moi,
Espoossa näin komisen kuukautta sitten, kerrostaloaluella vielä, lintuepisodin. En ole lintuihminen oikein ollenkaan, tykkään kuitenkin katsella kaikenlaisten eläinten käyttäytymistä ja niiden touhuja. Pikkuinen haukka ahdisteli harakkaa oikein tosissaan ja oli jo saanut sen aikalailla haaviinsa ja nyki ilmassa sen pyrstöä oikein kunnolla. Parin sadan metrin päästä lähti kerrostalon katolla istuneet ja metsästystä seuranneet isot varikset harakan apuun. Ne olivat tosiaankin haukkaan verrattuna niin kookkaita, että niiden tarvitsi oikeastaan vain lentää läheltä ohi, niin haukka otti ja lähti sen tien. Harakka pääsi järkyttyneen oloisena huilaamaan oksalle, josta se ei uskaltanut lähteä pitkään aikaan mihinkään. Varikset lensivät coolisti takaisin katolle istuskelemaan.
Pikku lintustoori
eeemeli
2
240
Vastaukset
- -joukjot
Varikset on lintumaailman skinejä...
- penakoo
Eivät ne apuun lentäneet: ei variksilla ole mitään intressejä 'auttaa' eri lintulajin edustajaa. Ne vain itse inhoavat haukkoja & muita petolintuja ja siksi halusivat ajaa haukan pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057