Mikähän joitain ihmisiä vaivaa. Ajoin Helsingissä ruuhka-aikaan, ja jonon häntä jämähti keskelle liikennevaloristeystä. Peruutin taaksepäin, mutta takana tullut auto oli ajanut myös hieman pitkäksi, joten jäin puolittain risteyksen tukkeeksi. Vihreää paloi, mutta jono oli pysähtynyt, edempänä olevan punaisten tms tukkeen takia.
Oma vika tietenkin, olisi pitänyt ennakoida. Sitten vaihtui punaiset ja seurasin miten sivulta tulevat autot olivat valmiina nostamaan kytkintä. Tukin siis tahtomattani toisen sivulta tulevista kaistoista, enkä voinut ilmaankaan haihtua autoineni.
Toinen jono pääsi editseni, mutta lähemmältä kaistalta tullut auto ei. Tämä auto ajoi viereeni ja töötötti, ilme tällä miehellä oli kuin itse saatanalla, otsasuoni räjähtämispisteessä ja pää punaisena, vain sarvet puuttui.
Sitten yhtäkkiä tämä auto hyökkäsi kylkeeni, oikein kunnolla. Molempien autoihin tuli isot peltivauriot. Ajattelin että mikä järki tässä nyt oli. Sitten mies tuli autosta ja huutamaan pää punaisena, että katso nyt mitä teit. Sanoin etten tehnyt mitään. Mies sanoi että hänellä oli vihreät ja oikeus ajaa kylkeeni. Ja soitti poliisit.
Pliisien tultua, homma ei ollutkaan niin yksinkertainen, mitä mies luuli. Loppujen lopuksi molemmille tuli maksettavaa. Tahallaan kylkeen ajosta miehelle tuli mm liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kuluja.
Mutta jännä miten jotkut heti ajattelee, että on oikeus ajaa tahallaan kylkeen. Onneksi oli silminnäkijöitä. Minut pelasti se, että mies pysähtyi ensin viereeni ja kiihdytti vasta sen jälkeen kylkeeni. Mies kertoi tyhmyyttään sen poliisille, ja kerskaili kuinka ensin töötötteli. Olisi kannattanut sanoa ettei huomannut.
Mutta silti, järjetöntä. En minä ainakaan kolaroi tahallani, vaikka olisin oikeassa, siitä tulee aina ylimääräistä haittaa ja korjaamoliikkeessä käyntiä, papereita, yms paskaa mikä vie vapaa-aikaa. Mitään ei hyödy vaikka olisi kuinka oikeassa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
mitä sellasella liikkuu oikeen päässä?? ihmisiltä puuttuu tuo kärsivällisyys nykyään...ärsyttää tuo minä minä minä ensin -asenne!!
Jotkut vaan eivät tajua, että vihreät eivät ole lupa ajaa päälle. Siellä risteysalueella voi hyvin olla porukkaa kääntymässä vasemmalle vielä kun riesteäville syttyy vihreä. Tälläisessä tilanteessa joku kaaho alkoi vaimollekin joskus raivoamaan. Mikä lie piripää oli sekin ukko.
onhan se mielenvikaista toimintaa ei voi mitenkään puolustella. Ei tosin voi sitäkään, että jengillä on kiire tukkimaan risteykset. Se on kuitenkin pienempi paha.
Aika jännä, että maailmassa on olemassa noinkin tyhmiä ihmisiä, järjen valo siis totaalisen sammunut. Tieliikennelaki nimenomaan edellyttää, tekemään kaikkensa törmäyksen välttämiseksi, riippumatta siitä kuka on oikeassa tai ajovuorossa eikä toisen kylkeen ajeta missään tilanteessa.
Upeaa kuitenkin että myös törmäilevä laholatva joutui maksamaan, ei mennyt sen suunnitelman ihan kuten piti.
kun perustin ketjun kuskeista, jotka ajavat tahalaan päälle, jos heidenä ei normaalin lainmukaisen ajojärjestyksen perusteella tarvitsisi väistää...
Otsauoni vaan pullistelee ja puristaa rattiaan: minä minä minä minä minä
että oli joku köyhä joka halusi helppoa korvausrahaa tai sitten niin v*ttuuntunut elämäänsä että päätti näyttää muille missä on kaapin paikka..
oikeassa olet, että törmäily ei kannata. siinä menee aikaa hukkaan ja lopulta autoakin pitää sitten korjailla. eli työtä lisää. helpompi olisi joustaa omista oikeuksistaan hieman ja välttää kolari, jos haluaa "rankaista" virheen tekijää niin pitkien valojen väläytys tai tööttäys on halpa keino siihen. mutta yleensä tekijä tunnistaa virheensä ilman tööttäilyjäkin että ajoi vahingossa, ellei kännissä ole..
Mielestäni pääleajalla on tässä tapauksessa täysi syyllisyys etkä sinä ole minkäänlaisessa korvausvastuussa. Olet ajanut risteysalueelle vihreiden valojen palaessa ja joutunut pysähtymään liikenne-esteen vuoksi. Et pysytnyt myöskään liikenne-esteen vuoksi siirtymään pois risteysalueelta. Päällejaja on tässä tapauksessa syylinen onnettomuuteen, vaikkei olisikaan huomannut sinua. Vielä vakavammaksi asian tekee, että hän myönsi huomanneensa sinut ja siitä huolimatta ajoi tahallaan päälle. Jos olet joutunut maksamaan jotain korvauksia omasta vakuutuksestasi, niin palkkaisin viipymättä juristin ja veisin asian oikeuteen, sillä sinä et ole rikkonut tieliikennelakia etkä osoittanut erityistä varomattomuutta liikenteessä.
Se toinen kuskihan joutui peltikolarin korvaamaan, joten uhri todennäköisesti sai jonkun 40€ sakon. Sitäkö pitää lähteä oikeusteitse sitten perimään valtiolta tai toiselta kuskilta. Rauhotus nyt vähän, ja jätä ne amerikkalaiset juristisarjat sinne TV:n puolelle...
...ja toisekseen noin pimeitä kuskeja (yliajaja) voi olla vain Helsingissä. (Provo - mitä sitten).
Alkuperäinen kirjoitti, että molemmille tuli maksettavaa. Tästä saa sellaisen mielikuvan, että päälleajon uhriksi joutunutta pidettiin osasyyllisenä ja hän joutui korvaamaan osan vahingoista. Mikäli hän joutui vain maksamaan pienen sakon, niin ei silloin käräjöinti maksa vaivaa, vaikka saisikin sakon kumottua. Mutta jos poliisi tai vakuutusyhtiö on pitänyt alkuperäistä kirjoittajaa osasyyllisenä, niin tällöin käräjöinti kyllä ehdottomasti kannattaa. Omat oikeudenkäyntikulutkin saa takaisin, kun jutun voittaa.
>>Loppujen lopuksi molemmille tuli maksettavaa.
Eli olisiko tuon kylkeenajajan kannattanut ajaa pysähtymättä suoraan päin, ja sanoa poliisille "näin vihreän valon ja lähdin liikkeelle, en huomannut autoa koska en odottanut sellaista", ei olisi syyllistynyt yhtään mihinkään? On miellä hieno liikennekulttuuri ja lainsäätäjä ja lainvalvoja...
Olisihan se syyllisyys yksiselitteinen muutenkin, mutta voitaisiin tarvita todistajia. Nyt törmääjä todisti itse.
oikeuteen, jos sinulla kerran on ne todistajat ja vaadit hukkaan menneestä ajasta korvauksen.
Jos autossasi on kasko, silloin siihen sisältyy myös oikeusturvavakuutus.
Jos liikenne-esteen takia joudut pysähtymään ei toisella ole päälleajo oikeutta, kyseessähän olisi voinut olla vaikka jalankulkija, joka aiheuttaa liikenne-esteen
tyhjäksi ja sitten vasta saa vihreällä ajaa sinne,jos ette satu tätä tietään!