Vasemmistoliitto on keskittänyt neljässä viime eduskuntavaalissa SAK-laisten ammattiliittojen puolueryhmiltä keräämiään rahoja pienelle ehdokasjoukolle.
Puolueessa luotiin ennen 1995 vaaleja järjestelmä. Siinä ammattiliitot eivät itse joudu esiintymään vaalirahoittajina.
Vasemmistoliiton kansanedustajien ja varaedustajien vaalirahailmoituksista 2007 käyvät ilmi noin 250000 euron ay-tukirahat.
Ammattiliitot antavat poliittisten voimasuhteidensa mukaisesti vuosittain useita kymmeniä tuhansia euroja poliittisille ryhmilleen.
Ryhmärahat vastaanottaa ammattiliiton vasemmistoryhmä (eli Vasemmistoliiton ryhmä) ja tahollaansos.dem. ryhmä.
Aiemmin vasemmistoryhmä maksoi vuosimaksua Punajuuri r.y.:lle. Sitäkin enemmän kerättiin Rakentajien vasemmistoyhdistys r.y.:lle, joka on ollut usean teollisuusliiton vaalityökassa.
Vasemmistoliiton johto kertoo ennen vaaleja, keille ehdokkaille yhdistysten pitäisi antaa rahaa.
Raha kerätään yhteen ja keskitetään
Vaaleissa 2007 vaalitukiyhdistykseksi muutettiin Ohjelmatyö r.y. Se jakoi ehdokkaille 127000 euroa.
Vaihdoksen syy olivat Yrjö Sirola -säätiön ja puolueen nuorisoliiton säätiön tekemät huomattavat lahjoitukset.
Yhdistykset ovat rahavirran välineitä. Luotettavat tahot ohjaavat rahan puoluejohdon ehdokkaille. Kuviossa tuetaan myös vanhaa osapuolikamppailua, sanoo järjestelmän tunteva IS:lle.
Liittojen vasemmistoryhmistä ja muualta irtoava raha kerätään yhteen ja keskitetään. Idea on aivan sama kuin Kehittyvien maakuntien Suomella.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1556167

Vastaukset 1
Vanhimmat
arkadianmäellä ei ole enää aikoihin ollut kansanedustajia. vain ahneita pyrkyreitä. eduskunnan kyselytunnit, yms.poliittinen paskateatteri hoidetaan rutiinilla, jotta ihmisille tulisi harhaluulo noiden kansan asioita hoitavan. Puoluejohtajat, ja jotkut puolueissa vaikutusvaltaa saaneet kiipijät päättävät sulassa sovussa asioista takanapäin. Jos jollakin ensimmäisen kauden edustajakokelaalla sattuu olemaan vaivoinaan omatuntoa, ja/tai jotain terveitä ajatuksia, puoluekurin avulla lyödään luu kurkkuun. Eiköhän siihenkin kuulu:"Uhkailu, kiristys, lahjonta", siis puoluekurin ylläpitoon.
Kun on EU, jonka piikkiin voi sysätä joka asian, on arkadianmäestä tullut oikein varkaitten, kavaltajien, ja rosvojen suojatyöpaikka...
PAAVIN PALLIT, NUNNAN NÄNNIT, SUOMALAINEN DEMOKRATIAN IRVIKUVA...
siinä kolme turhaa asiaa.