Oma uusi vauva kielletty, jos on sijoitettu lapsi?

Meillä oli keväällä ensitapaaminen sossuntädin kanssa, koska haluamme (halusimme...) alkaa sijaisvenhemmiksi. Kerroimme, että olemme yrittäneet omaa kolmatta lasta 2 vuotta, mutta ilman tulosta (2v sitten keskeytys vaikean vammaisuuden vuoksi, sen jälkeen en ole enää raskaaksi tullut vaikka ollaan todellakin yritetty kovasti) ja olimme tulleet tulokseen että kolmas voisi olla sijoitettukin, ei tarvitse olla ihan oma. Sossuntäti oli jotenkin negatiivinen meitä kohtaan ja lopuksi sanoi toivovansa että saamme sen ihan oman vauvan. Ei siis ilmeisesti halunnut ymmärtää, että aikomuksena on lopettaa oman yrittäminen jos sijoitettu lapsi saataisiin. Olisi helpotus meillekin kun jokakuukautisen vauvan yrittäminen voisi lopettaa...
Siis onko tämä ymmärrettävä silleen, että omat lapset on ehdottomasti oltava valmiina ennenkuin sijariksi pääsee? Että sijoituksen jälkeen ei sitten enää saa haaveillakaan omasta uudesta vauvasta? Että jos pienikin vihje on siihen suuntaan että uusi oma vauva vielä halutaan, niin ei ole toiveita sijoitetusta.
Tuo sossukäynti oli jotenkin tosi ärsyttävä, ja meille jäi sellainen kuva että meitä ei todellakaan tarvita. Miksi sitten aina uhotaan että sijaisperheitä tarvitaan, jos sit heti ekalla tapaamiskerralla kohdellaan kun halpaa makkaraa. Plääh... Pitäisi ensi kuussa ilmoittaa, että osallistutaanko koulutukseen, taidan ilmoittaa että ei osallistuta =(
193596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Joissain kunnissa on noin miellyttävä vastaanotto, minkäs sille mahtaa. Älkää luopuko toivosta vaan otatte yhteyttä toiseen kuntaan tai PELAan.

Äänestä

Olisiko sossutäti ollut tympeä sitä varten, että olit keskeyttänyt odotuksen vammaisuuden takia?
Näistä lapsista mitä sijoitetaan, on useimmat jollain lailla erilaisia. On vammaisuutta, mutta myös häiriintyneitä, erityislapsia kumminkin.
Useinkaan sijoitusvaiheessa ei lapsesta tiedetä millaisia vaikeuksia/sairauksia hänellä on. Kuinka jaksaisitte hoitaa vieraan ihmisen vammaista lasta jos ette halunneet omaa ottaa vastaan?

Äänestä
  • "Näistä lapsista mitä sijoitetaan, on useimmat jollain lailla erilaisia."

    Mihin perustat tämän kommenttisi? Jokainen meistä on erilainen kuin toinen. Meillä on ollut paljon tuki- ja sijoitettuja lapsia, joista yksikään ei ole ollut häiriintynyt (siis mitä ihmettä oikeastaan tarkoitat tällä?) tai vammainen. Tämä ei tietysti sulje pois sitä, etteikö häiriintyneitä tai vammaisia lapsia sijoitettaisi, mutta kommenttisi on minusta äärimmäisen liioiteltu ja yleistävä.

    Äänestä

  • Raskaus keskeytettiin, koska sikiö oli niin pahasti vammainen, että olisi kuitenkin kuollut masuuni tai viimeistään heti snnytyksen jälkeen. En näe yhtään syytä, miksi sikiön tuskia olisi pitänyt viivytellä synnytykseen asti, tai perheemme henkisiä kärsimyksiä. Joten siksi siis keskeytys. Olen ehkä tyhmä, mutta minusta ihan eri asia pikkasen vammainen lapsi, kuin sellainen jolla ei koskaan ole ollut mahdollisuuksia elää.. On helppo yleistää keskeytys "huvin vuoksi tehtyihin" (joissa niissäkin suurimmalla osalla on hyvä syy), mutta kannattaisi ajatella vähän pidemmälle ennenkuin laukoo noita "totuuksiaan"! Jaksaisimme kyllä hoitaa lievästi vammaista lasta, mutta masuun/ heti synnytyksen jälkeen kuollutta on vähän mahdoton hoitaa =(

    Äänestä

  • Johanna38 kirjoitti:

    Raskaus keskeytettiin, koska sikiö oli niin pahasti vammainen, että olisi kuitenkin kuollut masuuni tai viimeistään heti snnytyksen jälkeen. En näe yhtään syytä, miksi sikiön tuskia olisi pitänyt viivytellä synnytykseen asti, tai perheemme henkisiä kärsimyksiä. Joten siksi siis keskeytys. Olen ehkä tyhmä, mutta minusta ihan eri asia pikkasen vammainen lapsi, kuin sellainen jolla ei koskaan ole ollut mahdollisuuksia elää.. On helppo yleistää keskeytys "huvin vuoksi tehtyihin" (joissa niissäkin suurimmalla osalla on hyvä syy), mutta kannattaisi ajatella vähän pidemmälle ennenkuin laukoo noita "totuuksiaan"! Jaksaisimme kyllä hoitaa lievästi vammaista lasta, mutta masuun/ heti synnytyksen jälkeen kuollutta on vähän mahdoton hoitaa =(

    Anteeksi paljon, ymmärsin väärin kirjoituksesi.
    Sain käsityksen, että ette halúa hoitaa vammaista lasta, ja kuitenkaan sitä ei tiedä todellakaan millaisia tarpeita näille lapsille tulee vuosien kuluessa.
    Meillä on ollut 13 lasta sijoitettuna ja heistä 9 on ollut erityislapsi. Neljällä on ollut diagnosi tullessaan meille, mutta muilla on ilmennyt myöhemmin vaikeudet. Kaksi vauvaikäistä ovat saaneet fas-diag. kouluikäisenä.

    Ottakaa yhteyttä toisiin kuntiin, perheistä on kova pula. Aina ehkä ei henk.kemiat sovi yhteen kaikkien sossujen kanssa, mutta se ei kerro sitä ettette saisi lapsia muualta.
    Onnea matkaan

    Äänestä

  • mietiskelijä2 kirjoitti:

    diagnoosit ne muut terveenä tulleet saivat lukuunottmatta näitä kahta fas-tapausta?

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    "Näistä lapsista mitä sijoitetaan, on useimmat jollain lailla erilaisia."

    Mihin perustat tämän kommenttisi? Jokainen meistä on erilainen kuin toinen. Meillä on ollut paljon tuki- ja sijoitettuja lapsia, joista yksikään ei ole ollut häiriintynyt (siis mitä ihmettä oikeastaan tarkoitat tällä?) tai vammainen. Tämä ei tietysti sulje pois sitä, etteikö häiriintyneitä tai vammaisia lapsia sijoitettaisi, mutta kommenttisi on minusta äärimmäisen liioiteltu ja yleistävä.

    mutta kyllä et tiedä sijaisvanhemmudesta mitään, jos olet ollut vain normaalien (ikäänsä vastaava kehitys) lasten kanssa tekemisissä.
    Ennen sijoitusta meille jo taottiin päähän, että nämä lapset ovat erityislapsia. Lapsia, jotka ovat joutuneet kokemaan ennen sijoitusta asioita, joita ei suurin osa aikuisista ole koskaan kokenut, mm. riittämätöntä hoitoa. Itse olen päässyt näkemään vain raskashoitoisia ja vieläkin raskashoitoisempia lapsia.
    Normaalilla lapsella ei ole käytöshäiriöitä, raskauden aikasta päihteiden altistusta, pelkotiloja, liian aikuismaista käytöstä(asiosta huolehtimista)....

    Olisi kiva tietää mistä kunnasta niitä lapsia saa, jotka ovat normaaleja. Miksi heidät sitten on huostaanotettu? Meillähän pitää lapsen ensin häiriintyä, että on näyttöä huostaanoton tarpeellisuudesta. Ihan käytännössä olen nähnyt kuinka ongelmallisiin olosuhteisiin lapsia kotiutetaan.

    Äänestä

  • edellisen kirjoittaja kirjoitti:

    Ei meille sijoitettuja lapsia voi verratakaan ns. normaaleihin lapsiin, joista minulla kyllä on kokemusta muista yhteyksistä (mm.neljä biologista lasta, työskentely päiväkodissa ja perhepäivähoitajana).
    Meille sijoitetuilla lapsilla on kaikilla vanhemmat, jotka ovat alkoholisteja, osalla on lisäksi mielenterveysongelmia ja osa on sekakäyttäjiä. Lapsilla on äidin raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuen yhdellä ARND, toisella osittainen FAS, yksi on lisäksi lievästi kehitysvammainen, kahdella on myös varhaisen kaltoinkohtelun seurauksena moninaisia käytöshäiriöitä ja kaikilla on oppimisvaikeuksia, impulssikontrollissa puutteita ym.

    Äänestä

Tavallaan ymmärrän sen ajattelutavan, että jos perheessä on kovia kokeneita sijaislapsia, vauvan syntymä vie vanhemmilta kovin paljon aikaa pois muilta lapsilta. Toisaalta se on järjestelykysymys ja oman tukiverkon täytyy olla vankka, jotta ei väsy, oli tilanne mikä hyvänsä.

Minulla oli kolme omaa lasta, kun saimme sijoitettuja tukilasten jälkeen. Minulta kysyttiin aluksi aionko hankkia lisää lapsia ja sanoin aina, että ei ole tarkoitus hankkia. Tukilapsia ja sijoitettuja tuli ja meni. Nyt olen jo yli nelikymppinen ja meillä on parikuinen yllärivauva. :-) Elämä yllättää. Tosin sijoitettujakaan ei tällä hetkellä ole, kun adoptoimme meillä viimeisinä olleet lapset ja pari lasta on muuten vain hoitolapsina. Jo raskausaikana minulle tarjottiin sijaislapsia, mutta kyllä tässä nyt on hommaa ihan tarpeeksi omasta takaa.

Eli ei kai kukaan haaveilemasta voi estää, mutta jos käyt läpi rankkoja hoitoja, ylipäänsä lasten, olipa kyse sijoitetuista tai ihan omista, hoitaminen voi käydä kovin raskaaksi. Ymmärsin kuitenkin, että sinulla on jo kaksi lasta. Kannattaisiko ehkä miettiä loppuun asti jatkatteko hoitoja ja käydä se tie loppuun saakka (tavalla tai toisella), ennen kuin jatkat sijaisvanhemmuuden miettimistä? Se ei ole ihan helppoa sekään. Saat kyllä varmaankin kuulla kommentteja siitä, miten muiden lapset eivät ole oman vauvan korvikkeita tms.

Kun sanot, että aikomuksena on lopettaa oman yrittäminen jos saisitte sijoitetun lapsen, niin minulle jää kuitenkin sellainen vaikutelma, että haluaisit silti sen oman vauvan. Sitä kuvastaa otsikonkin kysymys. Mitä sitten jos saatte sijoitetun lapsen ja tulet sitten kuitenkin raskaaksi? Sitten sinulla on jo se kolmas haluamasi lapsi ja tulossa vielä neljäs? Eihän sossut voi sinulta omien lasten hankkimista "kieltää", mutta monissa kunnissa sijoitetut lapset halutaan sijoittaa nuorimmiksi lapsiksi. Ehkä nyt kannattaisi pohtia, mitä oikein haluat. Sinulla on paljon mietittävää.

Äänestä
  • Selvennyksenä siis, että meillä on 2 tervettä lasta (5v ja7v) jotka ovat aikanaan saaneet alkunsa todella helposti. Nyt "uutta kolmatta" keskeytyksen jälkeen meille ei ole suotu, mutta ihan luomuna on 2v yritetty, ja hoitoihin emme missään tapauksessa mene, kun kuitenkin on noi kaksi omaa lasta jo. Luomuna olemme yrittäneet kaikin mahdollisin kotikonstein kolmatta (lämmön mittaus, ovulaatiotestit, greippimehu...) mutta kun ei niin ei. Jotenkin meistä vaan tuntuu, että meille kolmas lapsi voisi hyvin tulla, siihen kun on henkisesti jo kolmatta vuotta valmistauduttu (tietenkin sillon pari vuotta sitten oltiin jo ajatuksissa valmiita kolmatta varten kun se tulossa oli, mutta toisin kävi). Ja päätimme miehen kanssa, että ei sen kolmannen tarvitsisi todellakaan olla oma, kun omia kuitenkin on jo kaksi. Meille siis sama mitä kautta kolmas tulisi, kunhan tulisi. Ja olisi ihanaa kun voisi lopettaa tämän jokakuukautisen vauvan yrittämisen, sitä tuskaa tuskin ymmärtää kukaan joka ei ole sitä joutunut kokemaan. Siis oma uusi vauva ei ole meille se pääasia, vaan kolmas lapsi yleensä. Tätä tuo sossun täti ei ilmeisesti ollenkaan tajunnut vaikka sitä yritettiin selittää.
    Enkä taas toisaalta ymmärrä, että mikä maailmanloppu se sitten olisi, jos sijoitetun jälkeen meille se omakin vauva vielä jostain luojan armosta putkahtaisi (aika ihmeeltä tuntuu tässä vaiheessa)--> Kyllä meille isompikin perhe sopisi, mutta kun ei olla edes sitä kolmatta saatu. Ja minulla on jo ikääkin niin paljon (38v) että ei enää ole paljonkaan aikaa jäljellä oman vauvan tekemiseen.
    No en tiedä selvensikö tää mitään, mutta yritin ainakin =)

    Äänestä

  • Johanna38 kirjoitti:

    Selvennyksenä siis, että meillä on 2 tervettä lasta (5v ja7v) jotka ovat aikanaan saaneet alkunsa todella helposti. Nyt "uutta kolmatta" keskeytyksen jälkeen meille ei ole suotu, mutta ihan luomuna on 2v yritetty, ja hoitoihin emme missään tapauksessa mene, kun kuitenkin on noi kaksi omaa lasta jo. Luomuna olemme yrittäneet kaikin mahdollisin kotikonstein kolmatta (lämmön mittaus, ovulaatiotestit, greippimehu...) mutta kun ei niin ei. Jotenkin meistä vaan tuntuu, että meille kolmas lapsi voisi hyvin tulla, siihen kun on henkisesti jo kolmatta vuotta valmistauduttu (tietenkin sillon pari vuotta sitten oltiin jo ajatuksissa valmiita kolmatta varten kun se tulossa oli, mutta toisin kävi). Ja päätimme miehen kanssa, että ei sen kolmannen tarvitsisi todellakaan olla oma, kun omia kuitenkin on jo kaksi. Meille siis sama mitä kautta kolmas tulisi, kunhan tulisi. Ja olisi ihanaa kun voisi lopettaa tämän jokakuukautisen vauvan yrittämisen, sitä tuskaa tuskin ymmärtää kukaan joka ei ole sitä joutunut kokemaan. Siis oma uusi vauva ei ole meille se pääasia, vaan kolmas lapsi yleensä. Tätä tuo sossun täti ei ilmeisesti ollenkaan tajunnut vaikka sitä yritettiin selittää.

    Siis eikö teille todellakaan kaksi lasta riitä? Ja nyt sitten pitäisi saada edes sijaislapsia, kun kolmatta ei kuulu.

    Äläkä viitsi kahden lapsen äitinä höpistä mistään lapsettomuuden "tuskasta"..

    Oudolla asenteella olet liikkeellä.

    Äänestä

  • ei ymmärrä kirjoitti:

    Siis eikö teille todellakaan kaksi lasta riitä? Ja nyt sitten pitäisi saada edes sijaislapsia, kun kolmatta ei kuulu.

    Äläkä viitsi kahden lapsen äitinä höpistä mistään lapsettomuuden "tuskasta"..

    Oudolla asenteella olet liikkeellä.

    poista tuskaa siitä ettei yrityksistä huolimatta tule raskaaksi ja saa toivomaansa uutta lasta. Eihän yhden lapsen kuollessa myöskään jäljelle jääneet lapset poista tuskaa sen yhden menettämisestä. Erilaista tuskaa se on varmasti, mutta allekirjoitan silti ap:n sanoman itsekin. Sekundäärinen lapsettomuus on itsellekin tuttua ja sydämessään sen sitten tietää kun oma perhe on kasassa!

    Äänestä

  • Johanna38 kirjoitti:

    Selvennyksenä siis, että meillä on 2 tervettä lasta (5v ja7v) jotka ovat aikanaan saaneet alkunsa todella helposti. Nyt "uutta kolmatta" keskeytyksen jälkeen meille ei ole suotu, mutta ihan luomuna on 2v yritetty, ja hoitoihin emme missään tapauksessa mene, kun kuitenkin on noi kaksi omaa lasta jo. Luomuna olemme yrittäneet kaikin mahdollisin kotikonstein kolmatta (lämmön mittaus, ovulaatiotestit, greippimehu...) mutta kun ei niin ei. Jotenkin meistä vaan tuntuu, että meille kolmas lapsi voisi hyvin tulla, siihen kun on henkisesti jo kolmatta vuotta valmistauduttu (tietenkin sillon pari vuotta sitten oltiin jo ajatuksissa valmiita kolmatta varten kun se tulossa oli, mutta toisin kävi). Ja päätimme miehen kanssa, että ei sen kolmannen tarvitsisi todellakaan olla oma, kun omia kuitenkin on jo kaksi. Meille siis sama mitä kautta kolmas tulisi, kunhan tulisi. Ja olisi ihanaa kun voisi lopettaa tämän jokakuukautisen vauvan yrittämisen, sitä tuskaa tuskin ymmärtää kukaan joka ei ole sitä joutunut kokemaan. Siis oma uusi vauva ei ole meille se pääasia, vaan kolmas lapsi yleensä. Tätä tuo sossun täti ei ilmeisesti ollenkaan tajunnut vaikka sitä yritettiin selittää.
    Enkä taas toisaalta ymmärrä, että mikä maailmanloppu se sitten olisi, jos sijoitetun jälkeen meille se omakin vauva vielä jostain luojan armosta putkahtaisi (aika ihmeeltä tuntuu tässä vaiheessa)--> Kyllä meille isompikin perhe sopisi, mutta kun ei olla edes sitä kolmatta saatu. Ja minulla on jo ikääkin niin paljon (38v) että ei enää ole paljonkaan aikaa jäljellä oman vauvan tekemiseen.
    No en tiedä selvensikö tää mitään, mutta yritin ainakin =)

    Miettikään nyt ensin mitä teette yritättekö vielä omaa vai alatteko sijaisvanhemmaksi. Yhtäaikaa niitä ei kannata toteuttaa vaan kummallekin on turvattava se oma aikansa. Jos alatte sijaisvanhemmiksi, kannattaa käyttää ehkäisyä jonkin aikaa lapsen tultua. Kukaan ei kiellä teitä saamasta vielä omaa lasta myöhemmin, mutta on hyvä että sijaislapsi ehtii teille kotiutua ja tiedätte voimavaranne ennen oman lapsen yrittämistä. Kun sijaislapsi on teille kotitunut ja tiedätte mitä elämä hänen kanssaan on, kuluu siihen sitten puoli vuotta- vuosi tai pidempään niin voittehan sittenkin vielä miettiä omaakin. Ikää sinulla kuitenkin on vielä tulla raskaaksikin. Tai sitten yritätte vielä sitä omaa, voittehan te ryhtyä sijaisperheeksi myöhemminkin. Lapsettomuushoitoja tuskin tarvitsette ksoka kaksi teillä jo on. Ihan kevyet hormonihoidotkin voivat auttaa.

    Onnea jatkoon!

    Äänestä

ottaa tosissaan se sossun käytös. Jos on teistä jonkun kuvan jo luonut, ei se siitä enää muutu. Unohda sijaisvanhemmuus.

Äänestä

Itselle ainakin tulee mieleen, että sosiaalityöntekijä saattoi sen takia olla varautunut, että jos hän ajatteli teidän haluavan sijaislasta,koska omaa ette saaneet. Koska sijaislapsi on monella tapaa hyvin erilainen kuin oma, myös yhteistyö biologisten vanhempien kanssa tulee kuvioihin ym. Joten mielestäni jossain määrin ihan asiallistakin varmistaa, ettei sijaislasta oteta siinä luulossa, että oma lapsi siinä missä aiemmatkin.
Meillä ainakin oli niin, että sosiaalitt kyseli meidän lapsenhankitasuunnitelmista (meillä yksi sijaislapsi, omia biologisia lapsia ei ole),ja painotti, ettei mitään estettä biologisten lasten hankintaan ole, kysyi vain, koska vaikuttaahan se toki sijaislapseenkin.

Äänestä

on pelko siitä, että ette halua nimenomaan sijaisperheeksi, vaan haluatte pikemminkin kolmannen lapsen itsellenne. Sijaislapsihan ei tulisi olemaan teidän kolmas lapsenne vaan kuitenkin biovanhempiensa lapsi, ja teidän tulisi kyetä myöskin luopumaan siitä lapsesta, jopa tukemaan lapsen mahdollista kotiuttamista. Sijaislapsi olisi siis lainassa, ei teidän oma. Jospa se sossutäti ajattelee, että haette sijaislasta ikäänkuin saadaksenne oman lapsen..??

Äänestä

hirviö, sota-ajan sanonnan: ku entistä kuolee, ni uutta suolee!
Pankaa!

Jättäkää muiden lapset rauhaan. Se on suurin uhrauksenne elämän puolesta!

Äänestä

Kokeilkaa toista kaupunkia, josta sijaislasta haette ja atrjoutukaa käymään tai hakautukaa Pride-kurssille siihen kaupunkiin, josta lapsen haluatte. Helsingissä paljon vaihtoehtoja.

Meille oltiin myös hyvin negatiivisia oman vauvan hankinnan suhteen, koska suosituksissa sanotaan, että sijoitettu lapsi olisi hyvä olla iältään pienin. me taas ilmoitimme jo kurssilla, että on vielä tarkoitus tehdä omia lisää. Joten jouduimme tällä lausahduksella sijaisperheiden häntäpäähän. Kaupunki maksoi kurssin ja sitoudutti meidät 2 vuoden ajaksi ottamaan tästä kaupungista sijaislapsen. kaksi vuotta kurssista alkoi kulua umpeen ja ilmoitin soskuille, jotta ilmoittaudumme toiselle kaupungille nyt sitten, kun mitään ei ole kuulunut. Sen jälkeen heti saatiin tukilapsi perheeseen, joka muuttui sijaislapseksi heti kahden kuukauden jälkeen.

Äänestä

tulostaan yllättäen? vaikka vain muutaman kuukausi sen jälkeen kun perheeseen on sijoitettu lapsi?

näin kävi meille. sosiaalitoimelle ei olla vielä asiasta kerrottu, eikä bio-vanhemmille. hyvin olen saanut pidettyä mahan vielä toistaiseksi piilossa vaikka mennäänkin jo yli puolen välin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johanna38 kirjoitti:

Meillä oli keväällä ensitapaaminen sossuntädin kanssa, koska haluamme (halusimme...) alkaa sijaisvenhemmiksi. Kerroimme, että olemme yrittäneet omaa kolmatta lasta 2 vuotta, mutta ilman tulosta (2v sitten keskeytys vaikean vammaisuuden vuoksi, sen jälkeen en ole enää raskaaksi tullut vaikka ollaan todellakin yritetty kovasti) ja olimme tulleet tulokseen että kolmas voisi olla sijoitettukin, ei tarvitse olla ihan oma. Sossuntäti oli jotenkin negatiivinen meitä kohtaan ja lopuksi sanoi toivovansa että saamme sen ihan oman vauvan. Ei siis ilmeisesti halunnut ymmärtää, että aikomuksena on lopettaa oman yrittäminen jos sijoitettu lapsi saataisiin. Olisi helpotus meillekin kun jokakuukautisen vauvan yrittäminen voisi lopettaa...
Siis onko tämä ymmärrettävä silleen, että omat lapset on ehdottomasti oltava valmiina ennenkuin sijariksi pääsee? Että sijoituksen jälkeen ei sitten enää saa haaveillakaan omasta uudesta vauvasta? Että jos pienikin vihje on siihen suuntaan että uusi oma vauva vielä halutaan, niin ei ole toiveita sijoitetusta.
Tuo sossukäynti oli jotenkin tosi ärsyttävä, ja meille jäi sellainen kuva että meitä ei todellakaan tarvita. Miksi sitten aina uhotaan että sijaisperheitä tarvitaan, jos sit heti ekalla tapaamiskerralla kohdellaan kun halpaa makkaraa. Plääh... Pitäisi ensi kuussa ilmoittaa, että osallistutaanko koulutukseen, taidan ilmoittaa että ei osallistuta =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu