Turpakäräjäunet vaivaa

Rauhallinen kaveri

Olen 19-vuotias nuoripoika. Alkaa olla vaivana kerran viikossa ja vähän harvemmin nähtävä uni.

Kerron ensin itsestäni ja elämästäni jotain asioita. Olen kokenut lievää koulukiusausta. Harrastanut Judoa 3 1-vuotta (pidin vuoden tauon kolmen ja yhden välissä). En ole koskaan ollut mikään tappeluihminen vaan pyrkinyt aina väkivallattomaan pakenemiseen tai puhumiseen. Harvoin joutunut itse käyttämään väkivaltaa. (judosta opittuja sovellettuja ohitusliikkeitä ja kivuttomia hallintaotteita)

Nyt sitten itse unesta. Unessa oleva paikka vaihtelee, mutta ulkotiloissa ja taloja on aina ollut jonkinlaisia. Siihen tulee muutaman ihmisen porukka. En muista keskusteluja, mutta on tullut sanaharkkaa sen porukan kanssa. Porukassa on pyöreä iso kaveri johtajana joka käy jossain vaiheessa päälle.
Kaadan tyypin maahan väistöllä, kampilla tai jollain muulla pikku käännöllä ja alan takomaan häntä päähän nyrkillä niin lujaa kun lähtee. Turhautuakseni huomaan vaan, että iskuillani ei ole mitään vaikutusta. Kovennan hallintaani, että hän pysyy maassa ja hakkaan lisää. Ei edelleenkään mitään.

Herään aina kohdassa, kun minut revitään irti.

3

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Emma

      Koulukiusaus jättää jälkensä ja ajattelisin, että se edelleen putkahtaa esiin unissa, kun arjessa tulee eteen vaikka pienikin konflikti tai harmittavainen tilanne. Voi olla että unissasi on molempia, sekä koulukiusauksen jälkipuintia, että tavallisia arkitilanteita, joihin punoutuu ikäviä kokemuksia.
      Tunne-elämässäsi paksu kaveri voi merkitä samaa kuin iso ongelma, jota vastaan taistelet, tunnet ehkä ettet pääse sen herraksi, eroon siitä. "Kovennan hallintaani" on ehkä samaa kuin että kiristät itsehillintääsi. "Kun minut revitään irti"; toivot mahdollisesti jotenkin, ehkä muiden avulla, pääseväsi eroon sen aikaisista tunteista, tai pelkäät että jos väkivaltaine tilanne tulee eteen, niin menetät itsehillintäsi, mikä voi olla judoa taitavalle vaarallista. Tai kolmanneksi, että päinvastoin pystyt repimään itsehillinnnälläsi ja ei-väkivaltaisella luonnollasi itse itsesi irti. Vastasin vähän aikaa sitten toisen nuoren miehen uneen, katso jos saat siitä lisää ideoita.

    • Emma

      Uni johin viittasin oli devil inside me.

    • viestit eivät

      osu kohdalleen. Tiedän mikä sinulla on.

      Ei ole mikään paholainen sisällä.

      Ongelmasi on huono itsetuntemus. Et tunne itseäsi. Et ole väkivaltainen ihminen, se on selvä. Pelkäät että olet, koska et tunne itseäsi.

      Syy siihen miksi näet näitä unia on harrastuksesi. Ei se että se olisi väärä tai mitään sellaista, Judo on erittäin hyvä harrastus ja sinun kannattaa ehdottomasti jatkaa sitä.

      Tässä unessa Judo kuitenkin sekoittuu siihen epäilykseen että pystytkö puolustamaan itseäsi henkisesti tätä koko maailmaa vastaan. Se antaa vain viitekehyksen sille taistelulle jota olet itsesi kanssa käymässä.

      Sinun tulee hyväksyä se että sinä et voi voittaa tässä elämässä. Oletko lukenut mitään itämaisia taistelutaidon kirjoja jossa vain oikea soturi on sellainen joka on valmis kuolemaan ihan milloin tahansa?

      Ei siinä ole kyse siitä että kuolla kupsahdat ja sillä selvä, niinkuin amerikkalaiset filmit syöttävät muka legendana. Eikä kyse ole mistään turpaan ottamisesta.

      Kyse on siitä että hyväksyt itsesi tasan sellaisena kuin olet.

      Olet ottanut joskus aikaisemmin koulussa turpaan kiusaajiltasi. Hyväksy se. Älä pelkää sitä, älä vihaa niitä kokemuksia tai ihmisiä, äläkä yritä taistella niitä vastaan vaan yksinkertaisesti tunnusta se itsellesi että sinulla ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa tilanteessa yksi vastaan kuusi ihmistä.

      Tottakai se vituttaa, mutta kun hyväksyt sen tilanteen, vasta silloin sinä ymmärrät mikä ja kuka olet ja missä olet.

      Ensiksi sinä joudut tyhjentämään kuppisi. Se on pakko tehdä ja se pelottaa. Poista kaikki uskomukset itseltäsi tietoisesti. Jos uskot horoskooppeihin ja luulet olevasi jokin niistä merkeistä unohda se, sillä et sinä ole mikään toisten sanelema merkki, sinä olet tasan sinä.

      Vasta sen jälkeen kun sinä alat havainnoida ympäristöäsi ja itseäsi osana sitä, vasta sen jälkeen kuppisi alkaa täyttyä. Huomaat että se täyttyy välillä ja taas tyhjenee välillä kun saat uusia kokemuksia joissa et tunne itseäsi. Pyri siihen tyhjään kuppiin ja ole utelias uusille asioille.

      Nyt sinä yrität unessasi ensin paeta ja sitten voittaa. Väärin. Sinun tehtäväsi on pelkästään hyväksyä tilanne, ei pyrkiä yhtään mihinkään.

      Mitä sinä saavuttaisit jos voittaisit nuo kiusaajasi hakkaamalla heidät henkihieveriin? Mitä sen jälkeen?

      Mitä sinä saavuttaisit pakenemalla noita muistojasi? Et yhtään mitään, vaan joudut juosta yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.

      Ajattele tilannetta taistelun kannalta. Sinä olet yksi pelinappula tässä maailmassa. Jos täytät mielesi pakenemisella ja piiloutumisella, silloin sinä saat jatkaa kentän reunalle asti, kunnes tipahdat, tai jos kyse on kaukalosta, saat paeta niin kauan kunnes vastustajasi saa sinut kiinni ennemmin tai myöhemmin.

      Jos yrität voittaa vastustajan pieksemällä hänet, voit ehkä voittaa, mutta voittosi jälkeen elämäsi on tyhjää, mutta ei rauhallista koska et hyväksynyt tilannettasi. Sinua jää vaivaamaan sellainen asia kuin mikä olisi ollut se oikea rangaistus heille ja sitä joudut miettimään lopun ikäsi.

      Jos sen sijaan jäät keskelle kenttää, hyväksyt sen tilanteen missä olet, huomaat yhtäkkiä kuinka olet jossakin ja olet jotakin. Sinä et ehkä ole kentän vahvin taistelija, eikä sinun pidäkään olla. Muista että hyväksy kaikki tuollainen. Hyväksy se mikä olet, vain silloin voit käyttää voimiasi hyväksi, silloin sinä kykenet käyttämään ympäristöäsi hyväksi.

      Silloin kun sinä olet rauhallinen ja vastustajasi näkee sen että olet hyväksynyt tilanteesi ja itsesi, mahdollisen häviön tai mahdollisen voiton ilman mitään haluja tai toiveita suuntaan taikka toiseen. Kun siinä tilanteessa paljastat miekkasi hyökkääjää varten, hän näkee edessään voittajan. Henkisesti rauhallisen ihmisen.

      Kun nyt seuraavina öinä menet nukkumaan. Mietiskele hetki. Älä toista mitään mantroja ja yritä tyhjentää mieltäsi, ne ovat pelkkää mystistä höpinää ja turhuutta jota on kehitetty pelkästään länsimaisia pellejä varten jotka haluavat olla jotakin. Kun sinä hyväksyt itsesi, silloin mielesi tyhjenee automaattisesti ja ajatukset vain soljuvat itsesi läpi.

      Mietiskele sitä hetki ja tunnusta se itsellesi että tänä yönä minä en näe painajaisia, minä en lyö tai sido ketään, minä hyväksyn tappioni ja heikkouteni selvää ylivoimaa vastaan. Silloin Minä kykenen näkemään ja tunnistamaan sen kuka olen ja missä olen enkä enää näe painajaisia.

      Jos näen painajaisia, minä hyväksyn ne osana henkistä kehittymistäni, jokainen henkinen taistelu vie kohti sisäistä rauhaa ja kohti hyväksymistä.

      Tiedät varmaan nämä Buddhalaiset luostarit joissa munkeille annetaan kysymys vastattavaksi ja mietittäväksi. Ei sitä tilannetta "voiteta" vastaamalla kysymykseen, vaan hyväksymällä se että vastausta ei ole. Vasta sen jälkeen sinä näet mikä se vastaus pohjimmiltaan on.

      Älä yritä olla jotain sellaista mitä et ole, vaan ole vaan oma itsesi ja tunnusta että jokaista meitä varten on jokin suurempi vastustaja jota me emme voi voittaa. Sen jälkeen sinun ei tarvitse voittaa heikompia koska niillä voitoilla ei ole sinulle mitään merkitystä koska tiedät että sinut tullaan joskus vuorollasi voittamaan. Hyväksy se ja silloin pääset irti itsesi kanssa taistelemisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe