haluaisin kuulla muiden mielipiteitä?

olen 16 vuotias nainen ja olen kihloissa 19 vuotiaan poikaystäväni kanssa. molemmat asumme vielä kotona ,mutta poikaystävä menee inttiin ensi vuoden alussa ja kun tulee sieltä ,niin olisi tarkoitus että etsisimme oman asunnon. hän olisi silloin siis 20 ja minä täyttäisin kohta 17.
olemme nyt seurustelleet jo reilun vuoden ilman minkäänlaisia eroamis ajatuksia ym. eli siis hyvin mennyt. vanhempani pitävät poikaystävästäni ,niin kuin heidänkin vanhemmat minusta.
aloitan lähihoitajaksi opiskelun syksyllä ja luultavasti voisin saada jotain töitäkin vuoden opisjelun jälkeen, eli silloin kun poikaystävä tulee intistä.
meillä on kuitenkin ollut se perjaatteena että jos opiskelupaikka on samassa kaupungissa ja jos on lyhyt matka ,niin muutto onnistuu vasta kun on 18vuotta koska silloin vanhemmat ei enää määrää ja saa ns. tehdä mitä haluaa ja saa päättää omista asioista. asiasta ei ole kuitenkaan puhuttu ,mutta sekin voi muuttua reilun vuoden päästä. koska olenhan silloin jo 17.

mutta antaisitteko te vanhempana meidän muuttaa yhteen vai vastustaisitteko te sitä?
jos vastustaisitte ,niin miksi?
9700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet vasta 16v ja tuossa vaiheessa vuoden seurustelukin tuntuu pitkälle ja suhde ikuiselle. Jatkakaa samaan tapaan, mutta älä sido itseäsi vielä kiinni poikaan, koska jos vuosien mittaa suhde muuttuu, on vaikeampaa lähteä yhteisestä kodista. Itse tapasin mieheni 16v ja olemme nyt olleet yhdessä 22 vuotta. Tähän aikaan on mahtunut vaikka mitä, eikä se onni ole ollut aina niin ihanaa. Jossain vaiheessa on kaduttanut ettei ole katsellut elämää enempää vaan jäänyt kiinni suhteeseen joka nyt on muuttunut ystävyydeksi aikuisuuden myötä. Rakastakaa ja olkaa yhdessä, mutta älä pidä kiirettä sitoutumiselle vielä 17 vuotiaanakaan. Jos itse saisin elää uudelleen, en olisi pitänyt kiirettä yhteenmuutolla jne.

Äänestä
  • Seurusteluvaiheessa tuntuu, että olisi ikuihanaa, jos asuisitte yhdessä ja saisitte kuherrella kaikessa rauhassa toistenne kainaloissa. Todellisuudessa noin nuoren parin arkea kuormittaa jatkuva puute rahasta, kun ei ole rahaa investoida edes välttämättömiä. Taloudellisten huolien lisäksi arki itsessään vaatii paljon. Itse on vietävä roskat, käytävä ruokakaupassa, maksettava laskut, siivottava, pyykättävä jne. Seurustelusuhde joutuu siinä todella koetukselle.
    Entä jos odotatte pari vuotta, että olet 18v? Sinä aikana voitte säästääkin vähän rahaa, jotta saatte ostettua kaikkea tarpeellista; keittiön pöydän ja tuolit, sängyn, astiat, kattilat, tiskiharjan, siivousvälineet, pyykkikoneen, television, imurin, sohvat... Mistä muuten meinasitte saada tässä vaiheessa rahaa näiden ostamiseen? Ja oletko varma, että todella saat jostain opintojen ohessa töitä? Tai että opiskelutehtäviltä edes ennätät töissä käydä?
    Todellakaan teillä ei ole mitään kiirettä yhteen muuttamisella. Ellet sitten alitajuisesti pelkää, että teidän suhde katkeaa, jollet muuta yhteen.

    Äänestä

en haluaisi oman lapseni muuttavan kotoa alaikäisenä. lukion jälkeen on mielestäni sopiva ikä, eli parikymppisenä.

sinun pitää nyt miettiä, miksi haluat muuttaa pojan kanssa yhteen. mitä se muuttaisi suhteessanne parempaan suuntaan? onko teillä silloin rahaa? mitä jos olette opiskelijoita ja jäätte työttömiksi: ette saa työttömyysrahaa, koska olette kirjoilla oppilaitoksessa. ainahan on olemassa sossu, mutta tuskin sieltä on kiva kerjätä rahaa.

eli talouspuoli on mielestäni tärkeä miettiä kuntoon ennen kuin muuttaa pois vanhempien luota. kun teillä on molemmilla ollut (vaki)työ yli koeajan ja olette säästäneet niin paljon kuin pystytte, niin sitten voisi alkaa etsimään asuntoa.

tiedätkö, että samaan aikaan töissäkäynti, opiskelu, kotityöt, parisuhteen hoito ja harrastukset vievät paljon aikaa. siksi olisi hyvä saada opinnot loppuun ennen elämänmuutosta eli omaa asuntoa.

ja ajattelepa asiaa näin: ensin asutte molemmat vanhempienne luona ja käytte töissä. saatte säästöön aika kivasti rahaa. kun on aika muuttaa yhteen, voitte heti OSTAA oman pienen asunnon, koska saatte pankista asuntolainan säästöjenne vuoksi. upeaa vai mitä?

Äänestä

Sillä sinä olet 16-vuotias LAPSI, et nainen vielä missään muussa kuin ehkä fyysisessä mielessä. Ja vanhempasi ovat sinusta vastuussa niin kauan kunnes täytät 18 vuotta.

Äänestä

Jos toiveopiskelupaikka on toisessa kaupungissa ja sinne pääsee, niin tottakai muutto on edessä oli poikaystävää tai ei. Ja jos kyseisellä paikkakunnalla asuu joku läheinen niin tottakai se on parempi kuin asua aivan yksin noin alussa. Kaikki eivät asu esim. PK-seudulla tai tampereella vaan isossa osassa suomea opiskelupaikan valinta olisi hyvin rajallinen jos sen tulisi löytyä omalta paikkakunnalta. En minä toivo oman lapseni tuhlaavan 2-3 vuotta joko kotona istuen tai väärältä tuntuvaa alaa opiskellen, jos jossain olisi ollut parempi paikka.

Caritalle onnea kihlojen johdosta ja yhteenmuuttosuunnitelmista. Enkä halua nyt lannistaa mutta varaudu myös siihen, että tulette asumaan eri osoitteissa. Yhdessäasuminen on mukavaa ja nuorille opiskelijoille taloudellisesti järkevää (menot voi jakaa), silti joillekin pareille se ei vain sovi. Lähinnä tarkoitan sitä että pidä kiinni itsenäisyydestäsi, äläkä sido asumista tai taloutta liiaksi parisuhteeseen: JOS käy niin ikävästi ettei siitä tule mitään, on hyvä olla suunnitelma ettei tunnu jäävän tyhjän päälle!

Äänestä
  • "meillä on kuitenkin ollut se perjaatteena että jos opiskelupaikka on samassa kaupungissa ja jos on lyhyt matka ,niin muutto onnistuu vasta kun on 18vuotta"

    Aloittajan viestistä selviää, että opiskelu on samalla paikkakunnalla. Joten kaikista edullisinta & järkevää on asua kotonaan. Saa vielä kasvaa, pohtia mikä ja kuka on, mitä arvostaa, mitä hakee suhteeltaan. Ikävuodet 16 eteenpäin ovat todella tärkeää aikaa siihen, että muovautuu se käsitys itsestä ja opettelee pitämään puoliaan. Yhteenmuutto ei välttämättä ole edullinen ratkaisu, jos puolisolla tuloja. Et saa asumislisiä, poikaystävän tulot vähennetään opintotuesta, joten et saa sitäkään kovin kummoisesti.

    En pidä kovinkaan ihanteellisena muutenkaan, että muutetaan vanhempien luota poikaystävän kanssa yhteen. Jonkinlainen itsenäisyyden ja talouden harjoittelu esim. opiskeluasunnossa tai omassa asunnossa olisi hyvä juttu ennen yhteen muuttamisia. Tuo parisuhteeseen konflikteja,jos kaksi henkilöä muuttavat yhdessä eka kertaa omillaan asumaan.

    Äänestä

  • melkein missä vain kirjoitti:

    "meillä on kuitenkin ollut se perjaatteena että jos opiskelupaikka on samassa kaupungissa ja jos on lyhyt matka ,niin muutto onnistuu vasta kun on 18vuotta"

    Aloittajan viestistä selviää, että opiskelu on samalla paikkakunnalla. Joten kaikista edullisinta & järkevää on asua kotonaan. Saa vielä kasvaa, pohtia mikä ja kuka on, mitä arvostaa, mitä hakee suhteeltaan. Ikävuodet 16 eteenpäin ovat todella tärkeää aikaa siihen, että muovautuu se käsitys itsestä ja opettelee pitämään puoliaan. Yhteenmuutto ei välttämättä ole edullinen ratkaisu, jos puolisolla tuloja. Et saa asumislisiä, poikaystävän tulot vähennetään opintotuesta, joten et saa sitäkään kovin kummoisesti.

    En pidä kovinkaan ihanteellisena muutenkaan, että muutetaan vanhempien luota poikaystävän kanssa yhteen. Jonkinlainen itsenäisyyden ja talouden harjoittelu esim. opiskeluasunnossa tai omassa asunnossa olisi hyvä juttu ennen yhteen muuttamisia. Tuo parisuhteeseen konflikteja,jos kaksi henkilöä muuttavat yhdessä eka kertaa omillaan asumaan.

    ajattelin tuon lauseen niin että suunniteltu opiskelupaikka olisi samassa kaupungissa kuin poikaystävän, ei vanhempien. Jos näin on niin toki vanhempien luona asuminen olisi taloudellisesti järkevintä.

    Mutta en edelleenkään pidä poismuuttoa mahdottomana ajatuksena, jos nuori tuntee olevansa valmis. Tätä seikkaa katsoisin enemmän kuin ikää, lisäksi on tuo halu muuttaa poikaystävän/sulhasen kanssa yhteen joten mitä pidempään on sitä yksinasumista takana sitä parempi.

    Äänestä

  • väärinkäsitys kirjoitti:

    kotoa muuttoon. Kysy keneltä vaan keskiverto-15-v tai risat-nuorelta, että hei kiinnostaisiko omaan asuntoon muutto, niin kyllä kiinnostaa. Nuoren oma kiinnostus ja tunne siitä, että on "valmis" ei ole mikään tae siitä, että on oikeasti kypsä.

    Äänestä

  • väärinkäsitys kirjoitti:

    ajattelin tuon lauseen niin että suunniteltu opiskelupaikka olisi samassa kaupungissa kuin poikaystävän, ei vanhempien. Jos näin on niin toki vanhempien luona asuminen olisi taloudellisesti järkevintä.

    Mutta en edelleenkään pidä poismuuttoa mahdottomana ajatuksena, jos nuori tuntee olevansa valmis. Tätä seikkaa katsoisin enemmän kuin ikää, lisäksi on tuo halu muuttaa poikaystävän/sulhasen kanssa yhteen joten mitä pidempään on sitä yksinasumista takana sitä parempi.

    Valmius muuttaa pois kotoa on paljon muutakin kuin oma halu olla enemmän poikaystävän kanssa. Monet asiat hoituvat aikalailla itsestään, mutta taloudellisia asioita kannattaa kyllä miettiä tarkkaan.

    Alle 18-vuotiaana ei saa juuri mitään tukia Kelalta, ja työpaikan saantikin voi olla hankalaa. Ja vaikka työpaikan saisikin, niin jaksaisiko sitä työtä todella opiskelun ohella tehdä?

    Onko poikaystävä palkkatyössä, vai meinaatteko pärjätä yhden ihmisen opintotuilla? Onko teillä varaa ostaa kaikki huonekalut ja tarvikkeet könttänä ( mahdollinen takuuvuokra) ja maksaa silti vuokraa, ruoka, laskut? Jos turvaudutte opintotukeen, niin millä elätte kesät?

    Itse muutin poikaystäväni kanssa yhteen asumaan suoraan kotoa reilu vuosi sitten 20-vuotiaana. Oltiin seurusteltu 2 vuotta ja molemmat oltiin tienattu suht hyvät säästöt kaikkien hankintojen varalle. Eipä ole tarvinnut vielä kertaakaan kärvistellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

carita :-) kirjoitti:

olen 16 vuotias nainen ja olen kihloissa 19 vuotiaan poikaystäväni kanssa. molemmat asumme vielä kotona ,mutta poikaystävä menee inttiin ensi vuoden alussa ja kun tulee sieltä ,niin olisi tarkoitus että etsisimme oman asunnon. hän olisi silloin siis 20 ja minä täyttäisin kohta 17.
olemme nyt seurustelleet jo reilun vuoden ilman minkäänlaisia eroamis ajatuksia ym. eli siis hyvin mennyt. vanhempani pitävät poikaystävästäni ,niin kuin heidänkin vanhemmat minusta.
aloitan lähihoitajaksi opiskelun syksyllä ja luultavasti voisin saada jotain töitäkin vuoden opisjelun jälkeen, eli silloin kun poikaystävä tulee intistä.
meillä on kuitenkin ollut se perjaatteena että jos opiskelupaikka on samassa kaupungissa ja jos on lyhyt matka ,niin muutto onnistuu vasta kun on 18vuotta koska silloin vanhemmat ei enää määrää ja saa ns. tehdä mitä haluaa ja saa päättää omista asioista. asiasta ei ole kuitenkaan puhuttu ,mutta sekin voi muuttua reilun vuoden päästä. koska olenhan silloin jo 17.

mutta antaisitteko te vanhempana meidän muuttaa yhteen vai vastustaisitteko te sitä?
jos vastustaisitte ,niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu