Valkonutut, hattarapäät!

sitä Vanhanenkin, mikä tosin on maailman kahdeksas ihme. Vanhanen ymmärtää nyt, että Suomen maatalouden omavaraisuusasteen nostaminen on hyvä asia ja EU:n maatalouspolitiikka on täysin perseestä. Kysymys kuuluu, että tota noin, siis phhhh, punastuiko Vanhanen tapansa mukaan? Siis hänhän kannattaa selvästikin jucheaatetta!
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kommunismiin niin suomessa tuo omavaraisuuden nosto onnistuukin koska meillä ei ole kolhooseja, joilla näennäisesti pyörii kasa toinen toistaan ammattitaidottmampia ja motivaatiottomia "työläisiä". maan antien saaminen siemenestä sinne ruokapöytään vaatii apulannan lisäksi rakkautta maahan. kommunismissa maanviljely ei ole koskaan onnistunut yhdessäkään valtiossa vaan kaikki kommunistiset yhteiskunnat ovat olleet riippuvaisia muiden maiden ruoka-avusta muodossa tai toisessa...

kommunismi on orjatyöläisten yhteiskunta eikä sellaisella perustalla seisova yhteiskunta voi onnistua edes ruuantuottamisessa, kulttuurista tai huipputeknologiasta puhumattakaan. palstan mututieteilijä nimimerkki "setä kertoo ja selittää kuvat" on ottanut esiin termin "taloudellissosiaalinen ylivoimaisuus" tai jotain siihen suuntaan. nyt kannattaa aivan vakavasti pohtia, että millä tasolla ne kommunistiset taloudet ovat koskaan pyörineet ja millä avuin; orjatyöllä ja muilta varastetuilla tekniikoilla. ei sellaisesta tule mitään kun omalla kansalla ei ole motivaatiota rakentaa sitä sosialismia ja kaikki perustuu pakkoon ja orjuutukseen ja rangaistuksen uhkaan...

Herra varjelkoon meitä kaikkia koskaan kohtaamasta sen enempää kommunistien taloudenhoitoa kuin heidän "sosiaalisuuttakaan"...

Äänestä
  • puheensa jälkeen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viisastuu kirjoitti:

sitä Vanhanenkin, mikä tosin on maailman kahdeksas ihme. Vanhanen ymmärtää nyt, että Suomen maatalouden omavaraisuusasteen nostaminen on hyvä asia ja EU:n maatalouspolitiikka on täysin perseestä. Kysymys kuuluu, että tota noin, siis phhhh, punastuiko Vanhanen tapansa mukaan? Siis hänhän kannattaa selvästikin jucheaatetta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu