Sattuuko joku muistamaan montako kertaa Linda Lampenius on ollut kihloissa?
Montako kertaa Linda on ollut kihloissa?
8
560
Vastaukset
- Seiskani lukenut
Kolme kertaa. Ensimmäisen kerran vuosina 1995-1997 toimitusjohtaja Kalle Kiviniemen kanssa. Toisen kerran yrittäjä Johan Petersenin kanssa vuonna 2005. Ja kolmannen kerran jääkiekkoilija Daniel Jacobin kanssa vuonna 2006.
Tavallaan tosin neljästi, sillä nykyisen aviomiehensä kanssa oli tietysti myös kihloissa ennen häitä vuonna 2008.- huhhuuuh
ai vain 4 kertaa kihloissa? entä ne miehet joita ei kihlannut :)
- Jacibs
Sattuuko joku muistamaan montako kertaa Linda Lampenius on ollut kihloissa?
Kuka on Linda Lampenius???- Sibiksessa kouluttautunut
Linda Lampenius on klassinen viulisti (Sibelius-Aktemia). Ennen soolouraansa ehti soittaa muun muassa Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, tosin aloitti kansainväliset klassisen musiikin konserttikiertueet jo 8-vuotiaana ja esiintyi Suomen Radion sinfoniaorkesterin solistina ollessaan vasta 11-vuotias.
Soolourallaan Linda on paitsi esiintynyt useiden suomalaisten kaupunginorkestereiden niin myös Tukholman Sinfoniettan, Tukholman sinfoniaorkesterin, La Scala Orchestran ja BBC National Orchestra of Walesin solistina. Hän on soittanut pohjoismaalaisille valtionpäämiehille, Monacon ruhtinashoville, Kazakhstanin presidentille ja useasti Ruotsin kuningasperheen jäsenille sekä muun muassa Nobel-voittajille ja UNESCON ja UNIFECIN gaaloissa. Linda on on tehnyt Suomen listoille viikoiksi nousseen popalbumin ja maailmanlaajuisesti alan kansainvälisiltä julkaisuilta ja -kriitikoilta positiivisen vastaanoton saaneen klassisen levyn EMI Classicsin alaisuudessa sekä Ruotsissa listoille nousseen kansansävelmälevyn. Hän on tehnyt pari isoa konserttikiertuetta konserttisaleissa ja -taloissa ympäri Ruotsia sekä yhden kahden kuukauden ja 40 konsertin konserttisalikiertueen Yhdysvalloissa lukemattomia yksittäisiä konsertteja unohtamatta. Linda soittaa Celine Dionin uusimmalla albumilla sekä solistina maailmankuulun irlantilaiskuoro Anúnan useaksi viikoksi Pohjois-Amerikan myydyimmäksi maailmanmusiikkilevyksi nousseella albumilla. Linda on esiintynyt solistina yhdysvaltalaisen PBS:n (vrt. YLE) yli 220 tv-aseman kautta lähetetyssä musiikkiohjelmassa ja tähdittänyt Rhapsody in Rock -show'ta Lontoon legendaarisessa Royal Albert Hallissa. Hän on konsertoinut muun muassa Timo Koskisen, Folke Gräsbeckin ja Laura Mikkolan kanssa eri puolilla maailmaa kuten Pariisissa ja Washingtonissa. Linda on myös istunut Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnassa. Hän on myös ainoa suomalainen, josta on tehty kansikuva-artikkelit maailman arvostetuimpiin uutislehtiin lukeutuvan The Sunday Timesin kulttuuriliitteeseen ja suosittuun brittiläiseen klassisen musiikin Classic FM Magazine -erikoisjulkaisuun. Linda on ollut haastateltavana ja esiintynyt myös lukuisissa kansainvälisissä tv-ohjelmissa BBC:n ja ABC:n aamuohjelmista CNN:ään. Lindan uran hienoja hetkiä on myös ollut esiintyminen maailmankuulun maestro Andrew Lloyd Webberin sinfonian solistina Englannissa, mikä aikoinaan nostatti Lindan kansainväliseksi viulusensaatioksi ja toi tajoukset maailman suurimmilta levy-yhtiöiltä.
Vuonna 2008 Lindan keikkakalentetiin mahtuu muun muassa useita esiintymisiä kolmella isolla kiertuella: yksi supersuositun Rhapsody in Rock -juhlakiertueen puitteissa (Pohjoismaiden suurin sanomalehti Aftonbladet arvioi Lindan koko kiertueen parhaaksi artistiksi, joka "herättää kunnioitusta, kuten yleensä"), toinen maailmankuulun tenori Paul Pottsin kanssa Prahan filharmonikkojen solistina ja kolmas on Ruotsin virallinen joulushowkiertue, jonka puitteissa esiinnytään 30 konsertissa upeissa konserttisaleissa ja jopa jäähalleissa. Yksittäisiin esiintymisiin kuuluvat muun muassa konsertit Tukholman konserttitalossa ja Västerås Sinfoniettan solistina; ohjelmistossa Beethovenin Kolmoiskonsertto Jablonski-veljesten ja Gemma Rosefieldin kanssa.
Eniten Linda on Suomessa puhuttanut kuitenkin harrastuksillaan (mallintyö, näytteleminen) ja psyykkisistä ongelmista johtuvilla asioilla (syömishäiriöt ja epäterveet parisuhteet).
- niitä
tällaisena fast-food -aikakautena laskee?
- lukuisien jälkeenkin vielä
Sanotaanko, et hyvin sisäänajettu, totta tosiaan.
Surkutella täytyy, pian varmaan saadaan lukea
parisuhde oppeja, ..ei jaksa..
- abaut
taitaapa ainakin 7 kertaa olla
- Linda brava??
Tai haara oli menoss japaniin ku lentokentällä selvis .et SONYN 13" onki TV .ei menny. on yks suomen typerimmistä naikkosista tukevaisen kaa.ja tietty sussut ja tussut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908