Kuka rumin

Jossain gallupissa Soini kuulemma taas voitti? Taisi olla äänestys Suomen rumimmasta puoluejohtajasta? Mutta, kun tarkemmin ajattelee, niin kyllähän se pitää paikkansa.

Vihreitten väki ei kaunista kans.
Taisi olla homoja miehistä suurin osa.
Gronberg puheenjohjana, mutta ei kansanedustajana. Aika hassua ?

Demokraattisessa maassa, ei kansanedustaja ministerinä ?
4241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Katainen ja Vanhanen, molemmat ovat semmosia itteensä täynnä olevia paskiaisia.

Äänestä
  • Julkikuvan Soinista? Jos tietäisit totuuden, järkyttyisit todella kovin, se on varma. Onneksi totuus Soinista on taas päivää lähempänä.

    Äänestä

  • narsistia kuin Soini saa hakea tältä tellukselta. Kukaan ei ole niin hyvä, niin valovoimainen ja ikoni omasta mielestään, kuin soini.

    Äänestä

Suomen lain mukaan kansalainen (vaikkapa Tarja Cronberg) voi olla ministeri maan hallituksessa, vaikka ei olekaan kansanedustaja. Näin on ollut monta kertaa aiemminkin maan historiassa.

T. Cronberg oli ehdolla viime ek-vaaleissa ja sai vaalipiirissään Pohjois-Karjalassa (joka on pieni vaalipiiri, siis vähän asukkaita) aika huomattavaan ääänimäärän, mutta se ei siltikään riittänyt eduskuntapaikkaan.
Tämä on puute nykyisessä vaalilaissa, että pienen puolueen edustajan on pienestä vaalipiiristä todella vaikea tulla valituksi.

Minusta Tarja Cronberg on hoitanut ministeritehävänsä oikein hyvin.
Haluan myös huomauttaa, että nykyinen ulkoministeri Alexander Stubb on ministeri, mutta ei kansanedustaja.
Sekä Cronberg että Stubb ovat päteviä, pitkälle opiskelleita (molemmat tohtoreita) ja kielitaitoisia ministereitä. Muistaakseni Tarja Cronberg puhuu jopa 7 kieltä. Suomi voi olla ylpeä heistä, edustavat maatamme erinomaisesti kansainvälisillä kentillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


puoluejohtaja. kirjoitti:

Jossain gallupissa Soini kuulemma taas voitti? Taisi olla äänestys Suomen rumimmasta puoluejohtajasta? Mutta, kun tarkemmin ajattelee, niin kyllähän se pitää paikkansa.

Vihreitten väki ei kaunista kans.
Taisi olla homoja miehistä suurin osa.
Gronberg puheenjohjana, mutta ei kansanedustajana. Aika hassua ?

Demokraattisessa maassa, ei kansanedustaja ministerinä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu