Suomen rehellistä ja raskasta työtä tekevä kansa ei ole koskaan arvostanut Nikulan kaltaisia onnenonkijoita. Vaikka Nikula sotilasarvoltaan onkin reservin yliluutnantti, ei se hänestä todellista sotilasta tee; yhteiskunnallisen koulutuksen saavutukset jäävätkin itten lukion suorittamiseen -ja äijä kohta nelikymppinen!
Olemukseltaan Nikula viestittää ikuista mamman pikkupoikaa, jonka tulisikin vielä edes kerran elämässään saada kunnolla "isän kädestä".
Näin en ajattele pelkästään minä, ei pelkästään suurin osa SKS:läisistä, vaan todellisuudessa koko Suomen raatajaheimoa edustava kansa. Kaikki eivät vain tosin uskalla edes ajatella ääneen, saati sitten sanoa ääneen ja vastata persoonakohtaisesti sanoistaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olemme valmiit seuraamaan Sinua läpi elämän taistelujen aina Vimeiseen Ylennykseen asti!