Fagerholmin maatalouspolitiikka.

Maajussi.

4. Maatalouspolitiikka

Hallitusryhmät sitoutuvat hyväksymään eduskunnassa lain maataloustuotteiden hintojen määräämisestä asiasisällöltään seuraavanlaisena:

1. Laki säädetään olemaan voimassa kolme satovuotta ja sitä sovelletaan satovuoden 1958/59 alusta lukien. Hallituspuolueet ovat sopineet siitä, että mikäli palkkojen indeksisidonnaisuusjärjestelmä jatkuu maataloustulolain voimassaolon päättyessä lakia maataloustulon turvaamisesta jatketaan.

2. Perusajankohdaksi otetaan elokuussa 1958 vallinnut hinta- ja kustannustaso kausivaihtelut huomioon ottaen, kuitenkin niin, että maidon, sianlihan ja kananmunien osalta käytetään elokuussa 1958 voimassa olleita tavoitehintoja (maito 29:31, sianliha 240:- kananmunat 225:- ).

3. Maataloustuotteiden hinnat pidetään lain voimassaoloaikana samassa suhteessa tuotantokustannuksiin kuin ne olivat lain perusajankohtana.

4. Edellisen kohdan edellyttämissä maatalouden tuotto- ja kustannuslaskelmissa.

a) käytetään satovuosien 1954/55 - 1956/57 keskimääräisiä tuote- samoin kuin työ-, tarvike- ja muiden kustannustekijäin määriä kuitenkin niin, että maatalouden kokonaistyömenekki lasketaan Etelä-Suomen tutkimusalueen 10 - 25 ha muunnettua maatalousmaata käsittävien kirjanpitoviljelmien työmenekin perusteella.

b) maatalouteen sijoitetun oman pääoman korkoa ei lueta kustannuksiin,

c) viljelijäperheen suorittama maataloustyö hinnoitellaan samanarvoiseksi palkatun työn kanssa,

d) vientituessa tapahtuvia muutoksia ei oteta huomioon maataloustuotteiden hintatasoon vaikuttavana tekijänä.

5. Milloin satovuoden kuluessa oli tapahtunut yhteensä vähintään viiden sadanneksen suuruinen yleinen palkkojen muutos, valtioneuvosto ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin maatalouden tuoton ja kustannusten välisen suhteen muuttamiseksi satovuoden jäljellä olevalta osalta samaksi kuin se oli ennen yleistä palkkojen muutosta.

6. Milloin maatalouspalkkojen kehitys huomattavasti poikkeaa yleisestä palkkakehityksestä valtioneuvostolla on oikeus ottaa tämä huomioon määrättäessä maataloustuotteiden hintoja.

7. Maatalouden hintatoimikunnan elokuussa 1958 tekemää ehdotusta maataloustuotteiden hintojen määräämisestä satovuodeksi 1958/59 ei toteuteta.

Kutsutaan koolle eduskunta hyväksymään ns. lykkäyslaki ja annetaan uusi lakiesitys eduskunnalle niin nopeasti, että se saadaan säädetyksi lokakuussa ja satovuoden 1958/59 maataloushinnat vahvistetaan 1.11.1958 mennessä.

8. Asetetaan toimikunta tekemään ehdotusta maatalouden vientipalkkioiden rahottamiseksi siten, että maatalous myös omalta osaltaan osallistuu kustannuksiin.

9. Rasvakysymyksen hoitaminen.

a) margariinin raaka-aineiden perustulli pysytetään nykyisellä tasolla,

b) ravintorasvoille säädetään valmistevero, joka korvaa pääosan hinnantasauksesta,

c) pieni hinnantasausmaksu säilytetään tuontirasvojen hintojen vaihteluiden tasoittamiseksi,

d) hallitus myötävaikuttaa margariinin valmistuksen supistamiseksi. Voin ja margariinin kuluttajahintoja ei nykytilanteessa muuteta,

e) voin ja juuston kotimaista kulutusta pyritään lisäämään:

- tutkitaan mahdollisuutta nostaa maidon rasvaprosenttia 0,4 %:lla, mikä merkitsee kuluttajahinnan nousua 2:-/l,

- tutkitaan mahdollisuutta käyttää vientipalkkiovaroja voin ja juuston hinnan alentamiseksi sosiaalisesti heikossa asemassa oleville.

10. Maatalouden ulkoisen rationalisoinnin edistämiseksi ryhdytään toimenpiteisiin maatalouden perusluoton järjestämiseksi.

11. Uutta maankäyttölakia ryhdytään toteuttamaan kiinnittämällä erityistä huomiota pienten tilojen elinkelpoisuuden parantamiseen ja tilojen pirstoutumisen estämiseen. Ason ja Aravan määrärahojen nykyinen suhde säilytetään.

12. Edistetään kotimaisten puutarhatuotteiden menekkiä ja siinä mielessä tutkitaan mahdollisuutta tarvittaessa rajoittaa tuontia.

13. Maa- ja metsätalouden verotuksessa olevat, erityisesti perheenjäsenten työn ja kotitarvepuun verotukseen liittyvät epäkohdat korjataan.

http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/hallitusohjelmat/vanhat/fagerholmIII-lisapoytakirja/Hallitusohjelman_lisaepoeytaekirja_-_Fagerholm_III112644.jsp

0

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        175
        1968
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1694
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1318
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        224
        1145
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        56
        1142
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        15
        1017
      7. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        59
        925
      8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        57
        909
      Aihe