Eläkepäätös tuli hylättynä !!

verisyöpä

Nyt joudun odottamaan hamaan tulevaisuuteen, koska voin aloittaa sytostaattihoidon.
Ei voi aloittaa työttömyyskorvauksella ollessa, rahat ei riitä jokapäiväiseen ateriaan.

Oikeusvaltio ja valitusoikeus !! Näin tässä maassa.
Lääkärit ja virkamiehet ovat sadistisia sikoja.
Valehtelijoita, kieroilijoita, täysin työkyvyttömiä, virhetehtailijoita.

8

278

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • priorisointia

      tappaa pois heikot yksilöt, kuten Hitler teetti Saksassa!!!!!!!!!!!

      • ********

        Soitin muutamalle päätöksentekoon osallistuneelle, niin esim. yksi heistä oli juuri tullut kolme tuntia kestävätä lounastauolta. Tuli siis iltäpäiväksi töihin. Hän kuulosti omituiselta ja puhe oli takkuista ja vittuilevaa sävyltään. Kysyin häneltä olteko humalassa...

        Toinen oli koulutukseltaa varatuomari. Kysyin häneltä, että luitteko te niitä minua koskevia papareita ollenkaan. Hän sanoi, että hän ei ole lääkäri, eikä muista tapausta. Hän oli Akakvan tuomari. Ei voinut ottaa kantaa, mutta otti kyllä kantaa eläkepäätöksen hylkäämiseen.

        Täysin kyvyttömiä siihen työhän, johon veronmaksajat ovat heidät asettaneet.
        Palkkion ja palkan he kyllä osaavat vaatia.

        Herran Kekkeruusit kyllä lähtee eläkkeelle heti tehtyään kavalluksen. Ensim meille ilmoitetaan, että hän on sairauslomalla, ja ei aikaakaan kun kavaltaja on eläköitynyt, nauttimaa suuresta eläkkeestään.


      • hoitamatta jäänyt

        pitkään jatkuneen hoitovirheen vuoksi.


    • ota ja mene

      sosiaalihoitajan tai sitten suoraan sosiaalitoimistoon virkailijan tykö ja selitä asiasi. Kyllä sä hoitoa saat ja sytostaattiakin. Mitä eläkepäätökseen tulee, niin leukemia ei estä työntekoa ja sen hoitoennuste on suomessa n. 80% joten sulla on elämä edessä, vaikka olisikin tukka takana.

      • Lymfomaatti

        Ei ollu mitään ongelmia, sossu maksoi sen mitä kela ei maksanut ja yhdestä kalliista kokeilulääkkeestäkin sain omani pois.

        Töissä olin sen mitä jaksoin, en edes hakenut
        eläkettä.

        PS. Tukkakin kasvo takas sen mitä vähä lähti!

        Kumpikohan tässä nyt lienee tärkeintä eläke vai parantumisesi?


      • nälkäinen vanus, 57 vuotias
        Lymfomaatti kirjoitti:

        Ei ollu mitään ongelmia, sossu maksoi sen mitä kela ei maksanut ja yhdestä kalliista kokeilulääkkeestäkin sain omani pois.

        Töissä olin sen mitä jaksoin, en edes hakenut
        eläkettä.

        PS. Tukkakin kasvo takas sen mitä vähä lähti!

        Kumpikohan tässä nyt lienee tärkeintä eläke vai parantumisesi?

        ja elän alueella , siis maalla ei täällä ole kenellekään töitä.Syövän hoito maksaa minullekin vain 34 euroa per tiputus kolmen viikon välein.

        Mutta kaljuna oleminen tulee kalliiksi. hattuja peruukeja, väsymystä, ei pääse juokesemaan punaisten lappujen perässä. Ruoan, siis peruselintarvikkeiden hankkiminen tulee kalliiksi, kun joutuu ostamaan lähikaupasta.

        On se sellaista helvetin kiemustelua, kun ei ole tukkaa päässä.
        Nytkään ei meinaa riittaa raha ruokaan joka kuukausi, varsinkin silloin kun on tv-luvat, autovakuutukset, ym. maksettavana.
        Olen kerran jo aikaisemmin käynyt koko homman läpi,ja se sytostaatti, jota aikaisemminm noin neljä viisi vuotta sitten kokeiltiin ei enää tehoa.
        Jouduin tuolloin myymään asuntoni, ja näin oli varaa sairastaa. TUolloin oli helppo ostaa valmista ruokaa. Kuvittelin saavani apua ja olin toiveikas....mutta paskat.

        Mitä parantumiseen tulee, niin sitä ei tapahdu, tautini johtuu geenivirheestä, ja pitkään jatkuneeesta hoitovirheestä.

        Elän yksin ilman omaisten apua.


      • hoitovirheen kokenut

        minä olen jo vanha. Elämä onneksi jo takanapäin.

        Eräs työnantajani kuoli myös leukemiaan, erilaiseen kuin omani. Hän kitui vuosikausia ja nosti palkkaa, ja kerrytti eläkettä.
        Toissä oli silloin tällöin, että sai jätettyä vaimolleen hyvän leskeneläkkeen.


    • Jos et osaa

      asioitasi hoitaa niin lue edes tuo.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe