täällä kun päätrolli aina trollaa, että "kas kun ei ole yhtä vaarallista kuin vesi se kannabis", niin vesi on perkule vaarallisempaa kuin kannabis. se tappaa joka vuosi ihmisiä, monella tavalla. tässä viimeisin...
Mies kuoli juotuaan 17 tuopillista vettä
8.7.2008 11:44
Englantilainen Andrew Thornton koetti lievittää ienkipuja kylmällä vedellä.
Englantilainen varastomies Andrew Thornton, 44, kumosi 17 yli puolen litran tuopillista kylmää vettä, koska yritti lievittää kipua, jonka tunsi ikenissään.
Kun mies oli juonut kymmenisen litraa, hän kaatui tajuttomana maahan, kertoi The Daily Mail -lehti. Thornton kiidätettiin sairaalaan, jossa lääkärit luulivat tokkuraisen miehen olevan juovuksissa. Hänen oireensa johtuivat kuitenkin aivojen turpoamisesta, jonka suuri määrä nestettä oli aiheuttanut.
Lääkärit koettivat lieventää Thorntonin tilaa panemalla suolaa hänen elimistöönsä, mutta mies kuoli seuraavana päivänä sydänkohtaukseen.
Urheilullinen Thornton oli päättänyt, ettei käytä särkevien ientensä vuoksi kipulääkkeitä, koska piti niitä epäterveellisinä. Tapaus sattui viime joulukuussa.
Lääkärien suositusten mukaan 2,5 litraa vettä päivässä on sopiva määrä aikuiselle.
vesi tappaa, kannabis ei
11
1001
Vastaukset
- aussimiehen
http://www.theaustralian.news.com.au/story/0,25197,23595730-12335,00.html
- Pirinisti
Eiköhän ole vähän eri asia, jos valtavaa määrää hasista muulittanut mies kuolee, kuin että kannabista vaikka vapottava tai murskattuina lehtinä poltteleva kuolisi? Hasis tunnetaan voimakkaasti päihdyttävistä vaikutuksistaan; tämä johtuu siitä että hartsissa on paljon enemmän THC:tä kuin lehdissä.
Marihuanan - eli siis kuivatun lehden - yliannostukseen tarvittava määrä on muistaakseni keskimäärin kymmenestä kilosta 15 kiloon. Sellaista määrää on jotakuinkin mahdotonta nauttia. Tietysti moinen määrä voi tappaa, jos se vaikka tipahtaa korkealta jonkun päähän, mutta siinä tapauksessa ei voida puhua kannabiksen aiheuttamasta kuolemasta.
Eli joo, mikäli lähdetään jeesustelemaan niin veteen kuolee helpommin kuin kannabikseen. Olen lukenut muutamia muitakin tapauksia, esim. jossain Briteissa mies kuoli liian vedenjuonnin seurauksena kun tämän kehon natriumtasapaino meni perseelleen. - trolliloukku
niin tästähän on ollut jo paljon juttua, mutta kun trollin muisti on kultakalan muistin luokkaa, niin täytyy kaikki aina kierrättää sataan kertaan, jotta trollimme tykkää.
keskustelua aiheesta aiemmin:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=598&posting=22000000034753573 - 60 kortsua
elimistöönsä, niin kuolee jo muutenkin aivan sama mitä ne sisältää.
- asioita vääristellyt
Vesi pelastaa elämän, kannabis tuhoaa.
Kannabis on LAITON aine, vesi ei.
Älkää ihmeessä pojat aina viitsikö
puolustella kannabiksen käyttöä aina,
ja aina vaan. Kannabiksen käyttö aiheutti
läheiselleni masennuksen, hänen kaverilleen
psykoosin. Joo joo, tiedän, ettei joillekin
tule oireet niin vahvasti (tai he eivät
itse tiedosta, että on oireita) mutta kielteiset
vaikutukset ovat päivänselviä niille, jotka
vähäänkään lukee netistä tietoa juuri esim.
kannabiksesta. Joten, teillä ei ole mitään
puolusteltavaa. Turha heittää mitään uusinta
tutkimusta siitä jne. Jos vierestä on nähnyt,
miten sen käyttö on pilannut läheisen psyykeen,
on se täysin turhaa.- Asioita oikeistellut
Olen joutunut seuraamaan vierestä, kun vettä säännöllisesti nauttiva on vähitellen vaipunut psykoosiin. Joo joo, tiedän, ettei joillekin
tule oireet niin vahvasti (tai he eivät itse tiedosta, että on oireita) mutta kielteiset vaikutukset ovat päivänselviä. Joten, teillä ei ole mitään puolusteltavaa. Turha heittää mitään uusinta tutkimusta siitä jne. Jos vierestä on nähnyt, miten sen käyttö on pilannut läheisen psyykeen, on se täysin turhaa.
- THC Shark
Käsittääkseni kannabiksen vertaamisen happeen ja veteen keksi 25.5.2007 nimimerkki panteisti.
”Valehtelusta, kirj. panteisti
En tiedä puhutko vastoin parempaa tietoa vai ihan oikeastiko luulet noin, mutta kannabis ei ole toksista millään tavalla. Mistä tahansa aineesta saa myrkytyksen kun sitä saa liikaa elimistöönsä, esim. vesi ja happi, mutta kannabis ei ole kahta äsken mainittua myrkyllisempi.” http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=598&posting=22000000026527856
Sanonta on kai vain jäänyt elämään omaa elämäänsä sen jälkeen.
Panteisti alias Miffyhän oli Päihdelinkin sheriffinä melko kauankin. Sitten kohtalon julma koura erotti hänet shefun virasta. Hän moderoi hyvin narkkarimaisella tyylillä ja suosi huumeidenkäyttöön kannustavia ja haittoja vähätteleviä viestejä antaen itsekin hyvin narkkarimaisia huumeidenkäyttöohjeita. Ihmeellistä, että narkkimoderaattori pystyttiin potkimaan pois, olin aina luullut, että narkkarius on olennaisen tärkeä ominaisuus sheriffille.
Järkyttävää ja pelottavaakin, että narkkisheriffikin voi saada potkut, vai mitä Fleming?- jeans'
Oli että hänellä oli liian suuri sydän.
Mikäli tunsit hänet ainoastaan netistä suosittelen ettet edes puhuisi hänestä. - 890+543u8o
Ja karavaani kulkee ja KOIRA räksyttää.
PS: Aivonsa pilanneella alkoholistilla lienee vaikeuksia ymmärtää analogia?
Muahahahah! - narkiksi?
jeans' kirjoitti:
Oli että hänellä oli liian suuri sydän.
Mikäli tunsit hänet ainoastaan netistä suosittelen ettet edes puhuisi hänestä."Miffyn ongelma oli että hänellä oli liian suuri sydän."
Mutta Lasse Virénilläkin oli tutkitusti erittäin suuri sydän, joka mahdollisti hänen olympiavoittonsa. Eikä Lasse ollut mikään narkki.
Taidat kirjoittaa palturia? - kannustusta
890+543u8o kirjoitti:
Ja karavaani kulkee ja KOIRA räksyttää.
PS: Aivonsa pilanneella alkoholistilla lienee vaikeuksia ymmärtää analogia?
Muahahahah!"Yhyy?"
Anna mennä kunnolla vaan! Narkin, ja varsinkin sinunkaltaisesi numeronarkin nyyhkytys on upeaa luettavaa!
Jatka toki!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085