Olen ihmetellyt sitä, että pidän enemmän runkkaamisesta kuin seksistä toisen (lue: naisen) kanssa. Joka puolelta saa lukea ja kuulla, kuinka runkkaaminen on vain säälittävä korvike panoille, mutta täytyy sanoa, että hyvin harvoin hyvä pano menee hyvän runkkauksen edelle. Toisaalta harmi, koska hyvä pano on aina hieno juttu ja koska elän vakituisessa suhteessa, jossa kumppanini myös haluaisi seksiä, mutta toisaalta helvetin helppoa, kun voi itse tuottaa itselleen riittävästi tyydytystä kokematta jäävänsä mistään erityisestä paitsi.
Tiedän kuitenkin, mistä tässä on omalla kohdallani kyse. Suhteeni naisiin on aina ollut kovin välineellinen. Kaikkien kanssa, joista olen välittänyt, seksi ei ole ollut mitenkään ihmeellistä ja ne, joista en ole välittänyt (yhden illan humalapanot), seksi on yleensä ollut hyvää. Hyvää se on ollut lähinnä siksi, että kumppani on ollut minulle vain väline, objekti, jota naida. Mitä parempi kokemus pano on ollut, sen enemmän nainen on ollut vain väline. Klassinen huora ja madonna -suhde näyttää toimivan ainakin omassa elämässäni vakituisen kumppanini edustaessa "puhdasta rakkautta" muiden, todellisten tai kuviteltujen, naisten ollessa himojen kohteita.
Koska siis elän parisuhteessa, enkä halua pettää kumppaniani, olen siis päätynyt tilanteeseen, jossa fyysinen kanssakäyminen on vähäistä minun hoitaessa hommat omin käsin. Toki joku voisi kirjoittaa, että nyt pikaisesti mars, mars seksuaaliterapiaan, kun hommat ei mene "by the book". Kuitenkin, keskeinen kysymys lienee se, miksi menisin? Itseni takia, vaiko kumppanini? Ketä varten olen seksuaalinen? Itseäni vai jotakuta toista?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.