Heippa vaan:)

BadMyntton

Löytyi sitten tällainen hauska palsta jonne voi tulla hämmentämään ja kieputtamaan:) Olen koirailija ja vierelläni pomppii ihana ruskea dobermannipoika. Tuossa hieman aikaisemmin olikin avaus koskien dobermanneja ja kyllä ottaakin päähän kaikkien niiden vastuullisten koiranomistajien puolesta, jotka taas joutuvat kyräilyn ja tuijotuksen kohteeksi lenkkipoluilla! Meitä on jokaiseen junaan, niin koiria kuin omistajiakin, mutta kyllä sen omistajan pitää sitä junaa kuljettaa.

Lähes joka kerta koirani lenkillä ollessani vastaani tulee koirakoita, joissa jostain syystä koira menettää kävelykykynsä noin 50 metriä ennen kohtaamista ja joutuu omistajansa syliin, joka luo samalla minuun syyttäviä katseita. Suoranaisesti ihmeellistä on se, että nämä koirat saavat kävelykykynsä takaisin noin 50 metriä kohtaamisen jälkeen. Samoin usein tulee vastaan perheitä, jotka meidät nähdessään lähtevät jostain ihmeen syystä kävelemään ojan pohjalla tai penkkojen päällä. Hirmuinen hösellys alkaa ja lapset nostetaan suunnilleen harteille ja eikun ojaan...HALOOOOOO ihmiset!!! Tosiassa ainakaan minun ruskeaa puikulaani ei kiinnosta pätkääkään vastaantulijat tai muut matkalaiset, jos en sille siihen mahdollisuutta suo.

Sitten tulee tämä toinen porukka, jolla ei ole mitään rajaa... anna nyt koiran tulla... ei se haittaa jos se hyppii...innoissaan on vaan...
ja jos et anna, niin olet kusipää ja koira on egon jatke:D


Siis tässä nyt vaan aamutuskassa kirjoittelen ja pointtina on se, että jokaisen pitäsi hankkia kotiinsa peili tai ainakin taskupeili veskaan, johon voi sitten tuijotella ja kysellä että mites tässä nyt näin kävi?!? Olinko se minä vai oliko se koira vai kuka HÄ? Hyvvee päivän jatkoa ja palaillaan:)

8

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuitenkin sekä isojen ja pienten koirien kunnioitus toisiaan kohtaan olisi paras?
      itsellä on ollut suuria ja nyt pienempiä.

      en ikävä kyllä aikaisemmin osannut niin pelätä
      isoja koiria (tai olla varovainen). siitäpä syystä menetin oman pikkukoirani. ja se ei varmasti räkyttänyt eikä uhitellut vaan oli tosi rauhallinen koira. leikki useinkin isojen koirien kanssa.

      nyt yksi Chihuistani on aika äreä ja saattaa räkyttää isommille. siksi joskus otan sen syliin kun tulee vastaan isompia koiria joita en tunne.
      sen teen koiraa rauhoittaakseni ja sen ohjeen sain ihan ongelmakouluttajalta. koirani saa tervehtiä isoja koiria jotka tiedän ja tunnen.
      en myöskään halua vaarantaa pikkukoirani henkeä.

      isojenkin koirien omistajissa kun on niitä jotka ei tunne koiriaan ja vakuuttavat "ihan kilteiksi" vaikka totuus on ihan toista.

      yleensä näkee jo kaukaa miten koira reagoi vastaantulevaan koiraan ja kuinka omistaja reagoi koiraansa.

      sekä pikku- että isojen koirien omistajissa on niitä hyviä ja huonoja omistajia.

      • BadMyntton

        anteeksi nyt vain, mutta minä en oikein ymmärrä että jos koirasi ärisee ja uhitteleee ohitustilanteessa niin sinä "palkkaat" sen ottamalla syliin ja rauhoittelemalla. Eikö olisi syytä harjoitella niitä tilanteita ja palkata oikeasta toiminnasta. Minusta, vaikka en mikään ongelmakoirankouluttaja olekaan, tuo on vain silmien sulkemista itse ongelmalta.


      • Menee vähän ot:ksi,mutta minustakin aika outo neuvo ongelmakoirakouluttajalta ottaa koira syliin.


      • molossi kirjoitti:

        Menee vähän ot:ksi,mutta minustakin aika outo neuvo ongelmakoirakouluttajalta ottaa koira syliin.

        siinähän vahvistetaan ei-toivottua käytöstä.


      • Haukullinen kirjoitti:

        siinähän vahvistetaan ei-toivottua käytöstä.

        käsittää niinkin. mutta jos koira on hermostunut
        ja peloissaan niin otan sen siis syliin ja rauhoittelen sitä. sittenkun se on hiljaa niin kehun sitä. eli siis palkitsen sen hyvän käytöksen.
        voittehan te antaa hyviä neuvoja mitä teen sen sijaan?


      • BadMyntton kirjoitti:

        anteeksi nyt vain, mutta minä en oikein ymmärrä että jos koirasi ärisee ja uhitteleee ohitustilanteessa niin sinä "palkkaat" sen ottamalla syliin ja rauhoittelemalla. Eikö olisi syytä harjoitella niitä tilanteita ja palkata oikeasta toiminnasta. Minusta, vaikka en mikään ongelmakoirankouluttaja olekaan, tuo on vain silmien sulkemista itse ongelmalta.

        tilanteessa ota enään syliin vaan ennakoin jo kuinka koira tulee suhtautumaan vastaantulijaan ja otan siis syliin jo ennen kun kerkiää alkaa rähisemään. taikka sitten otan koiran ihan viereen ja rauhotan sitä. riippuu tilanteesta.
        (siis miltä se vastaantuleva koira vaikuttaa, kuinka läheltä ohitus pitää tehdä ne.)


      • molossi kirjoitti:

        Menee vähän ot:ksi,mutta minustakin aika outo neuvo ongelmakoirakouluttajalta ottaa koira syliin.

        riippuu koirasta. joskus on aloitettava ehkä kummin keinoin mutta pääasia että joku toimii.


    • Mua taas ärsyttävät ne vastaantulijat jotka päästävät flexissä koiransa ryntäämään miten vain ne haluavat. Kerran esimerkiksi mulla oli tämä nuori uros remmen päässä, heppu joka olettaa olevansa tosi komee ja mahtava ja se on mun hanskassani koska tietää että isottelu on kiellettyä niin eikö siihen ilmesty pikkuinen kleini suoraan naamaan kiinni, mä "hiukan" kehuin sitä miestä joka flexin toisessa päässä oli.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe