Saimme uudet naapurit muutama kuukausi sitten. Lapsi on ylivilkas tömisijä, mutta onhan noita meilläkin. Ei niin paljoa haitannut.
Mutta sitten alkoi kotiteatterin jokailtainen testaaminen puolille öille ja kovaääniset töminät päälle sänkyä hakiessa.
Kävin sanomassa kahdesti tapahtuma-aikaan pienellä väliajalla aiheesta. Koetin olla asiallinen minkä nyt parin viikon nukkumattomuuden jälkeen osasin olla.
Ensimmäisellä kerralla hyminää (voin kai minä hiljemmalle laittaa) seuraavalla jo oven läimäytys ja protestitöminää.
Nyt tilanne on edennyt siihen, että vaikka miten rauhallisesti yritämme olla niin selkeän tahallinen aamu- ja iltaherätys paikasta tulee kuin manulle illallinen.
Loukkasinko heidän herkkääkin herkempää itsetuntoaan vai onko heillä vain persoonallisuushäiriö? Tämä on perinteisesti erittäin rauhallista ja perheystävällistä aluetta, mutta se taitaa olla nyt menetetty.
Tahallaan metelöivät naapurit
27
6658
Vastaukset
- ?????
sitten kuitenkin..? Ja hiljaisuus ei enää auta..
Ehkä teillä möykättiin niin että heillä pinna paloi eivätkä tajua että teillä ollaan tällä hetkellä hiljaa ja pienestäkin äänestä alkavat aina sitten taas "kostamaan".
ikävä tilanne..- mitähän tässä
Elämänrytmistämme johtuen meillä on takuuhiljaista hiljaisuudenaika ja vielä yleensä ekstra-aikaakin siihen päälle joka ikinen päivä.
- ??????
mitähän tässä kirjoitti:
Elämänrytmistämme johtuen meillä on takuuhiljaista hiljaisuudenaika ja vielä yleensä ekstra-aikaakin siihen päälle joka ikinen päivä.
tapauksessa tee valitus. Meluaminen kielletään järjestyssäännöissä klo 22-07 mutta MYÖS muina aikoina naapureita häiritsevä meluaminen on kielletty. Eli sinulla on töysi syy valittaa.
- sinillä ei dolbyja huudatella
Helvetti, hiljaisuus alkaa klo 22 ja silloin ei kuunnella mitään dolbisurisee leffoja nupit kaakossa.
Jos teillä on isännöitsijä tai talkkari, niin ilmoitat sinne.
On se per&%€€ ettei klo 22 jälkeen saa nukkua.
Olet yrittänyt ystävälliset metodit ja nyt laitat sitten isommat koirat asialle.
Muuta ei voi tehdä, jos on noin idiootteja naapureita.- mitähän tässä
...keinoja tietty on. Välit koko yhtiössä ovat meillä hyvät ja pahahan meistä on vikoja naapurimielessä löytää.
Enemmänkin mietin sitä, että mikä ihme tuollaisia ihmisiä oikein vaivaa? Persoonallisuushäiriöihinhän tuollainen toisten täydellinen huomioonottamattomuus yleensä kuuluu. Tuollainen superegoilu nelikymppisillä on oudon kypsymätöntä. - kyselijä?
"Helvetti, hiljaisuus alkaa klo 22 ja silloin ei kuunnella mitään dolbisurisee leffoja nupit kaakossa. "
Eikä käydä kyllä suihkussakaan tuona aikana. Monessa taloyhtiöissä "kylpemistä ja veden käyttöä tulisi välttää". Minusta kaikkein järkevintä.
Itsekin teen kolmivuoroa, eikä tulisi mieleenkään mennä enää suihkuun iltavuoron loputtua (mikäli moinen mieleen juolahtaa niin käyn työvuoron jälkeen työpaikalla suihkussa), kun useasti ei enää jaksa...ihmettelen sitäkin miksei tyyppi kykene odottamaan aamua, kun hikoo kumminkin nukkuessa.
Tämän on asettanut meille ns. "hygineeni yhteiskuntamme", että tulisi lotrata veden kanssa joka päivä.
Käyn aamuvuoroon mennessä klo 21 eli ennen hiljaisuutta suihkussa ja aamulla ei ole muuta tarvetta kuin pestä korkeintaan hampaat. Joku nuuhkii kainaloitaan aamulla...laittamalla dödöä vaikkei se hikiseltä haisiskaan (en ole kytännyt mutta niin uskon). Sellaista hygienia vouhotusta en ymmärrä (vaikkei olisi mikään tarve välttämättä käydä suihkussa, mutta se on monella vain jokin helkkarin rituaali, josta ei voi mitenkään joustaa muita ihmisiä).
Kesälläkin on annettu ohjesääntö vesilaitoksilta, ettei sitä vettä riitä lotraamiseen, kun ulkona on kuivaa. Sitä mä ymmärrän taas erittäin hyvin.
Jos tähän mennään, että porukka ramppaa suihkussa päivittäin..mielestäni jopa ihan turhaan (kyllä kesälläkin tulee ottaa kylmiä suihkuja välillä jne.), niin minusta pitäisi jokaiseen taloyhtiöön laittaa ns. paloposti talon ulkoseinään ellei jo ole, josta saisi kylmää vettä klo 22 jälkeen ämpäriin ja lämmittäisi sitä tarpeisiinsa vaikka veden keittimellä.
Se miten saataisi vessan huuhtelu toimimaan yö aikaan, niin päivittäin kerättäisi jätevedet eräänlaiseen jätevesisäiliöön, jota yöaikaan käytettäisi vessan huuhtelussa (suihkuista ei tulisi mitään paineistettua vettä). Olemassa olisi vaihtoehtopainike sille, että kun olet pesemässä esimerkiksi Wc-pyttyä niin painaisit sitä (HUOM! kerran päivässä), ettei se huuhtelisi sillä jätevedellä kun peset sitä (vessan pytyssä 2 erillistä säiliötä)?
Mitä tulee tähän jäteveden käsittelyyn ja jätevesisäiliöön niin säiliöön kiinnitettäisi suodatin, joka kykenisi suodattamaan jätepuhdistolaitoksen mukaiset hiukkaset.
Talomiehet tai kiinteistöhoitajat tai jätepuhdistuslaitos tulisi aina viikoittain putsaamaan suodattimet (ihan kuin saostuskaivostakin pumpataan jätevesi jos on mennyt joku tukkoon?) ja sen lisäksi käyvät hajutabletteja sen jäteveden joukkoon, kuten heilläkin koneet valskaavat laitoksella.
Mitä tämä tulisi maksamaan? en usko, että yhtään sen enempää kuin että 60-luvulla rakennettuun taloyhtiöön jouduttaisi tekemään uudestaan putki- ja jäteviemäröinnit!! Hyvä se olisi ratkaisuna myös jatkossa talouden kannalta.
Minua ainakin risoo se, että WC-pytty pitää huuhdella aina sillä puhtaimmalla vedellä ja vaikket muuta pesisi kuin käsiä niin "astetta likaisempi" vesi valuu jo viemäriin ja kohti jätepuhdistuslaitosta.
HUOM!
WC-pytystä ainoastaan vesi jätepuhdistuslaitokselle ja astianpesukoneesta, pyykin pesukoneesta, astiapesualtaasta, käsienpesualtaasta vesi taloyhtiön ns. "jätesäiliöön".
Afrikassakin kelpaisi se "puhtaimpaa vettä likaisempi vaihtoehto"? - käydään
kyselijä? kirjoitti:

Afrikassakin kelpaisi se "puhtaimpaa vettä likaisempi vaihtoehto"?suihkussa juuri silloin kun huvittaa joten turhaan vingut, kyttäri. On käyty aina ja käydään jatkossakin. Mutta mitäpä sinä reppana siitä tajuaisit kun et ymmärrä edes käsitettä "hygienia"!
- kyselijä?
käydään kirjoitti:
suihkussa juuri silloin kun huvittaa joten turhaan vingut, kyttäri. On käyty aina ja käydään jatkossakin. Mutta mitäpä sinä reppana siitä tajuaisit kun et ymmärrä edes käsitettä "hygienia"!
"Mutta mitäpä sinä reppana siitä tajuaisit kun et ymmärrä edes käsitettä "hygienia"! "
Etkä sinä sellaista sanaa kuin kärsivällisyys kunnet kykene odottaa aamuun asti mitenkään. Satiaiset housuissa menet suihkuun silloin kuin sua huvittaa ajattelematta ollenkaan muita? Kyllä mä mielummin aamuisin suihkussa käyn saati illalla tai yöllä kun siitä ei kumminkaan mitään hyötyä ole itselle tai puhumattakaan haittaa nukkuessa vaikkei suihkussa kävisikään kuin vasta aamulla..hikoilee kumminkin lisää!? Ainoa haitta siitä on naapurillesi, kun yläkerran äijä on suihku täydelllä teholla niin että viemärit soi! Näin! - gavia arctica
kyselijä? kirjoitti:
"Helvetti, hiljaisuus alkaa klo 22 ja silloin ei kuunnella mitään dolbisurisee leffoja nupit kaakossa. "
Eikä käydä kyllä suihkussakaan tuona aikana. Monessa taloyhtiöissä "kylpemistä ja veden käyttöä tulisi välttää". Minusta kaikkein järkevintä.
Itsekin teen kolmivuoroa, eikä tulisi mieleenkään mennä enää suihkuun iltavuoron loputtua (mikäli moinen mieleen juolahtaa niin käyn työvuoron jälkeen työpaikalla suihkussa), kun useasti ei enää jaksa...ihmettelen sitäkin miksei tyyppi kykene odottamaan aamua, kun hikoo kumminkin nukkuessa.
Tämän on asettanut meille ns. "hygineeni yhteiskuntamme", että tulisi lotrata veden kanssa joka päivä.
Käyn aamuvuoroon mennessä klo 21 eli ennen hiljaisuutta suihkussa ja aamulla ei ole muuta tarvetta kuin pestä korkeintaan hampaat. Joku nuuhkii kainaloitaan aamulla...laittamalla dödöä vaikkei se hikiseltä haisiskaan (en ole kytännyt mutta niin uskon). Sellaista hygienia vouhotusta en ymmärrä (vaikkei olisi mikään tarve välttämättä käydä suihkussa, mutta se on monella vain jokin helkkarin rituaali, josta ei voi mitenkään joustaa muita ihmisiä).
Kesälläkin on annettu ohjesääntö vesilaitoksilta, ettei sitä vettä riitä lotraamiseen, kun ulkona on kuivaa. Sitä mä ymmärrän taas erittäin hyvin.
Jos tähän mennään, että porukka ramppaa suihkussa päivittäin..mielestäni jopa ihan turhaan (kyllä kesälläkin tulee ottaa kylmiä suihkuja välillä jne.), niin minusta pitäisi jokaiseen taloyhtiöön laittaa ns. paloposti talon ulkoseinään ellei jo ole, josta saisi kylmää vettä klo 22 jälkeen ämpäriin ja lämmittäisi sitä tarpeisiinsa vaikka veden keittimellä.
Se miten saataisi vessan huuhtelu toimimaan yö aikaan, niin päivittäin kerättäisi jätevedet eräänlaiseen jätevesisäiliöön, jota yöaikaan käytettäisi vessan huuhtelussa (suihkuista ei tulisi mitään paineistettua vettä). Olemassa olisi vaihtoehtopainike sille, että kun olet pesemässä esimerkiksi Wc-pyttyä niin painaisit sitä (HUOM! kerran päivässä), ettei se huuhtelisi sillä jätevedellä kun peset sitä (vessan pytyssä 2 erillistä säiliötä)?
Mitä tulee tähän jäteveden käsittelyyn ja jätevesisäiliöön niin säiliöön kiinnitettäisi suodatin, joka kykenisi suodattamaan jätepuhdistolaitoksen mukaiset hiukkaset.
Talomiehet tai kiinteistöhoitajat tai jätepuhdistuslaitos tulisi aina viikoittain putsaamaan suodattimet (ihan kuin saostuskaivostakin pumpataan jätevesi jos on mennyt joku tukkoon?) ja sen lisäksi käyvät hajutabletteja sen jäteveden joukkoon, kuten heilläkin koneet valskaavat laitoksella.
Mitä tämä tulisi maksamaan? en usko, että yhtään sen enempää kuin että 60-luvulla rakennettuun taloyhtiöön jouduttaisi tekemään uudestaan putki- ja jäteviemäröinnit!! Hyvä se olisi ratkaisuna myös jatkossa talouden kannalta.
Minua ainakin risoo se, että WC-pytty pitää huuhdella aina sillä puhtaimmalla vedellä ja vaikket muuta pesisi kuin käsiä niin "astetta likaisempi" vesi valuu jo viemäriin ja kohti jätepuhdistuslaitosta.
HUOM!
WC-pytystä ainoastaan vesi jätepuhdistuslaitokselle ja astianpesukoneesta, pyykin pesukoneesta, astiapesualtaasta, käsienpesualtaasta vesi taloyhtiön ns. "jätesäiliöön".
Afrikassakin kelpaisi se "puhtaimpaa vettä likaisempi vaihtoehto"?Hohhoijaa... En kyllä puolestani ymmärrä ollenkaan sitä, että joku ei ymmärrä suihkussa käyntiä yöaikaan. Minusta suihkussa käyminen illalla klo 23 jälkeen tai vaikkapa aamulla klo 5 on ihan normaalia elämää.
Teen säännöllistä yötyötä, en siis mitään vuorotyötä vaan pelkkiä yövuoroja. Tästä syystä koko elämäni on hyvin yöpainotteinen. En todellakaan vietä mitään villiä yöelämää, en bailaa enkä juhli. Itse asiassa en ole juurikaan käyttänyt alkoholia lähes 20 vuoteen... Mutta ihan normaalit harrastukseni ovat yöpainotteisia - tai siis osa harrastuksista. Käyn esim. ulkona siili- ja pöllöretkillä. Tänä kesänä olen seurannut pöllöperheen elämää aika tiiviisti - ja siis ollut öiseen aikaan liikkeellä, pöllöt kun ovat yöaktiivisia eikä niiden touhuja voi keskellä päivää seurata. Kotiin tultua käyn ilman muuta suihkussa ennen nukkumaan menoa, oli kello sitten 23 tai 2 tai 6 tai mitä tahansa. En aiheuta ääntä tahallani, vaan jos suinkin voin, siirrän suihkussa käyntiäkin aamuun. Hikisenä ja likaisena en kuitenkaan mene nukkumaan, se on ihan varma!
Minun naapurini aiheuttavat minulle paljon enemmän häiriötä kuin minä heille. Asun isossa kerrostalossa, jossa on naapureita ylä- ja alapuolella, oikealla ja vasemmalla. Kun käyn nukkumaan työyön jälkeen, hissi kulkee, ovet paukkuvat, koira haukkuu, pikkulapsi itkee ja parkuu ihan seinän takana jne. jne. En ole kuitenkaan koskaan käynyt valittamassa kenellekään naapurille minkään sorttisesta metelistä. En edes siitä, kun uusi naapuri teki todella kovaäänistä remonttia suoraan seinän takana... Jos minun suihkureissuni jotakuta häiritsee, niin tulkoon siitä ilmoittamaan. Mietitään sitten yhdessä, mitä voidaan tehdä. Olen valmis "tekemään parannusta", mutta en yksipuolisesti! Täytyy toisenkin osapuolen sitten tulla vastaan. Jospa minäkin sitten joskus voisin nukkua kotonani ilman korvatulppia...? - gavia arctica
kyselijä? kirjoitti:
"Helvetti, hiljaisuus alkaa klo 22 ja silloin ei kuunnella mitään dolbisurisee leffoja nupit kaakossa. "
Eikä käydä kyllä suihkussakaan tuona aikana. Monessa taloyhtiöissä "kylpemistä ja veden käyttöä tulisi välttää". Minusta kaikkein järkevintä.
Itsekin teen kolmivuoroa, eikä tulisi mieleenkään mennä enää suihkuun iltavuoron loputtua (mikäli moinen mieleen juolahtaa niin käyn työvuoron jälkeen työpaikalla suihkussa), kun useasti ei enää jaksa...ihmettelen sitäkin miksei tyyppi kykene odottamaan aamua, kun hikoo kumminkin nukkuessa.
Tämän on asettanut meille ns. "hygineeni yhteiskuntamme", että tulisi lotrata veden kanssa joka päivä.
Käyn aamuvuoroon mennessä klo 21 eli ennen hiljaisuutta suihkussa ja aamulla ei ole muuta tarvetta kuin pestä korkeintaan hampaat. Joku nuuhkii kainaloitaan aamulla...laittamalla dödöä vaikkei se hikiseltä haisiskaan (en ole kytännyt mutta niin uskon). Sellaista hygienia vouhotusta en ymmärrä (vaikkei olisi mikään tarve välttämättä käydä suihkussa, mutta se on monella vain jokin helkkarin rituaali, josta ei voi mitenkään joustaa muita ihmisiä).
Kesälläkin on annettu ohjesääntö vesilaitoksilta, ettei sitä vettä riitä lotraamiseen, kun ulkona on kuivaa. Sitä mä ymmärrän taas erittäin hyvin.
Jos tähän mennään, että porukka ramppaa suihkussa päivittäin..mielestäni jopa ihan turhaan (kyllä kesälläkin tulee ottaa kylmiä suihkuja välillä jne.), niin minusta pitäisi jokaiseen taloyhtiöön laittaa ns. paloposti talon ulkoseinään ellei jo ole, josta saisi kylmää vettä klo 22 jälkeen ämpäriin ja lämmittäisi sitä tarpeisiinsa vaikka veden keittimellä.
Se miten saataisi vessan huuhtelu toimimaan yö aikaan, niin päivittäin kerättäisi jätevedet eräänlaiseen jätevesisäiliöön, jota yöaikaan käytettäisi vessan huuhtelussa (suihkuista ei tulisi mitään paineistettua vettä). Olemassa olisi vaihtoehtopainike sille, että kun olet pesemässä esimerkiksi Wc-pyttyä niin painaisit sitä (HUOM! kerran päivässä), ettei se huuhtelisi sillä jätevedellä kun peset sitä (vessan pytyssä 2 erillistä säiliötä)?
Mitä tulee tähän jäteveden käsittelyyn ja jätevesisäiliöön niin säiliöön kiinnitettäisi suodatin, joka kykenisi suodattamaan jätepuhdistolaitoksen mukaiset hiukkaset.
Talomiehet tai kiinteistöhoitajat tai jätepuhdistuslaitos tulisi aina viikoittain putsaamaan suodattimet (ihan kuin saostuskaivostakin pumpataan jätevesi jos on mennyt joku tukkoon?) ja sen lisäksi käyvät hajutabletteja sen jäteveden joukkoon, kuten heilläkin koneet valskaavat laitoksella.
Mitä tämä tulisi maksamaan? en usko, että yhtään sen enempää kuin että 60-luvulla rakennettuun taloyhtiöön jouduttaisi tekemään uudestaan putki- ja jäteviemäröinnit!! Hyvä se olisi ratkaisuna myös jatkossa talouden kannalta.
Minua ainakin risoo se, että WC-pytty pitää huuhdella aina sillä puhtaimmalla vedellä ja vaikket muuta pesisi kuin käsiä niin "astetta likaisempi" vesi valuu jo viemäriin ja kohti jätepuhdistuslaitosta.
HUOM!
WC-pytystä ainoastaan vesi jätepuhdistuslaitokselle ja astianpesukoneesta, pyykin pesukoneesta, astiapesualtaasta, käsienpesualtaasta vesi taloyhtiön ns. "jätesäiliöön".
Afrikassakin kelpaisi se "puhtaimpaa vettä likaisempi vaihtoehto"?Ennen sitä kovaäänistä remontoijaa seinänaapurissani asui 3 opiskelijan näköistä pojankloppia. Heillä oli tapana pitää kotibileitä, jotka jatkuivat aamukuuteen tai aamuseitsemään asti. Stereot huusi täysillä - ja sitten porukka yritti huutaa toisilleen sen musiikkimetelin yli... Mielenkiintoista. Ja tällaisia bileitä oli paitsi viikonloppuisin, niin myös ihan keskellä viikkoa. Eivät varmaan sitten aamulla lähteneet luennoille istumaan...
Että näin meillä! Jaa missäkö? No ihan hyvällä ja hyvämaineisella asuinalueella, suuressa opiskelijakaupungissa. Tietysti kerrostalossa. Olivat poitsut sukulaisensa perheasunnossa sillä välin kun sukulainen perheineen vietti vuoden ulkomailla. Ei tainnut sukulainen tietää millaisen karhunpalveluksen teki meille naapureilleen... - SINÄ vittuun
kyselijä? kirjoitti:
"Mutta mitäpä sinä reppana siitä tajuaisit kun et ymmärrä edes käsitettä "hygienia"! "
Etkä sinä sellaista sanaa kuin kärsivällisyys kunnet kykene odottaa aamuun asti mitenkään. Satiaiset housuissa menet suihkuun silloin kuin sua huvittaa ajattelematta ollenkaan muita? Kyllä mä mielummin aamuisin suihkussa käyn saati illalla tai yöllä kun siitä ei kumminkaan mitään hyötyä ole itselle tai puhumattakaan haittaa nukkuessa vaikkei suihkussa kävisikään kuin vasta aamulla..hikoilee kumminkin lisää!? Ainoa haitta siitä on naapurillesi, kun yläkerran äijä on suihku täydelllä teholla niin että viemärit soi! Näin!jos et kestä elämän ääniä. Hupaisaa ettei näiden kyttääjien ja vikisijöiden mieleen juolahda koskaan että muuttaisivat ITSE vittuun herkkähipiäisine perseineen. Aina pitäisi muiden tanssia pillinsä tahtiin. Suksi poika vittuun ja totuttele faktaan: Käyn suihkussa yöllä nyt ja aina. Finito!
- Veikkosella
SINÄ vittuun kirjoitti:
jos et kestä elämän ääniä. Hupaisaa ettei näiden kyttääjien ja vikisijöiden mieleen juolahda koskaan että muuttaisivat ITSE vittuun herkkähipiäisine perseineen. Aina pitäisi muiden tanssia pillinsä tahtiin. Suksi poika vittuun ja totuttele faktaan: Käyn suihkussa yöllä nyt ja aina. Finito!
Siunausta sullekkin
- kyselijä?
gavia arctica kirjoitti:
Hohhoijaa... En kyllä puolestani ymmärrä ollenkaan sitä, että joku ei ymmärrä suihkussa käyntiä yöaikaan. Minusta suihkussa käyminen illalla klo 23 jälkeen tai vaikkapa aamulla klo 5 on ihan normaalia elämää.
Teen säännöllistä yötyötä, en siis mitään vuorotyötä vaan pelkkiä yövuoroja. Tästä syystä koko elämäni on hyvin yöpainotteinen. En todellakaan vietä mitään villiä yöelämää, en bailaa enkä juhli. Itse asiassa en ole juurikaan käyttänyt alkoholia lähes 20 vuoteen... Mutta ihan normaalit harrastukseni ovat yöpainotteisia - tai siis osa harrastuksista. Käyn esim. ulkona siili- ja pöllöretkillä. Tänä kesänä olen seurannut pöllöperheen elämää aika tiiviisti - ja siis ollut öiseen aikaan liikkeellä, pöllöt kun ovat yöaktiivisia eikä niiden touhuja voi keskellä päivää seurata. Kotiin tultua käyn ilman muuta suihkussa ennen nukkumaan menoa, oli kello sitten 23 tai 2 tai 6 tai mitä tahansa. En aiheuta ääntä tahallani, vaan jos suinkin voin, siirrän suihkussa käyntiäkin aamuun. Hikisenä ja likaisena en kuitenkaan mene nukkumaan, se on ihan varma!
Minun naapurini aiheuttavat minulle paljon enemmän häiriötä kuin minä heille. Asun isossa kerrostalossa, jossa on naapureita ylä- ja alapuolella, oikealla ja vasemmalla. Kun käyn nukkumaan työyön jälkeen, hissi kulkee, ovet paukkuvat, koira haukkuu, pikkulapsi itkee ja parkuu ihan seinän takana jne. jne. En ole kuitenkaan koskaan käynyt valittamassa kenellekään naapurille minkään sorttisesta metelistä. En edes siitä, kun uusi naapuri teki todella kovaäänistä remonttia suoraan seinän takana... Jos minun suihkureissuni jotakuta häiritsee, niin tulkoon siitä ilmoittamaan. Mietitään sitten yhdessä, mitä voidaan tehdä. Olen valmis "tekemään parannusta", mutta en yksipuolisesti! Täytyy toisenkin osapuolen sitten tulla vastaan. Jospa minäkin sitten joskus voisin nukkua kotonani ilman korvatulppia...?"Hohhoijaa... En kyllä puolestani ymmärrä ollenkaan sitä, että joku ei ymmärrä suihkussa käyntiä yöaikaan"
Sellaisilta pitäisi sitten suihkut poistaa, mikäli eivät ymmärrä sitä että ihmiset tahtovat nukkua yönsä rauhassa ilman naapurien häiritsemistä! Ei ole mitenkään mielestäni "normaalia elämää" käydä yöllä suihkussa.
"Teen säännöllistä yötyötä, en siis mitään vuorotyötä vaan pelkkiä yövuoroja."
Samoin minäkin teen ns. 5. vuoromallia tai katkeamatonta kolmivuoroa ja pitkät ovat työmatkani, mutta eipä tule kuitenkaan mieleeni käydä suihkussa aamuvuoroon mennessä klo 3.20 tai palatessani kotiin n. klo 7.30 yövuorostani, koska sitä voi käydä ennen "hiljaisuutta" illallakin suihkussa tai vaikka työpaikalla ennen työvuoron alkamista tai yövuoron jälkeen työpaikalla..eikö?
Itseasiassa jos menisin yövuoron päätteeksi suihkuun niin en todellakaan saisi unen päästä kiinni, sillä minun pitää nukkua päivisinkin, jotta jaksan seuraavan yön tehdä työtä? Hieman ennen töihin lähtöä käyn suihkussa...eli noin klo 19. Mielestäni kerrostalossa tulisi olla rauhallista myöskin päivisin, koska kerrostalon asukkaista joku voi tehdä yövuorojakin. Itseasiassa en pidä säännöllisestä työstä ollenkaan. - kyselijä?
gavia arctica kirjoitti:
Ennen sitä kovaäänistä remontoijaa seinänaapurissani asui 3 opiskelijan näköistä pojankloppia. Heillä oli tapana pitää kotibileitä, jotka jatkuivat aamukuuteen tai aamuseitsemään asti. Stereot huusi täysillä - ja sitten porukka yritti huutaa toisilleen sen musiikkimetelin yli... Mielenkiintoista. Ja tällaisia bileitä oli paitsi viikonloppuisin, niin myös ihan keskellä viikkoa. Eivät varmaan sitten aamulla lähteneet luennoille istumaan...
Että näin meillä! Jaa missäkö? No ihan hyvällä ja hyvämaineisella asuinalueella, suuressa opiskelijakaupungissa. Tietysti kerrostalossa. Olivat poitsut sukulaisensa perheasunnossa sillä välin kun sukulainen perheineen vietti vuoden ulkomailla. Ei tainnut sukulainen tietää millaisen karhunpalveluksen teki meille naapureilleen...Meillä Suomessa pitääkin aina kostaa toiselle ja käydä suihkussa yölläkin, vai mitä?
Eikö kannattaisi soittaa sunkin vaan poliisille, jotta saisitte poitsujen homman katkeamaan....ja heittää heidät vaikkapa katkaisuhoitoon siinä samalla?
Teen itsekin kolmivuorohommaa, enkä todellakaan suvaitse sitä että ohikulkumatkallani jotkut juhlivat ja soittaa stereot täysillä Dire Straitsiä kun kävelen n. klo 4 aamulla siitä ohitse...kaikissa muissa kämpissä on pilkkopimeetä (nukkuvat korvatulpat korvissaan?). En voi muuta kuin pyöritellä päätäni ajankohdan puolesta siitä ohi kävellessäni ja todeta että hyvää musaa soittivat aikoinaan...sen taloyhtiön puheenjohtaja siellä taitaa juhlia kavereidensa kanssa!? :D
Onko teillä todellakin niin pystyyn kuivuneesta puusta lahonnut taloyhtiön puheenjohtaja, ettei se osaa ilmoittaa siitä isännöitsijälle tai soittaa poliisille moisesta häiriöstä vai juhliiko sekin siellä?
Meillä on taloyhtiössä puheenjohtaja mukana talon asukkaiden kaikissa murheissa ja puuttuu niihin vielä itsekin.
Lisäisin...minä en ole taloyhtiömme puheenjohtaja! :) Minua ei todellakaan kiinnosta sellainen homma. - kyselijä?
SINÄ vittuun kirjoitti:
jos et kestä elämän ääniä. Hupaisaa ettei näiden kyttääjien ja vikisijöiden mieleen juolahda koskaan että muuttaisivat ITSE vittuun herkkähipiäisine perseineen. Aina pitäisi muiden tanssia pillinsä tahtiin. Suksi poika vittuun ja totuttele faktaan: Käyn suihkussa yöllä nyt ja aina. Finito!
Ensinnäkin minä en ole "kyttääjä", enkä myöskään "vikisiä" (en usein kerkeä moiseen koska teen kolmivuorotyötä). Olen vain sellainen henkilö joka toivoo kaikkien noudattavan "yhteisiä sääntöjä" kerrostaloasumisessa ja Suomen lakia..lain rikkojat saisivat laittaa minusta telkien taakse.
Miksi et itse muuta maalle asumaan, mikäli sun pitää häiritä toisia "kanssa-asujia"? Miksi teidän tulisi saada huutaa kerrostalossa rauhassa, jotka on teidän "normaalit elämän ääniänne" ja näin ollen rikkoa vapaasti Suomen järjestyslakeja ja taloyhtiön järjestyssääntöjä?
Sulla ei ole mitään oikeutta asua siinä kerrostalossa jossa asut, mikäli et ymmärrä että muitakin asuu sinun kanssasi samassa talossa, kuten esim. vanhuksia?!?!?
Hiljaisuus on klo 22-7 välillä, eikä tällöin pidä suihkussakaan käydä (koskee myöskin niitä vanhuksia)..."kylpemistähän se on ja veden käyttöä, jota tulee välttää hiljaisuuden aikana".
Minä en muuta mihinkään, mutta sinä muuttaisit varmasti jos asuisit meidän taloyhtiössä jos kävisit suihkussa klo 22-07 välillä...IKÄVÄ KYLLÄ!
Normaalit elämän äänet eivät kuulu yöhön...elleivät ne ole linnun laulua...monetkaan ihmisten "örinät" eivät valitettavasti sellaisia ole, puhumattakaan suihkussa käyntiä!
Suihkun äänet eivät kuulu elämän normaaliin ääniin yöaikaan...niihin tulee useasti taloyhtiön järjestyssäännöt vastaan hiljaisuuden vuoksi...ainakin että "veden käyttöä tulee välttää".
Te herkästi yöaikaan suihkuttelevat saisitte painua hevon VITTUUN tai suolle asumaan ja ampua ittenne marssiin asumaan! Teitä ei täällä sivilisaation keskipisteessä kaivata...IKÄVÄ KYLLÄ!
- Subsub
Joopa, näitä naapureitahan nykyään riittää, jotka pitävät kotiteatterin subbareiden käyttöä sallittuna mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Minusta kun subbarit eivät kuulu yleensä muualle kuin omakotitaloon, mutta joidenkin mielestä niiden käyttölupa tulisi lisätä ihmisoikeuksien julistukseen.
En käsitä, en vaikka olen vuosia tapellut naapurin kanssa saman ongelman takia. Vaikka naapuri tietää miten valtavaa häiriötä bassoääniä vahvistavat kaiuttimet saavat aikaan, sillä ei ole mitään merkitystä.
Jos olisin oikein alhainen olio, hommaisin myös subbarit, ja laittaisin ne päälle aina silloin aamuisin kun naapuri menee nukkumaan, kun on ensin pitänyt naapureita hereillä yön, mutta ei haluaisi vajota niin alas.
Kai tästä on pääteltävä, että nyt ovat muuttaneet omiin asuntoihin nämä 70-80-lukujen vapaan kasvatuksen tulokset, joille on opetettu, että heillä on ainoastaan oikeuksia - eikä mitään velvollisuuksia muita kohtaan. - valitukseen
ja vie isännöitsijälle, kirjoita että metelöinti on JATKUVAA jokailtaista-öistä, niin eivätköhän ala uskomaan ilman että menee oven taakse hakemaan pahaa mieltä itselleen. Kusipäitä ovat ja sellaisina pysyvätkin jos kerta eivät välitä siitä mitä naapuri heille sanoo.
Tuollaista se juuri on kun menee sanomaan suoraan päin naamaa, ei paljoa ketään hotsita mennä. Ihmettelen muutenkin tuollaista jos ei osata elää normaalia elämää, ilman metelöintiä, vaan odotetaan aina että joku siitä huomauttaa ensin. Rajojen hakemista aikuisilla ihmisillä, vai mitä??? Typerää se kuitenkin on jos ei osata ottaa huomioon muitakin ilman niitä häätö-varoituksia. - malle8
Meilläkin on ollut seinän takana aivan vastaavanlainen tapaus; tosin eronnut mies eikä lapsia. Ihan ok noin muuten, mutta tuntui kuin olisi puhunut kuuroille korville ja hänen asenteensa asialliseen palautteeseen oli kielteinen. Vuosien saatossa totesin ja ex-vaimon juttuja muistellen kyseessä on henkisesti murkkuiän asteelle jäänyt keski-ikäinen mammankulta. Sen vuoksi opettelin puhumaan hänelle kuin lapselle, jolloin maanittelu, lahjominen ja selkeät komennot tuntuivat menevän parhaiten perille. Esim. kyselin miten menee töissä ja kehuin kovasti, että wau miten hyvä oletkaan tai olikos teillä kiva saunailta poikien kanssa. Siihen samaan syssyyn voi sitten hekotella, että arvaas mitä kun se sun subbaris täryttää meidän keittön laseja ihanku ois laivaristeilyllä hah hah haa, joten voiskohan sen seuraavan äksönin kattella vähän hiljemaa kun mulla on seuraavana päivänä aikainen herätys. Sitä vaan piti uudestaan ja uudestaan kuukaudesta toiseen kieltää ihan niin kuin lasta sillä erotuksella, että moni lapsi uskoo mutta aikuinen lapsi ei ikinä.
Koeta siis vaan olla väleissä kuten olisit lapsinaapuriin, koska tiedät varmasti että murkkuikäisen viha on leppymätöntä ja vahvaa. Jos osaa elää näennäisesti heidän ehdoillaan saat myös samalla ujutettua kasvatusoppiasi melurajoista. Ja varaudu heidän jälkikasvuunsa, jolloin kantsii ihan alusta alkaen ottaa tiukka linja mitä saa tehdä ja mitä ei.Olette muuten koko taloyhtiö pian riidoisa ja hepulissa. Yksi häirikkö voi pilata ilmapiirin hyvin nopeasti puolesta ja vastaan-linjoilla.- mitähän tässä
Siis tosiaan olemme pohtineet, että lapsiako (keski-ikäisiä) meillä naapurissa asuu kun eivät pyyntöä ymmärrä.
Onneksi puolisoni on huumorintajuinen ihminen ja olemme pystyneet kääntämään suurimman osan asioista vitsiksi. Luulisi tuollaisen tahallisen meluntuoton tekevän jotakin omallekin parisuhteelle ja terveydentilalle.
Voisihan sitä tietty varoitusta koettaa, mutta lapsihan ainakin tekee pahojaan kun kaipaa huomiota eikä sitä muuten saa. Ehkä heillä on sama pulma ja he masentuvat sekä lopettavat kunhan eivät saa haluamaansa vastakaikua. Kuitenkin lomakausi on melkein kohdalla ja sitten saa niitä öitä nukuttua muuallakin. - malle8
mitähän tässä kirjoitti:
Siis tosiaan olemme pohtineet, että lapsiako (keski-ikäisiä) meillä naapurissa asuu kun eivät pyyntöä ymmärrä.
Onneksi puolisoni on huumorintajuinen ihminen ja olemme pystyneet kääntämään suurimman osan asioista vitsiksi. Luulisi tuollaisen tahallisen meluntuoton tekevän jotakin omallekin parisuhteelle ja terveydentilalle.
Voisihan sitä tietty varoitusta koettaa, mutta lapsihan ainakin tekee pahojaan kun kaipaa huomiota eikä sitä muuten saa. Ehkä heillä on sama pulma ja he masentuvat sekä lopettavat kunhan eivät saa haluamaansa vastakaikua. Kuitenkin lomakausi on melkein kohdalla ja sitten saa niitä öitä nukuttua muuallakin....on se kaanehin kukka ja se kyllä auttaa naapurienkin kanssa. Ette te muuten jaksaisi.
Meillä se tilanne, unohtui kertoa, vähän koheni naapurin löytäessä uuden avokin joka jollain tavalla ymmärsi melun vaikutuksen päälle. Naisen ollessa kotona he elivät ihan normaalisti, mutta miehen ollessa yksin kotona se möykkä saattoi olla mitä sattui. Siksi päättelin ettei mies vaan yksinkertaisesti kasva ikinä aikuiseksi. Häneltä puuttui aloitekykyä yhtiötä koskevissa asioissa ja huomasin joidenkin miesten ohjaavan häntä kuin lasta, että "jos sinä tahdot pihalampun toiseen paikkaan ota lapio ja ala kaivamaan uutta kuoppaa, niin siitä se työ lähtee" ja naapuri katsoi hämmästyneenä että niinkös tää juttu tosiaan alkaa. Mistäs tiedät, jos teidänkin uusissa möykkänaapureissa on vähän samaa ja ajattele sitä suloista voitonriemua kun hän alkaa esittämään jotakin uudistusta yhtiöönne? Jos siis sattuisi olemaan uusavutonta tyyppiä kaiken muun lisäksi.
Hyvää kesää.
- sipi,.,
Meillä oli sama tilanne jokin aika sitten.Ilmoitimme isännöitsijälle,se pyysi kirjaaman ylös tarkat kellon ajat jolloin häiriköintiä tapahtu(viikon tai kahden ajalta)Lappu kiikutettiin isännöitsijälle,joka lähetti virallisen huomautuksen häirikölle kellonaikoineen.Yrittivät vielä urputtaa vastaan mutta luovuttivat lopulta ja muuttivat pois.Aah,kyllä on rauhallista nyt.
- sipii,.
Unohdin äskeisestä viestistäni että päivämäärät myös mukaan kellon aikojen lisäksi.Että näin.
- pahat riivaajat
sipii,. kirjoitti:
Unohdin äskeisestä viestistäni että päivämäärät myös mukaan kellon aikojen lisäksi.Että näin.
Näin juuri.
Minä tein kolme ilmoitusta yksinäni (ei tarvittu noitten muiden naapureiden nimppareita) ja asukkaat saivat häädön.
en tiedä sitten oliko isännöitsijä soittanut muille ja kysellyt asiasta. Jos nyt uskalsivat sanoakaan mitään, kun ovat sellaisia nyhrevöitä.
tilalle muutti melkein yhtä kaamee perhe. sillä erotuksella että aikuiset ei pahemmin räyhää, tappele keskenään eikä juopottele.
muuten vaan antaa kakaroidensa möyhkätä keskenään yötä päivää. nyt jatkuvasti kuuluu kiljuntaa ja tappelua. melkein joka yö kestää vähintään puoli yhteen. toissayönä puoli viiteen.
ei vaan jaksais alkaa taas kirjoittelemaan isännöitsijälle. - pitää..
..toimia - eli 2 - 3 naapuria kirjaa häiriöt ylös päivämäärineen ja kellonaikoineen !
Lista toimitetaan isännöitsijälle ja vot - kusipää häirikkö lentää pihalle kamoineen ja ihmettelee että enhän mä tehny mitään !
ps. Homma myös toimii oikeesti - nimim. yks kirjaaja !
- Anonyymi
Tämä on jo vanha ketju mutta kirjoitan silti. Mikäli ja kun vastaavanlaisten kusipäiden kanssa joutuu samassa rapussa asumaan niin suosittelen kostamaan jotenkin. Ei sikäli että muuttaisi tilannetta mitenkään mutta tulee itselle edes hetkeksi vähän parempi olo kun saa naapuri maistaa omaa lääkettä. Täällä ei kotiteatteria huudateta mutta about joka helvetin ilta( nykyään myös YÖLLÄ naapurissa(naapurissa?)kolistellaan jotain painavaa, seinät tömisee, lattia, ym.... kuulostaa niinkuin jotain vitunmoista moukaria paiskottaisiin säännöllisen epäsäännöllisesti... NOH, oma vastaus on hiljaisuuden alkuun asti paiskoa myös, aina kun kolahtaa, niin takas... JA jos jatkuu johonkin aamu kolmeen niin mulla klo 07reikäleipä herätys- aloitan imuroimaan, kolistelemaan lattiaa ja seiniä, pyykkikone laulamaan ja mikä parasta, Pensselisetää youtubesta suoraan ilmanvaihtokanavaan.... Koitin aluksi olla ymmärtäväinen mutta nyt olen kaiketi kusipäistynyt myös. Kun tähän muutin niin välittäjä oikein kehui ettei kukaan kuulemma ole valittanut mistään.... alan itse olla oikeasti valmis menemään tohon käytävään kyttäämään että mistä kolina tulee tarkalleen millonkin ja miten monesta kämpästä, useasta joka tapauksessa... pääsen sitten harrastamaan täsmäterroria- jos mun unet ja työpäivät pilaa joku kävelevä kasa kusta ja paskaa niin mä vastaan tasan samalla mitalla takasin, korkojen kanssa
- Anonyymi
Ihan oikein.Tässäkin talossa olen asunut 20 vuotta mutta silti noita vesipää häiriköitä ilmaantuu aika ajoin.Tekisi mieli ampua muttei kiinnosta mennä vankilaan🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikein.Tässäkin talossa olen asunut 20 vuotta mutta silti noita vesipää häiriköitä ilmaantuu aika ajoin.Tekisi mieli ampua muttei kiinnosta mennä vankilaan🤣
Kusipää häiriköitä tässä tosiaan on minullakin. Kun tietäisi ottavatko tosiaan huumeita, kun niin sekopäistä meininki on. Nuoria ovat ja töitä ei ilmeisesti ole, eihän sitä muuten asunnosta voi kuulua meteliä 24 h/vrk. Siellä on sitä porukkaa välillä enemmänkin. Kun yksi lähtee hakemaan lisää päihteitä ja huumeita, niin mölyämään jää vielä paljon porukkaa. Kyllä siinä asunnossa huumevälittäjäkin käy tai miksi niitä sanotaan ?. Turpaan vedot olisi ihan oikea ratkaisukin, mutta niistä voi joutua itsekin linnaan. Kyllä ne tarvittaessa jonkun bodarin voi saada minuakin sitten lyömään, mutta tuo perushäirikköporukka on tosiaan velton oloista porukkaa, tuskin ovat armeijaakaan käyneet.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029