Hei,
kertokaapa te ystävättömät millaista ystävää toivotte/etsitte? Mitä kriteerejä ystävälle asetatte vai asetatteko, millainen ystävän tulisi/ei tulisi olla? Etsittekö samankaltaista, vai täysin erilaista ja onko luonteiden samanlaisuudella/erilaisuudella jotain/mitään väliä? Mikä tekee ystävästä kiinnostavan, onko iällä jotain merkitystä, entä ammatilla, arvoilla, tmv.?
kertokaapa te ystävättömät millaista ystävää toivotte/etsitte? Mitä kriteerejä ystävälle asetatte vai asetatteko, millainen ystävän tulisi/ei tulisi olla? Etsittekö samankaltaista, vai täysin erilaista ja onko luonteiden samanlaisuudella/erilaisuudella jotain/mitään väliä? Mikä tekee ystävästä kiinnostavan, onko iällä jotain merkitystä, entä ammatilla, arvoilla, tmv.?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Omat vaatimukset ystävälle on seuraavat:
1. Pitäisi olla puhelias sillä olen itse hiljainen ja huono aloittamaan keskusteluja.
2. Urheilullinen/pitää liikkumisesta
3. Pitää elämistä koska omat menoni määräytyy pitkälti koiran mukaan.
Mulla ei ainakaan ole mitään tiettyjä vaatimuksia ja kriteereitä mitä pitää täyttää, on nyt sitten kyse ihan vaan ystävästä tai vaikka tyttöystäväehdokkaasta. Tottakai toiveena olisi että löytyisi joku jonka kanssa olisi edes jotain ytheisiä asioita ja mielenkiinnon kohteita ja joku joka ei tupakoi koska en voi sietää sitä hajua, mutta siinä ne olikin, eli hirveän nirsoksi minua ei voi sanoa ja silti olen aivan yksin, vailla tosiystävää ja tyttöystävää...
Ehdoton luotettavuus on kaikkein tärkeintä. Sitten ei mikään turhan hölöttäjä muutenkaan. En jaksa kuunnella paljoa ihan tyhjänpäiväistä small talkia. Jonkunlainen samankaltaisuus pitäisi olla, samanlaisia ajatuksia ja kiinnostuksen kohteita. Ikä voi olla _ 10 vuotta, suunnilleen. Ammatti sinällään ei vaikuta mutta jonkunlainen koulutustausta kielitaidon ja muun sivistyksen suhteen pitää olla. Oma taustani verrattuna peruskoulun kesken jättäneisiin ja toimeentuloturvalla eläviin on liian erilainen.
>Oma taustani verrattuna peruskoulun kesken jättäneisiin ja toimeentuloturvalla eläviin on liian erilainen.
Ja sinne norsunluutorniin onkin hyvä sitten jäädäkin tuolla asenteella. :)
on tietenkin luottamus.
Samat mielenkiinnon kohteet, filosofiset keskustelut ovat hyväksi.
Mieluiten sellainen, joka olisi suhteellisen sinut itsensä kanssa, tai jos ei niin se ei heijastuisi ulkopuolisiin liikaa piilo v.mäisyydellä tms.
ei ole jatkuvasti pätemässä, tietämässä miten asioiden kuuluu olla ja miten pitää toimia, esittämässä omaa erinomaisuuttaan yms. Sellainen joka ei ole tuomitsemassa asioita/ilmiöitä, vaikkei niitä itse ymmärtäisikään. Jonkin verran lukenut (muutakin kuin ruokakaupan rakkausromaaneja) että olisi jotain keskusteltavaa. Ehdottomasti luotettava.
Mä olen yksinäinen, sillä työn ohella en oikeastaan juuri jaksa tavata ihmisiä taikka harrastaa mitään. Vakikumppani on, hänen kanssaan arki-illat pääosin kuluvat.
Siis joo, parisuhteessakin voi kuitenkin olla yksinäinen. Mies kun ei esim. halua lähteä ravintolaan, leffaan, shoppailemaan jne. ja sillä on menonsa omien kavereittensa kanssa. Eli me ollaan yhdessä kotona, mutta jos haluaisin seuraa tekemään kanssani jotakin - lähtemään vaikka uimarannalle tms. niin sellaiset jutut jää kyllä väliin. Musta ainakin on lähinnä masentavaa heilua jossain yksin. Kun ei se uimaan menon pointti ole se, että pitää just päästä uimaan ja ottamaan aurinkoa, vaan kaipaan just sitä sosiaalistakin puolta.
Aiemmin mulla oli koira ja sehän kulki mun kanssa kaikkialle ja tykkäsin kun koirapuistossa oli aika usein juttuseuraa. Eikä se nyt ollut lainkaan noloa mennä vaikka koiran kanssa uimaan tms. (tosin yleiset rannat tietysti piti jättää väliin). Silloin en yksinäisyyttäni oikeastaan huomannutkaan. Koira kuitenkin kuoli vuosi sittn ja se kyllä näkyy.
Ystävyyssuhteitani on usein hiertänyt tunne, että pitäisi olla jotenkin niin kekseliästä ja hauskaa seuraa. Joskus on tuntunut, että joku ystävyyssuhde on kestänyt, kunnes mulla on ollut ns. takki tyhjä. Ei sitä jaksa olla aina niin helvetin aktiivinen ja lopulta on tuntunut, että ei ole enää mitään annettavaa. Että resurssit on ns. kulutettu loppuun. Hyvä ystävä olisi uskoakseni sellainen, jonka kanssa saisi vapaasti olla toisinaan myös helvetin tylsä. Että voisi olla vaan ja jutella ihan tavallisista asioista tai olla ihan vain hiljaakin.
Miksi en miestäni sitten saa mihinkään mukaani? No sepä onkin asia, joka on alkanut tässä parisuhteessakin mietityttämään. Välillä tuntuu, että olen hänellekin joku kakkosseuralainen. Ykkösenä ovat kaverit, joille varataan ns. prime time. Minä olen sellainen hahmo, joka on aina siellä kotona ja jonka kanssa ei tarvitse muuta tehdä kuin katsoa telkkaria. Että voi väliin rillutella missä huvittaa ja sitten on taas mukava palata kotiin, jossa tällainen uskollinen, tylsähkö kumppani aina odottaa.
Itseäni tämä tv:n ääressä istuminen jo on alkanut rassaamaan, mutta minkäs teet? Joskus olen äijän pakottanut jonnekkin "ihmisten ilmoille" kanssani, mutta aina ne kerrat menee jotenkin pilalle, kun hän sitten monesti vaikuttaa tyytymättömältä ja tajuan kyllä, että hän sitten kai lähtee vain velvollisuudentunteesta pari kertaa vuodessa vaikkapa vain ravintolaan syömään.
Yksi aika tärkeä juttu minulle olisi, että ystävä olisi liikunnallinen. Olisi kiva käydä yhdessä lenkillä ja vaikka kuntosalilla, jonne en ole yksin uskaltanut enää pitkään aikaan mennä (näitä minun sosiaalisia pelkoja). Minulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävää, jonka kanssa olisi oikeastaan samanlaisia mielenkiintoja, nuorempana suurin osa oli laiskoja plösöjä.
Mitään työ- tai koulutusvaatimuksia minulla ei todellakaan ole, koska ne eivät ihmisistä kerro juurikaan yhtään mitään.
pysähdytti ja siinä oli jotakin tuttua kuin omasta elämästäni. Elän parisuhteessa myöskin, mutta koen silti olevani yksinäinen, koska naispuolisia kavereita ei ole. Taas miesystävän kanssa ravintolaan meneminen on täysin erilaista kuin mennä sinne naispuolisen kaverin kanssa. Joten en välttämättä hänen kanssaan menisikään, vaan kaipaan naispuolista seuraa jonka kanssa hauskutella ja olla ja viettää ns. sitä tyttöjen iltaa. Toiseksi olen itse paljon enemmän se avoimempi ja sosiaalisempi luonne ja miesystäväni taas varautuneempi ja ei muutenkaan halua tutustua ihmisiin, vaan tarvitsee aikaa tutustuakseen johonkin paremmin.
Hyvinkin pitkälle yhdessäoleminen on juuri sitä, että tehdään arkisia asioita, katsotaan tv:tä, käydään kaupassa jne. Toki käymmehän me välillä jossakin, esim. matkoilla tai erinäisissä tapahtumissa joskus, kirppareilla tai vaikkapa terassilla kesäisin, rannalla, tai hyvää bändiä/-jä jossakin katsomassa. Siltikin olisi ihanaa jakaa ja tehdä näitä samoja asioita myös naispuolisen ystävän kanssa.
Itseltäni moni ystävyyssyhde on lopahtanut, koska itse en jaksa olla vain se osapuoli joka on aidosti ja oikeasti toisesta kiinnostunut ja pitää aktiivisemmin yhteyttä. Toiseksi kaipaan enemmän todellista ja aitoa ystävyyttä, enkä mitään sellaista mikä on niin vaikeaa ja junnaa vain paikallaan muuttumatta mihinkään. Kuitenkinhan ystävyyden tulisi olla kaikesssa ihanuudessaan samanarvoista, jos tosissaan haluaa ystävystyä ja jos ystävyys aidosti ja oikeasti myös tarkoittaa ja merkitsee kummallekin myös sitä samaa.
Ystävyys on mielestäni myös sitä, että saa ja voi olla oma itsensä ystävän kanssa. Niin huonoinna kuin hyvinäkin päivinä. Sitähän hyvä ystävyys on, missä voi jakaa murheensa ja ilonsa, olla läsnä ja välittää, kuunnella ja tukea. Kun tarvitset ystävää voit soittaa ja pyytää kylään, viettää aikaa ja olla yhdessä.
Ehkä puhuminen miehellesi auttaisi tässä ongelmassa ja se että kertoisit hänelle suoraan mitä tunnet ja ajattelet. Jotta hän ymmärtäisi sinunkin tunteesi ja tarpeesi. Ei hänen pidä kuitenkaan luulla että olet vain kotona ja odotat ja että hän voi vaan mennä kavereidensa kanssa ja sinun kanssasi ei minnekään Vai voisiko kysymyksessä olla jokin väärinymmärrys suhteessanne ja hän ei tiedä mitä sinä todella toivot tai et kerro hänelle tarpeeksi selvästi sitä?
Olisi vaikka joku joka on kiinnostunut samoista asioista. Voisi suositella toisilleen elokuvia ja musiikkia myös netin ulkopuolella. Ehkä jopa käydä jossain näihin liittyvässä tapahtumassa.
Voisi olla vähän ujo, jotta ymmärtää vaikeuteni saada mitään aikaan. Ei kuitenkaan läheskään yhtä ujo kuin minä, silloinhan mistään ei tulisi mitään.
Ehkä hänellä olisi tietoa/kokemusta samoista sairauksista kuin minulla, niin ymmärtäisi vaikeuteni niiden kanssa.
Ikä voisi olla lähellä omaani, ammatilla ei ole niin väliä, itse kun en ole sellaista saanut hankittua ensinkään.
Aika paljon vaadittu että jollain olisi kaikki yllämainitut ominaisuudet, mutta olisi edes jotain.
1) Kypsä omena?
2) Tsapainoinen
3) Osaa tehdä arkiasiat just sillee. Ilman käskynhaltijaa?
4) Kunnioittaa elämää.
5) Sinkku
6) Filosofinen/ positiivari.
7) Koti kokki, siivooja, puutarhuri, marjastaja, sienestäjä > Näitte hyödyntäjä.
8) Sosiaalinen
9) Tasavertainen
10) Säästö nero
Kymmenen käskyä.
Jos ei tälläistä löydy olen todellakin mieluimmin oman onneni seppä. Kaikkien ystävä ja tuttava.
Sellanen ihminen on paras ystäväni, joka pysyy hyvin kaukan minusta.
on arvomaailmaltaan samanlainen. Arvomaailma on osa luonnetta, joten luonteen pitää siis olla jossain määrin samanlainen. Kukaan ei löydä täydellistä itsensä kopiota, aina on eroja, joten siitä ei pitäisi kenenkään huolestua että toinen olisi liian samanlainen. Joillakin ihmisillä on tapana sanoa: "kukaan ei halua mennä naimisiin oman itsensä kanssa". Tuota mielipidettä en itse allekirjoita. Kun on toisella ihmisellä samantyyppinen mieli, se tarkoittaa että on paljon yhteistä jaettavaa. Niinpä ei tule helposti tilannetta vastaan, että toinen rasittaisi jutuillaan toista. Esim. "Ei puhuta taiteesta, ei jaksa, puhutaan politiikasta".
Ikä vaikuttaa aika paljon ystävyyssuhteisiin. Saman ikäiset tulevat huomattavasti paremmin toimeen keskenään. Keski-ikäinen ja teini harvoin katselevat maailmaa samanlaisilla linsseillä. Ammatista voisi sen sijaan sanoa, ettei sillä ole mitään merkitystä. Väliäkö sillä, onko sielunkumppani kokki, opettaja vai hammaslääkäri. Töitä tehdään ansaitakseen elanto.
eipä ole muuta vaatimusta, että hyväksyy mut semmoisena kun oon... mä oon henkisesti sairas ja olen ollut varmaankin liian rehellinen ja avoin, koska kaikki ihmiset jotka olen tavannut netin kautta niin ovat jättäneet mut yksin... mutta olisi kiva jos joku ymmärtäisi mua eikä jättäisi yksin......