virallisella listalla. korkkaanpa kolmannenkin.
jee, yhä
kakkosena
301096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
nyt kymmenes tänään tän kunniaks!
otanpa minäkin jäisenlonkeron Koivusten kunniaksi:)
walmiiks awaittui mut jokatapaukses sille.
Hienoa! Odotin, että olisi tippunut, mutta ilmeisesti levyjä myydään muualtakin kuin Anttilasta:)
lähinnä nuoriso...
Ari on ainakin ykkösenä ja Krisse kakkosena. Olikse niin ettei Pricma ja CM olleet mukana tolla virallisella albumilistalla. Kysyn ihan siksikin, kun en ole vieläkään ehtinyt ostaa levyä, vain muutaman biisin olen ladannut. Tarkoitus on kyllä ostaa ihan lähiaikoina;D
Eli CM ja Prisma eivät ole mukana virallisella listalla. Tämä johtuu siitä, että he päivittävät myyntitilastot 2 -viikon välein, eivätkä viikon välein, kuten listaliikkeiltä vaadittaisiin.
Jos haluaa ostoksensa näkyvän varmasti listalla suosittelen Anttilan Topteniä.
virallisella listalla.
Eli korjaan aiempaa. Eli Prisma on mukana virallisessa listassa, mutta CM ketju ei ole. He päivittävät omaa listaansa kahden viikon välein.
http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/CategoryDisplay?storeId=1444&catalogId=1444&shopId=19654&compartmentId=20176&categoryId=23679
toisaalta, kaikki levyn ostajat ovat nuorisoa.
Nyt voinkin ostaa levyn isosta ompusta, eikä tarvii raahautuu kamppiin asti;D
jo! Kyllä sen raskit ostaa. Vuoden paras levy ostos! kaupan päälle coveri mmm
ostamasta. Linkkisi todistaa tämän :)
mutta mä en ole kovin nuori enää, jos ei nyt ole tullut takautuva teini-ikä.
mut eikö se tarkoittanutkin just sitä, että vanhempi väki ostaa levyä eniten. Kai sitä ostaa kaikenikäiset, eiks se ole realistisempi näkemys?
nyt enemmän . Sen tietää siitä että lataukset on lisääntyneet ja fyysisten levyjen osto suhteessa edellisiin on vähentynyt.
vai tiedättekö ketään keski-ikäiseksi tunnustautuvaa, joka olisi ostanut levyn?
olen keski-ikää, tosin riippuu miten sen määritellään. Enkä ole koskaan ikääni nuoremmaksi valehdellut, ei ole ollut tarvis.
Eli minä tunnustaudun keski-ikäiseksi ja olen ostanut levyn.
Tiedän myös pari muuta yli 35 v miestä.
Becoming hankittua sekä ladattuna että CD:nä. Lisäksi ostin GMAR ja Fight Forever-sinkut. T: musiikin sekakäyttäjä.
keski-ikäinen, vaikka aina ei siltä tunnukaan. Henkinen ikä varmaan jotain aivan muuta. Mutta joo, levy on tottakai ostettu.
käyvät täällä "tunnustamassa" ostaneensa levyn,
mahtaa tulla ketjusta pitkä.
Nim. myös keski-ikäinen levynostaja
Olen yli 30 mutta alle 40, en kai ole vielä keski-ikäinen?
Jos olen niin yksi lisää listaan.
Yli 18 v, jotka muutenkin hoitavat kaiken talouden itsenäisesti. Suurin ikäryhmä oli jonkun tutkimuksen mukaan 25-35 v naiset ja seuravaksi samanikäiset miehet. Lähdettä en muista, mutta joku tutkimus se oli viimevuonna. Puhelimeen soittareita yms ostaa eniten nuoremmat.
Olen keski-ikäinen leidi ja olen ostanut kaikki AK:n levyt (joskin olo on kassalla ollut jostain syystä yhtä nolo kuin jotain dildoa ostaessa). Perheessäni kaikki muut miespuolisia ja fanaattista Koivusten "feminiinihevin" diggailuani pidetään alkavien vaihdevuosien ensioireina. Itse totean, että hevillä ei rupsahdeta.
Hyvä kun en alkanut kassalla selittämään, että tää levy tulee tyttärelle. Kerran taas lunastaessani lippua keikalle, virkailija totesi kysyvästi "Ari Koivunen?" ja minä naurua pidätellen myönsin.
Oikeasti, ei mua hävetä Arin fanittaminen. Vaihdevuosien odottelu sujuu näin paljon rattoisammin.
ja tyttärelleni. Olen 35 ja tykkään musasta.
tunnustan ostaneeni levyt ja käyväni vielä keikoillakin
ja olen ostanut molemmat koivusen levyt sekä käynyt tämän kesän jälkeen jo 10 keikalla. Hieman töissä kaverit päivittelee mun menoa, mutta olen myös saanu kuulla nuortuneeni vuosilla viimeisen vuoden aikana:)
on keski-ikäisiä, ainakin wikipedian mukaan. No joo mitä väliä oikeestaan on iällä, kun kuuntelee musaa.
Olen hiukka alle 40 ja omistan kummankin Arin levyn ja käyn keikoilla, kun on mahdollista.