Ajattelin kirjoitella tänne, jos saisin joiltain omia kokemuksia aiheesta, joka painaa mieltäni.
Poikaystäväni sairastui syksyllä burn outtiin ja hänellä todettiin myös paniikkihäiriö ja vakava masennus. Hän sai heti lääkehoidon, en tiedä tai muista mitä lääkeet olivat alussa, mutta niiden lisäksi hänellä oli pari käyntiä psykiatrin luona. Se lopetettiin kuitenkin heti muutaman kerran jälkeen, kun todettiin ettei siihen ole tarvetta. Lääkkeet jatkoivat..oli ainakin sellaisia, mitä syötiin päivittäin ja sellaisia, mitä hän otti jos paniikkikohtaus iski.
Ihmisenä hän muuttui aika paljon, asiaan saattoi vaikuttaa se, että hän on aina pelännyt paljon, jos vaikka on saanut perus flunssan ja hieman korkeamman kuumeen...hän pelkäsi joskus kuolevansa siihen, vaikka oikeasti ei ollut mitään hätää. Yritin tukea häntä tavallani, mutta en silti oikein ymmärtänyt täysin tilannetta. Ehkä siksi, että välillä hän vaikutti ihan normaalilta. Asiaa vaikeutti se, että asumme eri paikkakunnilla ja välimatkaa on 200 km. En päässyt tukemaan häntä, vaikka olisin halunnut olla paikalla, kun hän olisi minua tarvinnut. Itsellä oli elämä (työt ja koulu) täällä, eikä minulla ollut mahdollisuutta esimerkiksi muuttaa hänen luokseen sillä hetkellä.
Syksy ja alkutalvi meni ihan hyvin, hän valitteli joskus huonoa oloaan ja muutoksia mitä hän oli huomannut elämässään. Ne oli kuitenkin ihan lieviä..tai enempää hän ei ainakaan kertonut minulle. Oltiin onnellisia yhdessä, mitä nyt normaaleja parisuhdeongelmia lukuunottamatta (oltiin seurusteltu 5 vuotta). Kaikki aina selvisi ja oltiin joka päivä puhelinyhteydessä, monesti päivässä.
Vuoden vaihteen jälkeen asiat muuttui. Yksi vaikuttava asia oli varmasti se, että poikaystäväni setä kuoli melko äkkinäisesti vaikeaan sairauteen. Setä oli poikaystävälleni läheinen ja kuolema tuntui hänestä raskaalta. Tuin häntä siinä niin hyvin kuin osasin ja lohdutin häntä. Yritin kuitenkin myös tukea häntä elämässä eteenpäin pääsyyn. Ja jatkoin normaalia elämää ja normaalia suhdetta. Keväällä alkoi ilmenemään ongelmia. Poikaystäväni alkoi juomaan melko useasti..tarkoitan usealla 1-3 kertaa viikossa, kun aikaisemmin hän ei ollut mikään kovin kova juhlia tai jos meni juhlimaan, ei juonut kuin pari olutta. Tottakai hän oli joskus myös todella humalassa, niinkuin moni muukin parikymppinen ikätoveri..ja seurusteluaikana oltiin yhdessäkin baarissa ja juopoteltiin, satunnaisesti.
Hän myös alkoi valehtelemaan minulle, ettei ollut humalassa, vaikka kuulin sen hänen äänestä. Alkoi myös esiintymään sellaista, että hän ei enää soittanutkaan joka päivä/ilta minulle, vaikka ennen se baarissa olokaan ei ollut estänyt sitä. En oikein tiennyt hänen menoistaan, vaikka yritin kysellä että kenen kanssa hän on ja mitä tehnyt. Eikä hänkään kovin paljon kysellyt minun kuulumisia. Myöhemmin keväällä tuntui että meillä on asiat huonosti, mutta luulin sen johtuvan tästä lääkityksestä, Efexor nimistä lääkettä hän käytti. Itse hän sanoi juomisen johtuvan siitä, että se oli ainut asia mistä hän tunsi jotain. Muuten hän oli kadottanut kaikki tunteensa. Ihmettelinkin joskus hänelle, että miksei hän enää ole sanonut pitkiin aikoihin rakastavansa minua. Syynä oli kuulemma nämä lääkkeet, jotka on sekoittanut hänen ajatuksensa ja tunteet on hävinnyt. Hän ei pysty tuntemaan iloa eikä surua, saati rakkautta. Ryyppäämällä hän tunsi kuitenkin sen kännin ja "hilpeyden".
Jossain vaiheessa hän alkoi kyselemään, että voisinko olla hänen ystävä, jos erottaisiin joskus. Hänen tarinoihin tuli myös kaverit, jotka on auttanut häntä.. Että hän on viettänyt aika paljon aikaa yhden tytön kanssa, työkaverin, joka kyllä seurustelee (ja se poika on myös poikaystäväni työkaveri). Jotenkin muutkin asiat vihjas hieman siihen suuntaan, että nyt ei kaikki ole hyvin. Silti hän käyttäytyi minua kohtaan melko normaalisti, halaili, suuteli ja sanoi tykkäävänsä minusta. Mutta silti sanoi joskus, että häntä harmittaa, kun hän ei voi antaa minulle nyt sitä mitä minä haluaisin ja tarvisin, rakkautta.
Huhtikuussa selvisi että hän on pettänyt minua koko kevään (ainakin). Toinen tyttö oli juuri tämä työkaveri, eikä hän seurustellut kenenkään kanssa. He olivat kuulemma olleet syksystä lähtien kavereita ja tämä toinen tyttö oli auttanut poikaystävääni hänen ongelmissaan, mm. meidän suhteen osalta. Jossain vaiheessa keväällä asia oli mennyt jonkin känni-illan jälkeen liian pitkälle ja he olivat suudelleet ja olleet toistensa luona yötä. Seksiä ei kuulemma kuitenkaan ollut, kun sitä poikaystäväni ei kuulemma voisi harrastaa kuin minun kanssani. Sen jotenkin uskon, koska ollaan oltu sen asian kanssa koko seurusteluaikakin samalla linjalla..että ei ymmärretä yhden yön juttuja, mitä vaikka kavereilla oli.
Kun tämä asia selvis, poikaystäväni vakuutti asian johtuvan lääkkeistä, jotka sekoittavat hänen ajatuksensa, eikä niitä tunteita ole. Viimeisin muistikuva tunteista on kuulemma se, että hän on rakastanut minua. Hän lupaili että selvittää miksi on tehnyt näin, lopettaa lääkkeet ja me saadaan suhde kuntoon.
No, nyt kesällä selvisi, että he olivat jatkaneet jollain tasolla suhdettaan (näin tekstiviestit). Toista sanottiin kullaksi ja rakkaaksi ja sovittiin tapaamisia. Kun tämä selvisi, poikaystäväni lupaili taas, että saadaan kaikki kuntoon ja hän haluaa sitä. Meidän suhde ei ensimmäisen paljastuksen jälkeen ole enää ollut entisensä ja erottiinkin silloin jollain tasolla. Silti sovittiin ettei tapailtais muita, voidaan helliä toisiamme kun nähdään jne. Silti hän oli tapaillut tätä toista tyttöä.
Nyt viikko sitten kun menin hänen luokseen, hän ilmoitti että haluaa erota. Kysyin syytä, johon sain taas vastauksen "en tiedä", niinkuin kaikkiin muihinkin kysymyksiin. Sitä hän ei kuulemma osaa sanoa, että miksi hän ei enää välitä minusta niin paljon, että haluaisi seurustella minun kanssa. Mutta ero oli kuulemma paras vaihtoehto, että molemmat saataisiin omista elämästä kiinni ja poikaystäväni saisi normaalin elämän takaisin, tuntisi tunteita ja saisi ajatukset kasaan. Silti hän välillä lupailee, että meillä saattaa olla mahdollisuus palata yhteen ja aloittaa uusi, parempi suhde. Ollaanhan me oltu niin pitkään yhdessä, ja se tunne, minkä hän muistaa, on se rakkaus mua kohtaan. Eikä hän usko sen hävinneen mihinkään. Pahoillaankaan hän on ollut muutaman kerran, tai sanonut sen siis ääneen minulle. Lähinnä sitä, että hän ei ymmärrä miten on saattanut tehdä niin. Että hän on loukannut sitä ihmistä, joka on kaikista tärkein hänelle.
Nyt hän erosta huolimatta haluaa olla minun ystävä, koska tykkää minusta kuulemma todella paljon ja välittää. Hän haluaa minun tukea ja haluaa tukea minua. Ollaan riidelty aika paljon, kun minä yritän selvittää asioita ja kyselen kysymyksiä. Hän taas ei haluaisi puhua, eikä tiedä mistään mitään, kun ajatukset on niin sekaisin. Riitojen jälkeen hän saa paniikkikohtauksen oireita, kädet hikoilee kylmää hikeä, sydän hakkaa, ahdistaa ja hän haluaa olla vaan hiljaa. Lääkkeitä, Efexoria, hän yritti vaihtaa pienempään annokseen nyt kesällä, mutta olo oli kuulemma niin hirveä, että ei onnistunut ja palas takaisin vahvempaan. Nyt en tiedä ollenkaan kauan hän niitä aikoo syödä ja miten lopettaminen onnistuu.
Sitä myös ihmettelen, että miten hän oikein käy tätä asiaa läpi, kun hän on jatkuvasti töissä ja sen jälkeen menossa kavereiden kanssa (myös tämä toinen tyttö kuuluu sekä työ- että vapaa-ajan seuraan). Hän ei viihdy yksin ja minusta tuntuu ettei hän käy tätä asiaa mitenkään läpi ja pohdi, vaan on menossa koko ajan. Odottais ihmettä..
Kyselisinkin, onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia kokemuksia, että lääkeet ja tunteiden poistuminen voisi johdattaa tälläiseen valehteluun ja pettämiseen? Voiko ne ajatukset olla todellakin noin sekaisin niistä? Poikaystäväni sanoo niiden ja sairastumisen sekoittaneen hänen elämänsä niin pahasti, että hän on menettänyt kaverisuhteita, tekee asioita, mitä ei oikeasti tekisi, käyttäytyy oudosti, voimia ei ole mihinkään, on vihainen ja suuttuu helposti.
Voiko tunteet palata lääkkeiden loputtua sellaiseen tilaan, missä ne oli lääkkeiden aloitettua?
Toivottavasti joku ihana ihminen jaksoi lukea tämän pitkän tarinani ja voisi vastata jotain tai jakaa kokemuksia. Kiitos! :)
Poikaystäväni sairastui syksyllä burn outtiin ja hänellä todettiin myös paniikkihäiriö ja vakava masennus. Hän sai heti lääkehoidon, en tiedä tai muista mitä lääkeet olivat alussa, mutta niiden lisäksi hänellä oli pari käyntiä psykiatrin luona. Se lopetettiin kuitenkin heti muutaman kerran jälkeen, kun todettiin ettei siihen ole tarvetta. Lääkkeet jatkoivat..oli ainakin sellaisia, mitä syötiin päivittäin ja sellaisia, mitä hän otti jos paniikkikohtaus iski.
Ihmisenä hän muuttui aika paljon, asiaan saattoi vaikuttaa se, että hän on aina pelännyt paljon, jos vaikka on saanut perus flunssan ja hieman korkeamman kuumeen...hän pelkäsi joskus kuolevansa siihen, vaikka oikeasti ei ollut mitään hätää. Yritin tukea häntä tavallani, mutta en silti oikein ymmärtänyt täysin tilannetta. Ehkä siksi, että välillä hän vaikutti ihan normaalilta. Asiaa vaikeutti se, että asumme eri paikkakunnilla ja välimatkaa on 200 km. En päässyt tukemaan häntä, vaikka olisin halunnut olla paikalla, kun hän olisi minua tarvinnut. Itsellä oli elämä (työt ja koulu) täällä, eikä minulla ollut mahdollisuutta esimerkiksi muuttaa hänen luokseen sillä hetkellä.
Syksy ja alkutalvi meni ihan hyvin, hän valitteli joskus huonoa oloaan ja muutoksia mitä hän oli huomannut elämässään. Ne oli kuitenkin ihan lieviä..tai enempää hän ei ainakaan kertonut minulle. Oltiin onnellisia yhdessä, mitä nyt normaaleja parisuhdeongelmia lukuunottamatta (oltiin seurusteltu 5 vuotta). Kaikki aina selvisi ja oltiin joka päivä puhelinyhteydessä, monesti päivässä.
Vuoden vaihteen jälkeen asiat muuttui. Yksi vaikuttava asia oli varmasti se, että poikaystäväni setä kuoli melko äkkinäisesti vaikeaan sairauteen. Setä oli poikaystävälleni läheinen ja kuolema tuntui hänestä raskaalta. Tuin häntä siinä niin hyvin kuin osasin ja lohdutin häntä. Yritin kuitenkin myös tukea häntä elämässä eteenpäin pääsyyn. Ja jatkoin normaalia elämää ja normaalia suhdetta. Keväällä alkoi ilmenemään ongelmia. Poikaystäväni alkoi juomaan melko useasti..tarkoitan usealla 1-3 kertaa viikossa, kun aikaisemmin hän ei ollut mikään kovin kova juhlia tai jos meni juhlimaan, ei juonut kuin pari olutta. Tottakai hän oli joskus myös todella humalassa, niinkuin moni muukin parikymppinen ikätoveri..ja seurusteluaikana oltiin yhdessäkin baarissa ja juopoteltiin, satunnaisesti.
Hän myös alkoi valehtelemaan minulle, ettei ollut humalassa, vaikka kuulin sen hänen äänestä. Alkoi myös esiintymään sellaista, että hän ei enää soittanutkaan joka päivä/ilta minulle, vaikka ennen se baarissa olokaan ei ollut estänyt sitä. En oikein tiennyt hänen menoistaan, vaikka yritin kysellä että kenen kanssa hän on ja mitä tehnyt. Eikä hänkään kovin paljon kysellyt minun kuulumisia. Myöhemmin keväällä tuntui että meillä on asiat huonosti, mutta luulin sen johtuvan tästä lääkityksestä, Efexor nimistä lääkettä hän käytti. Itse hän sanoi juomisen johtuvan siitä, että se oli ainut asia mistä hän tunsi jotain. Muuten hän oli kadottanut kaikki tunteensa. Ihmettelinkin joskus hänelle, että miksei hän enää ole sanonut pitkiin aikoihin rakastavansa minua. Syynä oli kuulemma nämä lääkkeet, jotka on sekoittanut hänen ajatuksensa ja tunteet on hävinnyt. Hän ei pysty tuntemaan iloa eikä surua, saati rakkautta. Ryyppäämällä hän tunsi kuitenkin sen kännin ja "hilpeyden".
Jossain vaiheessa hän alkoi kyselemään, että voisinko olla hänen ystävä, jos erottaisiin joskus. Hänen tarinoihin tuli myös kaverit, jotka on auttanut häntä.. Että hän on viettänyt aika paljon aikaa yhden tytön kanssa, työkaverin, joka kyllä seurustelee (ja se poika on myös poikaystäväni työkaveri). Jotenkin muutkin asiat vihjas hieman siihen suuntaan, että nyt ei kaikki ole hyvin. Silti hän käyttäytyi minua kohtaan melko normaalisti, halaili, suuteli ja sanoi tykkäävänsä minusta. Mutta silti sanoi joskus, että häntä harmittaa, kun hän ei voi antaa minulle nyt sitä mitä minä haluaisin ja tarvisin, rakkautta.
Huhtikuussa selvisi että hän on pettänyt minua koko kevään (ainakin). Toinen tyttö oli juuri tämä työkaveri, eikä hän seurustellut kenenkään kanssa. He olivat kuulemma olleet syksystä lähtien kavereita ja tämä toinen tyttö oli auttanut poikaystävääni hänen ongelmissaan, mm. meidän suhteen osalta. Jossain vaiheessa keväällä asia oli mennyt jonkin känni-illan jälkeen liian pitkälle ja he olivat suudelleet ja olleet toistensa luona yötä. Seksiä ei kuulemma kuitenkaan ollut, kun sitä poikaystäväni ei kuulemma voisi harrastaa kuin minun kanssani. Sen jotenkin uskon, koska ollaan oltu sen asian kanssa koko seurusteluaikakin samalla linjalla..että ei ymmärretä yhden yön juttuja, mitä vaikka kavereilla oli.
Kun tämä asia selvis, poikaystäväni vakuutti asian johtuvan lääkkeistä, jotka sekoittavat hänen ajatuksensa, eikä niitä tunteita ole. Viimeisin muistikuva tunteista on kuulemma se, että hän on rakastanut minua. Hän lupaili että selvittää miksi on tehnyt näin, lopettaa lääkkeet ja me saadaan suhde kuntoon.
No, nyt kesällä selvisi, että he olivat jatkaneet jollain tasolla suhdettaan (näin tekstiviestit). Toista sanottiin kullaksi ja rakkaaksi ja sovittiin tapaamisia. Kun tämä selvisi, poikaystäväni lupaili taas, että saadaan kaikki kuntoon ja hän haluaa sitä. Meidän suhde ei ensimmäisen paljastuksen jälkeen ole enää ollut entisensä ja erottiinkin silloin jollain tasolla. Silti sovittiin ettei tapailtais muita, voidaan helliä toisiamme kun nähdään jne. Silti hän oli tapaillut tätä toista tyttöä.
Nyt viikko sitten kun menin hänen luokseen, hän ilmoitti että haluaa erota. Kysyin syytä, johon sain taas vastauksen "en tiedä", niinkuin kaikkiin muihinkin kysymyksiin. Sitä hän ei kuulemma osaa sanoa, että miksi hän ei enää välitä minusta niin paljon, että haluaisi seurustella minun kanssa. Mutta ero oli kuulemma paras vaihtoehto, että molemmat saataisiin omista elämästä kiinni ja poikaystäväni saisi normaalin elämän takaisin, tuntisi tunteita ja saisi ajatukset kasaan. Silti hän välillä lupailee, että meillä saattaa olla mahdollisuus palata yhteen ja aloittaa uusi, parempi suhde. Ollaanhan me oltu niin pitkään yhdessä, ja se tunne, minkä hän muistaa, on se rakkaus mua kohtaan. Eikä hän usko sen hävinneen mihinkään. Pahoillaankaan hän on ollut muutaman kerran, tai sanonut sen siis ääneen minulle. Lähinnä sitä, että hän ei ymmärrä miten on saattanut tehdä niin. Että hän on loukannut sitä ihmistä, joka on kaikista tärkein hänelle.
Nyt hän erosta huolimatta haluaa olla minun ystävä, koska tykkää minusta kuulemma todella paljon ja välittää. Hän haluaa minun tukea ja haluaa tukea minua. Ollaan riidelty aika paljon, kun minä yritän selvittää asioita ja kyselen kysymyksiä. Hän taas ei haluaisi puhua, eikä tiedä mistään mitään, kun ajatukset on niin sekaisin. Riitojen jälkeen hän saa paniikkikohtauksen oireita, kädet hikoilee kylmää hikeä, sydän hakkaa, ahdistaa ja hän haluaa olla vaan hiljaa. Lääkkeitä, Efexoria, hän yritti vaihtaa pienempään annokseen nyt kesällä, mutta olo oli kuulemma niin hirveä, että ei onnistunut ja palas takaisin vahvempaan. Nyt en tiedä ollenkaan kauan hän niitä aikoo syödä ja miten lopettaminen onnistuu.
Sitä myös ihmettelen, että miten hän oikein käy tätä asiaa läpi, kun hän on jatkuvasti töissä ja sen jälkeen menossa kavereiden kanssa (myös tämä toinen tyttö kuuluu sekä työ- että vapaa-ajan seuraan). Hän ei viihdy yksin ja minusta tuntuu ettei hän käy tätä asiaa mitenkään läpi ja pohdi, vaan on menossa koko ajan. Odottais ihmettä..
Kyselisinkin, onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia kokemuksia, että lääkeet ja tunteiden poistuminen voisi johdattaa tälläiseen valehteluun ja pettämiseen? Voiko ne ajatukset olla todellakin noin sekaisin niistä? Poikaystäväni sanoo niiden ja sairastumisen sekoittaneen hänen elämänsä niin pahasti, että hän on menettänyt kaverisuhteita, tekee asioita, mitä ei oikeasti tekisi, käyttäytyy oudosti, voimia ei ole mihinkään, on vihainen ja suuttuu helposti.
Voiko tunteet palata lääkkeiden loputtua sellaiseen tilaan, missä ne oli lääkkeiden aloitettua?
Toivottavasti joku ihana ihminen jaksoi lukea tämän pitkän tarinani ja voisi vastata jotain tai jakaa kokemuksia. Kiitos! :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Haluasin vaan sanoa sulle, että lääkkeet ei ole syynä tunteiden katoamiseen. Efexor ei käsittääkseni voi missään tapauksessa aiheuttaa moista. Yksikään masennuslääke ei saa ketään pettämään tyttöystävään ja valehtelemaan.
Masennus voi aiheuttaa tunteiden laantumisen kylläkin.
Musta tuntuu jotenkin et sun poikaystävä on menettänyt otteen elämästään ja siks on käyttäytynyt kuten on. Syitä voi olla monia ja masennus varmaan yksi. Voimia sulle ;)!
lääke sitten SNRI. kuten Efe on tai SSRI tai mikä tahansa...ei, ei ole lääkityksen syytä.
kysymykseesi. Todellakin olen lukenut efexorin olevan tunteita tehokkaasti hävittävä. Jopa tehokkain siinä. Itse jätin siitä syystä tuon lääkkeen otettuani yhden. Ihmettelin kun vähää ennen olin tuntenut rakastani kohtaan sellaisia tunteita, mitä tunnetaan kun rakastetaan... mutta ku napsaisin lääkkeen, niin tunteet lähti. Ja sen enempi en sitä lääkettä ottanu. Jotain ehkä viikon sivarit siitä sain... Mitä olen lukenut, niin efexor lienee aika vaikea lopettaa. Vähitellen pitäis tehdä ja sit jos on päällä masis, niin en usko onnistuvan.
Olen syönyt Efexoria yli kaksi kuukautta ja moisia oireita ei itselläni ole tullut.
Hikoilu, sydämen tykytys, levoton olo jne. kylä kuuluivat ensimmäisiin sivuvaikutuksiin, nyt enää levoton olo välillä. Ja hikoilu.
Minulla ennemminkin tahto elää elämää paremmin on vahvistunut, ei rakkauteni perheeseeni vähentynyt.