Missä EU

Tuohon sloganiin on helppo uskoa ja yhtyä omalta kohdaltanikin.

Onhan koko EU direktiiveineen ja loputtomien päätöksetekojen kanssa, joissa ei lopulta päätetä yhtään mitään naurettavaa pelleilyä.

Liittovaltiomalli USA:n tapaan on jo peloittava mielipuolinen ajatus pikemminkin kuin naurettava vitsi.

"mallioppilasleikki" jossa omat nykyiset päättäjämme leikkivät isojen poikien hiekkalaatikossa on takuulla turmioksi koko kansakunnallemme.
Ruotsalaisetkin ovat meitä sielä jo oppineet kiusaamaan, puhumattakaan vähän kovemmista sälleistä.
Mutta sen sijaan, että pitäisimme puolemme hallituksemme raahaa vain lisää karkkia pelikentälle siinä toivossa, että oltaisiin niiden tosi isojenkin kovisten kavereita taas ainakin vähän aikaa.

Ikuinen ruikutus työvoimapulasta arkadianmäen suunnalta alkaa näköjään jo upota meihin suomalaisiin.
Tosiasissahan kyse on halvan ja jatkuvan työvoiman saannista, jolla samalla saadaan pelkäämään ihmiset työpaikkansa puolesta ja raatamaan itsensä hengiltä.

Suuri osa pitkäaikaistyöttömistämme on kyllä 90-luvulta asti pomputeltu valtiovallan alla siihen kuntoon, että aika monelle olisi aika myöntää eläke sen sijaan, että annettaisiin heidät työmarkkinatuen varjolla ilmaiseksi hanttihommien tekijöiksi työttömyyskorvauksen menettämisen uhalla.

Romaniasta virtaa tänne kerjäläisiä ja saamme riesaksemme muitakin lieveilmiöitä siitä hyvästä, että esim. Nokia (Lue: Suomen päätöksentekijä nro 1) saa työvoimaa uuteen Romanian tehtalleen lähes kiinan hintatasoon.
Mikään kun ei ole ilmaista, esteettiset häiriöt toki harmittavat herrojakin mutta "satunnaiset" ryöstelyt olkoot tavallisten ihmisten ongelma.

Yksittäinen kansalainen taas osaa kyllä gallupeissa kehua suomalaisen ruuan tasoa ja makua sekä oman elintarvikesaannin tärkeyttä
Vaan marketissa ostoskoriin sujahtaakin Puolalaista sokeria, liettualaista juustoa tai espanjalaisia tomaatteja.

Oma tupa on suomalainen unelma. Omakotitalo rakennetaan vaikka väkisin. Tanskalaisen tai Ruotsalaisen entisen suomalaispankin lainalla jos ei muu auta.
Työvoima hankitaan näppärästi jostain ex-itäblokin maasta, tuleepahan halvemmaksi ja nopeammaksi.
Ja mitäs sitä nyt turhia veroja makselemaan: EU:lle ne rahat kuitenkin menee. Ennemmin kannatta käydä hakemassa viinakset ja tupakat Tallinassa. Siinä sivussa voi syödä paikanpäällä ravintolassa hyvin ja paljon halvemmalla kuin kotisuomessa.
Onhan ne turhat rajamuodollisuudetkin onneksi jo historiaa.

Miksi näin?
Siksi, että raha ja vain ja ainoastaan raha ratkaisee kaiken.
On ratkaissut siitä asti kuin se on keksitty.

Puhumattakaan niistä yhteiskuntakokeiluista joissa on tasa-avoisia ja enemmän tasa-arvoisia.

Isommasa ja peinemmässäkin mittakaavassa itsekkin toimin useimmiten omien taloudellisien intessien ohaamana. Lienee kai normaalia?

Siis kysynpä nyt suoraan mitä pitäisi tehdä. Erota koko paskasta?
Se on mahdollista, kansalaisten (hallituksemme) enemmistöpäätöksellä EU:sta voi tosiaan erota. Tämä on kirjattu liittymissopimukseen.

Vaan mitä tilalle: EU (ent. EEC) oli ja on kai edellenkin pohjimmiltaan kauppaliitto.
Eroaminen tästä tietäisi 17.5% vienti/tuntitulleja tavarolle joita kulutamme ja tavaroille joita muualta EU:sta ostamme. Luulisin, tämän tappavan ne viimeisetkin rippeet omasta siitä omasta tutannostamme mitä meillä vielä on.
Tässä yhteydessä en tarkoita vain raskasta teollisuutta vaan myös atk-softan kehittelyä, palvelusektoria, logistiikkaa jne.
Ja kai se suuri ja mahtava nokiakin painuisi sinne mihin ulkomaalaiset enemmistöosakkeenomistajat käskisivät.

Onko yksi vaihoehto aloittaa jonkinlainen yhteistyö venäjän kanssa YYA-sopimuksen aikaiseen tapaan.
Siihen aikaan kun toi ikuinen perseennuoleminen opittiin.
Saisimme samalla varmasti takain ne sotilaalliset "rauhantakuutkin".

EU:n turvatakuihin voi kyllä itkien taas nauraa. Varsinkin kun typeryyden huippuna lupauduimme puolustamaan tarvittaessa, mutta kieltydyimme ottamatta sotilaallista apua vastaan, vaikka sitä jälkikäteen pyytäisimme.

Oman itsenäinen puolustuksemme taso näkynee jo kalustostamme ja reservimme yleiskunnosta, niille jotka armeijassa ovat olleet.

Vieressämme on kuitenkin voimiaan kerävä, omasta mielestään nöyryytetty suurvalta jonka poliittinen tulevaisuus on vain arvailujen varassa.
Historia on opettanut, että venäjällä tapahtuneet muutokset ovat aina ollet varsin nopeita.

Vaikka meillä ei mitään puolustusliittoa EU:n kanssa ole (eikä toivottavasti sen sotkuinstanssin tulekkaan) on vaikea uskoa, ettei länsimaat reagoisi kauppaliitossa olevan kumppaninsa kanssa, kriisitilanteen syntyessä.

Ihan vaan rahan takia, kuinkas muuten. mehän sinne parlamenttiin jostain syystä sitä lahjoitamme.
Mutta ehkä juuri länsimaalaiset suomalaisiin yrityksiin sijoittaneet eivät tykkäisi osakkeidensa arvonlaskusta.
Raha ja sen liikkeet siis ovat kai ainoa meitä puolustava heikko liitto.

Purnaan ja kehun täällä samaan aikaan.
Siksi kysynkin mikä olisi paras ratkaisu isänmaamme kannalta?

Hankkia ETA-jäsennyys norjan tapaan (Ilman öljyvaroja?), pysyä erossa Sveitsin lailla kaikesta (Ilman pimeää sijoitus/mafiarahaa tai natsisaksan kadonneita kultaharkkoja ympäri maailman turvassa pankkiemme salaisissa holveissa?), Painaa paljon postimerkkejä ja myydä niitä netissä?

Pakko ottaa tähän vielä tällä palstalla aina esillä oleva pakolaiskysynys.
Timo Soinin tavoin olen sitä mieltä, että yhtäkään "dollaripakolaista" tänne ei enää kaivata.
Mutta pakolaiskiintiöistäkään ei päätä EU vaan jokainen valtio itsenäisesti.
Montakohan pakolaista esim Kreikka on ottanut vastaan, muuta kun turismisesongin ajaksi Albaniasta.
Suomen herrat sopivat nämä asiat käsittääkseni YK:ssa. Korjatkaa jos olen väärässä.

Siis arvoisat perussuomalaisten kannattajat. Mitä olette valmiita tarjoamaan vaihtoehdoksi?

Itse ehdotan päättäjiemme asenteiden muuttamista vellihousuista kansakuntamme edun ajajaksi. EU:ssa on pakko räyhätä oman maan asioiden puolesta eikä hymistellä.
Tämä onnisttuu demokratiassa äänestämällä.
Joku Frederik vain tuntuu siihen hommaan vähän huonolta vaihtoehdolta.

Häirikköviestejä vai jotain kongreettista asiaa sloganinne taakse?
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sveitsissä ulkomaalaisia lienee miljoonia ja Norjassakin monta kertaa enemmän kuin Suomessa. Mm. suuri osa vastavalmistuneista suomalaisista sairaanhoitasta häippäsee välittömästi norjalaisiin sairaaloihin.

Jos siis tarkoituksesi oli panna ulkomaalaisten tännetulosta EU:n syyksi, olet surkeasti epäonnistunut.

Äänestä

ja erillaisia perseitä. Soinin slougani, tää on mun persepuolue.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sielä ongelma kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu