urpåja ihmisiä

Henkilö alkoi ärhentelemään minulle, kun olin vr:n työvaatteissa kaupassa evästä hakemassa. Hän kohdisti vr-vihansa minuun, olin kuulemma laiska kun en ollut juuri sillä hetkellä työn parissa, ja junat sen takia myöhässä.

Ärhäisin takaisin ja sanoin jotain suorasukaista. Siitäpä henkilö oli minua heti haastamassa oikeuteen. Hän sanoi että ilmoittaa esimiehelleni, ja uhkasi potkuilla. Sanoin että minkäs nimen aiot kertoa, johon tämä meni hämilleen. Eihän rinnassani nimilappua kulje, eikä minua tuolla hetkellä voinut yhdistää mihinkään junaankaan.

Sitten hän alkoi tivaamaan henkkareitani, johon sanoin ettei oikeutesi riitä sellaiseen. Sanoin että kerro vr-asiakaspalveluun, että sinulle v**tuili sellainen keski-ikäinen vr-setä, jolla on suorat housut ja kauluspaita yllään, ei meitä tässä firmassa ole kuin joitain tuhansia, heh. Voitte siellä pelata sellaista arvaa-kuka-peliä. Siitäkös tämä riehaantui ja alkoi tönimään ja repimään vaatteitani. Onneksi vartija tuli poistamaan tämän urpån kaupasta.

Eli turha viedä ketään oikeuteen, jos ei tiedä ketä vie. Sainpahan hyvät naurut. Ja voin vittuilla urpåille anonyymeissa tilanteissa jatkossakin. Tunnistettavassa tilanteessa joutuu sitten pitämään mölyt mahassa. MMM
2423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuin sillon Konginkankaan jälkeen oli jotkut urvelot tulleet päätään aukomaan Transpointin kuskeille taukopaikoilla ja jotkut kai uhkailleetkin ties millä.

Äänestä

Saisipa muutettua ihmisten hulluutta energiaksi niin olisi ikuisesti energiakriisit pois murheista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dkoYY kirjoitti:

Henkilö alkoi ärhentelemään minulle, kun olin vr:n työvaatteissa kaupassa evästä hakemassa. Hän kohdisti vr-vihansa minuun, olin kuulemma laiska kun en ollut juuri sillä hetkellä työn parissa, ja junat sen takia myöhässä.

Ärhäisin takaisin ja sanoin jotain suorasukaista. Siitäpä henkilö oli minua heti haastamassa oikeuteen. Hän sanoi että ilmoittaa esimiehelleni, ja uhkasi potkuilla. Sanoin että minkäs nimen aiot kertoa, johon tämä meni hämilleen. Eihän rinnassani nimilappua kulje, eikä minua tuolla hetkellä voinut yhdistää mihinkään junaankaan.

Sitten hän alkoi tivaamaan henkkareitani, johon sanoin ettei oikeutesi riitä sellaiseen. Sanoin että kerro vr-asiakaspalveluun, että sinulle v**tuili sellainen keski-ikäinen vr-setä, jolla on suorat housut ja kauluspaita yllään, ei meitä tässä firmassa ole kuin joitain tuhansia, heh. Voitte siellä pelata sellaista arvaa-kuka-peliä. Siitäkös tämä riehaantui ja alkoi tönimään ja repimään vaatteitani. Onneksi vartija tuli poistamaan tämän urpån kaupasta.

Eli turha viedä ketään oikeuteen, jos ei tiedä ketä vie. Sainpahan hyvät naurut. Ja voin vittuilla urpåille anonyymeissa tilanteissa jatkossakin. Tunnistettavassa tilanteessa joutuu sitten pitämään mölyt mahassa. MMM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu