yamaha ja 10 tunnin huolto

80 hv

pitääkö tämä huolto tehdä todellakin merkkiliikkeessä, jotta takuu säilyy (myyjän mukaan pitää)?

Edellinen moottori oli Honda ja siinä sai huolloin tehdä itse ja takuu säilyi.

Koetin etsiä netistä jotain faktaa, mutta ei löydy mistään.

Tuntuu aika kohtuuttomalta maksaa noin 200 euroa (kyselin hintoja huolloista) jostain peräöljyn vaihtamisesta 10 tunnin jälkeen.

16

9009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matias.

      Se päätös takuusta ei taida olla moottorin omistajan eikä tämän palstan keskustelijoiden päätettävissä vaan Yamahan maahantuojan.
      Eli kyssäri sinne.

      Aika kallis paikka tuo 200 e laskuttava firma.
      Tai sitten kyseessä on iso moottori jossa paljon öljyä ja kallis suodin.

      Omassa 15hp sekä toisen veneen 40hp Jammuissani viime vuonna hinnat olivat 100 eur / 10 tunnin huolto. Kumpikin kone vietiin erikseen huoltoon, joten ei ollut ns. kimppahinta.

      • isot taksat

        tiedän ainakin yamaha-huollon, joka laskuttaa 80-115 hv 20 tunnin määräaikaishuollosta 260 euroa mahdolliset osat.

        Tuo nimimerkki 80 HV lienee koneen koko eli liekkö 200 eurolla selviää.

      • Matias.
        isot taksat kirjoitti:

        tiedän ainakin yamaha-huollon, joka laskuttaa 80-115 hv 20 tunnin määräaikaishuollosta 260 euroa mahdolliset osat.

        Tuo nimimerkki 80 HV lienee koneen koko eli liekkö 200 eurolla selviää.

        että se huollin hinta kasvaa kovastikin kun koneen koko kasvaa.
        Onhan noi uudet isot koneet aika monimutkaisiakin, että huolto- / tarkistuskohteita saatta olla muitakin kuin tuo moottorin- ja perän öljynvaihto plus suodin.

    • The Rat

      Muistaakseni meillä ohjeistus oli, että mikä tahansa maahantuojan valtuuttama firma kelpaa. Eivät nekään halpoja ole, mutta myyjäfirmaa edullisempia kuitenkin (ja plussana, ei tarvitse raahata moottoria maitse minnekään).

      Vähän vastaava tilanne oli autokaupassa aikoinaan. Ja vastaava päätös sielläkin tehtiin...

      Mitä tuo takuu muuten kattaa? Meinaan vaan, että normaali virhevastuu kattaa aika paljon sekin, eikä taatusti katoa, mikäli huollossa vain ei mokailla, riippumatta siitä kuka sen tekee... :)

      • Matias.

        Tuo jäi pois minun viestistäni. Minäkään en vienyt myyjälle huoltoon, vaan tuollaiseen valtuutettuun huoltoliikkeeseen.

        Toisen moottorin myyjä (koneet ostettu eri paikoista) tosin ohjasi tuohon huoltoliikkeeseen teettämään nuo ensihuollot.

    • Eri maata.....

      Yamahan 10 h huoltoon kuukuu venttiilivälysten tarkistus, ja muut työt ovat ihan normaaleja huoltoja öljynsuodattimen vaihto, öljyjen vaihto perään ja koneeseen. Siinäpä se sitten onkin.
      Takuu on kaksi vuotta joka ainakin minun kohdalla meinasi sitä että 10 h jälkeiset huollot teen itse.
      Huomioitavaa on että öljysuodattimen ja öljyn poistotulpan momentti on oikea. Sitä varten hankin työkalut, momenttiavaimen ja öljynsuodattimen avaimen. Nyt ne ovat käytännössä ilmaisia minulle. Ainut huolto joka on merkkiliikkeessä edessä on jakohihnan vaihto mutta siihen on vielä aikaa.
      Huolto firmoja on kahta lajia toiset käy satamassa "ilman muuta" toiset ei kirveelläkään.
      Sinuna teettäisin tuon eka huollon mutta sen jälkeen ?? oma asia kun tuo kaksivuotta on täysi.

      • yamaha_80_4t

        Nykyään Yamahan ensihuolto on muuten 20 tunnin jälkeen. Jos muistan kuulleni oikein, niin tuo 10 tuntia vaihtui 20 tunniksi tälle kaudelle 2008.

        Minulla Yamaha 80 (4t) ensihuolto maksoi hieman yli 200 euroa. Tuohon hintaan kuului veneen nosto, kuljetus huoltoliikkeeseen, normaali ensihuolto (mitä siihen nyt kuuluukaan - jotain suodattimia / säätöjä / öljyn vaihtoa) ja lopuksi vielä veneen vesillelasku.

        Tämä Tampereella valtuutetun Yamaha huollon toimesta tehtynä.

      • Sitten itse........
        yamaha_80_4t kirjoitti:

        Tuo huolto kohta 10h:sta on sitten tosiaan muuttunut 20 h:iin , ihan samanlainen työ kuljetuksineen niinkuin sinulla maksoi 154.00 € matkaa noin 6km yhteensä, kaksivuotta sitten, elikkä ei siinä kovin paljon ole tullut lisää. veneeni on vähän yli 5 m HT 50 hv yamahalla.
        Maksaahan ne näköjään :D Mutta ekahuolto on jo takuunkin kannalta paikallaan (minun mielestä).

      • huolto0
        yamaha_80_4t kirjoitti:

        Nykyään Yamahan ensihuolto on muuten 20 tunnin jälkeen. Jos muistan kuulleni oikein, niin tuo 10 tuntia vaihtui 20 tunniksi tälle kaudelle 2008.

        Minulla Yamaha 80 (4t) ensihuolto maksoi hieman yli 200 euroa. Tuohon hintaan kuului veneen nosto, kuljetus huoltoliikkeeseen, normaali ensihuolto (mitä siihen nyt kuuluukaan - jotain suodattimia / säätöjä / öljyn vaihtoa) ja lopuksi vielä veneen vesillelasku.

        Tämä Tampereella valtuutetun Yamaha huollon toimesta tehtynä.

        viiskymppinen nelari suitsa ensihuolto 20h hintaan 0eur,valtuutetussa huoltoliikkeessä.Ensin laitetaan tuhansia euroja venepakettiin ja sit ku pitäs kerran vuodessa maksaa huollosta parisataa,ni alkaa kauhee parku rahasta.Suitsan eka huolto oli "ilmane"
        Mä ainaki käytän moottoria merkkihuollossa,en viitti alkaa ite puljaamaan öljyjen kanssa,ja säilyyhän takuukin 5vuotta.Jos vesillä moottori reistaa ni sehän se vasta ahdistaa,ja aika monella näin käy.

    • Sanoo!

      E-tec moottorikin, joten eiku hanaa, ja hyvin menee ilman huoltolaskujakin.,

      • Hanoiiiiiiii

        Vinkkinä vaan että tuossa kyllä kyseltiin Yamahan TAKUU huolloista, EI että voiko E-tec koneelesi antaa hanaa. E-Tec on toisen keskustelun aihe.

      • Niitä tarvitaan
        Hanoiiiiiiii kirjoitti:

        Vinkkinä vaan että tuossa kyllä kyseltiin Yamahan TAKUU huolloista, EI että voiko E-tec koneelesi antaa hanaa. E-Tec on toisen keskustelun aihe.

        Silläpä minäkin laitoin vinkin, mutta kun se huolto on niin tärkeä, niin eihän sitä voi harkitakaan muuta, kuin kymmenen tunnin huoltoa, ja pirunmoista rahtaamista kesken veneilykauden, ja huoltajien ruuhka-aikaan.

        Etkö ookki samaa mieltä, kunhan vinkit ymmärretään, vai onko se makuasioita, joista kiisteleminen on moottorimerkin häpäisyä.

    • äo1

      Jos on varaa ostaa uusi kone, kannattaa varautua myös tärkeään 10t huoltoonkin. Eikä todellakaan vaan vaihdeta pelkkiä peräöljyjä, listan saat varmasti huollosta. Jos sattuu hajoamaan, pelkästään sinun sanasi ei paina mitään,kun on takuu huollosta kysymys. Todistus huollosta auttaa kovasti.

    • 4t kalliis kalllis

      Osta 4-t huoltoloukku - moottori !

      - hulto ja öljynvaihto ja huolto ja huolto.
      - maksa maksa ja maksa ! ha hah haa

      • Tehokkainko.

        Eräs toinen moottori tyyppi on muuten ohan ok. mutta nielee huiman kallistä öljyä, painaa enemmän kuin muut samankokoiset, kuluttaa yli 5l enemmän kuin muut samankokoiset täys kaasulla ja meluaa enemmän kuin mikään muu malli, tärisee enemmän kuin mikään muu merkki, suositellaan käytettäväksi kuulosuojaimia ajettaessa, markkinaosuus on häviävän pieni.
        Mikähän se moottori ON.

      • Ei mustaa koskaan
        Tehokkainko. kirjoitti:

        Eräs toinen moottori tyyppi on muuten ohan ok. mutta nielee huiman kallistä öljyä, painaa enemmän kuin muut samankokoiset, kuluttaa yli 5l enemmän kuin muut samankokoiset täys kaasulla ja meluaa enemmän kuin mikään muu malli, tärisee enemmän kuin mikään muu merkki, suositellaan käytettäväksi kuulosuojaimia ajettaessa, markkinaosuus on häviävän pieni.
        Mikähän se moottori ON.

        VERADO?
        Soppaa menee ainakin v tusti verrattuna muihin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe