Googin sota

Ensi vuosikymmen loppuun mennessä USA ei ole enää mikään maailmanmahti, jolla olisi paljoakaan sanomista maailman asioihin, kun EU, Venäjä ja Kiina vievät ja muut vikisevät. Tällöin ei NATO:llakaan tule olemaan juuri mitään merkitystä.
EU muodostaa sen sijaan oman armeijansa.

Olennaista koko kuviossa on se, että kun USA:n talous ja sitä myötä sotilasmahti romahtaa, Venäjällä on ns. "Once in a Century" -tilaisuus ottaa takaisin se asema, mitä Neuvostoliitolla oli. Geopoliittisen pelin osalta Norjan ja Jäämeren öljy ja kaasu ovat tässä oleellinen tekijä. Siksi Venäjän tähtäin on Norjan rannikolla, ei Suomessa. Toki Venäjä ottaa Baltian ja Itä-Euroopan maat omaan valvontaansa, sehän on selvä, Keski-Aasiasta puhumattakaan.

Tämä on edellytys sille, että Hesekielin 38. luvun tilanne Googin sodasta voi toteutua. Venäjän pitää ensin varmistaa läntinen sivusta, sekä asemansa Kaukasuksella ja Keski-Aasiassa. Sitten vasta alkaa päätavoitteeseen pyrkiminen: Lähi-Idän öljyn, ja sitä kautta maailman vallan haltuun ottaminen. Tämä tulee epäonnistumaan, kuten Raamattua lukiessamme ymmärrämme.

Venäjä on sisältä heikko. Sille tulee pitkässä juoksussa käymään kuin Saksalle II Maailmansodassa. Sen heikkoudet ovat suhteellisen pieni väestö, sosiaalisen pääoman puute ja suuret etäisyydet. Kun sen laumat kuolevat Harmageddonilla, se taantuu ja joutuu vetäytymään nykyisen Euroopan puoleisen Venäjän ja Ukrainan alueelle.

Silloin jää maailman pelilaudalle enää kaksi kovaa tekijää: EU:n johtama länsileiri ja Kiinan johtama aasialainen liitto. Näiden kahden jätin yhteenotto sitten on se rytinä, jonka keskelle Herramme tulee palatessaan, ja puhaltaa pelin poikki.

Pian kuitenkin kaikki näkee.. mikä se oli..

PS. Vale Isarael on saatanan pesä.
1212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

USA vai tämä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu