milloin opettajien työstressi purkautuu

jossain uki että vasta heinäkuussa?
101573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

menee vielä aikalailla työtunnelmissa, luokan laittoa ja muuta oli luokan muuttamisen vuoksi. Elokuun alussa alkaa taas uus pohtiminen, kun käyn lopullisesti laittamassa luokkani järjestykseen ja tutustun uusiin oppikirjasarjoihin jotka otetaan käyttöön nyt syksyllä. ei tässä enää kauan ole lomaa, no eipä ole lomasäitäkään. Lisäksi olen opiskellut kesän mittaan.

Äänestä
  • teidän kansakunnan kruunukynttilöiden pitää opetella siihen, että te olette samanlaisia tallajia kuin muutkin työntekijät. ei kukaan normaali työssäkäyvä ihminen pääse yhdellä lomalla työstressistä irti. siihen tarvitaan kunnon irtiotto. esim. vuoden reppumatkailu Aasiassa, niin johan stressit vähenee. Tämän raapustelun ohje on se, että KAIKKI TYÖ ON TÄNÄ PÄIVÄNÄ RASKASTA JA STRESSAAVAA!

    Äänestä

  • ..irtiotto työstä kirjoitti:

    teidän kansakunnan kruunukynttilöiden pitää opetella siihen, että te olette samanlaisia tallajia kuin muutkin työntekijät. ei kukaan normaali työssäkäyvä ihminen pääse yhdellä lomalla työstressistä irti. siihen tarvitaan kunnon irtiotto. esim. vuoden reppumatkailu Aasiassa, niin johan stressit vähenee. Tämän raapustelun ohje on se, että KAIKKI TYÖ ON TÄNÄ PÄIVÄNÄ RASKASTA JA STRESSAAVAA!

    Jään virkavapaalle aluksi vuodeksi ja mahdollisesti kokonaan pois kynttilän virasta - työssä kuin työssä on varmasti puolensa; omien arvojeni pohjalta opettajan työn plussat ovat käyneet niin vähiin, että lepäilyn sijasta tulen tekemään muita tehtäviä niihin liittyvien positiivisten stressitekijöiden kannustamana ja aktiivisuutta enemmän palkitsevien tekijöiden vuoksi.
    Useimmat opettajat kyllä tietävät, mitä eroa on positiivisilla ja negatiivisilla stressitekijöillä, kuten myös sen, mitkä tekijät vaikuttavat työmotivaatioon ja työssäjaksamiseen.

    Äänestä

En voi kun sääliä opettajia, jotka valittavat, että ensimmäinen kuukausi menee työstä toipumiseen ja sitten vasta voi alkaa viettää lomaa! Tekisi mieli sanoa muutama valittu sana näille itseään täynnä oleville kollegoille.

Minulla on haastavia oppilaita ja loma alkoi tiistaista, kun koulu loppui lauantaina. Ajattelin elokuun alussa mennä muutamaksi päiväksi järjestelemään tulevaa lukuvuotta.

Olen toiminut toisessa ammatissa ennen opettajaksi valmistumista ja työ oli ihan yhtä raskasta. Opettajien työ ei ole sen ihmeellisempää kuin kenenkään muun. Jotkut opettajat ovat vain niin itseään täynnä oleviä tärkeilijöitä!

Äänestä
  • olisit jäänyt edelliseen työhösi kun asenteessasi on ongelmia. Missä on empatiasi. onneksi emme ole samassa koulussa....

    Äänestä

  • rva1 kirjoitti:

    olisit jäänyt edelliseen työhösi kun asenteessasi on ongelmia. Missä on empatiasi. onneksi emme ole samassa koulussa....

    Nautin työstäni todella paljon, joten miksi vaihtaisin vanhaan raskaaseen työhön? Toimin yrittäjänä, jolloin työviikkoni oli 5o tuntia ja lomaa sain pitää, mutta siltä ajalta en saanut rahaa lainkaan. Käytännössä lomaa oli 2 viikkoa vuodessa.

    Uskon todella opettajalehden gallupiin. En voi ymmärtää miten opettajien työ on sen raskaampaa kuin muiden työ. Se on itsensä korostamista ja tärkeäksi tekemistä. Vaihda sinä ammattia, jos se on niin raskas, äläkä valita. Minä vaihdoin raskaasta ammatista pois ja olen nyt unelma-ammatissani. Suosittelen!

    Äänestä

  • Olen nimimerkin "erityisopettaja" kanssa samaa mieltä. Olen itsekin opettaja ja ihmettelen usein, miksi nämä valittajat ovat vielä opettajina. Miksi he eivät uhkauksistaan huolimatta hakeudu niihin muihin, vähemmän raskaisiin, töihin. Se voisi olla jopa opiskelijoiden/oppilaiden etu, että opettaja ei olisi niin kyllästynyt ja stressaantunut. Voisiko olla niin, että sinne muihin töihin ei lopulta halutakaan tai sitten sinne ei kenties rahkeet riitä.

    Kyllä itsekin olen välillä pinna kireellä, mutta tajuan kuitenkin, että opettaminen on vaan työ, ei sen tarvii olla elämä.

    Tästä ei tarvitse kenenkään loukkaantua., mutta hyvä jos herättää ajatuksia.

    Hyvää ja ansaittua lomaa kaikille opeille, nauttikaamme tästä.

    Äänestä

  • susanh kirjoitti:

    Olen nimimerkin "erityisopettaja" kanssa samaa mieltä. Olen itsekin opettaja ja ihmettelen usein, miksi nämä valittajat ovat vielä opettajina. Miksi he eivät uhkauksistaan huolimatta hakeudu niihin muihin, vähemmän raskaisiin, töihin. Se voisi olla jopa opiskelijoiden/oppilaiden etu, että opettaja ei olisi niin kyllästynyt ja stressaantunut. Voisiko olla niin, että sinne muihin töihin ei lopulta halutakaan tai sitten sinne ei kenties rahkeet riitä.

    Kyllä itsekin olen välillä pinna kireellä, mutta tajuan kuitenkin, että opettaminen on vaan työ, ei sen tarvii olla elämä.

    Tästä ei tarvitse kenenkään loukkaantua., mutta hyvä jos herättää ajatuksia.

    Hyvää ja ansaittua lomaa kaikille opeille, nauttikaamme tästä.

    Ihanaa, että joku opettaja ajattelee kanssani samalla tavalla. Luulen kyseessä olevan asenteen, teen työni niin hyvin kuin taidan, ja sen on riitettävä. Miksi vaatia itseltään enempää mihin pystyy?

    Opettajien oman työn rasittavuuden esille nostamisessa näen myös toisten työn vähättelyä. Tämä johtuu varmasti tietämättömyydesta ja ajattelemattomuudesta. Muiden työn arvioiminen kevyemmäksi ei voi perustua (useinkaan) kokemukseen. Miten voimme tietä, että toisen työ on kevyempää kuin omamme? Emme voi, joten ei nosteta työtämme toisten työn yläpuolelle.

    Kyse ei ole empatian puutteesta, kuten minulle aiemmin vastannut oletti. Kyse on siitä, että mielestäni on väärin ja loukkaavaa muita kohtaan pitää omaa työtä jotenkin muita töitä haastavampana. Minä ainakin olen opettajana päässyt paljon helpommalla kuin aikaisemmassa ammatissani terveydenhuoltoalalla.

    Äänestä

  • susanh kirjoitti:

    Olen nimimerkin "erityisopettaja" kanssa samaa mieltä. Olen itsekin opettaja ja ihmettelen usein, miksi nämä valittajat ovat vielä opettajina. Miksi he eivät uhkauksistaan huolimatta hakeudu niihin muihin, vähemmän raskaisiin, töihin. Se voisi olla jopa opiskelijoiden/oppilaiden etu, että opettaja ei olisi niin kyllästynyt ja stressaantunut. Voisiko olla niin, että sinne muihin töihin ei lopulta halutakaan tai sitten sinne ei kenties rahkeet riitä.

    Kyllä itsekin olen välillä pinna kireellä, mutta tajuan kuitenkin, että opettaminen on vaan työ, ei sen tarvii olla elämä.

    Tästä ei tarvitse kenenkään loukkaantua., mutta hyvä jos herättää ajatuksia.

    Hyvää ja ansaittua lomaa kaikille opeille, nauttikaamme tästä.

    Työura on sen verran pitkä, että kokemusta voi ja kannattaa hankkia erilaisista töistä; 30 vasta aloittelee uraansa, 40 on ehkä ehtinyt nähdä enemmän ja 50 alkaa tietämään, mitä loppu-uransa aikana haluaa tehdä.

    Opettaminen ei voi eikä saa olla koko elämä - tietyssä elämänvaiheessa siinä on etunsa ja toisessa tilanteessa etujen olemassaolon osaa myös kyseenalaistaa.

    Ja kyllä opettajat myös vaihtavat toisiin tehtäviin; vaihtajia löytyy kaikilta kouluasteilta. http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kaksi-kolmesta-opettajasta-on-harkinnut-alan-vaihtoa(35224).ece

    Haasteita koulussakin riittää; mutta elämää on muuallakin, kuten myös mielenkiintoisia työtehtäviä, joissa opettaja kyllä pärjää hyvin.

    Äänestä

mulla laukesi, kun koulun oven kiinni laitoin

ai niin, elokuussa sitten töihin...

nyt lomaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viekö kauan kirjoitti:

jossain uki että vasta heinäkuussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu