Enpä sitten taaskaan päässyt mihinkään

ei taaskaan mihinkään, kyllä tää on mukavaa aina sitä kirjettä odotella, koskahan tulee tänä vuonna?
192565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Itse hain ensimmäistä kertaa ja suoraan sanottuna pidin tätä aika läpihuutojuttuna. Siksi en ennakkomateriaaleja kovin häävisti lukenut. Luotin siihen, että osaan säveltää oikeat vastaukset.

Niinhän minä osasinkin, mutta kirjoitelmana oli tiivistelmä ja enhän minä millään kaikkea muistanut kun tekstin olin kerran läpi silmäillyt. Muuten koe olikin läpihuutojuttu. Aikaisempi opiskelumenestys heikko vielä tähän lisättynä niin eihän sitä opiskelupaikkaa tullut.

Varasijoista en ole jaksanut kysyä. Eiköhän se ajan kanssa selviä jos sisään pääsee. Itselläni on kyllä vielä mahdollisuus täydennyshakuun, mutta se menee paikkakunnalle johon en välttämättä haluaisi muuttaa.

Itselläni ei oikeastaan mikään kiire ole opiskelemaan, mutta vituttaa niin vitusti kun ei pääse porukoilta vieläkään muuttamaan pois.

Äänestä

meinaan itse juuri valmistuneena sain aikoinaan hyväksymiskirjeen vasta lähempänä tuota "18.7", eli ai kannata huolestu vielä jos ei tule. postitkin yleensä voi jumittaa, varsinkin kesäisin vaikka ei uskoisi

Äänestä
  • mutta kyllä tiedän sen jo että ei kuulu onneeni että kirje tulisi lähempänä 18.7 joten olen hyväksynyt hylätyksi tulemisen jälleen kerran

    Äänestä

Itse pääsin opiskelemaan vasta kolmannella yrittämällä. Kaksi välivuotta oli, enkä kumpaakaan olisi halunnut. Osa kavereistani on joutunut odottamaan vielä pidempään.

Älkää kadottako motivaatiotanne, vaan entistä suuremmalla sisulla ensi vuonna!

Äänestä
  • Sain ensihoidon kokeesta 15/65 enkä voi ymmärtää. Laskut yms. meni hyvin. Ryhmätehtävässä olin aktiivinen ja psykologilla luonteva. Kuntotesti tosin meni pyllylleen. Luulen ettei tainnut persoonallisuustesteissä (joita oli paljon) mun persoona miellyttää.

    Äänestä

  • ollenkaan kirjoitti:

    Sain ensihoidon kokeesta 15/65 enkä voi ymmärtää. Laskut yms. meni hyvin. Ryhmätehtävässä olin aktiivinen ja psykologilla luonteva. Kuntotesti tosin meni pyllylleen. Luulen ettei tainnut persoonallisuustesteissä (joita oli paljon) mun persoona miellyttää.

    Tulos ei välttämättä tarkoita sitä, ettet sopisi alalle. Voi olla, että sinulla oli vain huono tuuri tai jotain. Kannattaa kokeilla vielä ainakin toisen kerran uudelleen.

    Ymmärrän kyllä, että paskaltahan tuo tuntuu. Itse luulin ennen, että ammattikorkeaan hakeminen olisi jotenkin helppoa, mutta ei se ole.

    Äänestä

  • euraasia kirjoitti:

    Tulos ei välttämättä tarkoita sitä, ettet sopisi alalle. Voi olla, että sinulla oli vain huono tuuri tai jotain. Kannattaa kokeilla vielä ainakin toisen kerran uudelleen.

    Ymmärrän kyllä, että paskaltahan tuo tuntuu. Itse luulin ennen, että ammattikorkeaan hakeminen olisi jotenkin helppoa, mutta ei se ole.

    Ilmoitetaanko kouluista jokatapauksessa pääsi tai ei? vai pitääkö kenties itse vain päätellä, että en päässyt jos kirjettä ei näy..?

    Äänestä

  • Ymmärrän ettei saa antaa periksi ja täytyy jaksaa vaan hakea uudelleen ja uudelleen.. mutta miten monta kertaa voi jaksaa yrittää ja yrittää, samalla innostuksella kun ensimmäisissä pääsykokeissa eikä vajota siihen polkuun että ottaa epäonnistumisen vastaan jo ennen kun kokeetkaan ovat ohitse?
    Itse olen jo hakenut kolme kertaa..joka kerta ollut hyvin lähellä..ja nyt olin todella varma sisäänpääsystä..mutta eipä kirjettä kolahtanut taaskaan omaan luukkuuni..
    Kuka voi kertoa mistä voin löytää sen motivaation hakea uudelleen....taas...?eikö ne opettajatkin kyllästy kuulemaan samoja "hyviä ideoita" ja odota jonkun lopettavan jo hakemisen kun ei onnista..

    Äänestä

  • sanni87 kirjoitti:

    Ilmoitetaanko kouluista jokatapauksessa pääsi tai ei? vai pitääkö kenties itse vain päätellä, että en päässyt jos kirjettä ei näy..?

    Se vaihtelee. Osa ilmoittaa heti kaikille, osa ilmoittaa hylätyille myöhemmin ja osa ei ilmoita mitään. Jos mietityttää niin kannattaa soittaa oppilaitoksen opiskelijavalintatoimistoon.

    Äänestä

  • fada kirjoitti:

    Ymmärrän ettei saa antaa periksi ja täytyy jaksaa vaan hakea uudelleen ja uudelleen.. mutta miten monta kertaa voi jaksaa yrittää ja yrittää, samalla innostuksella kun ensimmäisissä pääsykokeissa eikä vajota siihen polkuun että ottaa epäonnistumisen vastaan jo ennen kun kokeetkaan ovat ohitse?
    Itse olen jo hakenut kolme kertaa..joka kerta ollut hyvin lähellä..ja nyt olin todella varma sisäänpääsystä..mutta eipä kirjettä kolahtanut taaskaan omaan luukkuuni..
    Kuka voi kertoa mistä voin löytää sen motivaation hakea uudelleen....taas...?eikö ne opettajatkin kyllästy kuulemaan samoja "hyviä ideoita" ja odota jonkun lopettavan jo hakemisen kun ei onnista..

    Se on niin henkilökohtaista montako epäonnistumista kestää. Mieti mikä siinä sinun alassasi sinua viehättää ja kuinka hienoa olisi sitä opiskella ja valmistua siitä ammattiin. Jos olet nykyiseen elämäntilanteeseesi tyytymätön, niin mieti miten se muuttuu opiskelujen myötä. Jokaisen hakukerran jälkeen olet entistä valmiimpi uuteen koitokseen.

    Sitten kannattaa miettiä myös muita reittejä. Voiko avoimen väylän kautta päästä erillisvalinnassa opiskelemaan? Voiko hakea paikkakunnalle, johon on helpompi päästä?

    Mitä alaa olet pyrkinyt opiskelemaan?

    Äänestä

  • euraasia kirjoitti:

    Se vaihtelee. Osa ilmoittaa heti kaikille, osa ilmoittaa hylätyille myöhemmin ja osa ei ilmoita mitään. Jos mietityttää niin kannattaa soittaa oppilaitoksen opiskelijavalintatoimistoon.

    Kyllä silloin elokuun alussa tulee kirje kaikille (vai eikö muka?), kun lopullinen tilanne on selvillä (varasijat jo käytetty). Se on vaan sellainen "kiitti hakemisesta, mutta haista paska" -kirje.

    Äänestä

Oliko kai tämä jo kolmas tai neljäs kerta kun hain. Vieläpä 1. sijaiset hakijat/paikat suhteessa varmaan helpoimpia koulutusohjelmia OAMK:ssa. Enkä siltikään ole päässyt. Tsäänssit olisi vielä huonommat, mikäli ko. ohjelmaan ei kutsuttaisi kaikkia hakijoita pääsykokeisiin...

...koska lukio tuli nukuttua, osittain tietoisesti, ja lähtöpisteet koulumenestyksestä ovat onnettomat. Joku alle 20 pistettä. Osittain tästä syystä olen jotenkin saanut itselleni selitettyä, ettei se varsinaisesti johdu valintakokeessa epäonnistumisesta vaan lähtöpisteistä jolle ei "enää" voi mitään. Onhan se useammankin kerran tullut mieleen, että kannattiko nukkua.

Toiselle paikkakunnalle, eli toissijaiseen varavara-vaihtoehtoon, olisin päässyt jo kaksikin kertaa, mutta en halua sinne.

Hassua, että amikseenkaan pääseminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Lukiopohjalta hakijoita on niin paljon ja paikkoja vain muutama, että siinäkin se koulumenestys nousee esteeksi (joka ei tietyillä aloilla kyllä kerro ammattiin sopivuudesta mitään!). Viime vuonna vähän mielenjohteesta hain enkä siis päässyt.

Nyt olisi sitten sunnitelma B:n aika: yliopistoon. Huvittavaa, kun ei AMK:nkaan pääse! Mutta kikkahan onkin siinä, jos yrittää alalle, jonne valitaan tietty määrä suoraan valintakokeella jolloin koulumenestyksellä ei ole mitään merkitystä. Mutta sehän ei sitten olekaan mikään läpihuutojuttu. Itse asiassa alunperin idea tuli jo viime vuonna mieleen, mutta silloin oli jo myöhäistä ja tänä keväänä oli "aikomus", mutta laiskuushan se sitten yllättäen iski.

Ikää on jo 23 vuotta (tiedän, se ei ole vielä mitään), mutta vähänhän alkaa tulla kohta hätä kun kaverit alkaa jo vuoden kahden päästä valmistumaan.

Äänestä
  • hain kylläkin ekaa kertaa opiskeleen lukion jälkeen kun oon ollu töissä. TAMKiin pyrin rakennustekniikkaa opiskeleen ja pääsin. olin aika yllättyny kun lähtöpisteitä ei tullu niin hirveesti kun lukiossa tuli kirjotettua lyhyt matikka ja fysiikkaa oli vaan 3 kurssia... pääsykokeesta tulikin sitten niin reippaasti pisteitä että sijoitukseni valintajonossa oli puolen välin paikkeilla. ei olis tullu mieleenkään hakea mutta maaliskuussa sattunut lievä työtapaturma otti niin paljon päähän että päätin hakee opiskeleen... onneks hain :)

    Äänestä

En tietenkään tarkoita seuraavalla sanomallani, että kaikki olisivat samanlaisia tai tekisivät aina jotain väärin, mutta kannattaisiko miettiä huolellisesti oman koulumenestyksen ja sisäänpääsymahdollisuuksien mukaan, että mihin paikkakunnalle hakee? Kaikillahan ei ole varaa valita (joitakin aloja on vain muutamassa paikassa), joten heitä ymmärrän, mutta henkilöt, jotka hakevat paikkakunnan mukaan eivät voi kauheasti valittaa.

Huomasin esimerkiksi tekstin jossa joku sanoi, että olen päässyt kahdesti jo sisään paikkakunnalle, jonne ei halua. Jos kerran haetaan alalle, joka on varmaankin se oma juttu niin mulle olis ainakin aivan sama missä ekan vuoden viettää... Jos menestyy koulussa, voi hyvinkin saada siirron... Huh huh mitä valittajia osa porukasta on! Enkä siis edelleenkään tarkoita kaikkia!

Äänestä
  • Olisihan se toki mahdollista että voisi päästä jonnekin muulle paikkakunnalle,en ole asiaa koskaan sen pidemmin harkinnut sillä ahdistaa.. Pääkaupungissa vaan on kaikki..en nää itseäni asumassa missään muualla ja olevan silti onnellinen. Pinnallista tiedän, mutta kun kerran on joskus jossain muualla kun suomessa asunut, ei enää pystykään palaamaan sinne mistä oli lähtenyt. Siksipä hain kaikkiin mahdollisiin kouluihin pääkaupunkiseudulla jossa tahtomaani alaa opetetaan. Ja koulutukseni tahdon suomessa sillä skandinaavinen koulutus on arvostettua maailmalla,tai ainakin euroopassa.
    Ja kuten sanoin ei se monesta pisteestä ole koskaan ollut kiinni, vielä siis joka päivä elättelen toivoa varasijakirjeestä, jossa olisi yhden numeron kokoinen jonotuspaikka...

    Hylkäys tulee vaan jotenkin kovin henkilökohtaiseksi silloin kun on ollut pääsykokeissa, joissa omalla persoonallisuudellaan annetaan pisteet, ei siis kirjoihin lukemista, vaan sinä itse. Senpä takia on jotenkin vaikeaa hakea uudelleen ja uudelleen kun ei tiedä minkä itselleen voi..

    Äänestä

  • Oman käsitykseni mukaan koulun vaihto vaikkakin jo vuoden opiskelun jälkeen on mahdollista, mutta todella epätodennäköistä että onnistuu. Mielestäni sen varaan jättäminen, että meneekin paikkakunnalle jonne ei halua ja sitten pääsisi vaihtamaan vuoden jälkeen, on vielä typerämpää.

    Äänestä

  • wokkipannu kirjoitti:

    Oman käsitykseni mukaan koulun vaihto vaikkakin jo vuoden opiskelun jälkeen on mahdollista, mutta todella epätodennäköistä että onnistuu. Mielestäni sen varaan jättäminen, että meneekin paikkakunnalle jonne ei halua ja sitten pääsisi vaihtamaan vuoden jälkeen, on vielä typerämpää.

    Mielikuvasi on väärä. Siirtoja tapahtuu suhteellisen paljon. Mutta jos joku on tämän halunnut ottaa syyksi, niin eihän siinä, vapaasti vaan. Se on se motivaatio, jolla koulutetaan itsensä ;)

    Äänestä

  • siii kirjoitti:

    Mielikuvasi on väärä. Siirtoja tapahtuu suhteellisen paljon. Mutta jos joku on tämän halunnut ottaa syyksi, niin eihän siinä, vapaasti vaan. Se on se motivaatio, jolla koulutetaan itsensä ;)

    Siirtoja tapahtuu paljon... mutta kuinka moni halukkaista ei sitä pääse toteuttamaan?

    En tosiaan tiedä asiasta, on vaan sellainen mielikuva tullut.

    Äänestä

  • wokkipannu kirjoitti:

    Siirtoja tapahtuu paljon... mutta kuinka moni halukkaista ei sitä pääse toteuttamaan?

    En tosiaan tiedä asiasta, on vaan sellainen mielikuva tullut.

    pari kaveria on koulua vaihtanut ja tarvii olla aika pätevä syy. ei riitä että "voisimpa vaihtaa kun ois kiva". esim. kihlattu toisella paikkakunnalla, työ tjsp.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


upeeta taas kerran kirjoitti:

ei taaskaan mihinkään, kyllä tää on mukavaa aina sitä kirjettä odotella, koskahan tulee tänä vuonna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu