Pekka Sivonen ja Olavi Mäenpää ovat hyviä ystäviä.Tämä tuli erityisesti ilmi viime helmikuussa.
Ipun puheenjohtaja Antti Pesonen totesi Turussa helmikuun alussa järjestetyssä EU-vastaisten ryhmien seminaarissa paikalla olleelle Olavi Mäenpäälle ettei, hänen puolueensa ole missään tekemisissä rasistien ja fasistien kanssa.
Pekka Sivonen lähetti parin päivän päästä anteeksipyynnön Olavi Mäenpäälle, jonka hän julkaisi Perussuomalaisten palstalla.
Tämän jälkeen Olavi Mäenpää hyökkäili alatyylisesti tällä palstalla helmikuun puolenvälin jälkeen parin viikon ajan Antti Pesosta ja Ilkka Hakalehtoa vastaan.
Mäenpää jopa kehoitti IPUlaisia vaihtamaan puheenjohtajaa, ehdottipa tilalle Pekka Sivosta.
Nimimerkki "pietu" ei puuttunut millään tapaa Mäenpään räikeisiin kirjoituksiin, tosin luultavasti muilla nimimerkeillä myötäili Mäenpäätä.
Yhteistä näillä kahdella rasisti/fasistilla on ihmisoikeuksien halveksiminen.
Erityisesti näitten miesten hampaisiin on joutunut Tasavallan Presidentti Tarja Halonen joka on tunnettu maailmanlaajuisestikin ihmisoikeuksien puolustajana.
Merkillistä on tämän Sivosen kunnallisvaaliohjelma, jossa on tärkeäna asiana oman kotikuntansa naispuolisen kunnanjohtajan erottaminen.
Erikoisen inhoittavalta tuntuu vihjailut jostakin sukupuolisesta suuntautumisesta.
Toivottavasti IPUN johto pysäyttää puolueessaan rasismin ja fasismin heti alkuunsa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pekka Sivonen on viime aikoina:
* myötäillyt Olavi Mäenpäätä
* hyökännyt Tarja Halosen suvaitsevaisuutta, erityisesti SETA -taustaa vastaan
* hyökännyt toistuvasti homo/lesboparien adoptio-oikeutta vastaan
* herjannut toisen puolueen puheenjohtajaa "kusta päässä" -argumentaatiolla
* esittänyt useissa kannanotoissaan ylimielisyyttä käyttäen lapsellisia liioittelevia ilmauksia eikä ole esittänyt mitään konkreettista korjausehdotusta mihinkään.
muutenkin selvä, kysyisin: "Onko sinulle noussut kusta päähän kuten Johtajalle?"
Ylläolevassa ketjussa on 80% pietun kirjoituksia.
Se mies ei tuo mitään myönteistä puolueellemme.