä kohti voi edetä monella eri rintamalla yhtäaikaisesti. ( ihmissuhteet, mielenmaailma, fyysinen hyvinvointi yms. )

        Tsemppiä sinulle ja kiitos vielä kommentistasi! Magnesiumin terapeuttinen käyttö on itselläni teoreettisen ( ja pienessä mittakaavassa myös käytännöllisen )harrastuksen kohteena ja toisaalta mitä enemmän siihen olen perehtynyt ja käyttöä kokeillut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut että aiheeseen kannattaa paneutua. Kommenttisi ja kokemuksesi oli itselleni erittäin arvokas.

        jk. rauhoittavista kannattaa koittaa vieroittautua ensin - ne haittaavat oppimista joten niistä ei ole pysyvää apua odotettavissakaan. SSRI-lääkkeita kannattaa jatkaa pidempään ( ne saattavat jopa parantaa muistia ja oppimista, mutta pidempään käytettynä latistavat tunne-elämää ), pudottaa hitaasti ja viimeiseksi magnesium.

        Kiitos, johan kirjoitit pitkän viestin!

        Tässä on vielä muutama enemmän tai vähemmän epäjärjestyksessä oleva kommentti.

        Mä olen myös ymmärtänyt että magnesiumin puutetta on vaikea mitata. Paras tapa lienee kokeilla jos magnesium auttaa oireisiin.

        Kirjoitit jotain alkoholismista ja magnesiumista. Mä olen lukenut (taas se sama "The magnesium factor) että alkoholi voi aiheuttaa mm. sen että magnesiumia karkaa virtsan mukana. Sen mukaan alkoholistille voisi tosiaan tulla magnesium vaje. Mielenkiintoista tuohon liittyen on se, että mun krapulat oli jo pitkään aika kauheita ennen kuin sitten "napsahti" sen paniikkihäiriön kanssa. Nyt kun magnesiumitasapaino on taas lähempänä normaalia, niin krapulatkin on taas todella paljon siedettävämpiä! (huom: en mä ole mikään alkoholisti, en juo hirmuisen paljon) Mä uskon että magnesiumtasapainolla on tärkeä rooli siinä.

        Mä olen täysin amatööri terveys asioiden suhteen, mutta mulle on tullut sellainen käsitys että magnesiumista (esim. tabletit) ei ole hyötyä ihmiselle jolla ei ole magnesiumin puutetta. Eli siis tavallaan magnesium ei olisi se parantava aine, vaan se on enemmänkin niin että magnesiumin puute on se paha juttu joka aiheuttaa ongelmia. Jos kirjaa "The magnesium factor" on uskominen, niin ruoan teollinen prosessointi on aiheuttanut muutaman kymmenen vuoden aikana sen että ruuasta saatava magnesiumin määrä on oleellisesti laskenut.

        Suomihan on moniin muihn maihin verrattuna hyvin "pehmeän veden" maa, eli meidän juomavedessä ei ole juurikaan kalsiumia, magnesiumia, jne.

        Rauhoittavasta (xanor) sen verran että mä olen tähän mennessä (eletään siis heinäkuuta) tarvinnut kuusi kertaa xanoria vuonna 2008. Homma on siis jo aika hyvin hanskassa.

        SSRI:stä mulla on sellainen kokemus että se aiheutti mielen sumuisuutta ja muistin huononemista. Tai ainakin niin että kun tuntui siltä, niin oli taas aika pienentää annosta.

        Lääkkeistä kannattaa todella hankkitutua eroon pikkuhiljaa. Mä olen harrastanut pillerin halkomista jopa niin että 100 mg Sertralin tabuja käytin lopussa melko pitkään 1/16 tabua tai jopa vähemmän päivässä!

      • Trottl
        karin kirjoitti:

        ..ja vielä kiinnostaa miten keksit lähteä kokeilemaan magnesiumia ja kuinka uskalsit koittaa suurempia annoksia? Kuvauksesi käytöstä kuulostaa myös hyvin järkevältä sen valossa mitä itsekin olen aiheesta lukenut / käyttöä harrastanut. Annosta kannattanee tosiaan titrata sopivaksi sen mukaan mikä on ollut fyysinen ja psyykkinen kuormitus/ paljonko suonenvetoa, tykyttelyä, lihaskipuja, psykofyysistä yliärtyvyyttä, unettomuutta tms. mg-puutosoiretta esiintyy. Silloin kun kroppa ei magnesiumia tarvitse, se ei myöskään imeydy, jolloin tulee ripulia.

        lisäilin annostusta, ja kokeilin aina suurempia määriä kun olo tuntui aina vaan paremmalta. Mutta sain sen suurannosteluidean (ja oikeastaan koko magnesium idean) vasta löydettyäni/luettuani sen "The magnesium factor" kirjan, jossa on juttua mm. annostelumääristä jne. Hehheh, ei tarvi erikseen kertoo että amazonista ostettu kirja ei välttämättä ole se kaiken luotettavin lähde terveysasioissa ;-)

        Sen kirjan löysin kun etsin netistä jatkuvasti tietoa aiheesta. Ostin ensin yhden kirjan, se johdatti toisen kirjan löytämiseen, se seuraavaan, jne jne.

        Se suurempien annostelumäärien kokeilun "uskaltaminen" liittyi siihenkin, että siihen aikaan tilanne näytti aika synkältä. Mä olin kärsinyt niistä ongelmista yli vuoden, eikä ollut toivoakaan että pääsisin lääkkeistä eroon. Ei siis ollut paljon hävittävää.

        mä kävin lääkärissä säännöllisesti ongelmieni takia. Kerroin heti kokeilujeni jälkeen lääkärille että jopa 1200 mg magnesium annokset tuntuivat hyvältä. Uskalsin sitten jatkaa kun hän antoi ainakin "hiljaisen hyväksynnän" suurannostelulle (eli ei kieltänyt, eikä sanonut että se olisi vaarallista). Lääkäri ainoastaan varoitteli että magnesium menee hukkaan jos sitä ottaa niin paljon että se aiheuttaa ripulia.

      • Trottl
        karin kirjoitti:

        ..ja vielä kiinnostaa miten keksit lähteä kokeilemaan magnesiumia ja kuinka uskalsit koittaa suurempia annoksia? Kuvauksesi käytöstä kuulostaa myös hyvin järkevältä sen valossa mitä itsekin olen aiheesta lukenut / käyttöä harrastanut. Annosta kannattanee tosiaan titrata sopivaksi sen mukaan mikä on ollut fyysinen ja psyykkinen kuormitus/ paljonko suonenvetoa, tykyttelyä, lihaskipuja, psykofyysistä yliärtyvyyttä, unettomuutta tms. mg-puutosoiretta esiintyy. Silloin kun kroppa ei magnesiumia tarvitse, se ei myöskään imeydy, jolloin tulee ripulia.

        Muisti palaa pätkittäin...

        Alunperin mä rohkaistuin kokeilemaan magnesiumia myös sen takia kun löysin netistä (pubmed) tiivistelmän jostain kokeesta jossa hiirille tai rotille oli annettu ainoastaan ruokaa josta oli poistettu magnesium. Dietin seurauksena ne otukset olivat alkaneet panikoida!

      • karin
        Trottl kirjoitti:

        Kiitos, johan kirjoitit pitkän viestin!

        Tässä on vielä muutama enemmän tai vähemmän epäjärjestyksessä oleva kommentti.

        Mä olen myös ymmärtänyt että magnesiumin puutetta on vaikea mitata. Paras tapa lienee kokeilla jos magnesium auttaa oireisiin.

        Kirjoitit jotain alkoholismista ja magnesiumista. Mä olen lukenut (taas se sama "The magnesium factor) että alkoholi voi aiheuttaa mm. sen että magnesiumia karkaa virtsan mukana. Sen mukaan alkoholistille voisi tosiaan tulla magnesium vaje. Mielenkiintoista tuohon liittyen on se, että mun krapulat oli jo pitkään aika kauheita ennen kuin sitten "napsahti" sen paniikkihäiriön kanssa. Nyt kun magnesiumitasapaino on taas lähempänä normaalia, niin krapulatkin on taas todella paljon siedettävämpiä! (huom: en mä ole mikään alkoholisti, en juo hirmuisen paljon) Mä uskon että magnesiumtasapainolla on tärkeä rooli siinä.

        Mä olen täysin amatööri terveys asioiden suhteen, mutta mulle on tullut sellainen käsitys että magnesiumista (esim. tabletit) ei ole hyötyä ihmiselle jolla ei ole magnesiumin puutetta. Eli siis tavallaan magnesium ei olisi se parantava aine, vaan se on enemmänkin niin että magnesiumin puute on se paha juttu joka aiheuttaa ongelmia. Jos kirjaa "The magnesium factor" on uskominen, niin ruoan teollinen prosessointi on aiheuttanut muutaman kymmenen vuoden aikana sen että ruuasta saatava magnesiumin määrä on oleellisesti laskenut.

        Suomihan on moniin muihn maihin verrattuna hyvin "pehmeän veden" maa, eli meidän juomavedessä ei ole juurikaan kalsiumia, magnesiumia, jne.

        Rauhoittavasta (xanor) sen verran että mä olen tähän mennessä (eletään siis heinäkuuta) tarvinnut kuusi kertaa xanoria vuonna 2008. Homma on siis jo aika hyvin hanskassa.

        SSRI:stä mulla on sellainen kokemus että se aiheutti mielen sumuisuutta ja muistin huononemista. Tai ainakin niin että kun tuntui siltä, niin oli taas aika pienentää annosta.

        Lääkkeistä kannattaa todella hankkitutua eroon pikkuhiljaa. Mä olen harrastanut pillerin halkomista jopa niin että 100 mg Sertralin tabuja käytin lopussa melko pitkään 1/16 tabua tai jopa vähemmän päivässä!

        Kiitokset taas vastauksistasi!

        En minäkään voi asiantuntijaksi itseäni magnesiumin suhteen tituleerata, mutta asianharrastajaksi kyllä - työn ohessa kerään tietoa siinä toivossa, että joskus tulisi tilaisuus pureskellä löydöt perusteellisemmin ja tehdä seikkaperäisempää synteesiä aiheen tiimoilta. Mutta tietoni olen kyllä enimmäkseen poiminut lääketieteellisistä tietokannoista, toki muualtakin.

        Käsityksesi ovat hyvin yhteneviä sen kanssa minkälainen kuva itsellenikin on muodostunut, eli ettei magnesium ole tosiaankaan sillä lailla parantava aine, että siitä olisi mitään hyötyä ihmiselle, jolla sen puutetta ei esiinny, mutta ilmeisesti yksi tärkeimmistä puutoksen aiheuttajista on juuri tuo mainitsemasi muutos ravinnon prosessoinnissa ja tuotannossa. Kokojyvävilja, kaikki siemenet ylipäänsä ( esim. herneet, pähkinät yms. ) käsittääkseni sisältävät paljon magnesiumia.

        Psyykkinen stressi adrenaliini- ja noradrenaliinimyrskyineen saa aikaan magnesiumin kiihtyneen poistumisen elimistöstä ( toimii kuin "fysiologinen jarru; laitetaan pois päältä tottakai kun on päästävä lujaa..." ). Jos
        mahdollisuudet rentoutumiseen jäävät suhteessa liian vähäisiksi ja ravitsemustekijät vielä ovat edesauttamassa tilannetta kehittyy vuosien saatossa - toisille nopeammin, toisille hitaammin, magnesiumin vajaus. Fyysinen rasitus, kova urheilu vaikuttavat myös.
        Kuten sanoit, alkoholi lisää magnesiumin poistumista erityisen paljon. Alkoholi on lamaava aine jonka vaikutuksia elimistö pyrkii kompensoimaan mm. poistamalla "jarruaan", mistä syystä sitten krapuloissa ollaankin yliherkkänä sekä psyykkisesti että fyysisesti.

        Viimeisin artikkelilöytöni onkin juttu jossa sanotaan että magnesium vähentää rottakokeissa sekä riippuvuuden kehittymistä että vieroitusoireita useamman eri päihteen kohdalla mm. alkoholin.

        Itse uskon että kaikki vähänkään säännöllisemmin alkoholia käyttävät hyötyisivät magnesiumista etenkin krapulan estossa/hoidossa.

        Tuo mainitsemasi kirja vaikuttaa kiinnostavalta... Täytynee koittaa etsiä käsiinsä. Kuka sen on kirjoittanut?

        Joku oli siitä kaliumista kiinnostunut...olen kuullut ettei kalium-tasoa saada korjattua jos magnesiumista on puute.

        Annostelusta vielä.....pirteä terveyskaupan myyjä kertoi käyttävänsä magnesiumoksidia 1000 mg/vrk säännöllisesti.

        Jos munuaiset on kunnossa niin yliannostelun vaaraa ei pitäisi suun kautta magnesiumia käytettäessä olla - kuvaamasi tarpeenmukainen käyttö kuulostaa järkeenkäyvältä.

        Maalaisjärjellä ajattelisin että jos on viitettä merkittävään puutokseen ( rytmihäiriöt, lihaskrampit yms. ), varastot voi täydentää käyttämällä isompaa annostusta kuukausista esim. vuoteen 750 - 1000mg/vrk, sen jälkeen voisi siirtyä ylläpitoannosteluun 350 -500mg/vrk, jota sitten rasituksen mukaan tarvittaessa lisäisi. On arvioitu että ihmiset ennen saivat ravinnossaan magnesiumia 1200mg/vrk, itse olen ottanut joskus 1400mg/vrk ilman haittavaikutuksia. Joskus ummetus hoituu sivutuotteena...en ole kokenut vatsan löysyyttä ongelmaksi, pikemminkin päinvastoin!

        Tarve lienee yksilöllinen, stressiherkkyydestä, muista stressipuskureista ja ravitsemuksesta, fyysisten stressien määrästä riippuvainen.

        Ns. terveysmaallikoksi ( jos oikein ymmärsin ) olet kyllä jaksanut nähdä harvinaisen paljon vaivaa aiheeseen perehtymisessä!!!

        Löydöksesi ja havaintosi matsaavat ainakin niiden tietojen/käsitysten suhteen, jotka itse olen kirjallisuushaun tulosten pureskelun kautta saanut. Apu paniikkihäiriöön oli kyllä uusi löydös minulle, mutta johdonmukainen magnesiumin hermosto-funktion suhteen. Wau!

        , luulin aikaisempien kokemusteni perusteella ettei tänne voi kirjoittaa ulkomailta, mutta tämähän näkyy toimivan. Eka kerta!

        Kiitos myös sinulle kirjoitteluistasi!
        Mä olen todellakin "terveysmaallikko", mutta on ollut hyvä syy perehtyä aiheeseen. Asiaa auttanee myös tyypillinen stressaava ja ylitunnollinen "HSP" luonne, joka perehtyy asioihin perin pohjin ja kantaa vastuuta jopa siinä määrin että homma pääsee luiskahtamaan magnesiumvajauksen ja panikoinnin asteelle :-)

        The Magnesium Factor:in ovat kirjoittaneet M.S. Seelig ja A. Rosanoff. Sen saa näillä dollarikursseilla ihan pilkkahintaan kotiovelle toimitettuna kun tilaat sen www.amazon.com:ista.

        The Magnesium Factorissa ei ole varsinaisesti juurikaan juttua mg:sta ja panikoinnista, muuten kuin sivun 278 "Problems associated with Low Magnesium Levels" listassa. Lista on pitkä, mutta kohdassa "Mental" mainitaan seuraavat:
        -Agoraphobia
        -Anxiety
        -Depression
        -Irritability
        -Panic Attacks

        Tilasin just amazonista myös toisen kirjan, jossa pitäisi olla jotain tarinaa myös mg:stä ja panikoinnista: "The Magnesium Miracle", kirjoittanut Carolyn Dean. Kirjoittajan nettisivuilla (www.drcarolyndean.com) löytyy mm. seuraavaa tietoa jota tähän copy-pastetin:

        Magnesium deficiency triggers or causes the following conditions:

        -Anxiety and Panic attacks- Magnesium (Mg) normally keeps adrenal stress hormones under control.

        -Asthma- Both histamine production and bronchial spasms increase with Mg deficiency.

        -Blood clots- Mg has an important role to play in preventing blood clots and keeping the blood thin-much like aspirin but without the side effects.

        -Bowel disease- Mg deficiency slows down the bowel causing constipation, which could lead to toxicity and malabsorption of nutrients, as well as colitis.

        -Cystitis- Bladder spasms are worsened by Mg deficiency.

        -Depression-Serotonin, which elevates moods, is dependent on Mg. A Mg-deficient brain is also more susceptible to allergens, foreign substances that can cause symptoms similar to mental illness.

        -Detoxification- Mg is crucial for the removal of toxic substances and heavy metals such as aluminum and lead.

        -Diabetes- Mg enhances insulin secretion, facilitating sugar metabolism. Without Mg insulin is not able to transfer glucose into cells. Glucose and insulin build up in the blood causing various types of tissue damage.

        -Fatigue- Mg-deficient patients commonly experience fatigue because dozens of enzyme systems are under-functioning. An early symptom of Mg deficiency is frequently fatigue.

        -Heart disease- Mg deficiency is common in people with heart disease. Mg is administered in hospitals for acute myocardial infarction and cardiac arrhythmia. Like any other muscle, the heart muscle requires Mg. Mg is also used to treat angina, or chest pain.

        -Hypertension- With insufficient Mg, spasm of blood vessels and high cholesterol occur, both of which lead to blood pressure problems.

        -Hypoglycemia- Mg keeps insulin under control; without Mg episodes of low blood sugar can result.

        -Insomnia- Sleep-regulating melatonin production is disturbed without sufficient Mg.

        -Kidney Disease- Mg deficiency contributes to atherosclerotic kidney failure. Mg deficiency creates abnormal lipid levels and worsening blood sugar control in kidney transplant patients.

        -Liver Disease leading to liver failure- Mg deficiency commonly occurs during liver transplantation.

        -Migraine- Serotonin balance is Mg-dependent. Deficiency of serotonin can result in migraine headaches and depression.

        -Musculoskeletal conditions- Fibrositis, fibromyalgia, muscle spasms, eye twitches, cramps and chronic neck and back pain may be caused by Mg deficiency and can be relieved with Mg supplements.

        -Nerve problems- Mg alleviates peripheral nerve disturbances throughout the whole body, such as migraines, muscle contractions, gastrointestinal spasms, and calf, foot and toe cramps. It is also used in treating central nervous symptoms of vertigo and confusion.

        -Obstetrics and Gynecology- Mg prevents Premenstrual Syndrome; prevents dysmenorrhea (cramping pain during menses); is important in the treatment of infertility; and alleviates premature contractions, preeclampsia, and eclampsia in pregnancy. Intravenous Mg is given in obstetrical wards for pregnancy-induced hypertension and to lessen the risk of cerebral palsy and Sudden Infant Death Syndrome (SIDS). Mg should be a required supplement for pregnant mothers.

        -Osteoporosis- Use of calcium with Vitamin D to enhance calcium absorption without a balancing amount of Mg causes further Mg deficiency, which triggers a cascade of events leading to bone loss.

        -Raynaud's Syndrome- Mg helps relax the spastic blood vessels that cause pain and numbness of the fingers.

        -Tooth decay- Mg deficiency causes an unhealthy balance of phosphorus and calcium in saliva, which damages teeth.

        Material excerpted from Dean, Carolyn. The Miracle of Magnesium (2003 Ballantine Books: New York, NY), 2003. pp. 5-7.

        Kiitokset kirjavinkeistäsi! Taidan hommata itselleni nuo kirjat myös!

        Olen tässä kohkannut suu vaahdossa magnesiumista ( kun se sattuu itsellänikin olemaan lähes viimeisin "löytö" ), vaikka keskeinen intressisi taisi olla paniikkihäiriö.

        Itse olen opiskeluajoista lähtien ollut kiinnostunut aivoista, aivotoiminnasta, psykosomatiikasta. Itseäni on vaivannut se että joskus tuntuu kuin myöskin psyyken hoidoissa pääperiaatteena olisi että "leikataan vain paha pois" eli keskitytään vain yksinkertaisesti haitallisten oireiden poistoon yrittämättä sen paremmin ymmärtää mitä informaatioarvoa kyseiselle ihmiselle ko. oireet sisältävät jos niiden merkitystä lähdetään penkomaan. Siinä ohessa menetetään mielestäni liikaa; kognitiivisia kykyjä, todellisuuden hahmottamisen kykyä - hoidot valitettavan usein paradoksaalisesti samalla heikentävät ihmisen selviytymismahdollisuuksia jos vain oireiden poistamista pidetään pääperiaatteena.

        Biologinen puoli on tottakai merkityksellinen, mutta systeemiteorian mukaan kokonaisuus määrää osiaan enemmän kuin osat kokonaisuutta. Suurin osa meistä alan toimijoista kuitenkin innostuu laillani osista; niihin on niin paljon helpompi vaikuttaa.

        Anyway - se haastavampi prosessi eli kokonaisuuden hahmottaminen jää kyllä viime kädessä yksilön itsensä harteille ( niinkuin varmasti itsekin olet huomannut ) - Hoitajien osuudeksi jää prosessin tukeminen, puitteiden luominen, sparraus. Itse ajattelisin että psyykkisten haittaoireiden hoito olisi pikemminkin ihmisen tukemista tiedostamisen kykyjen kasvattamisessa, itsetuntemuksen ja itseohjauksellisuuden ja miksei itsekunnioituksenkin lisäämisessä.

        Fyysinen puoli on se minkä päälle muu hoito rakentuu; lääkkeillä pyritään palauttamaan hermoston tasapainoa. Näin vanhemmiten olen kyllä pikkuhiljaa omien kokemustenikin pohjalta kallistumassa yhä enemmän sille linjalle, että hoidot kannattaisi aloittaa elämäntapa/ravitsemus ( lisäravinteet ) remontilla ja edetä sitten tarvittaessa lääkkeisiin, mutta viime kädessä ratkaisut ovat tietysti yksilöllisiä ja akuuttitilanteet ovat myös oma lukunsa. Väestöstä 5-7 % muistaakseni kuuluu sakkiin joka metaboloi lääkkeitä poikkeavan hitaasti ja on siksi taipuvaisia saamaan lääkkeistä herkästi haittaoireita. Tempperamentiltaan myös osa porukkaa eroaa valtaväestöstä siinä, että ovat poikkeuksellisen herkkiä reagoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin; ominaisuus joka suotuisissa olosuhteissa muodostuu kantajalleen lahjaksi, huonoissa olosuhteissa piinaksi.

        Merkitysmaailman asioita lähtisin kyllä herkemmin miettimään psykologin kuin lääkärin pakeille. Lääkärien peruskoulutuksessa "koneoppi" eli fysiologia, biokemia, farmakologia yms. korostuvat niin raakasti tajuntatieteiden kustannuksella, että se väistämättä heijastuu todellisuuden hahmottamisessa, eikä jatkokoulutuskaan siitä hirveästi poikkea. Toki persoonallisuustekijöilläkin on vaikutusta.

        Fysiologian optimoinnista vielä....

        Magnesiumin ja B-vitamiinien lisäksi rasvajuttuhin kannattaa parehtyä. Hermosolujen solukalvot muodostuvat pääosin rasvoista, joten sikäli tuntuu hyvin luonnikkaalta ottaa lisänä niitä elimistölle ja etenkin aivosoluille välttämättömiä rasvahappoja, joita elimistö itse ei kykene syntetisoimaan. Itse olen tosiaan rasittavuuteen saakka herkkä reagoija, ja oma kokemukseni ( vajaan kuukauden mittainen ) on että EPA ja DHA-rasvahappolisillä olo on kyllä selvästi mukavampi...rasvatyyni etten sanoisi! Pääkin tuntuu pelaavan paremmin.

        Alkoholin suhteen kannattaa pysyä kohtuudessa, koskapa sen laamavat vaikutukset kohdistuvat selkeimmin otsalohkoon eli alueeseen, joka on ihan keskeinen toiminnanohjauksen ja tunteiden säätelyn kannalta. Tilastojen mukaan kohtuukäyttäjät ovat absolutisteja terveempiä, mutta käytön lisääntyessä haitat lisääntyvät lineaarisesti.

        Riittävän levon ja unen merkitystä ei voi koskaan liikaa korostaa. Urheilijoillakin kunnon kohentuminen tapahtuu itse asiassa harjoittelun välissä, lepokautena. Harjoitus on välttämätön, mutta ei riittävä ehto suorituskyvyn ( aivojen kohdalla voidaan puhua vaikka tiedostamisen kyvyistä )lisäämiseksi. Mielestäni mikään kohdalleni osunut tieto ei ole osoittanut että aivojen ja mielen kohdalla tilanne poikkeaisi tästä.

        Erään ruotsalais-artikkelin mukaan otsalohkot ovat aktiivisimmillaan silloin ,kun ihminen lepäilee rentoutuneessa tilassa ilman että huomio kohdistuu mihinkään erityisiin aistitoimintoihin ts. tilassa jossa tietoinen ajattelu ja havainnointi on poissa - ei ihan helppo juttu sillä "fimikela" pyrkii pyörimään väkisinkin jouten ollessa.

        Tunnollisuus on toisaalta hyve...mutta kuten sanoit; magnesiumin puutteen kehittyminen viittaa siihen, että hienosäädölle olisi tarvetta.

        Tajunnan merkityssisältöjen prosessoinnin suhteen olen amatööri, mutta herää kyllä kysymys mistä sisäiset suoritusvaatimuksesi ovat peräisin? Mikä niistä tulee ulkoa, mikä sisältä? Mikä ajaa uuvuttamaan itsensä? Minusta panikointi viittaa aivojen/mielen uupumiseen.

        Eräs ystävättäreni saa tukea joogasta, itselleni luonto on henkireikä ja apu rauhoittumiseen, samoin hyvät kirjat, jotka auttavat rauhoittumaan ja mietiskelemään.

        jk. edelleenkin kiinnostaa mistä keksit lähteä perehtymään magnesiumiin?? Kirjan lukeminen vaatii jo paljon, mikä siihen ohjasi, mistä sait yllykkeen?

        jk. Rauhoittumisen ja mediataation tueksi
        Echard Tollen The Power of Now ( suomennettuna Läsnäolon voima ) on esim. ihan jees, mutta ainakin itse koen että se vaatii pureskelua, ei auennut itselleni kertalukemisella.

      • kiva tavata vaihteeksi

        täyspäisiä ja asiaan syventyneitä, ajattelevia ihmisiä.

        Ryhtymättä sen kummemmin komppaamaan kirjoitustasi, huomauttaisin eräästä tärkeästä tekijästä joka minulla osoittautui ratkaisevaksi.

        Ensimmäinen vaihe ongelmien ilmetessä, olisi tarkastella elämäänsä ja pyrkiä poistamaan siitä stressihormoneja lisääviä tekijäitä. Itselläni kofeiinin käytön lopettaminen poisti valtaosan fyysisistä oireista, kuten spastisuutta, ja neuropaattisia kipuja. Magnesiumia ja muita tykötarpeita olen käyttänyt ja niiden suotuisa vaikutus on ollut ilmeinen mutta kofeiinin kausaalinen yhteys fyysisiin ja mielenterveydellisiin ongelmiin paljastui todella järisyttävällä tavalla kun viikon puhtaan kauden jälkeen sain heittää kävelykepin komeroon ja pystyin liikkumaan melkein kuin nuoruuteni päivinä vuosikausien köpöttelyn jälkeen.

        Masennus, ahdistus ja paniikit katosivat pikkuhiljaa viikkojen kuluessa ja nyt 4kk kofeiinista vapaana on tarjonnut minulle uskomattoman riemukkaan olon kun alan löytää persoonallisuuttani taas sellaisen kuin se oli joskus yli 20 vuotta sitten kun elin viimeksi lääkkeistä ja oirehtimisesta vapaana.

        Tiesitkö, että ne samat 5-7%, jotka metaboloivat heikosti useita psyykenlääkkeitä, metaboloivat myös heikommin kofeiinia? Jos saat kofeiinista oireita, sinulle työnnetään kouraan mielialalääkkeitä joita maksasi ei pysty pilkkomaan ja tästä voi olla tuloksena jopa hengenlähtö. Tämän geenivariaation ominaisuuksiin kuuluu myös se, että sydäninfarktin riski kofeiinialtistuksen vuoksi nousee selkeästi.

        Alla olevassa keskustelussa on muutama mielenkiintoinen linkki kofeiinista, vaikutat sellaiselta ihmiseltä, jolle noista tiedoista voisi olla hyötyä ja hupia.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000034938769#22000000034938769

      • karin
        kiva tavata vaihteeksi kirjoitti:

        Kiitokset viestistäsi ja linkeistä!

        Linkin artikkelissa kofeiinin haittalista oli yllättäen suurelta osin sama kuin magnesiumin puutteen, mutta niillä onkin kyllä ihan looginen yhteyskin. Jutussahan tuotiin esille toisaalta se että kofeiini nostaa reilusti mm. adrenaliinia ( ja siis psyykkisiä "kierroksia " ),ja nesteenpoistoaineena toimiessaan lisää myös magnesiumin eristystä, mitkä ravinnon heikkolaatuisuuden lisäksi ovat ihan keskeisiä tekijöitä magnesiumin puutteen kehittymisessä.

        Ei siis niin että adrenaliini olisi paha sinällään, mutta jos kone käy kierroksilla jatkuvasti ilman vastaavaa ( kestoltaan ja intensiteetiltään ) lepojaksoa, niin on selvää että sairauksia alkaa kertyä. Kiinalaisen lääketieteen jang/jing-tasapainon tarpeellisuuden tulkitsisin itse niin että biologiselle organismille keskeisen tärkeää säilymisen kannalta on toiminta- ja lepojaksojen keskinäinen suhde. Jos aina vaan makoilee sängynpohjalla niin taudit tulevat varmasti ja vastaavasti jos aina painaa 110 lasissa ilman riittävää lepoa niin taudit ja rappio tulevat varmasti. Tasapainottelu näiden elimistön vaateiden ja ympäristön asettamien vaatimusten välillä onkin se keskeinen haaste.

        Kofeiinista yms. ns. paheista tuntuisi noidenkin linkkien perusteella pätevän se yleinen sääntö että, kohtuus/pieni määrä ( osin yksillöllisestikin määräytyvä )on hyväksi ja liika-annostelu johtaa myrkytykseen.

        En tarkoita sinua, mutta linkissä surffatessa syntyy vaikutelma, että näissä keskusteluissa tuntuu jylläävän osaltaan sellainen reaktiokaava, että kun joku ottaa esille jonkun yksittäisen tekijän, josta on kokenut merkittävää hyötyä itselleen mielialan, terveyden- ja elämänhallinnassaan, niin löytyy ihmisiä, jotka nihilisoivat sen tyysten tyyliin;" ei pidä paikkaansa ,koska jos olisi noin yksinkertaista, ongelmaa ei olisikaan."

        Eli nihilisoijat usein tuntuvat automaattisesti olettavan, että kirjoittaja väittäisi löytämänsä asian olevan ainut asiaan vaikuttava seikka, vaikka kirjoittaja ei missään sellaista ole väittänytkään.
        Eihän mielipidekirjoittelussa voi kirjoittaa esitelmää jokaisesta aiheesta ( vaikka itse sellaiseen melkein sorrunkin ).

        Nihilisteille suosittelisin siis lämpimästi avointa mieltä ja tuomitsemattomuutta, ihan oman etunsa tähden. Vaikka kirjoittajan esittämä pointti ei olisi vastaanottajan kohdalla se keskeisin ja toimivin juuri hänen tilanteessaan niin voi tulla päivä, että sillekin löytyy paikka.

        Menee muuten lapsi pesuveden mukana.....

        Ja vielä sinulle; koitin Trotllille kommentissani kirjata ylös millä eri muutoksilla paniikkihäiriön ( ja muidenkin psyykkisten haittaoireiden ) kehittymisen todennäköisyyttä voisi vähentää / oireita lievittää, niin kyllä kofeiinirajoitus/ joillekin kofeiinista luopuminen olisi ehdottomasti kuulunut siihen listaan.

        Jos pitää saivarrella niin allergian määritelmä yhdessä jutussa oli vähän epämääräinen, mutta idea siitä, että liikakäyttö voi johtaa siihen että haittaoireet kofeiinista tulevat aina vaan herkemmin kyllä tuntuu jotenkin luonnikkaalta ( näin oikealla aivopuoliskolla hahmotettuna, vasen on hiljaa...)

        jk. oliko sinulla joku diagnoosi? Mihin spastisiteetti ( lihasjäykkyys ) ja neuropatia ( ääreishermoston toimintahäiriöt- tuntohäiriöt? Liikehäiriöt?) liittyivät noin niinkuin lääketieteelliseltä kannalta???

        Kofeiiniabstinenssi/ vähennys on hyvä pointti pään toiminnan tasapainotuksessa ja jos yhtään luotat ja uskot niin Epaa 1000 - 2000 mg, magnesiumia 750 - 1500 mg, B-vitamiineja ( esim Befoli x 2) , monivitamiineja Monitabs tms x 2 )sinuna ottaisin myös koskapa...

        Ravinto on massatuotaettuna menettänyt ravintoarvoaan samalla kun liikkuminen ja energian kulutus on vähentynyt dramaattisesti, kun koneet tekevät kaiken puolestamme, jolloinka aivotoimintojen kannalta keskeisten ravintotekijöiden saanti tuppaa jäämään suhteessa hyvin niukaksi samalla kun nykyelämä asettaa aivojen toiminnalle ennätyksellisesti haasteita. Ei mikään ihme jos psyykkinen oireilu on lisääntynyt ( ja alkoholinkulutus!!!)

        Joskus tuntuu että suurin lääketiedettä eteenpäin vievä voima ovat ihmiset, jotka haluavat parantua ja ovat valmiita myös itse ponnistelemaan ( sekä älyllisesti että konkreettisesti )sen eteen.

        Tsemppiä!

        oli merkittävä tekijä mullakin, ei vaan tullut heti mieleen kun siitä on jo sen verran aikaa.

        Ongelmat olivat jatkuneet jo jonkin aikaa kunnes huomasin että kahvi laukaisi ainakin silloin tällöin mun paniikkikohtauksen. Ja mä sanoisin että se varmaankin myös lisäsi rauhoittavien tarvetta silloin aluksi ihan jonkun verran.

        Oikeastaan mun ihan ensimmäinen kohtauskin oli sellaisen stressaavan työpäivän jälkeen jolloin olin kitannut "pannullisen tai kaksi" vahvaa kahvia. Mä join sitä ihan liikaa siihen aikaan.

        Lopettaminen ei ollut helppoa, join yli puoli vuotta aika paljon kofeiinitonta (eli vähäkofeiinista) ennen kuin kykenin lopettamaan kokonaan. Nyt ei enää kahvihammasta kolota yhtään!

        "The Anxiety & Phobia Workbook, Fourth Edition, by Edmund J. Bourne" (joka on paikoin vähän raskaslukuinen mutta muuten vallan erinomainen kirja panikoijille ym., suosittelen lämpimästi, www.amazon.com!) kertoo että kahvi on usein yhteydessä paniikkikohtauksiin. Usein juuri myös siihen ihan ensimmäiseen kohtaukseen.

        "The Magnesium Factor" kirja puolestaan kertoo/väittää että liiallinen kahvin juonti aiheuttaa sen että magnesiumia karkaa virtsan mukana.

        Kiitos kirjoituksestasi, muuten en olisi muistanutkaan mainita kahvia kun olen ollut jo niin pitkään ilman!

      • karin
        Trottl kirjoitti:

        , luulin aikaisempien kokemusteni perusteella ettei tänne voi kirjoittaa ulkomailta, mutta tämähän näkyy toimivan. Eka kerta!

        Kiitos myös sinulle kirjoitteluistasi!
        Mä olen todellakin "terveysmaallikko", mutta on ollut hyvä syy perehtyä aiheeseen. Asiaa auttanee myös tyypillinen stressaava ja ylitunnollinen "HSP" luonne, joka perehtyy asioihin perin pohjin ja kantaa vastuuta jopa siinä määrin että homma pääsee luiskahtamaan magnesiumvajauksen ja panikoinnin asteelle :-)

        The Magnesium Factor:in ovat kirjoittaneet M.S. Seelig ja A. Rosanoff. Sen saa näillä dollarikursseilla ihan pilkkahintaan kotiovelle toimitettuna kun tilaat sen www.amazon.com:ista.

        The Magnesium Factorissa ei ole varsinaisesti juurikaan juttua mg:sta ja panikoinnista, muuten kuin sivun 278 "Problems associated with Low Magnesium Levels" listassa. Lista on pitkä, mutta kohdassa "Mental" mainitaan seuraavat:
        -Agoraphobia
        -Anxiety
        -Depression
        -Irritability
        -Panic Attacks

        Tilasin just amazonista myös toisen kirjan, jossa pitäisi olla jotain tarinaa myös mg:stä ja panikoinnista: "The Magnesium Miracle", kirjoittanut Carolyn Dean. Kirjoittajan nettisivuilla (www.drcarolyndean.com) löytyy mm. seuraavaa tietoa jota tähän copy-pastetin:

        Magnesium deficiency triggers or causes the following conditions:

        -Anxiety and Panic attacks- Magnesium (Mg) normally keeps adrenal stress hormones under control.

        -Asthma- Both histamine production and bronchial spasms increase with Mg deficiency.

        -Blood clots- Mg has an important role to play in preventing blood clots and keeping the blood thin-much like aspirin but without the side effects.

        -Bowel disease- Mg deficiency slows down the bowel causing constipation, which could lead to toxicity and malabsorption of nutrients, as well as colitis.

        -Cystitis- Bladder spasms are worsened by Mg deficiency.

        -Depression-Serotonin, which elevates moods, is dependent on Mg. A Mg-deficient brain is also more susceptible to allergens, foreign substances that can cause symptoms similar to mental illness.

        -Detoxification- Mg is crucial for the removal of toxic substances and heavy metals such as aluminum and lead.

        -Diabetes- Mg enhances insulin secretion, facilitating sugar metabolism. Without Mg insulin is not able to transfer glucose into cells. Glucose and insulin build up in the blood causing various types of tissue damage.

        -Fatigue- Mg-deficient patients commonly experience fatigue because dozens of enzyme systems are under-functioning. An early symptom of Mg deficiency is frequently fatigue.

        -Heart disease- Mg deficiency is common in people with heart disease. Mg is administered in hospitals for acute myocardial infarction and cardiac arrhythmia. Like any other muscle, the heart muscle requires Mg. Mg is also used to treat angina, or chest pain.

        -Hypertension- With insufficient Mg, spasm of blood vessels and high cholesterol occur, both of which lead to blood pressure problems.

        -Hypoglycemia- Mg keeps insulin under control; without Mg episodes of low blood sugar can result.

        -Insomnia- Sleep-regulating melatonin production is disturbed without sufficient Mg.

        -Kidney Disease- Mg deficiency contributes to atherosclerotic kidney failure. Mg deficiency creates abnormal lipid levels and worsening blood sugar control in kidney transplant patients.

        -Liver Disease leading to liver failure- Mg deficiency commonly occurs during liver transplantation.

        -Migraine- Serotonin balance is Mg-dependent. Deficiency of serotonin can result in migraine headaches and depression.

        -Musculoskeletal conditions- Fibrositis, fibromyalgia, muscle spasms, eye twitches, cramps and chronic neck and back pain may be caused by Mg deficiency and can be relieved with Mg supplements.

        -Nerve problems- Mg alleviates peripheral nerve disturbances throughout the whole body, such as migraines, muscle contractions, gastrointestinal spasms, and calf, foot and toe cramps. It is also used in treating central nervous symptoms of vertigo and confusion.

        -Obstetrics and Gynecology- Mg prevents Premenstrual Syndrome; prevents dysmenorrhea (cramping pain during menses); is important in the treatment of infertility; and alleviates premature contractions, preeclampsia, and eclampsia in pregnancy. Intravenous Mg is given in obstetrical wards for pregnancy-induced hypertension and to lessen the risk of cerebral palsy and Sudden Infant Death Syndrome (SIDS). Mg should be a required supplement for pregnant mothers.

        -Osteoporosis- Use of calcium with Vitamin D to enhance calcium absorption without a balancing amount of Mg causes further Mg deficiency, which triggers a cascade of events leading to bone loss.

        -Raynaud's Syndrome- Mg helps relax the spastic blood vessels that cause pain and numbness of the fingers.

        -Tooth decay- Mg deficiency causes an unhealthy balance of phosphorus and calcium in saliva, which damages teeth.

        Material excerpted from Dean, Carolyn. The Miracle of Magnesium (2003 Ballantine Books: New York, NY), 2003. pp. 5-7.

        Tarkoitus oli kommentoida sitä viimeisintä viestiäsi, mutta ne viestit oli jo poistettu ( ???)...kiirettä pitänyt ja loma pukkaa päälle etten ehtinyt kirjoittelemaan.

        Vähän kananmunat rönsyilee tietty alkuperäiseen aiheeseen (paniikkihäiriö ), mutta terve sielu terveessä ruumiissa-sanontakin viittaa siihen ettei ole aiheetonta mielenterveyskeskustelupalstallakaan ravinnosta puhua. Lisäaineetonta ravintorikasta ruoka-ainesta saapi hakea- luomumunathan sellaisia ovat. Normaalisti vapaana eläessään kanat ovat sekaravinnon käyttäjiä..kastemadot yms. elävät ovat niiden suurta herkkua siementen ohella ( nim. "kanojen kanssa matoja on oltu kaivamassa" ). Voisi kuvitella että luomusti ruokitut kanat tuottavat maukasta ja täysipainoista ravintoa, samoin kun omassa nuoruudessani kinkku oli HYVÄÄ...siis silloin kun sioille kärrättiin syötäväksi ihmisten biojätteet. Kohta kait kaikki syötäväksi kasvatettavat ruokitaan geenimanipuloidusti tuotetuilla rehuilla, nanojutut ( antibiootit yms. tropit )seuraavaksi...joskus toivoisi että jossain asioissa kehityksen pyörä kääntyisi takaisin päin. Itse henk. koht. uskon että tehotuotetun ravinnon laadullinen yksipuolistuminen johtaa omalta osaltaan psyykkisten häiriöitten lisääntymiseen ( ei tietenkään yksinään!!!! ) _ ainakin se tekee yksilöt haavoittuvaisemmiksi muille kuormittaville tekijöille. Luomukananmunat ovat hyvä yritys suojella terveyttään. Kolestrolista en huolestuisi. Kurssikaverini tutki opiskeluaikana aihetta, syötti kavereille kananmunia; kuulopuheitten mukaan toisilla laski, toisilla nousi kolesterolit. Kolesterolia merkittävämpänä ateroskleroosin riskitekijänä käsittääkseni pidetään kroonista tulehdustilaa. Eihän normaali solukalvojen rakennusaine mikään tulehduksen aiheuttaja ole...niinkuin ei tiilet myöskään talossa tulipaloa aiheuta. Kyllä siinä jostain monivivahteisemmasta jutusta on kyse.

        Hyviä kirjavinkkejä sinulla oli..kun olisi aikaa enempi lukea!!!!

        Tuo psykologi-hyötysuhde oli ihan hyvä pointti. Joillekin kirjan lukemisesta on varmasti enemmän hyötyä kun toiselle puhumisesta. Kehitystä edesauttavan ihmissuhteen ( asiakas/hoitosuhteen ) syntymistä kun ei raha takaa.....kemioitten kohtaaminen on sattuman kauppaa.

        Kiitos sinulle inspiroivista kommenteista!

        pari viestiä kun jostain suunnasta alkoi jo tulla kritiikkiä ettei täällä saa mainostaa, ja tottahan ne ohjeet niin sanoo. Hassua vaan että kukaan ei pillastu siitä kun monet kirjoittavat (eli yhtälailla mainostavat) että esim. xanor on hyvä lääke paniikkiin, sehän on kuitenkin huumaava aine joka aiheuttaa riippuvuutta ja tuhoaa aivot :-)

        Jos joku haluaa vielä vinkkejä niistä panikoimiseen ym. aiheeseen liittyvistä (englanninkielisistä) kirjoista niin kysykää ihmeessä. Voin mä sen kirjalistan tuohon vielä uudelleen raapaista. Mä olen tosiaan saanut paljon enemmän apua kirjoista kuin lääkäriltä tai psykologilta (paitsi että en tiedä olisinko ylipäänsä elossa enää ellei lekuri olisi antanut mulle heti aluksi rauhoittavia ja SSRI:tä, eli ei mun lääkärin teot mitenkään vähäpätöisiä ole!).

        Sen kananmunan ei tosiaankaan ollut tarkoitus lopettaa kenenkään paniikkia kuin seinään. Otin sen vain puheeksi kun esim. netistä löytyvän tiedon perusteella siinä on paljon terveellisiä aineita, mm. niitä rasvoja joista karin on maininnut. Ja jotain aineita jotka vaikuttavat mm. hermoston toimintaan.

      • Karin

        Jk. muistelen että kalaöljyjä kerroit käyttäväsi, mutta oletko kokeillut, miten vaikuttaa oloon EPA -se eräs tietty omega-3 rasvahappo, jolla ainakin tutkimuksissa on saatu selkeämmin vaikutuksia mielialaan. Normisuosituksethan koskevat terveitä ja oireettomia.
        Isoista annoksistahan ei haittaa pitäisi olla...lähinnä turhia kulunkeja jos tarvetta ei ole.
        Itse olen käyttänyt magnesiumin lisäksi EPAa 1500mg ( koska esim. skitsofreenikoille suositellaan 2000mg ) kalaöljykapseli x 1 magnesiumin, b-vit ja monivitamiinien rinnalla ja mielestäni pää pelaa selkeästi paremmin kuin ennen.

        Olen aina ollut sellainen että jos söisin ravintosuositusten mukaan niin olisin kohta yli 100 kg...( nyt 65 kg )kroppa nimittäin käyttää niin tarkkaan kaiken mitä suuhuni laitan ja itselleni ei selvästikään ns. terveellinen ruokavalio riitä missään tapauksessa - se on jo nähty ja koettu. Ihmisten tarpeet ovat erilaiset.

        Jk. löysin mielenkiintoisen jutun...lehmät esim. voivat poikimisen jälkeen kuolla magnesiumin puutteeseen jos rehu on magnesium-köyhää esim. sateisen kesän seurauksena. Kylmästressi- lisää niillä tämän halvauksen esiintymistodennäköisyyttä ja niissäkin löytyy yksilöitä jotka ovat ko. puutoksille ja oirehdinnalle muita herkempia. Niillä on myös "psyykkisiä"oireita..yliherkkyyttä, säikkymistä...miten lehmän psyyke nyt sitten ilmeneekään.

        kts. linkkejä termillä laidunhalvaus

        Tuo mainostusjuttu on hiukka outo...nimittäin ymmärrän, että jos joku saa itselleen taloudellista hyötyä siitä että puhuu jonkin tuotteen puolesta, niin ymmärrän, ettei ole sopivaa käyttää mainostukseen kanavaa joka saa tulonsa maksetuista mainoksista, mutta nämä sinun jutut menevät ihan puskaradio-mainostuksen piikkiin...no...oliko se linkki mainoksesta...kyl on tarkkaa!!!!!! Harmillista on jos informatiivisia mainoksia ei voi hyödyntää...

      • Trottl
        Karin kirjoitti:

        apteekissa kyselemässä EPA:a, mutta se apteekin työntekijä oli vain kovasti ihmeissään sellaisesta ja osasi myydä mulle ainoastaan Dr. Böhm:in (Herr Doktor Böhm on varmaan joku täkäläinen Tohtori Tolonen) Omega3forte:a, joka sisältää 33 % EPA:a.

        Taistelin sitten vielä kotona noin tunnin verran netin kanssa, ja sain selville mitä on e-epa ja onnistuin jopa tilaamaan paketillisen sitä Tolosen tuotetta suomesta. Paikallisilta nettisivuilta en sitä taikka vastaavaa tuotetta löytänyt. Ilmoittelen sitten kun tiedän minkälainen vaikutus sillä on!

        Googlasin myös sitä laidunhalvausta. Siitä löytyy tosiaan aika mielenkiintoisia juttuja! Omien kokemusteni perusteella en ihmettele yhtään jos lehmät reagoivat magnesiumin puutteeseen niin! Ehkä munkin olisi pitänyt mennä alun perin eläinlääkärille, sellainen olisi ehkä älynnyt tuikata mulle heti magnesiumia suoneen :-) Taitaa olla lääketieteen parissa eläinten magnesiumin puute tunnetumpi asia kuin ihmisten magnesiumin puute! Koitahan Karin tehdä jotain sen eteen että asia muuttuisi!!!

        Kiitos kommenteistasi taas kerran!

      • Trottl
        Karin kirjoitti:

        Jk. muistelen että kalaöljyjä kerroit käyttäväsi, mutta oletko kokeillut, miten vaikuttaa oloon EPA -se eräs tietty omega-3 rasvahappo, jolla ainakin tutkimuksissa on saatu selkeämmin vaikutuksia mielialaan. Normisuosituksethan koskevat terveitä ja oireettomia.
        Isoista annoksistahan ei haittaa pitäisi olla...lähinnä turhia kulunkeja jos tarvetta ei ole.
        Itse olen käyttänyt magnesiumin lisäksi EPAa 1500mg ( koska esim. skitsofreenikoille suositellaan 2000mg ) kalaöljykapseli x 1 magnesiumin, b-vit ja monivitamiinien rinnalla ja mielestäni pää pelaa selkeästi paremmin kuin ennen.

        Olen aina ollut sellainen että jos söisin ravintosuositusten mukaan niin olisin kohta yli 100 kg...( nyt 65 kg )kroppa nimittäin käyttää niin tarkkaan kaiken mitä suuhuni laitan ja itselleni ei selvästikään ns. terveellinen ruokavalio riitä missään tapauksessa - se on jo nähty ja koettu. Ihmisten tarpeet ovat erilaiset.

        Jk. löysin mielenkiintoisen jutun...lehmät esim. voivat poikimisen jälkeen kuolla magnesiumin puutteeseen jos rehu on magnesium-köyhää esim. sateisen kesän seurauksena. Kylmästressi- lisää niillä tämän halvauksen esiintymistodennäköisyyttä ja niissäkin löytyy yksilöitä jotka ovat ko. puutoksille ja oirehdinnalle muita herkempia. Niillä on myös "psyykkisiä"oireita..yliherkkyyttä, säikkymistä...miten lehmän psyyke nyt sitten ilmeneekään.

        kts. linkkejä termillä laidunhalvaus

        Tuo mainostusjuttu on hiukka outo...nimittäin ymmärrän, että jos joku saa itselleen taloudellista hyötyä siitä että puhuu jonkin tuotteen puolesta, niin ymmärrän, ettei ole sopivaa käyttää mainostukseen kanavaa joka saa tulonsa maksetuista mainoksista, mutta nämä sinun jutut menevät ihan puskaradio-mainostuksen piikkiin...no...oliko se linkki mainoksesta...kyl on tarkkaa!!!!!! Harmillista on jos informatiivisia mainoksia ei voi hyödyntää...

        Kuudes E-EPA päivä on menossa ja olo on vallan erinomainen! Mutta en mä pysty vielä varmuudella sanomaan onko sillä E-EPA:lla mitään tekemistä mun hyvän olon kanssa.

        Sydän tuntuu "käyvän" jotenkin rauhallisemmin kuin viime viikolla (oikeastaan se käy nyt aivan normaalisti!), ja päässä ei ole sellaista stressin tunnetta. Jos se on E-EPA:n aikaansaamaa niin johan on ihme aine!

        Mutta kuten sanottu, on liian aikaista sanoa mistä hyvä oloni johtuu. On muitakin tekijöitä jotka voivat vaikuttaa asiaan lyhyellä aikavälillä. Raportoin myöhemmin vielä lisää.

        Olisi tosiaan ollut pitkästi tarinoitavaa edelliseen viestiisi, mutta töitä tuli niin äkisti lisää etten ole ehtinyt. Mutta kiva kuulla tuo :)!!

        Tämä oma innostukseni aiheeseen juontaa ihan siihen, että itselläni oli elämänvaihe jossa kasaantui pienelle ajalle paljon sinänsä normaaleja elämänmuutoksia ( mm. jälkikasvua, äidin stressiin liittyen ennenaikaisena vielä )ja edeltävästi olin tosiaan pitkään myös painanut hommia 110 lasissa about 20 v - sekä psyykkinen että fyysinen kunto rojahti, mikä oli kova paikka suorittamaan tottuneelle ihmiselle. Palasin kuitenkin suunnitellusti työelämään hoitovapaiden jälkeen, mutta täysin puolikuntoisena. Lääkkeistä ei ollut mitään apua, koska en sietänyt mitään; kaikki olivat liian voimakkaita sivuvaikutukset mukaan lukien.
        Kevyt annos mielialalääkettä korjasi alkuun univaikeutta, mutta pian sekin tuntui liian väsyttävältä ja se oli pakko jättää. Aloin sitten käyttää magnesiumia, nostin pikkuhiljaa annosta ja kas fyysinen olo parantui valtavasti, krooninen päänsärkytaipumus, tension neck vaivat vähenivät kertakaikiaan ja hermokin piti paremmin - olen lapsesta saakka ollut herkkä ottamaan kierroksia. Tänä kesänä lomalla sitten ehdin sitten lukemaan lisää näistä lisäravinteista - pääasiassa Tolosen juttuja koskapa hän on kirjoittanut aiheesta paljon ja jatkuvasti - ja lisäsin arsenaaliin sitten kalaöljyt ja erityisesti EPAN ( melkein skitsofeenikkojen suositusannoksilla ), lisäsin magnesiumin annostusta ( nykyisin magnesiumoksidia 1050 mg/vrk ) B-max-strong (sis. kaikkia seitsemää tai kahdeksaa b-vitamiinia ) ja vanhoja tuttavuuksiani mm. monivitamiini c- vitamiini ( karnosiinia myös mutta siitä en osaa sanoa huomaako voinnissa mitään ) ja a-vot..vasta nyt kesästä on alkanut olla jotain siitä mitä elämä oli 4 -6 vuotta sitten, vasta nyt on tosiasiallinen toipuminen käynnistynyt..eikä mennyt elämästä hukkaan kuin neljä vuotta! Tämän kokemuksen jälkeen olen kyllä 100varma että omassa psykofyysisessä patogeneesissani ravitsemustekijöillä oli merkitystä! Muitakaan selityksiä en kiistä, mutta tämän asian korjaamisesta seurasi dramaattisin muutos voinnissa. ( Äiti oli sittenkin oikeassa...)

        Syöminen ei ole koskaan kuulunut lempiharrastuksiini..syön koska on pakko jos haluaa säilyä toimintakykyisenä, mutta esim. kiinnostavat asiat menevät helposti syömisen edelle.

        Lääketieteen parissa vallitsee tämä kuuluisa konsensus ts. suunnilleen niin että kaikkien tai ainakin enemmistön alalla toimijoista pitää olla aiheesta perillä ja ymmärtää toiminnan perusteet ennenkuin joku juttu hyväksytään viralliseksi hoitokäytännöksi. Iso laiva kääntyy hitaasti. Tieteen vallankumouksia analysoinut KUHN muistaakseni oli todennut että paradigmat vaihtuvat vasta kuin tieteen vallan kahvassa olevat henkilöt vaihtuvat ja että uusi tieto on oikeastaan ruohonjuuritasolla jo omaksuttu ennenkuin se tieteen parissa hyväksytään viralliseksi totuudeksi. Tieteen teko on oikeastaan pikemminkin tiedon pätevyysalueen tarkennusta, varmistusta...kyllä se uusi tieto syntyy yksilöiden korvien välissä, siellä josta tieteelle asetettavat kysymyksetkin nousevat.

        Tolostahan esim. monet kollegoista tuntuvat pitävän suunnilleen kerettiläisenä, mistä mielestäni suurin vahinko kohdistuu näihin ennakkoluuloisiin itseensä; menettävät mielestäni mahdollisuuden elämänlaatunsa kohentamiseen.
        Tokko moni tuomitsijansa on jaksanut juttuihinsa edes perehtyä.....

        Omalla kohdallani toteutui sinänsä hassu paradoksi; omien kokemusteni jälkeen torjuva ja ennakkoluuloinen suhtautuminen, jäykkä dogmaattisuus ("yliopistosairaalassa ei käytetä vitamiineja ja hivenaineita, koska niiden tehosta ei ole tieteellistä näyttöä.") sapetti siinä määrin, että se vain lietsoi minua hakemaan tietoa asiasta lisää...ilman vastustusta olisin perivarovaisena ehkä vain kokeillut liian pienillä annoksilla ja luultavasti unohtanut koko jutun kun dramaattista eroa ei olisi tullut. Saan siis oikeastaan kiittää löydöksistäni ja omankin hyvinvointini ja toimintakykyni kohenemisesta esimiesten, kollegoiden sekä muiden työtovereiden nuivaa ja pilkallisesta asennoitumista yritykseeni laajentaa ongelmien tarkastelu-aluetta.

        jk.
        Tieteellisen tiedon puute aiheesta ei näytä olevan ongelma, asia vaan ei näytä kiinnostaneen niitä joilla on valtaa vaikuttaa virallisiin hoitokäytäntöihin.

        Itselläni on sellainen perstuntuma-mutu että jos tämä ravitsemustietämys löisi hallitulla tavalla läpi läpi ja siirtyisi käytäntöön, lääke- ja mahdollisesti myös sairaanhoitokuluissa saataisiin valtavat säästöt ja muutenkin seuraisi valtavia muutoksia terveydenhuollon käytänteisiin. Hoidon tarve siirtyisi enemmän mielensisäisten prosessien aluelle......
        Täytyisi varmaan tulla iso kustannuskriisi terveydenhuoltoon ennekuin asialle avauduttaisiin.

        Tosin kun menee tavaratalon luontaistuote-osastolle niin väkisinkin siinä tavara- ja valikoimapaljouden keskellä miettii miten ihmeessä maallikko ottaa selvää, mikä on minkäkin tropin kustannus-hyötysuhde. Pitääkö opiskella korkeakoulututkinnon verran että osaa hyödyntää itsehoitomahdollisuuksia? Harvat varmaan jaksavat laillasi perehtyä noin syvällisesti käyttämiinä aineisiin.

        Anyway...odotan mielenkiinnolla ja kiitos kannustuksestasi!

      • Trottl
        Trottl kirjoitti:

        Kuudes E-EPA päivä on menossa ja olo on vallan erinomainen! Mutta en mä pysty vielä varmuudella sanomaan onko sillä E-EPA:lla mitään tekemistä mun hyvän olon kanssa.

        Sydän tuntuu "käyvän" jotenkin rauhallisemmin kuin viime viikolla (oikeastaan se käy nyt aivan normaalisti!), ja päässä ei ole sellaista stressin tunnetta. Jos se on E-EPA:n aikaansaamaa niin johan on ihme aine!

        Mutta kuten sanottu, on liian aikaista sanoa mistä hyvä oloni johtuu. On muitakin tekijöitä jotka voivat vaikuttaa asiaan lyhyellä aikavälillä. Raportoin myöhemmin vielä lisää.

        pääsen kunnolla kokeilemaan e-epaa.

        Muihin vaivoihin liittyvä parin viikon lääkekuuri sotki "koeajoja". Mutta se on ohi nyt ja voin alkaa tosissaan keskittymään tuohon e-epaan.

      • Trottl
        Karin kirjoitti:

        Jk. muistelen että kalaöljyjä kerroit käyttäväsi, mutta oletko kokeillut, miten vaikuttaa oloon EPA -se eräs tietty omega-3 rasvahappo, jolla ainakin tutkimuksissa on saatu selkeämmin vaikutuksia mielialaan. Normisuosituksethan koskevat terveitä ja oireettomia.
        Isoista annoksistahan ei haittaa pitäisi olla...lähinnä turhia kulunkeja jos tarvetta ei ole.
        Itse olen käyttänyt magnesiumin lisäksi EPAa 1500mg ( koska esim. skitsofreenikoille suositellaan 2000mg ) kalaöljykapseli x 1 magnesiumin, b-vit ja monivitamiinien rinnalla ja mielestäni pää pelaa selkeästi paremmin kuin ennen.

        Olen aina ollut sellainen että jos söisin ravintosuositusten mukaan niin olisin kohta yli 100 kg...( nyt 65 kg )kroppa nimittäin käyttää niin tarkkaan kaiken mitä suuhuni laitan ja itselleni ei selvästikään ns. terveellinen ruokavalio riitä missään tapauksessa - se on jo nähty ja koettu. Ihmisten tarpeet ovat erilaiset.

        Jk. löysin mielenkiintoisen jutun...lehmät esim. voivat poikimisen jälkeen kuolla magnesiumin puutteeseen jos rehu on magnesium-köyhää esim. sateisen kesän seurauksena. Kylmästressi- lisää niillä tämän halvauksen esiintymistodennäköisyyttä ja niissäkin löytyy yksilöitä jotka ovat ko. puutoksille ja oirehdinnalle muita herkempia. Niillä on myös "psyykkisiä"oireita..yliherkkyyttä, säikkymistä...miten lehmän psyyke nyt sitten ilmeneekään.

        kts. linkkejä termillä laidunhalvaus

        Tuo mainostusjuttu on hiukka outo...nimittäin ymmärrän, että jos joku saa itselleen taloudellista hyötyä siitä että puhuu jonkin tuotteen puolesta, niin ymmärrän, ettei ole sopivaa käyttää mainostukseen kanavaa joka saa tulonsa maksetuista mainoksista, mutta nämä sinun jutut menevät ihan puskaradio-mainostuksen piikkiin...no...oliko se linkki mainoksesta...kyl on tarkkaa!!!!!! Harmillista on jos informatiivisia mainoksia ei voi hyödyntää...

        Nyt oon käyttänyt jo jonkin aikaa sitä E-EPA:a. Aluksi 1300 mg per päivä, ja lähiaikoina aika usein 1950 mg per päivä.

        Mulla on sellainen tuntuma, että se tekee hyvää mun pääkopalle. On jotenkin normaalimpi ja onnellisempi olo. En tiedä johtuiko E-EPA:sta vaiko jostain muusta, että pärjäsin just hiukan yli kaksi kuukautta käyttäen yhteensä vain kaksi 100 mg:n ssri tabletia!!!

        Toisaalta mun oloni on parantunut hiljalleen muutenkin koko ajan siitä lähtien kun aloin syödä magnesiumia (ja b vitamiineja , jne). En siis pysty ihan varmaksi sanomaan onko tuolla E-EPA:lla todella vaikutusta mun olotilaani, vai haluanko vain uskoa niin.

        Oli miten oli, mutta just nyt olo on niin hyvä etten halua kokeilla miltä tuntuu jos lopetan E-EPA:n käytön. Just nyt haluan vain nauttia olostani :-)

      • eebs
        karin kirjoitti:

        Kiitokset viestistäsi ja linkeistä!

        Linkin artikkelissa kofeiinin haittalista oli yllättäen suurelta osin sama kuin magnesiumin puutteen, mutta niillä onkin kyllä ihan looginen yhteyskin. Jutussahan tuotiin esille toisaalta se että kofeiini nostaa reilusti mm. adrenaliinia ( ja siis psyykkisiä "kierroksia " ),ja nesteenpoistoaineena toimiessaan lisää myös magnesiumin eristystä, mitkä ravinnon heikkolaatuisuuden lisäksi ovat ihan keskeisiä tekijöitä magnesiumin puutteen kehittymisessä.

        Ei siis niin että adrenaliini olisi paha sinällään, mutta jos kone käy kierroksilla jatkuvasti ilman vastaavaa ( kestoltaan ja intensiteetiltään ) lepojaksoa, niin on selvää että sairauksia alkaa kertyä. Kiinalaisen lääketieteen jang/jing-tasapainon tarpeellisuuden tulkitsisin itse niin että biologiselle organismille keskeisen tärkeää säilymisen kannalta on toiminta- ja lepojaksojen keskinäinen suhde. Jos aina vaan makoilee sängynpohjalla niin taudit tulevat varmasti ja vastaavasti jos aina painaa 110 lasissa ilman riittävää lepoa niin taudit ja rappio tulevat varmasti. Tasapainottelu näiden elimistön vaateiden ja ympäristön asettamien vaatimusten välillä onkin se keskeinen haaste.

        Kofeiinista yms. ns. paheista tuntuisi noidenkin linkkien perusteella pätevän se yleinen sääntö että, kohtuus/pieni määrä ( osin yksillöllisestikin määräytyvä )on hyväksi ja liika-annostelu johtaa myrkytykseen.

        En tarkoita sinua, mutta linkissä surffatessa syntyy vaikutelma, että näissä keskusteluissa tuntuu jylläävän osaltaan sellainen reaktiokaava, että kun joku ottaa esille jonkun yksittäisen tekijän, josta on kokenut merkittävää hyötyä itselleen mielialan, terveyden- ja elämänhallinnassaan, niin löytyy ihmisiä, jotka nihilisoivat sen tyysten tyyliin;" ei pidä paikkaansa ,koska jos olisi noin yksinkertaista, ongelmaa ei olisikaan."

        Eli nihilisoijat usein tuntuvat automaattisesti olettavan, että kirjoittaja väittäisi löytämänsä asian olevan ainut asiaan vaikuttava seikka, vaikka kirjoittaja ei missään sellaista ole väittänytkään.
        Eihän mielipidekirjoittelussa voi kirjoittaa esitelmää jokaisesta aiheesta ( vaikka itse sellaiseen melkein sorrunkin ).

        Nihilisteille suosittelisin siis lämpimästi avointa mieltä ja tuomitsemattomuutta, ihan oman etunsa tähden. Vaikka kirjoittajan esittämä pointti ei olisi vastaanottajan kohdalla se keskeisin ja toimivin juuri hänen tilanteessaan niin voi tulla päivä, että sillekin löytyy paikka.

        Menee muuten lapsi pesuveden mukana.....

        Ja vielä sinulle; koitin Trotllille kommentissani kirjata ylös millä eri muutoksilla paniikkihäiriön ( ja muidenkin psyykkisten haittaoireiden ) kehittymisen todennäköisyyttä voisi vähentää / oireita lievittää, niin kyllä kofeiinirajoitus/ joillekin kofeiinista luopuminen olisi ehdottomasti kuulunut siihen listaan.

        Jos pitää saivarrella niin allergian määritelmä yhdessä jutussa oli vähän epämääräinen, mutta idea siitä, että liikakäyttö voi johtaa siihen että haittaoireet kofeiinista tulevat aina vaan herkemmin kyllä tuntuu jotenkin luonnikkaalta ( näin oikealla aivopuoliskolla hahmotettuna, vasen on hiljaa...)

        jk. oliko sinulla joku diagnoosi? Mihin spastisiteetti ( lihasjäykkyys ) ja neuropatia ( ääreishermoston toimintahäiriöt- tuntohäiriöt? Liikehäiriöt?) liittyivät noin niinkuin lääketieteelliseltä kannalta???

        Kofeiiniabstinenssi/ vähennys on hyvä pointti pään toiminnan tasapainotuksessa ja jos yhtään luotat ja uskot niin Epaa 1000 - 2000 mg, magnesiumia 750 - 1500 mg, B-vitamiineja ( esim Befoli x 2) , monivitamiineja Monitabs tms x 2 )sinuna ottaisin myös koskapa...

        Ravinto on massatuotaettuna menettänyt ravintoarvoaan samalla kun liikkuminen ja energian kulutus on vähentynyt dramaattisesti, kun koneet tekevät kaiken puolestamme, jolloinka aivotoimintojen kannalta keskeisten ravintotekijöiden saanti tuppaa jäämään suhteessa hyvin niukaksi samalla kun nykyelämä asettaa aivojen toiminnalle ennätyksellisesti haasteita. Ei mikään ihme jos psyykkinen oireilu on lisääntynyt ( ja alkoholinkulutus!!!)

        Joskus tuntuu että suurin lääketiedettä eteenpäin vievä voima ovat ihmiset, jotka haluavat parantua ja ovat valmiita myös itse ponnistelemaan ( sekä älyllisesti että konkreettisesti )sen eteen.

        Tsemppiä!

        Haluaisin kiittää teitä molempia Karin ja Trotti tästä keskustelusta! Olen itse 24-vuotias tyttö, ja kärsinyt paniikkihäiriöstä kohta viisi vuotta. Helpottaa erittäin paljon, kun saa lukea vastaavia kokemuksia aiheesta, ja todellakin ymmärtää, että kyse ei ole mistään kuolemanvakavasta sairaudesta!
        Itselläni ensimmäisen paniikkikohtauksen laukaisi juuri kahvi, ja olen ymmärtänyt sen vasta jälkeen päin. Aion myös tämän keskustelun luettuani kokeilla magnesiumia, sillä viime aikoina olen kärsinyt myös pahoista suonenvedoista ja huimauksesta. Olen ottanut xanoria silloin, kun olen etukäteen tiennyt jonkun ahdistavan ja jännittävän tilanteen olevan edessä, mutta minua se väsyttää ihan mielettömästi. Viime aikoina kohtauksia on tullut useammin, ja juuri sellaisissa tilanteissa, joista tiedän etten pääse pois, esim. moottoritiellä autoa ajaessa (mikä on erittäin pelottava tunne!). Haluaisin vähentää xanorin ottamista, ja toivon että magnesium auttaisi.

        Kuitenkin jo näistä asioista ja muiden kokemuksista lukeminen auttaa ja helpottaa oloani suunnattomasti!
        KIITOS!

      • minnis40
        yksi kysymys kirjoitti:

        Onko sinulla muuten tällä hetkellä amalgaamipaikkoja tai on ollut niitä?

        Onko amalgaamipaikoista mitä haittaa,oireita???

    • itsekin..

      ostamassa Beroccaa ja mangesiumia. Mulla on kyllä ollut monivitamiinejä ym käytössä, mutta ajattelin kokeilla sun vinkkejä. Kiitos niistä!

      Itsellä ahdistusta (ja pakkoajatuksia tai sanotaanko ahdistavia ajatuksia), ei niinkään paniikkia. Jonkun kerran paniikkiakin tuntui olevan, mutta ne on jääneet.

      Mulla vakikäytössä (lähes yhtäjaksoinen käyttö) Remeron, mikä kyllä auttaa kans asiaan.

      Minulla ollut kurkussa ahdistava tunne. Ja olen myös alkanut käyttämään Antiwir-tuotetta sekä valkosipulikapseleita. Saa nähdä, miten kaikki nämä auttavat.

    • ymmärtää

      noita ilonpilaajia jotka kommentoi heti kun joillain joku auttaa.Olisivat iloisia muiden puolesta edes. Mangnesium todella auttaa ja kalkki siihen vielä.Rentouttaa esim.ennen nukkumaanmenoa.Kaliumia myös itse käytän ja käyn säännöllisesti labrassa koska arvot jos nousee liikaa niin sydänongelmia tulee kuten liian alhaisestakin kaliumista.Banaani ja peruna hyviä kaliumin lähteitä. Aina kannattaa kokeilla ja varsinkin mangnesium rentouttaa lihaksia jotka ph tahtoo kireinä olla.Tsemppiä kaikille

      • Trottl

        Millaisia sydänongelmia liika kaliumi aiheuttaa? Minkälaisella testillä sitä mitataan?

        Mä olen tähän asti syönyt ainoastaan magnesiumin ja kaliumin yhdistelmää, mutta olishan niitä erikseenkin tarjolla.

      • ymmärtää itse

        paniikkihäiriöstä kärsivänä ja paniikkisukuun kuuluvana ihmisenä sitä, kuinka helppoa kaikki olisikaan voinut olla, jos... Kuvaus siitä, kuinka magesium kehossa toimii oli varsin vaikuttava ja varmasti magnesium on hyvä ja rentoutumista edistävä aine, samoin B- vitamiinin hermostovaikutukset ovat kaikkien tiedossa. Joskus vain käy niin, että kaikista näistä hyvistä vitamiineista ja hivenaineista huolimatta on nöyrryttävä sen tosiasian edessä, että on otettava käyttöön psyykenlääkkeet, ja ehkäpä kokeiltava useiden vuosien ajan eri vaihtoehtoja, ennen kuin sopiva lääke löytyy. Jos onni potkaisee, oikean lääkkeen avulla on mahdollista pysyä toiminta- ja työkykyisenä tai saada menetetty toimintakyky takaisin. Sain itse sopivan lääkkeen avulla "uuden elämän" ja olen ollut toistakymmentä vuotta oireeton. Eikä tarvitse ravata labrassa. Vaikka mikäpä siinä, jos kerran itse siitä tykkää. Hyvä vinkki tuo magnesium, kokeilen sitä heti, koska liian rennoksi ei olo ole koskaan päässyt :)

      • samanlaiset
        Trottl kirjoitti:

        Millaisia sydänongelmia liika kaliumi aiheuttaa? Minkälaisella testillä sitä mitataan?

        Mä olen tähän asti syönyt ainoastaan magnesiumin ja kaliumin yhdistelmää, mutta olishan niitä erikseenkin tarjolla.

        oireet kuin kalium vajauksessa sydämen rytmihäiriöt,puutuneisuus ,heikkous ja sekavuus.Kalium vajaus taas rytmihäiriöitä,sydänlihaksen vaurioita,lihasheikkoutta,väsymystä,munuaistan ja hermoston toimintahäiriöitä ja verenpaineen nousua.Itselläni kalium vajautta johon syön ennalta ehkäisevästi 1000mg pvä ja kalium pitoisia ruokia koska niistä ei yliannostuksen vaaraa.Nyt normaalin rajoissa kalium. Ja väsymys ,lihasheikkous ja hermosto paremmassa kunnossa.Labrakoe käsivarresta ja seuraavana päivänä tulokset ,samalla natriumkin katsotaan koska yhdessä toimiva kivennäisainepari.Mangnesiumin puute aiheuttaa samanlaisia oireita kuin kaliumin joten sen syömisestä ei haittaa ainut et vatsa voi löystyä.

      • Lara....
        samanlaiset kirjoitti:

        miten toi Kalium mitataan tai siis millä lyhenteellä se näkyy labratuloksissa? kuuluuko ihan perusverenkuvaan?

        Tässä mietin, että onko multa sen tasot otettu vähän aikaa sitten, mutta kun en tajua noista lyhenteistä mitään.

      • ei kuulu
        Lara.... kirjoitti:

        miten toi Kalium mitataan tai siis millä lyhenteellä se näkyy labratuloksissa? kuuluuko ihan perusverenkuvaan?

        Tässä mietin, että onko multa sen tasot otettu vähän aikaa sitten, mutta kun en tajua noista lyhenteistä mitään.

        kalium.Lääkärin kirjoittamana lähetteenä näkyy S-K Kalium ,tuloksissa P-K( normaali arvot 3.5-4.8)

      • Trottl
        samanlaiset kirjoitti:

        oireet kuin kalium vajauksessa sydämen rytmihäiriöt,puutuneisuus ,heikkous ja sekavuus.Kalium vajaus taas rytmihäiriöitä,sydänlihaksen vaurioita,lihasheikkoutta,väsymystä,munuaistan ja hermoston toimintahäiriöitä ja verenpaineen nousua.Itselläni kalium vajautta johon syön ennalta ehkäisevästi 1000mg pvä ja kalium pitoisia ruokia koska niistä ei yliannostuksen vaaraa.Nyt normaalin rajoissa kalium. Ja väsymys ,lihasheikkous ja hermosto paremmassa kunnossa.Labrakoe käsivarresta ja seuraavana päivänä tulokset ,samalla natriumkin katsotaan koska yhdessä toimiva kivennäisainepari.Mangnesiumin puute aiheuttaa samanlaisia oireita kuin kaliumin joten sen syömisestä ei haittaa ainut et vatsa voi löystyä.

        mulla nyt kalium tankki täynnä? Mä olen huomannut nyt kesäloman aikana, kun ei ole mitään stressiä ja akillesjännekin oikuttelee niin ettei voi urheilla, että monesti kun otan magnesiumia niin seurauksena on hyvin lievää sydämen "muljahtelua" tai rytmihäiriötä jne. Mun magnesium tabut sisältää 350 mg magnesiumia ja 80 mg kaliumia.

        En mä oikeestaan odota vastausta tähän, mä ostan ilman kaliumia olevia magnesium tabuja ja kokeilen kuinka käy!

        Kiitos tiedoista!

      • rikollisia
        Trottl kirjoitti:

        Millaisia sydänongelmia liika kaliumi aiheuttaa? Minkälaisella testillä sitä mitataan?

        Mä olen tähän asti syönyt ainoastaan magnesiumin ja kaliumin yhdistelmää, mutta olishan niitä erikseenkin tarjolla.

        Ensin annetaan rauhoittavia ruiskulla ja sitten Kaliumia niin paljon että se pysäyttää sydämen.
        Joten olkaapa varovaisia tuon Kaliumin kanssa.
        Itselläni oli Kalium vajausta (puolet oli häipynyt) rankan laihdutus kuurin jälkeen. Sain pahoja ryrmihäiriöitä. Jouduin sairaalaan 3 vuorokaudeksi ja minuun tankattiin lisä Kaliumia suoneen.
        Sen jälkeen olen lihonut takaisin.
        :-(
        Kalium arvot ovat pysyneet nyt sillä tasolla millä niiden pitääkin olla.

      • Trottl
        rikollisia kirjoitti:

        Mun ongelmat alkoi, kun olin ensin ollut pari-kolme vuotta vähän liian suurissa saappaissa työelämässä, ja sitten vielä pudotin painoa noin 15 kg lähes pelkästään urheilemalla. Mun lääkäri sanoi heti että paniikkiongelmia ilmenee usein ihmisillä jotka ovat juuri pudottaneet painoa (mutta hän ei älynnyt suositella magnesiumia / kaliumia!).

        Mä mietin jossain vaiheessa, että johtuiko mun paniikkioireet pelkästään siittä että pelästyin jotain rytmihäiriöitä tms. sydänilmiöitä (sellaisiakin mulle tuli jonkun verran), mutta en usko että se olisi ollut ainakaan ainoa syy. Mä hermoilin / säikkyilin niihin aikoihin muutenkin paljon enemmän kuin normaalisti. Mun stressinsietokyky oli erittäin paljon aikaisempaa, ja onneksi nyt myös nykyistä tilannetta heikompi!

      • sinulla
        Trottl kirjoitti:

        mulla nyt kalium tankki täynnä? Mä olen huomannut nyt kesäloman aikana, kun ei ole mitään stressiä ja akillesjännekin oikuttelee niin ettei voi urheilla, että monesti kun otan magnesiumia niin seurauksena on hyvin lievää sydämen "muljahtelua" tai rytmihäiriötä jne. Mun magnesium tabut sisältää 350 mg magnesiumia ja 80 mg kaliumia.

        En mä oikeestaan odota vastausta tähän, mä ostan ilman kaliumia olevia magnesium tabuja ja kokeilen kuinka käy!

        Kiitos tiedoista!

        kalium määrä pillerissä,luulisi ettei siitä haittaa Jos juot appelsiini tuoremehua ja banaaneja popsit paljon niin niistä saa riittävästi.Kahvissa paljon kans kaliumia,mut liika juonti vie ne pois. Olen kuullut nuorten joutuneen sairaalaan kun ananas-ja appelsiini mehukuurilla laihduttaneet.Kaliumin puute vie mangnesiumin elimistöstä.

      • Trottl
        sinulla kirjoitti:

        muutaman päivän kokeilun jälkeen vaikuttaisi siltä että ne sydämen "muljahtelut" loppuivat siihen kun aloin käyttää magnesiumia ilman kaliumia. En mä nyt ihan satavarma siitä kaliumin syyllisyydestä vielä ole, mutta toisaalta olen tyytyväinen jos pystyn nyt jatkamaan ilman kaliumia!

        Ne oireet oli tosiaan todella lieviä. Mahdollinen yliannostelu ei varmaan ollut ihan sillä jenkkien teloitus asteella :-)

      • PlusMiinus0
        ymmärtää itse kirjoitti:

        paniikkihäiriöstä kärsivänä ja paniikkisukuun kuuluvana ihmisenä sitä, kuinka helppoa kaikki olisikaan voinut olla, jos... Kuvaus siitä, kuinka magesium kehossa toimii oli varsin vaikuttava ja varmasti magnesium on hyvä ja rentoutumista edistävä aine, samoin B- vitamiinin hermostovaikutukset ovat kaikkien tiedossa. Joskus vain käy niin, että kaikista näistä hyvistä vitamiineista ja hivenaineista huolimatta on nöyrryttävä sen tosiasian edessä, että on otettava käyttöön psyykenlääkkeet, ja ehkäpä kokeiltava useiden vuosien ajan eri vaihtoehtoja, ennen kuin sopiva lääke löytyy. Jos onni potkaisee, oikean lääkkeen avulla on mahdollista pysyä toiminta- ja työkykyisenä tai saada menetetty toimintakyky takaisin. Sain itse sopivan lääkkeen avulla "uuden elämän" ja olen ollut toistakymmentä vuotta oireeton. Eikä tarvitse ravata labrassa. Vaikka mikäpä siinä, jos kerran itse siitä tykkää. Hyvä vinkki tuo magnesium, kokeilen sitä heti, koska liian rennoksi ei olo ole koskaan päässyt :)

        Moni noista mainostajista on lisäravinnehuijareita.

        Miten magnesium rauhoittaa minua? Ei millään tavalla. Sillä ei ole yhtään mitään vaikutusta mielentilaan.

        95% markkinoilla olevista lisäravinteista on hyödyttömiä. Osa on myrkyllisiä, esimerkiksi C-vitamiinikin aiheuttaa kaihia.

    • Lara...

      mitä valmisteita käytät? :)

      • Trottl

        Oon kokeillut muutamaakin erilaista, mutta niissä tuntuu olevan vähän eroja sen suhteen kuinka maha kestää niitä. Enimmäkseen mä olen käyttänyt "BIOGELAT Magnesium 350 mg plus Kalium Filmtabletten". Mä asun ulkomailla, en tiedä saako niitä suomesta.

    • Trotteli

      Ajattelin tällä kertaa "peittää jälkeni" olemalla kirjautumatta tuohon suomi24.fi:n...

      MAGNESIUMISTA & KALIUMISTA

      Tankkasin silloin ihan aluksi ensimmäiset 7-8 kk kaliumilla höystettyjä magnesiumtabletteja niin paljon kuin elimistö vain suostui vastaanottamaan (eli siis ripulin rjamaille asti). Ja olo parani hitaasti mutta varmasti koko ajan. Paras merkki siitä oli SSRI-lääkkeen tarpeen väheneminen.

      Kesä-heinäkuun tienoilla aloin huomaamaan, että sain hyvin lieviä sydämen "muljahteluja" tai rytmihäiriöitä lähes aina välittömästi mg&kalium napin ottamisen jälkeen. Oireet eivät olleet pahoja eivätkä ne kestäeet kovin kauaa, mutta jokainen vastaavaa kokent tietää että kun on oma sydän kyseessä niin pienetkin muljahtelut huomaa välittömästi. Täältä palstalta sain vinkin, että myös kaliumin yliannostelu voi aiheuttaa rytmihäiriöitä. Käväisin sitten apteekissa ja ostin magnesiumnappeja joissa oli pelkkää magnesiumia. Sydänoireet hävisivät kun aloin käyttämään niitä! Toisaalta oli kuitenkin yhä selvää että en voinut vielä lopettaa magnesiumin syöntiä.

      Nyt, noin nelisen kuukautta niitä ilman kaliumia olevia magnesiumnappeja syötyäni (eli siis suomeksi sanottuna pelkkää magnesiumia syötyäni), olin yhtäkkiä taas olotilassa jossa sydän pamppaili ja muljahteli lievästi tämän tästä. Samalla kärsin myös lievästä huimauksesta. Magnesiumin syöminen ei poistunut oireita. Pari päivää ihmettelin, että olenko vain tulossa kipeäksi (kurkkuakin vähän särki, eli flunssan tuleminen olisi voinut olla jonkinlainen selitys), vai onko se taas paniikkia (töissä on ollut taas vähän enemmän stressiä). Vasta sitten tuli mieleeni kaivaa kaapin perältä ne kaliumilla höystetyt magnesiumtabletit. Ja kas kummaa, sydämen muljahtelut ja pamppailut sekä huimaus lievenivät lähes olemattomiin noin 15 minuutissa!!! Nyt jatkan taas varovasti niiden kaliumia sisältävien nappien syöntiä ja kuulostelen oloani.

      Yhteenveto:

      Näyttää siltä että mun tarvii lisätä sekä magnesiumia että kaliumia ravintooni jotta sydän käy rauhallisesti. Magnesiumin osalta ainoa yliannostelun oire jota olen havainnut on ripuli. Kaliumin osalta sekä sen puute että yliannostelu tuntuisivat aiheuttavan sydänoireita.

      Joku tietenkin taas irvailee että ovat vain placebo vaikutuksia, mutta mä olen vakuuttunut omista havainnoistani. Enkä oikeastaan sen kummemmin välitä vastaväitteistä. Tärkeintä mulle on se että itse tiedän kuinka saan rauhoitettua sydäntäni ilman lääkkeitä.

      MAGNESIUM (&KALIUM) JA PANIIKKIHÄIRIÖN LÄÄKITYS

      SSRI:n tarve on yhä edelleen vähentynyt sitä mukaa kun magnesiumin tarvekin on vähentynyt. Loka-marraskuun tienoilla olin jo kaksi kuukautta yhtämittaisesti niin, että käytin vain yhden 100 mg Sertralin pillerin kuukaudessa. Tarkoittaa siis sitä, että jyrsin siitä pillerin reunasta päivittäin niin pieniä palasia, että yksi pilleri kesti kuukauden. Ja olo oli aika normaali.

      Marraskuun loppupuolella lisäsin SSRI:n annostelua taas noin 1/16 pilleriin per päivä. En siksi että olo olisi ollut mitenkään huono, vaan siksi että työelämän puolella on tulossa isoja haasteita lähiaikoina. Halusin varautua niihin kaiken varalta jo hyvissä ajoin, koska sen lääkkeen vaikutusta saa odotella jonkun aikaa. Sillä tavoin toivottavasti voin jo ennakoivasti eliminoida mahdollista muiden lääkkeiden tarvetta. Suunnitelmissa on vähentää SSRI:tä taas ehkä parin / muutaman kuukauden päästä kun työtilanne alkaa palaamaan normaaliksi. Ja vuoden 2009 tavoitteena on päästä siitä kokonaan eroon!

      Muiden lääkkeiden osalta tilanne on seuraava: käytän erikoistilanteissa, yleensä noin 2-3 kertaa kahdessa kuukaudessa, rauhoittavia. Ja hiukan useammin betasalpaajia. Tarvin niitä koska tietynlaiset sosiaaliset tilanteet saavat mut hermostumaan, enkä yhä edelleenkään oikein tiedä kuinka paljon tulen milloinkin hermostumaan. Tuleeko vain pientä hermostumista, vai täys paniikki? Fobiat tuntuvat olevan aika syvässä. Tilanne on jo oikeastaan jonkun verran paranemaan päin, mutta fobioiden nujertamiseen kuluu vielä paljon aikaa.

      • nopanicc

        moi.
        mulla oli erittäin pahat paniikkioireet ja ahdistusoireet kesällä, sain sepram-kuurin ja opamoxit paniikki/ahdistushäitiöstä johtuvaan unettomuuteen.
        Käytin niitä aikani (noin 2kk) ja lopetin ne, kun tuntui, ettei niistä ole apua.
        Sitten syksyllä jostian luin, että E-Epa ja Karnosiini voisivat olla avuksi. Ja niinhän ne olivatkin. Ei ole paniikkioireita ollut sen jälkeen, kun ne alkoivat tehota (meni siinä pari viikkoa kun alkoi auttaa).
        Minä sitten satuin tänne sivuille, ja aionpa kokeilla lisäksi tuota magnesiumia.. :)
        Toivotaan, että auttaa!!
        Onko tietoa, voiko raskausaikana kyseisiä tuotteita käyttää??

      • karinl

        Jaa...olen ollut välillä pois palstalta, mutta jos olet sama ihminen, joka aloitti keskustelun "magnesiumin-puute voi aiheuttaa paniikkihäiriötä", niin tekisi mieleni väliin laajentaa perspektiiviä, mitä tulee paniikkioireiluun ja stressioireisiin ( mm. masennukseenkin ylipäänsä ).

        Niin kuin jo aiemmin oli puhe, L.Rauhalan filosofiaan perustuu se oma käsitykseni, että mielenterveydeksi/sairaudeksi kutsumamme ilmiö on pikemminkin ympäristö/tajunta/keho - vuorovaikutusten tulos - perinteinen psykiatria keskittyy lähinnä keskimmäiseen ( kokemukseni mukaan ) ja tarkastelee oirehdintaa pääosin yksilön kehityshistorian ja ominaisuuksien kautta.
        Magnesium-pohdintamme keskittyi kehon osuuteen, persoonallisuutta, tempperamenttia käsiteltiin....laitan copy-pastena suuremmin editoimatta pläjäyksen, joka minun oli pakko kirjoittaa sen jälkeen kun olin nurkkia siivotessa plarannut läpi viimeisen kolmen kvartaalin Talouselämät ja SK:T aiemmat pohdinnat lukemiset kuullut

        eli olisiko todella aihettakin panikoida/masentua...

        Maailmaa vaikuttaa pitkään ohjanneen sellainen usko, että materiaalisen hyvinvoinnin kasvu on ikuista ja että materiaalisen hyvinvoinnin kasvu automaattisesti lisää myös muuta hyvinvointia.
        Siihen ideologiaan uskoen suurin osa ihmisistä on lakannut arvioimasta kehityksen todellisia vaikutuksia ja on jatkanut laput silmillä kilpajuoksuaan globaalin markkinatalouden juoksupyörässä. Ihmisiä on rohkaistu yltiöpäiseen kulutukseen ja lainanottoon samalla kun työelämässä pärjäämisen ehdot ovat koko ajan koventuneet; nopeammin, tehokkaammin, enemmän....Houkuttimena ja paratiisifantasiana lienee toiminut ajatus eläkkeelle jäämisestä ja eläkkeelläolosta tilana, jossa rahaa ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen,matkusteluun ja muuhun huvitteluun, ihmissuhteiden hoitoon ja muun hyvinvoinnin lisäämiseen on yllinkyllin. Kiihtyneen kilpajuoksun tuottama ylijäämä on sijoitettu finanssimarkkinoille, joiden arvosta n. 5-10 %:lle on arvioitu olevan vastinetta tavaroissa ja palveluksissa. Tuottavuuden ylijäämä on siis sijoitettu arvopapereihin, joiden arvosta 90-95 % perustuu odotuksiin siitä, että inhimillinen suorituskyky voi kasvaa rajattomasti, että luonnonvarat ovat rajattomat, että luonto kestää rajattomasti ihmisen siihen kohdistamaa hyväksikäyttöä, manipulointia ja saastutusta ja että tulevien sukupolvien suorituskyky- ja halu ja vastuuntunto ylittävät omamme.

        Totuus taitaa kuitenkin olla, että finanssimaailman nerot ovat keksineet keinot, millä ohjata tuottavuuden kasvun hedelmät omiin taskuihinsa; ihmiset ovat paratiisifantasiassaan suostuneet siihen että tekevät yhä enemmän työtä suhteellisesti vähemmällä palkalla ( koska uhkana on ollut että kohta ei ole mahdollisuutta edes siihenkään, että työ menetetään lopullisesti. ) Globaalin talouden perusperiaatteita on kuitenkin ollut että stabiilia tilaa ei ole, työsi lähtee heti kun mahdollista sinne, missä joku pystyy samaan suoritukseen pienemmällä palkalla. Työn loppuminen etenkin suorittavissa, jopa kovaa ammattaitoa vaativissa, töissä on siis ollut vain ajan kysymys.

        Kuka on huomannut oman suorituskykynsä kasvavan rajattomasti? Lasten kasvatus on aina räätälintyötä vaikka muuta kuvitellaan; vanhempien stressi, uupumus ja kasvatuksen ulkoistaminen laitoksiin tuottaa nuoria jotka lihovat, sairastavat entistä enemmän ( 1-tyypin diabetes, allergiat, metabolinen syndrooma, mielenterveyden ongelmat, varusmiesten heikkevä kunto ) ovat vanhempiaan huonokuntoisempia ja vähemmän tuotteliaita . Siinä missä vanhempi sukupolvi on käyttänyt työtä pääasiallisena psyykkisen itsesäätelyn keinona, nuorempi sukupolvi turvautuu enenevästi massaviihteeseen, alkoholiin ja huumeisiin. Työ ei enää tarjoa mahdollisuutta psyykkisen tasapainon ylläpitoon; pikemminkin se järkyttää sitä pakottamalla ihmiset jatkuvasti ylittämään omat rajansa.

        Kohta lähtevät suuret ikäluokat pois työelämästä. Kohta jäävät suuret määrät ihmisiä työttömiksi finanssikriisin vuoksi ja ilman sitä olisivat jääneet työttömäksi, kun työnsä olisi siirtynyt maihin, joissa ihmisillä on heikompi elintaso. Kohta siirtyy työelämään suuria ikäluokkia huomattavasti pienempi sukupolvi, joka on kasvatettu laitoksissa kun vanhemmilla on ollut liian kiire, sukupolvi joka on terveydeltään ja tuottavuudeltaan edellistä heikompi. Kohta pienempi ja heikompi sukupolvi joutuu huolehtimaan omien lastensa lisäksi suuresta ikäluokasta, joka odottaa itselleen kissanpäiviä kovalla työllä ansaitun eläkkeen turvin. Suomen eläkejärjestelmässä tällä hetkellä 3/4 osaa eläkkeistä maksaa kunakin hetkellä työssä oleva väestö. Finanssimaailma petti lupauksensa eli sieltä ei ole odotettavissa apua.

        Kuriositeettina mainittakoon että esim. dementikon laitoshoito edellyttää asianosaiselta nykyisellään n. 6000 euron eläkettä, jotta selvitään ilman yhteiskunnan tukea.

        Eikö vapaalla markkinataloudella muka ole yhteistä sen kirkon kanssa, jonka vallasta juuri pääsimme, joka uhkauksillaan synnin ( kirkon oppien vastaisen toiminnan ) seuraamuksista ja lupauksillaan paratiisista ohjasi kansaa mieleiseensä suuntaan ( lisäten kirkonmiesten valtaa )ja jonka väittämät tietellinen kehitys sitten nakersi ja korvasi omillaan. Vallassa olevien talousteorioiden perusväittämä on ollut, että vapaa markkinatalous ja materiaalisen hyvän lisääntyminen ratkaisee automaattisesti kaikki ongelmamme, kunhan vaan teemme niinkuin systeemi ohjaa eli keskitymme vain oman kilpailukykymme ja tuottavuutemme parantamiseen, vaikkapa luonnon ja läheistemme, erityisesti lastemme kustannuksella.

        Olemme luovuttaneet harkintakykymme uskonnolle, jonka nimi on "Vapaa markkinatalous-hoitaa kaikki ongelmat." Sen pappeja ovat kasvottomat pörssipelurit.

        Tilanteesta varoittavat ( mm. Soros, Siltala ) on jätetty mukavuuttamme häiritsevinä kerettiläisinä huomiotta.

        Haluan korostaa sitä, etten tällä halua sanoa että uskonto ja tiede olisivat pahasta; uskon vilpittömästi, että sekä uskontojen että tieteen arvokkaana ydinsanomana on mahdollisuus henkiseen kasvuun ja sitä kautta henkisen vapauden lisääntymiseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen. Molemmat helpottavat myös elämään väistämättä liittyvää kuolemanpelkoa, miltä mikään biologinen olento ei säästy.

        Mutta uskonto ja tiede ovat ihmisten luomia ja yhtä moniselitteisiä, tulkinnallisia, eivätkä siten voi vapauttaa yksilöä oman arvostelukyvyn kehittämisen vaateesta. Omaa harkintaa ei voi luovuttaa millekään instituutiolle.

        Luultavasti kristinusko on ilmaissut ymmärryksensä tästä symbolisesti vertauksessään taivastiestä kapeana kivikkoisena polkuna* ( *oman harkinnan ja pohdinnan haasteellisuus ja vaikeus ) , siinä missä helppo ja leveä tie ts. lauman mukana kritiikittömästi "kaupunkimaasturilla" paahtaminen vie helvettiin; siis jos ajattelemme että taivas ja helvetti symbolisesti kuvastavat tiloja tämänpuoleisessa elämässä.

        Toivottavasti jaksamme tulevien muutosten pyörteissä vielä uskoa siihen, että ihmiskunnan henkisestä perinnöstä ( uskonto, tiede ja taide ) ja luonnosta, tajuntaamme ja ymmärrystämme kehittämällä olisi mahdollista löytää vastauksia siihen, miten selviämme tästä ahdingosta, johon olemme uskomustemme ja valintojemme seurauksena ajautuneet.

        Tulevasta lamasta voi olla myös hyötyä. Mm. talouselämän palveluksessa toimii tälläkin hetkellä ihmisiä, joilla on valtavasti henkistä ja älyllistä kapasiteettia, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, nähdä metsää puilta, luovuutta ja innovatiivisuutta. Jos tämä talouselämän palveluksesta vapautuva henkinen kapasiteetti pystytään valjastamaan sen pohtimiseen, miten kansakuntana ja ihmiskuntana voisimme elää tavalla, joka olisi kestävää tuleviakin sukupolvia ajatellen, selviytymisen mahdollisuudet olisivat jo astetta paremmat.

        Olisiko kansallisen ja kansainvälisen pysähtymisen ja pohdinnan paikka sen sijaan, että paniikissa koitetaan kehittää toimia, joilla nykyistä toimintatapaa voitaisiin vain jatkaa mahdollisimman pitkään? Mitä pidemmälle tauti pääsee ennenkuin se diagnosoidaan, sitä vaikeampi sitä on parantaa.

        ........

        Niin, elikkä pillerit pelastaa, magnesium suojaa, mutta muutakin tarttis tehrä.....

      • karinl

        Jaa...olen ollut välillä pois palstalta, mutta jos olet sama ihminen, joka aloitti keskustelun "magnesiumin-puute voi aiheuttaa paniikkihäiriötä", niin tekisi mieleni jatkaa antoisaa keskustelua ja laajentaa perspektiiviä, mitä tulee paniikkioireiluun ja stressioireisiin ( ja ihmisten lisääntyneeseen psyykkiseen oireiluun ylipäänsä ).

        Niin kuin jo aiemmin oli puhe, L.Rauhalan filosofiaan perustuu se oma käsitykseni, että mielenterveydeksi/sairaudeksi kutsumamme ilmiö on pikemminkin ympäristö/tajunta/keho - vuorovaikutusten ilmentymä - perinteinen psykiatria keskittyy lähinnä keskimmäiseen ( kokemukseni mukaan ) ja tarkastelee oirehdintaa pääosin vain yksilön kehityshistorian ja ominaisuuksien kautta; edistyneimmillään toki perhekontekstissa ja mielen vaikutukset ruumiin sairauksiin huomioiden.
        Magnesium-pohdintamme keskittyi kehon osuuteen, persoonallisuutta, tempperamenttia käsiteltiin....laitan copy-pastena suuremmin editoimatta pläjäyksen, joka minun oli pakko kirjoittaa sen jälkeen kun olin nurkkia siivotessa plarannut läpi viimeisen kolmen kvartaalin Talouselämät ja SK:T aiemmat pohdinnat lukemiset kuullut

        Eli olisiko todella aihettakin panikoida/masentua...

      • renessanssimies
        karinl kirjoitti:

        Oletko lukenut kirjan "Älä säädä päätäsi, vika on todellisuudessa"? Ehkäpä todellisuutta säätämällä magnesiuminpuutos saataisiin pienenemään..?

      • karin
        renessanssimies kirjoitti:

        Oletko lukenut kirjan "Älä säädä päätäsi, vika on todellisuudessa"? Ehkäpä todellisuutta säätämällä magnesiuminpuutos saataisiin pienenemään..?

        Psykologi-filosofi Lauri Rauhala onkin kritisoinut psykiatrian sairauskäsitystä juuri mm. siksi, että siinä unohdetaan olosuhdeanalyysi; kun olosuhteet ovat huonot, psyykkinen oirehdinta voi pikemminkin olla merkki hyvin toimivasta mielestä ja aivoista, eikä viite sairauteen. (((Psykiatrian ongelma nykyisellään on se että se nykyisellään korostaa liikaa yksilön ominaisuuksia oireilun taustalla suhteuttamatta sitä olosuhteisiin ( kärjistys ) ja saa siksi oirehtijan kokemaan itsensä huonoksi sen lisäksi että hän jo valmiiksi kärsii olostaan..avun hakeminen johtaa helposti kärsimyksen lisääntymiseen, koska hoitopuolen asenteet paistavat läpi ( miettivät leimaa jonka olollesi antaisivat ). Diagnostinen luokitus on tarpeen tutkimuksen, tilastoinnin ja sosiaalietuuksien hakemisessa, mutta niillä ei ole merkitystä kun mietitään miten tilanteessa pitäisi edetä jotta olo paranisi ja psyykkinen ja fyysinen terveys ja toimintakyky olisi mahdollista säilyttää siksi kunnes kuolema tulee. Jos työkuormitus on liiallinen elämämäntilanteen kokonais- tilanteessa, on loukkaavaa jos sen johdosta suositellaan psykoterapiaan...vastapuoli on tällöin asettanut kunnon ihmisyyden mittariksi tietyn suoritustason joka pitäisi saavuttaa..sitten vaikka psyykenlääkkeillä tai psykoterapialla dopattuna. Mutta jos ihminen itse haluaakin rahan sijasta aikaa..haluaakin panostaa lapsiin jotka ovat pieniä vain lyhyen aikaa; rahalla ei korvata itsetunnon vajetta, psyykkisen itsesäätelykyvyn heikkoutta, joka syntyy jos lapsi huomaa ettei hän ole mitään vanhempien työn rinnalla ja ettei hänen tarpeillaan ja tunteillaan ole merkitystä. Isin ja äidin kun pitää kerätä voittoja osakkeenomistajien ja finassipelureiden taskuun..niillä kun on liian vähän rahaa....Koti ehkä tulee sukkelammin maksetuksi; mitä siitä jos lapsista ei tulekaan kykeneviä ansaitsemaan leipäänsä yhä monimutkaisemmaksi ja haasteellisemmaksi käyvässä yhteiskunnassamme. Ja hypomaanisuutta pidetään hyveenä, koska normina on että liuta lapsia, autot, asunto, kesämökki, väitöskirjat, ura pitäisi kaikki saada samaan aikaan tai ainakin mahdollisimman nopeasti- heti mulle kaikki nyt!!! ))) ((Ahneutemme tekee meistä helposti hyväksikäytettäviä...jos omat halut karkaavat hallinnasta niin markkinavoimat pystyvät kyllä ohjaamaan ne omaksi hyödykseen, mikä lienee todistettu )) Mutta koska ulkoiset olosuhteet ovat meitä primaarimmat..yksilön mahdollisuudet vaikuttaa ympäristöönsä ovat heikommat kuin päinvastoin, ei ole väärin, jos koittaa edistää aivotoiminnan edellytyksiä ja siis ihmisen kykyä tehdä havaintoja ja analyysejä olosuhteistaan, kehittää strategioita siinä selviämiseksi. Ylirasituneilla aivoilla siihen kykenee heikommin kuin hyvin levänneillä. Magnesium on luonnon oma aines sen turvaamiseksi( niinkuin natrium, kalium, kalsium ) ja miksei voisi turvautua tietämykseen luonnosta jos ei ole enää äitiä, isää, sellaista vaimoa tai aviomiestä, joka voisi auttaa tasapainon ylläpitämisessä levon ja aktiviteetin, jing/jang-tasapainon ylläpidossa, mikä on terveenä pysymisen perusedellytyksiä...hektinen maailma, kilpailua suosivat arvot piiskaavat ihmisiä jatkuvaan itsensä ylittämiseen. Väestötasolla unihäiriöt, erot, viinan kulutus ja alkoholisairaudet lisääntyvät. Se on faktum ja magnesium on alkoholia monin verroin parempi..monet kun käyttävät alkoholia unen saantiin, vaikka se on siihen mahdollisimman huono lääke. Sivutuotteena voi monen kroonisen stressisairaudekin kehitys hidastua/estyä ( verenpainetauti, diabetes, astma joitakin mainitakseni..) Huono puoli siinä on ettei siitä saa sitä iloista hypomaniaa, nousuhumalaa, hetkellistä euforian tunnetta kun jännitys laukeaa.... Onnellisia ovat ne, joilla psyykkinen itsesäätelykyky, sosiaaliset verkostot ja -kyvyt ovat sellaisia ( kiitos suotuisan varhaisen vuorovaikutuskokemusten 0- 4 ikävuosina )että ne riittävät sellaisen psyykkisen tasapainon/hyvinvoinnin ylläpitoon haastavissakin olosuhteissa, ettei kemiaan tarvitse turvautua. Itse ajattelen..kuten aiemmin olen jo sanonut.."Roomaan on monta tietä". Jollekin politiikkaan mukaan meno voi olla vaihtoehto..siit vaan kenellä paukut ja henkiset muskelit riittää. Mielen myllerrysten kanssa selviämiseksi jokaiselle passeleita vaihtoehtoja löytyy; magnesiumin popsimisen, stressihermon salpauksen, psyykelääkkeiden popsimisen, psykoterapian, sosiaalisen tai muun harrastamisen, maailman muuttamisen politiikan yms. keinoin väliltä..ja muutakin. Jokaisen onkin etsittävä itselleen parhaiten toimivat vaihtoehdot..toisten kokemuksista voi tietenkin saada hyviä ideoita. Onnistumisen kokemukset, myönteiset tunteet edistävät ongelmanratkaisukykyä ja ja siten lisäävät turvallisuuden tunnetta...mistäpä niitä itse kullekin löytyisi..??? Nyt kun finassikupla puhkesi ja kohta kun yhteisöverot tippuvat eikä kaikille riitä enää entiseen malliin kaikkea hyvää ( kela-korvauksia kroonisten sairauksien lääkityksiin yms. )niin luulisi että kustannustehokkaille kroonisten sairauksien ennaltaehkäisykeinoille ( ja niiden tutkimiselle ) löytyisi tukea tai ainakin vastustus vähenisi ;). Lieneekö tiedeuskonnon syytä ( siis uskomus että tieteen avulla ratkaistaan kaikki ongelmat ) sekin, että sairauksien ennaltaehkäisy saa vähemmän huomiota kuin uudet sairauksien hoitomenetelmät. Tosiasia kuitenkin on että kun pitkään on eletty luontoa ja sen vaatimuksia kunnioittamatta ja kroppa on tärvätty ,niin lääketieteellä ei ole paljoa annettavaa ( ainakin terveysalan ammattilaisille selvää )..kaikille osille ei löydy varaosia...aivosoluille varsinkaan. ( vaikka sitäkin yritetään ). Juuri äsken luin uutisen, jonka mukaan pitkäkestoinen depressiolääkkeiden ( nykyisin tärkein paniikkihäiriöön käytetty lääkeaineryhmä ) käyttö nostaa diabeteksen riskiä, eikä se selity pelkästään lihomisen välityksellä. Oma hypoteesini on että vaikka ko. lääkkeet voivat nostaa mielialaa ja suojata aivosoluja, ne eivät vättämättä korjaa epäsuhtaa elimistön fysiologisissa taistelu/lepo-tilojen suhteessa, mikä on yleensä aina pielessä kun ihminen voi huonosti psyykkisesti. Uupuneen piiskaaminen lääkkeillä jatkamaan yliaktiivista elämäänsä vain lykkää lopullista romahdusta myöhemmäksi ja tekee romahduksesta syvemmän ( vrt. laman elvytystoimet autoteollisuutta ja teiden rakennusta tukemalla!!). Lääkitys on suhteutettava kokonaistilanteeseen. Pysähtyminen ja mietiskely, tilanneanalyysi ja sen vaatimat muutokset elämänratkaisuissa voivat olla selviytymisen kannalta hyödyllisempiä kuin lääkitys esim. jos oireilu on kehittynyt liikarasituksen, kohtuuttomasti vaativien olosuhteiden pohjalta. Lääkitys on hyödyksi jos se edistää tilanteen tiedostamista, haitaksi jos se estää sitä.

    • nopanicc

      laitoin kommentin, mut miks tää ei sit mee etusivulle. ois kiva, jos löytys alottaja Trottl:n kommenttia tähän, ja sit karinin. näyttävät tietävän asioista.

    • paniikkiko

      Olen parikymppinen tyttö ja olen huomannut viime aikoina, että saan itseni paniikkiin melko helposti. Minulla on useita pelkoja, jotka haittaavat jokapäiväistä elämääni ja ne saavat minut ahdistumaan nykyisin hyvinkin helposti. Pinna on myös muuten kireällä, eikä paniikkikohtaukseen tarvita kovin kummoista syytä. En mielelläni ole pitkiä aikoja yksin, sillä ahdistus saattaa lähteä pienistäkin ajatuksista, enkä pysty hillitsemään niitä ellen saa muuta ajateltavaa.

      Vältän lääkääriin menoa viimeiseen asti, enkä ikinä suostuisi aloittamaan minkäänlaista psyykelääkitystä. Tietysti tilanteen helpottuminen on etusijalla, mutta ympäriltä löytyy liikaa huonoja kokemuksia.

      Nyt kuuli ensimmäistä kertaa, että magnesium saattaa olla ratkaisu. Kärsin myös unettomuudesta ja pahoista suonenvedoista jotka voivat myös viitata magnesiumin puutteeseen, eikö?

      Eli eikun maanantaina apteekkiin ja kokeilemaan toimiiko. Tuntuu sinänsä melko yksinkertaiselta konstilta, mutta toivotaan parasta.

      • Paniikkipalvelu

        kofeiinia, lopeta se samalla, se ehkäisee magnesiumin imeytymistä ja aiheuttaa ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä muillakin mekanismeilla.

      • syy ja hoito

        Hyvä juttu että olet lääkäreitä ja lääkkeitä vastustava. Suosittelen paniikkihäiriön hoidoksi alfalipoiinihappoa. Burt Berkson, joka on lipoiinihapon suurimpia asiantuntijoita maailmassa on esimerkiksi hoitanut sillä hyvin tuloksin erilaisia autoimmuunisairauksia ja myös syöpiä.

        Oireesi, suonenveto mukaanlukien, viittaisi siihen että sinulla on pahemmalle edennyt keuhkoklamydia-infektio (Chlamydia pneumoniae). Se on bakteeri, joka on yleinen. Huolellisten tutkimusten perusteella, on voitu poissulkea, että juuri tämä bakteeri on se syyllinen monissa oireissa mistä ihmiset valittavat, eivätkä ne muut kuten mykoplasmat ja muut bakteerit.

        Alfalipoiinihappo on vahvasti klamydioita tuhoava aine, joten sen kanssa on oltava varovainen. Suositeltavin tapa on matala annos esim. 20 mg / 3 tunti, muutaman päivän ajan.

        Lue tästä esimerkki, miten huolellisesti esim. CAP protokollat on kehitetty kroonisen väsymysoireyhtymän/fibromyalgian hoitoon:
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=3&t=154

        Ja tästä muutamia tutkimuksia jotka liittävät keuhkoklamydian erilaisiin kroonisiin sairauksiin ja oireisiin:
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=5&t=149
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=5&t=124

      • karin

        Biologiaa tasapainottamalla eli elimistön perustarpeista huolehtimalla voidaan oireita helpottaa ja lievittää ja toisaalta luoda paremmat edellytykset muille tilannetta selvittäville toimenpiteille esim. terapialle tai vertaistukikeskusteluille yms. Akuutissa paniikkioireilussa vointi on varmasti sen verran kehno ettei mielessä muille asiolle kuin subjektiiviselle olotilalle ole tilaa.

        Jos elämässä on kuormitusta ja stressiä enemmän kuin mahdollisuuksia rentoutumiseen ( ilon, onnistumisen ja tyydytyksen kokemuksia ) niin se asettaa kropallekin erilaiset vaatimukset kuin tilanne jossa tunne-elämän kuormitusta on vähän.

        Taeoriaa sen verran että plasman tunnetut tärkeät elektrolyytit ovat kalium, kalsium, natrium, magnesium ja niiden keskinäisen suhteen tasapaino on tärkeä solujen, etenkin hermosolujen toiminnalle. Ravintomme runsas natrium stressi nykyajan ravitsemukseen liittyvät tekijät ( teollinen ravitsemus, tehomaatalouden tuotteet) johtavat ainakin magesiumin lisääntyneeseen poistumiseen ja puutokseen, luultavasti kaliumin ja kalsiumin puutoksiin myöskin.

        Magnesiumia kannattaa nauttia iltaisin b-vitamiinien kanssa ( tai siirtyä kokojyvä& pähkinä, herneet yms. siemen ravintoon) , banaanilla saa korvattua kaliumin puutosta, kannattaa testata onko parempi ottaa kalkki illalla vai aamulla.

        Rasvahapoista alkaa myös lisääntyvästi kertyä tietoa ja hyvien rasvojen ( Kalanrasvat ( EPA;DHA), rypsiöljyt, pellavansiemen öljyt yms. tarpeellisuutta ei edes lääketieteen parissa enää vähätellä. ;)

        Ilmeisesti tarvitsemme myös hyviä bakteereja ( maitohappobakteerit ), jotta ruuansulatus pelaisi optimaalisesti. Kansa tietää ; magnesium, monivitamiinit, maitohappobakteerit ja EPA ( omega-3 rasvahapot ) kuuluvat itsehoitovalmisteiden top 5-listaan.

        Tolonen vertasi joskus laihduttamista kielten opiskeluun; hieno vertaus ja sopii myös ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon ( johon laskisin myös häiritsevien psyykkisten oireiden hoidon, koska psyykkinen pahoinvointi nakertaa ruumiin terveyttä ajan kanssa ).

        Eli asiaa on harrastettava ja uutta tietoa opiskeltava jatkuvasti jos taitoa ( eli siis myös terveyttä ) aikoo ylläpitää. Mitään yksittäistä poppakonstia jolla siedettävä olo turvattaisiin lopullisesti ei ole.

        Noista bakteereista....klamydiaa ja mykoplasmaa esiintyy opportunisteina, eli riehaantuvat silloin kun kroppa on lujilla esim. liiallisen ja pitkittyneen kovan psyykkisen stressin vuoksi ja hoitunevat myös kropan puolesta niilllä konsteilla joilla yleista hyvinvointiakin edistetään; rasituksen ja levon tasapainottamisella, terveyttä kuormittavien elintapojen vähentämisellä, ravitsemuksen optimoinnilla ja yleistä terveyttä tukevilla elintavoilla.

      • MUUMILIINI

        Hei
        Haluan todellakin kiittää teitä, luettuani nyt jo pariin kertaan pitkän keskustelunne Magnesiumista, Kaliumista ym.
        Noin kahdenkymmenen vuoden ajan olen kärsinyt oireista, mitä paniikkihäiriöön kuuluu. Koskaan en tiennyt mikä minun oli, kunnes vasta nyt päätin tutkituttaa itseni. Kävin monet lääkärit läpi, mitään ei löytynyt, kunnes lopulta psykiatri keksi että minulla on paniikkihäiriö. Ehdin kokeilla kaksia psyykelääkkeitä lyhyen ajan, enkä voinut käyttää kumpiakaan. (Aiemmin olin saanut sydänlääkäriltä Xanoria rauhoittamaan oloani tarvittaessa ja sillä olen itseäni hoidellut vuosien aikana aina tarvittaessa., myös Diapammeja sain isältäni ja joskus jostakin jotain unilääkettä.) Minulla ei ole ollut pelkoongelmaa, koska siitä Jumala vapautti minut jo alkuvaiheessa, sehän yleensä kuuluu paniikkihäiriöön olennaisena. Olen kärsinyt aivan suunnattoman suuresta väsymyksestä.
        Minulle on käynyt niin että kun en ole ymmärtänyt unen ja levon merkitystä kiireen keskellä, olen rasittanut itseäni liikaa ja jos lisäksi on ollut henkistä stressiä, niin olen jonkun kerran totaalisesti lopahtanut. Nyt olen taas nousemassa pikkuhiljaa tästä viimeisestä jo vuoden kestäneestä vaikeudesta, voimia on vielä vain hyvin vähän. Siksi en pysty pitkään edes kirjoittamaan.
        Minä hain apteekista ensialkajaisiksi magneesiumia ja aika innolla alan nyt kokeilla sitä itseni kanssa. Olen hyvin herkkä lääkkeille ym. Esim viiniäkin minulle riittää jo 1 kulaus niin tunnen sen kropassani. Mielialalääkkeet ja niiden vaikutus olivat minulle oikein säikähdys. Ehkä ne olisivat auttaneet pitemmän päälle, en tiedä, mutta parempi näin.
        Siis kiitos teille ja kaikkea hyvää,

    • johtuu että

      kun vahvistat jaksamistasi syömällä kaikkia tarvittavia ravintoaineita niin jaksat ajatella rakentavasti ja positiivisesti ja toimia ihanteidesi mukaisesti tai sitten pystyt sietämään seuraukset siitä kun sanot ei joillekin asioille. Näin ollen et joudu sisäiseen ristiriitaan sillä et tuota itsellesi jatkuvasti pettymyksiä, jotka kasaantuessaan laukaisevat paniikkikohtauksen.

    • lääkkeillä on haittana

      paniikki ja ahdistusoireilu.Kannattaa popsia psyykenlääkkeitä,jos tahtoopi paniikin ja ahdistusta.

    • orvokkki48

      tiedän omalta kohdaltani sanoa ,että magnesium ja kalium ovat erittäin tärkeitä varsinkin os on verenpaine korkealla, ne auttavat nasiaa positiivisesti.myöskin sydämen rytmihäiriöihin niilä on positiivinen vaikutus.

      • ahdistuskonkari

        että joillakin ahdistukseen auttaa ihan ravintolisät. Yritin nyt itsekin aloittaa niillä kun taas iski vajaan vuoden tauon jälkeen hillitön jatkuva ahdistus, siis fyysinen, mieleltäni olen ihan virkeä, ei masennusta. Koitin popsia Mg, karnosiini, B-vit, rauta ymym, mutta eipä se auttaneet. Nyt olen taas cipra lääkityksellä. Mutta meinaan kyllä kokeilla taas näitä ravintolisiäkin, uskon kyllä että niistäkin voi olla apua. Miten kauan kelläkin on mennyt että ne on auttaneet jos ovat?

      • MUUMILIINI
        ahdistuskonkari kirjoitti:

        Olen nyt viikon kokeillut Magneesiumia 400 mg päivä ja Omega 3, hieman B vitamiineja ja antihistamiiniä. Oloni on parempi. Nukun aika hyvin, värisen enää hyvin vähän eikä ole enää pariin päivään ollut edes sydämen lyöntien sekoilua. Ihme on että kolmeen päivään en ole ottanut enää yhtään rauhottavaa lääkettä.
        Viimeaikana jouduin ottamaan n. 3 kertaa päivässä jotakin mietoa, rauhoittavaa. En pystynyt nukahtaa tai joskus nukkumaan ilman rauhoittavaa. Päivällä työtä tehdessä väsyin joskus aivan totaalisesti, vaikka en edes tehdyt juuri mitään, mitä nyt normaalisti voisi tehdä. En huomannut väsymystä ajoissa ja kun menin lepäämään, oli olo niin kauhea että olisin halunnut juosta karkuun itseäni. Lopulta sydän saattoi lyödä puolikin tuntia niin nopeasti että kun se lopulta rauhottui, olin kuin valtavan kilpajuoksun juossut, mistä kärsin vielä seuraavanakin päivänä.
        Seurailen nyt näitä uusia rohtojani ja niiden vaikutusta jatkossa. Tarvitsen vielä lepoa ja rauhaa, mutta nama rohdot saavat minussa aikaan normaalia miellyttävää vasymysta. En ole nyt enää pimahtanut aamulla viideltä värisevästi hereille, puhettakaan että olisin saanut enää uudelleen unta , vaikka olinkin vielä aivan väsynyt tai en kuitenkaan riittävästi nukkunut. Olen aika hämmästynyt noiden aineiden vaikutuksesta.!! Nyt saan unen ilman mitään ja nukun koko yön ilman mitään. En herätessäni aamulla värise ja ellei tarvitse nousta ylös, pystyn jopa nukahtamaan uudelleen.
        Lisään kuitenkin että kaikki ulkoiset tekijät on tärkeä laittaa niin hyvin järjestykseen kuin koskaan mahdollista, että nämä pelkät tällaiset rohdot auttaisivat. Pitää opetella asenne, joka ei hermostu vaikka katto päälle tippuisi. Hermostuminen ja suuttuminen tekee erittäin huonoa. Totuus on kyllä että ei niitä edes tarvita, jos opetellaan puhumaan, ja tilanteidenn ollessa rauhallisia, käsitellään ne puhumalla ja puhumalla ja tarvittaessa taas puhumalla ... antaen anteeksi ja pyytäen anteeksi jne.

      • magklo
        MUUMILIINI kirjoitti:

        Nostan vanhan keskustelun, sillä olen löytänyt innostavia artikkeleita transdermaalisesta magnesiumhoidosta. Kun magnesiumia (magnesiumkloridiöljyä) hierotaan iholle, se imeytyy kehon soluihin eikä maksan, munuaisten ja suoliston tarvitse käsitellä sitä. Tällöin myös haittavaikutuksena ilmenevä ripuli poistuu. Keho saa paljon suurempia määriä magnesiumia kerralla.

        Magnesiumkloridiöljy on hyväksi myös kipu- ja särkytiloihin, sitä voidaan hieroa suoraan särkykohtaan. Kun magnesiumkloridiöljy levitetään iholle illalla, se parantaa mm. unenlaatua ja sen vaikutuskin tehostuu, kun se saa olla iholla mahdollisimman kauan.

        Suosittelen tutustumaan. Esimerkiksi tätä kokeilleet vyöhyketerapeutit eivät enää tee hoitoja ilman, sillä magnesiumkloridiöljy tehostaa hoidon vaikutusta.
        http://www.lootuskauppa.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/27052009-143228/Products/1039

    • --------------------------

      paniikkia ja paniikkia ei ole olemassakaan.paniikki tulee psyykenlääkkeiden haittavaikutuksena samalla tavalla kuin ahdistuskin.

      http://www.cchr.org/#/home

      • antiskientologi

        Mene pois, skientologi!

      • MUUMILIINI
        antiskientologi kirjoitti:

        Mene pois, skientologi!

        EI SIINÄ MITÄÄN, PITÄÄHÄN VÄRIÄ OLLA! HYVÄ KUN JOKU NOINKIN SANOO PSYYKEPILLEREISTÄ, EI MITÄÄN HAITTAA. KUKA NIISTA PILLEREISTÄ NYT TYKKÄÄ!!

    • jenna-m

      mut mitäpä tuosta... Mä voin omasta puolestani sanoa, että magnesium on auttanu hermoihin ihan selkeästi. Vaikka joku tilanne jännittäis, niin tuntuu ettei keho reagoi niin voimakkaasti kuin ennen. Olen kokeillu kaikenlaisia lisäravinteita paniikkiin/ahdistukseen/lamaannukseen.. Magnesium on osoittautunut yhdeks parhaimmista.

      • Fisuöljy

        Mulla tuli kokeiltua E-epaa ja karnosiinia ja olo pahentu ihan valtavasti.Käsistä ja jaloista hävisi voimat ja päänsärky,pahoinvointi ja kaatava huimaus.Muutaman päivän lopettamisen jälkeen olo tasottui.Hienoa jos näistä jollekkin apua olisi.

      • Karin_aivopesula

      • jenna-m
        Fisuöljy kirjoitti:

        Mä olen syönyt E-epaa nyt viikon ajan. En ole saanut samoja oireita ku sinä... Ihme oireita sulle kyllä tullut. :/ Johtukohan karnosiinista..? E-epan en ole ikinä kuulut aiheuttavan moisia... Söitkö muuten jotain mielialalääkkeitä samalla?

        Mulla on tällainen coctail päivässä nyt:

        500 mg E-epa (voi olla, että nostan siihen 1g päivässä)
        1 Stressgard kapseli (tässä on kanssa magnesiumia)
        200mg magnesium poretabletti
        monivitamiini poretabletti

        Annostukset ei ole mitenkään suuria... Mut ton mangan vaikutuksen tuntee. Epasta en osaa vielä sanoa... Mitään negatiivista ei ainakaan ole ilmaantunut.

      • Fisuöljy
        jenna-m kirjoitti:

        En syöny mitään mielialalääkettä ja tämmönen reaktio kyllä hämmästytti itseänikin ja tosiaan otin 1 e-epa kapselin ja 1 karnosiinin/pvä.Mitä lienee tapahtunut,en tiedä.

      • jenna-m
        Fisuöljy kirjoitti:

        En syöny mitään mielialalääkettä ja tämmönen reaktio kyllä hämmästytti itseänikin ja tosiaan otin 1 e-epa kapselin ja 1 karnosiinin/pvä.Mitä lienee tapahtunut,en tiedä.

        Voi olla, että on ollut sitten jokin allerginen reaktio tai vastaavaa...

      • Fisuöljy
        jenna-m kirjoitti:

        Voi olla, että on ollut sitten jokin allerginen reaktio tai vastaavaa...

        Juu jotain tällasta itekkin mietin.Lääkärikin oli ihmeissään tästä sessiosta,kun luontaistuotteethan on kuitenkin melko turvallisia käyttää,vaikka niiden tutkimustaustat ei olekkaan samaa luokkaa,kuin lääketeollisuuden.Täältä löytyisi nyt 200 kapselin e-epa satsi sitä tarvitsevalle. :0)

    • asdasdsadasddasd

      Magnesium rauhoittaa ainakin mua myös, vaikken edes kovin paljoa ottaisikaan. Riittää ihan Kelasin Magnesium 85mg tabu.

      Laittanut vaan mietityttämään, kun eräällä foorumilla pari ihmistä puhui, että heille tuli ns. magnesium kierre. Eli heidän piti syödä yhä enemmän ja enemmän magnesiumia, että he tunsivat kehonsa/lihaksensa rennoiksi. Eli alkuperäisannos ei enää riittänytkään. Syytä tähän he eivät tienneet, eikä suurimmalle osalle ilmeisesti näin käy.

      • jenna-m

        Aika mielenkiintoista... Ilmeisesti elimistö sitten tottuu siihen annokseen ja toleranssi kasvaa tms. Muistatko yhtään miten pitkään ne ihmiset olivat syöneet magnesiumia? Tai siis sanoiko ne, että miten nopeasti se "toleranssi" kehittyi?

    • ujo_ujo

      Itselläni on ollut paniikkihäiriötä yläasteelta asti n. 10 vuotta siis jo. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Vuosi sitten paniiikkikohtaukset taas pahenivat, luulin oikeasti tulevani hulluksi.. Kun etsin tietoa netistä päädyin keskusteluihin joissa ihmiset kertoivat että luontaistuotteista olisi ollut apua. Söin purkillisen mäkikuismaa (hyperiforce nova) ja E-EPA kalaöljyjä. Kun olin syönyt mäkikuisman loppuun, niitä ei jostain syystä ollut saatavilla apteekissa ja kun olin jättänyt ne pois ja jatkanut vain kalaöljyillä huomasinkin yhtäkkiä että kohtaukset olivat tiessään ja olo oli taas paljon vapaampi ja parempi. Olen nyt syönyt säännöllisesti kalaöljyä 1 kapseli (500mg) päivässä ja varsinaiset paniikki kohtaukset ovat pysyneet tiessään.

      Olen taistellut aina paniikkien alkamisesta asti esiintymisjännityksen kanssa. Näyttäisi nyt kuitenkin että sekin helpottaa itse paniikkien helpottamisen myötä. Aiemmin pelkäsin että saan paniikin esiintyessäni enkä voi jatkaa puhumista.

      Tsemppiä kaikille paniikeista kärsiville, kyllä niihin apua löytyy! Ongelmasta kärsiviä on varmasti paljon, ja uskon että moni on ongelmaansa helpotustakin saanut. Olisi mukava kuulla muiltakin tarinoita siitä!

    • magnesiumista!

      On erittäin suuri merkitys, missä muodossa magnesiumia ottaa. Itse olen saanut erittäin suurta helpotusta magnesiumsitraatista. Se on yksi parhaiten imeytyviä magnesiumin muotoja. Useimmat magnesiumvalmisteet ovat magnesiumoksidia, joka imeytyy erittäin huonosti. Joidenkin tutkimusten mukaan vain 4% magnesiumoksidista imeytyy kehoon. On suorastaan vastuutonta myydä tällaista tuotetta! Sitä myydään, koska sen valmistaminen on kaikkein halvinta, ja näin ollen saadaan isoimmat voitot. Katsokaa siis tarkkaan tuoteseloste. Kannattaa ottaa siis magnesiumsitraattia 600 milligrammaa päivässä, jos haluaa saada jotain vaikutusta. Minulla alkoivat oireet helpottamaan huomattavasti, kun siirryin oksidista sitraattiin.

      • SydänToivoTäynnä

        Kiitos tälle viestiketjulle. Sain vastauksen siihen, miksi minulle ei sovi alkoholi ja kokeilen noita vitamiineja heti huomenna! Alkoholin kanssa on ollut se ongelma, että pelkästään yksi lasi viiniä illalla saa aivokuoren vilkastumaan niin, että en nuku koko yönä. Nyt ymmärrän ....siis magnesium muiden toimintojensa ohella salpaa tai ainakin hillitsee hermosoluissa glutamaattireseptoria. Glutamaatti on aivojen tärkein eksitatorinen ( kiihdyttävä ) välittäjäaine, joka viime kädessä laukaisee hermosolussa aktiopotentiaalin ( eli hermosolun toiminnan ) mikä on edellytys tiedonkululle hermosolusta toiseen."....Eli kun otan alkoholia, se salpaa "aivoja" ja aivot reagoivat tähän poistamalla "jarruja" eli magnesiumia yrittäessään normalisoitua. Kun alkoholi poistuu, päässä menee jo liian lujaa, koska jarrut on poistettu eli magnesium pissitty pois....ja pahimmillaan puhalluttaa ja saan kohtauksen. Eipä mulla ole tarvetta ottaa alkoholia tai kahvia yhtään. Vitamiineja haen huomenna. Olenkin pikkuhiljaa kokenut ihmisen trveyden lähtevän hyvästä ravinnosta. Olen aika innoissani tästä magnesium jutusta. Tekisi mieli mennä herättämään mies, ja kertoa hänelle tästä! Antaa toisen nukkua... Jospa minäkin tästä päsen nukkumaan. Tulin tänne, kun niin puhallutti kolmen likööri paukun jälkeen, mutta olo meni ohi. Kiitos!

      • SydänToivoaTäynnä
        SydänToivoTäynnä kirjoitti:

        Löysin vielä seuraavaa wikistä;
        Runsas kalkin, fosforin, sinkin ja valkuaisaineiden (proteiinin) ja kasvisten fytaattien, eläinrasvan ja kuitujen saanti vähentää magnesiumin imeytymistä ja hyväksikäyttöä. Toisaalta runsas ylimääräisen magnesiumin saanti häiritsee muiden hivenaineiden imeytymistä. Siksi ravinnelisien runsasta ja pitkäaikaista käyttöä ei suositella.

        Eli tasapainon löytyminen on tärkeää. Otan sen magnesiumin illalla vasta....

      • paniikki_nainen_23
        SydänToivoaTäynnä kirjoitti:

        Löysin vielä seuraavaa wikistä;
        Runsas kalkin, fosforin, sinkin ja valkuaisaineiden (proteiinin) ja kasvisten fytaattien, eläinrasvan ja kuitujen saanti vähentää magnesiumin imeytymistä ja hyväksikäyttöä. Toisaalta runsas ylimääräisen magnesiumin saanti häiritsee muiden hivenaineiden imeytymistä. Siksi ravinnelisien runsasta ja pitkäaikaista käyttöä ei suositella.

        Eli tasapainon löytyminen on tärkeää. Otan sen magnesiumin illalla vasta....

        Voiko magnesiumia ottaa liika?

      • kohtuus kaikessa
        paniikki_nainen_23 kirjoitti:

        Voiko magnesiumia ottaa liika?

        mutta siitä ei ole haittaa - luulen :)

      • kohtuus kaikessa kirjoitti:

        mutta siitä ei ole haittaa - luulen :)

        Kärsin viisi vuotta unen saannin vaikeudesta. Valvoin 2-3 tuntia, ennenkuin sain unen päästä kiinni. Olihan minulla unitabletteja, joita otin vain pahimmassa väsymisessä. Sitten luin sattumalta netistä Magnesiumin vaikutuksesta uneen. Ja kas kummaa Magnesium on auttanut minua uneen pääsemiseen. Nyt jo kaksi vuotta olen nukkunut suhteellisen hyvin, sattumaako?

      • pitään piinannut
        n.helen kirjoitti:

        Minulla oli n.vuoden ryppäinä tulevia kammiolisälyöntejä ja niiden aiheuttamana paniikkikohtauksia, rintakipua, huimausta jne. Sydäntä tutkittiin paljon: useita EKG, Ultra, 2x24h holter, rasitus EKG ja jopa sepelvaltimoiden varjoainekuvaus!! (inhottava kokemus).
        Sain bentsoja paniikkiin joka auttoikin, mutta koukuttaa herkästi sekä bisoproplol beettasalpaajaa. Jälkimmäinen laski sykettä aika lailla ja urheileminen oli hankalaa. Syke oli muutenkin aina jotenkin hidas ja raskas(voimakas) aiheutti pidemmänpäälle lisää lisälyöntejä.

        n.2vko sitten aloitin ottamaan lääkärini ehdottamana Diasporal magnesiumsitraatti jauhetta veteen sekoitettuna kaksi kertaa päivässä. siis 600mg päivässä ja lopetin vähitellen beettasalpaajat. Jo seuraavana päivänä muutos oli melkoinen ! ja n.kahdessa päivässä lisälyönnit poissa eikä paniikkiakaan !!

        Ainoa harmi joka vielä jäi on pitkastä beettasalpaajien käytöstä aiheutunut "vieroitusoire" pulssi nousee herkästi, mutta senkin pitäisi asettua ajastaan.
        Ajatelkaa kahdesti ennekuin syötte selektiivisiä (vain sydämmeen vaikuttavaa) beettasalpaajaa pitkään. Lopettaminen voi olla TODELLA vaikeaa! siis vain todelliseen tarpeeseen niitä.

        nutto tuo magnesium, ei olisi uskonut . Hyvä näin ;) :)

    • Terveys luonnollises

      Sitä vaan, että jos teillä jollain on magnesiumin puutos, niin melko varmasti on jotain muutakin puutosta. Kannattaisi kokeilla punnita tarkkaan miten paljon syö ravintoa päivässä, ja laskea siitä miten paljon saa mitäkin vitamiinia ja hivenainetta. Sitten verrata niitä päivittäisiin suosituksiin. Jos jää alle suositusten, niin sitten katsoa mistä ruoka-aineesta saisi tarvittavia ravinteita. Terveellinen ruokavalio on se mihin kannattaa tähdätä, ei yrittää korvata sitä tableteilla.

      • 7 + 15

        Tablettien tilalla voi kokeilla luonnollisia keinoja kuten:
        http://www.superfoodit.com/goji.html
        Mutta kannattaa ostaa jostain luontaistuotemyymälästä mielummin kuin supermarketin kovia kivimäisiä marjoja. Itse syön Cocovin gojeja. Siinä tulee samalla elimistön monet eri ravinnevarastot täytettyä. Ja maistuu vähän karkille.

      • täällä taas
        7 + 15 kirjoitti:

        Magnesiumin puutetta ja siis hermostollisen yliärtyvyyden ( josta paniikkihäiriö ja rytmihäiriöt esimerkkinä ) todennäköisyyttä lisäävät

        - hiilihappojuomat ( niden fosforihappo muistaakseni ) , jotka saavat luuston ja lihaksiston mineraalit liukenemaan virtsan mukaan
        - alkoholin käyttö ( eri mekanismeilla )
        - runsasproteiininen ruokavalio ( ikää myöten lisäongelmana virtsahapon kertyminen, elimistön happamoituminen ja siihen liittyvä tulehdusalttiuden lisääntyminen ja vanhenemisprosessien nopeutuminen ) lisää myös mineraalikatoa ja siis myös magnesiumin poistumista
        - univaje
        - runsas kofeiinin käyttö
        - raffinoidut elintarvikkeet joista tyhjiä nopeita hiilihydraatteja runsaasti
        - voimakas fyysinen rasitus, kylmäaltistus
        - temperamentiltaan ( perimältään ) herkästi reagoivat ovat stressialttiimpia ja siten myös kehittävät herkästi magnesiumin puutteen
        - raskaus ja imetys tyhjentävät magnesium-varastot helposti ..esim. lehmät voivat kuolla poikimisen jälkeen magnesiumin puutteeseen kts. poikimahalvaus...
        - laihat, luustoltaan ja lihaksistoltaan hennot ihmiset ovat alttiimpia magnesiumin puutteelle - magnesiumin varastot ovat luustossa ja lihaksissa nimittäin
        - stimuloivien päihteiden käyttö - osin siksi että stimulaatio ( adrenaliini ja noradrenaliini ) kiihdyttävät magnesiumin poistumista, osin siksi että ko. päihteiden käyttäjät huolehtivat heikosti ravitsemuksestaan
        - raskausaikana ja varhaislapsuudessaan voimakkaalle stressille altistuneet ovat alttiimpia magnesiumin puutteelle, koska varhain koettu stressi säätää elimistön "termostaatin" stressin suhteen korkealle...kone käy ns. ylikierroksilla
        - tähän sakkiin kuuluvat mm. keskoset, jotka joutuvat hermostoltaan epäkypsinä kohtaamaan tämän maailman haasteet lähihuoltajastaan varhain eroon joutuneet, alkoholistien ja päihdevanhempien tai muuten vaan poikkeuksellisen kovilla olleiden vanhempien lapset

        paniikkihäiriön todennäköisyyttä lisäävät

        - aspartaamista vapautuu korkeissa lämpötiloissa metanolimolekyyli, eli käytännössä hermomyrkky sekin
        - rauhoittavat lääkeaineet, joiden elimistöstä poistuminen kohottaa kompensatorisesti vireystasoa helposti stressirajoille saakka

      • täällä taas
        täällä taas kirjoitti:

        jk: magnesiumia on paljon pähkinöissä, siemenissä, ilmeisesti viljan kuoriosissa ( leseet?),vihreissä ( salaatit yms. ) jos ei pillereitä haluta käyttää. Ruokavaliorempallakin voi päästä pitkälle, mutta manööverinä se on kaupallisten ravintolisien käyttöä haastavampi operaatio, tietoa ja tahdonlujuutta ja rahaakin kysyvä. Ja toiseksi en ole aivan varma riittääkö ruokavaliomuutos kaikkein pahiten stressin vaurioittamille ihmisille . Lisäksi varhainen stressi ja stressi ylipäänsä aiheuttaa sen että ihmisen on sitä vaikeampi muuttaa rutiiniksi muodostuneita elämäntapoja mitä stressantuneempi hän on. Siksi lääkkeilläkin on paikkansa erityisesti ensiapumielessä - pidemmällä tähtäimellä lienee parempi jos niiden käytön pystyy minimoimaan, niinkuin synteettisten ravintolisienkin ( kun en ole niinkään vakuuttunut niiden lisäaineiden mm. titaanioksidin terveellisyydestä ).

    • hissustin

      Minulle magnesium aiheuttaa entisestään vatsaoireiluja. Minulla on muutenkin ärtynyt paksusuoli ja magnesium vain ärsyttää lisää. Olen kokeillut eri magnesiummuotoja kuten diasporalia ja magnesiumoksidia. Muutaman päivän mäha sietää ja sitten on lopetettava. Olen kyllä havinnut, että rytmihäiriöt vähenevät, mutten halua tilalle ripulia.

      • -Jen-

        Magnesiumoksidi aiheuttaa melkein kaikille vatsaoireita ja se toimiikin vain lähinnä hyvänä ulostuslääkkeenä :) Kannattaa käytttää magnesiumsitraattia tai muita muotoja...MG-oksidi ei imeydy oikein ja toimii siksi hyvänä vaihtoehtona ulostuslääkkeille, koska se ainoastaan rentouttaa suolistoa, mutta ei muuten oikein aja Mg:n asiaa...

    • Oho, sanoi Eemeli

      Magnesium on varmasti ihan hyvä juttu, mutta mulla se ei taida imeytyä. Tarkoittaako se sitä, että ainetta on jo tarpeeksi elimistössä, vai mitä, en tiedä. Vessareissu on aika äkkiä tiedossa, kun magnesiumin otan, enkä ole huomannut kokeiluni aikana suurta muutosta rytmihäiriöihin. Harmi.

      B6 vitamiini ja sinkki on hyväksi, ne vaikuttavat mielialahormonin tuotantoon. Magnesiumia muuten todellakin saa täysjyväviljoista! Oletteko koskaan ajatelleet, että nämä mielenterveyteen liittyvät ongelmat saattaisivat johtua huonosta ruokavaliosta? Minä olen, ja ruokavalioremppa on aluillaan. Olen syönyt todella huonosti; roskaruokaa, valkojauhotuotteita, karkkia, sipsejä etc. Ei olo voi ainakaan huonontua, jos saan ruokavalioni kuntoon!! Sitä en tarkoita, että kuin taikaiskusta pääsisin eroon paniikkihäiriöstäni ja masennuksesta, mutta ruokavaliomuutos on varmasti oiva alku sille.

    • Super-Hessu

      Porukka puhuu täällä kaliumvajauksistaan, mutta kukaan ei mainitse syytä siihen. Perusterveellä, joka EI käytä nesteenpoistolääkityksiä, hypokalemian aiheuttaja on lähes aina munuaisten toimintahäiriö (kasvain jne.)

      Hypokalemiaa ei hoideta mutu-tyyliin lisäravinteilla, vaan ihan oikean lääkärin tutkimana, mistä hypokalemia johtuu.

      Meillä on monia hypo- ja hyper -tiloja, joilla on myös tekemistä yhdessä, toinen aiheuttaa toista jne.

      Suoli24 lääketieteen edustajana ja tietoisuuden levittäjänä on ihan väärä paikka. *huoh*

    • voi luoja

      Tällaiset pitäisi heti puhaltaa poikki.

      Magnesiumin puute ei aiheuta paniikkia, joillekin se näytää aiheuttavan idiotismia.

    • hyväthyssykätjapyssy

      Olen syönyt magnesiumia alle 2 vuotta ja olen saanut apua PALJON. Juon vihreää teetä kahvin sijaan ja sekin on auttanut minua PALJON. Olen myös kokeillut noin 20 eri psyykelääkettä ja ne olivat suurinta huijausta ja vedätystä mitä tiedän. Lääkkeettömyyttä 7 vuotta. Vointi vain paranee päivä päivältä. Idiootit tottelee sokeasti auktoriteettejä, fiksut kyseenalaistavat ja etsivät itselleen sopivampia vaihtoehtoja. Ihana ja asiallinen viestiketju, lisää tällaisia.

    • Liirumlaarum

      Minä olen reilun kuukauden myös syönyt magnesiumia ja kyllä siitä on monenlaista apua, eikä ainoastaan henkisellä puolella, vaan esim. kuukautiskivut ja ihottumat ovat häipyneet jo tässä ajassa ;))

    • 300mg

      Magnesium on painonhallinnan tärkein apu
      Hyvästä ja tasapainoisesta terveydestä puhutaan paljon, mutta jostain syystä kaikkein myydyimpiä kirjoja ovat laihdutuskirjat. Yksi tärkeimmistä aineista painonhallinnassa on magnesium, jota tarvitaan yli 300 kehon reaktiossa, kuten aineenvaihdunta, entsyymit, energiantuotanto ja tukirangan kasvu. Magnesiumin puutos on syynä moniin nykypäivän sairauksiin ja vaivoihin.
      http://www.magneettimedia.com/?p=9492

      Magnesiumin puute väestössä on yleistä. Se ilmenee vähäisenä magnesiumin pitoisuutena veressä (seerumissa) ja myötävaikuttaa sydäntauteihin ja -kuolemiin, osoittaa uusi saksalainen 10-vuotinen seurantatutkimus. Valitettavasti suomalaiset lääkärit eivät yleensä mittaa potilaittensa veren magnesiumin pitoisuutta, jolloin puute jää huomaamatta ja korjaamatta.

      Magnesiumin puutteesta ei kuitenkaan yleisesti ottaen juurikaan puhuta. Sitä vastoin joka tuutissa ylistetään kalsiumia, jonka nauttimisen myötä on vaarana se, että meidän magnesium-ongelmat pahenevat entisestään. Tämä johtuu siitä, että liiallinen kalsium estää magnesiumin imeytymistä.

      Magnesiumvalmisteita löytyy useina eri yhdisteinä. Parhaiten imeytyvien joukkoon kuuluvat: Mg-aminohappokelaatti, Mg-sitraatti ja niiden jälkeen keskinkertaisesti imeytyvä Mg-karbonaatti sekä kaikkein huonoimmin imeytyvänä Mg-oksidi.

    • erere

      Hiljattain on julkaistu noin 15 vuotta kestänyt japanilaistutkimus, johon osallistui lähes 60 000 ihmistä. Se osoitti, että riittävä magnesiumin saanti vähensi sydänkuolemia peräti 50 %.

      http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=290

      Magnesiumvalmisteita löytyy useina eri yhdisteinä. Parhaiten imeytyvien joukkoon kuuluvat: Mg-aminohappokelaatti, Mg-sitraatti ja niiden jälkeen keskinkertaisesti imeytyvä Mg-karbonaatti sekä kaikkein huonoimmin imeytyvänä Mg-oksidi.

    • viistoist

      Olisiko järkevää ottaa verikokeita ahdistusta/paniikkia valittavalta potilaalta? Näkisi mahdolliset vitamiinien ja hivenaineiden puutostilat ja näin ollen pitkältä psyykelääkitykseltä voitaisiin välttyä. En tiedä kertokaa te jotka asiasta tiedätte enemmän, oma "teoriani" on enemmänkin arvailua!

    • elämä hymyilee

      itse sain rajun epilepsia kohtauksen magnesiumin puutteesta... kärsin vuoden valoilmiöistä,paniikkikohtauksista,pakkoliikkeistä ynnämuuta... lääkäri otti kahenpäivän aivosähkökäyrä tallenteen ja totesi ettei ole epilepsiaa sen jälkeen he totesivat minulle vain mikreenin, no minähän kärsin sen vuoden hermot riekaleina ja paniikki päällä uudesta kohtauksesta. mutta sitten yhksi yö molemmat jalat kramppas rajusti, aamulla menin katsomaan netistä mistä se voisi johtua ja huomasin että se on magnesiumin puutteesta. no sitten aloin syömään magnesiumia ja oireet alko helpottaa VIHDOINKIN!!!. elämän laatu parani het reippaasti. Järki meinasi sen vuoden aikana lähtee totaalisesti. mutta nytten on taas kaikki hyvin.. eli mitä opimmekaan tästä??? muista syödä magnesiumia riittävästi

      • elämä hymyilee

        meinsin kyllä lähtee välillä hullujen huoneeseen... onneksi en lähtenyt

    • ohhohh

      Huomhuom! Käytin 3 vuotta ehkäisypillereitä: hajuaistini muuttui, en enää haistanut samalla tavalla asioita. sain jatkuvia poskiontelontulehduksia jne. mutta myös paniikkikohtauksia. nyt on 4kk kun lopetin pillerit, kohtaukset ovat tiessään, hajuaisti palannut, eikä yhtäkään poskiontelontulehdusta vielä näköpiirissä. huh!

      miten se kaikki voikin vaikuttaa

    • paniikkipete

      kokeilenpa minäkin tätä magnesiumia, 350 mg naamaan.. katsotaan auttaako :)

    • 3 päivää käyttänyt

      Kiitos palstalla kírjoittaneille vinkeistä. Olen n. 3 pävää käyttänyt mangesiumia b vitamiinin kera ja on todella auttanut. En halua alkaa syömään proplaalin lisäksi mitään muuta, mutta nyt kun pelkkä vitamiini saa aikaan näin huikeita tuloksia ei lääkäriaikaa tarvitse tilatakkaan.

    • kokeillut

      Magnecit 300 mg b6 vaikutti auttavan aluksi tosi hyvin, mutta reilun viikon kuluttua tuntuu että ahdistus ja lisälyönnit palanneet... Näyttää vaikuttavan hyvin kuitenkin unettomuuteen koska olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan :)

    • Kramppaus pois!

      Onpa enimmäkseen loistava ketju! Kiitos niin aloittajalle ja Karin- (joka lie myös Karinl)
      -nimimerkille.

      • Itse käytän

        Epsom suola jalkakylpyä n. 3 kertaa viikossa 20 min kerrallaan. Magnesium imeytyy tehokkaasti ja iho säätelee paljonko keho magnesiumia tarvitsee. Rentouttaa samalla koko kropan. Suosittelen testaamaan.

    • Sitraattina

      Magnesiumsitraatti on sopinut vatsalleni parhaiten ja joidenkin lukemieni juttujen mukaan sitraattimuodossa magnesium, kuten myös sinkki ja kalsium, imeytyvät parhaiten.

    • magnesiumia

      Magnesiumin saa myös imeytettyä ihon kautta, jolloin ei vatsaongelmat pääse häiritsemään imeytymistä eikä huomaamatta pääse tulemaan puutetta magnesiumista. Nykyäänhän löytyy mm. suihkeina, geelinä ja voiteenakin magnesiumia. Itselläni on toiminut tämä kaikista parhaiten:
      https://www.hyvinvoinnin.fi/products/nordic-health-magnesiumsuihke-vahva

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe