Että minulla on pelko avoimista paikoista. Varsinkin kun seison jaloilla ja on joku tasainen paikka, pahin painajainen olisi etelänapa. Onko kellään muulla esiintynyt tällaista?
Enkä enää meinaa muistaa, mitä "mieltä" olin näistä paikoista ennen tätä fobiaa (12-vuotiaana taisi alkaa). Oikeasti, kun seisotte jossain aivan tasaisella paikalla, eikö teitä yhtään ahdista se, miten saatanan suurelta maapallo/maailmankaikkeus vaikuttaa sinuun verrattuna? Jos on jossain tiheässä metsikössä niin sitä ei voi aistia joten ei tunni miltään, mutta sitten kun astuu jonnekin pellolle tms. Minun kohdallani tähän on selitys ja se on agorafobia eli fobia joka esintyy paikoissa, joista on vaikea paeta.
Enkä enää meinaa muistaa, mitä "mieltä" olin näistä paikoista ennen tätä fobiaa (12-vuotiaana taisi alkaa). Oikeasti, kun seisotte jossain aivan tasaisella paikalla, eikö teitä yhtään ahdista se, miten saatanan suurelta maapallo/maailmankaikkeus vaikuttaa sinuun verrattuna? Jos on jossain tiheässä metsikössä niin sitä ei voi aistia joten ei tunni miltään, mutta sitten kun astuu jonnekin pellolle tms. Minun kohdallani tähän on selitys ja se on agorafobia eli fobia joka esintyy paikoissa, joista on vaikea paeta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta on ainakin ihanaa jos on avaraa ympärillä,,ja kaikista ihaninta on kesäisin vain loikoilla niityllä ja katsella taivaalla purjehtivia pilviä,myös illalla on kiva katsoa tähtitaivasta,,siinä tulee hiukan sintti olo,,kun alkaa ajatella avaruutta,,mutta ei ahdista,,
Minulla taitaa olla pikemminkin toisen lainen kammo,eli ahtaan paikan,pelkään ahtaita paikkoja,enkä mene pieniin hissiin,pahin pelko on että jäisi johkin jumiin ja hukkuisi(niinkuin monissa kauhuleffoissa vesi alkaa nousta,,kun ollaan jääty lukkojen taakse),,,mutta joo semmost tuskin ikinä tulee tapahtumaan,,
Minusta sinun pelko ihan turha,ihailisit vaan sitä luonnon avaruutta,,itse ainakin sitä arvostan kun asun kaupungissa missä ihmisiä on kuin muurahaisia,,
pohdiskellut kunnolla mitä kaikkea muutakin tässä maailmassa on.
Avaroilla paikoilla kun näkee et ihminen on joko pienempi jonkin suuremman rinalla tai sitten osa jotain suurempaa.
Et kyl nää pelot voittaa voi.
Tiedän tunteen, itselläni pahin on jos olen laivassa avomerellä, Tuntuu että tekii mieli hyppiä seinille ja huutaa kun on keskellä ei mitään merellä. Samaten lentokoneessa kun unohdun katselemaan ikkunasta ulos ja tajuntaan iskee ympäröivä tilan määrä, en tiedä onko ihan sama kuin sinulla mutta luulen tietäväni mitä tarkoitat.
Minulla ei jostain syystä merelläkään juuri ole kovin pahaa.. ja korkeista paikoista kun katon niin ei siitäkään tule mitään.
Mutta jos taas kävelisin vaikkapa keskellä jäätynyttä järveä jossa ei näe ympärillä paljoakaan rantaa niin se olisi ahdistavaa. Johtunee siitä että tunnen maan allani.. ja katon kuinka pitkälle se jatkuu. Lentokoneessa taas olen 11km kaiken yläpuolella.
Se on ihan miten sen mieltää. Minusta tämä maapallo on kuitenkin helvetin pieni. Iso sinuun ja minuun verrattuna, mutta kun suhteuttaa maapalloa siihen tilaan joka sitä ympäröi.. Siinä vaiheessa minulle tulee pieni olo. Hyvin, hyvin pieni olo.