Onko kohtalotovereita? Olen 26-vuotias nainen, pienen lapsen äiti ja eroamassa erehdykseksi osoittautuneesta avioliitosta.
Olen ollut viimeiset kahdeksan vuotta enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Lapsuudessani ja teinivuosina sattui paljon traumaattisia asioita, jotka yhdistettynä otolliseen temperamenttiin johtivat masennukseen ja ahdistukseen.
Tuntuu, että tähänastinen elämäni ollut sarja pettymyksiä ja epäonnistumisia. Äitiydestä olen ollut ylpeä ja iloinnut, mutta nyt pelkään että eron myötä masennus palaa ja epäonnistun siinäkin. Eniten maailmassa haluan, että lapseni saisi traumavapaan lapsuuden.
Pelkään, että pääsenkö ikinä traumojeni yli. Saanko ikinä toimivaa parisuhdetta, luottaminen vaikeaa ja torjunnanpelko syvä. Kun saisi mielenrauhan, vakautta. Nyt mietin olenko vain luonteeltani sellainen tai jotenkin niin vaurioitunut, etten tule ikinä saavuttamaan tunne-elämän tasapainoa.
Terapiassa käyn ja siitä on ollut merkittävää apua, mutta pelkään nyt, että minusta ei tule ikinä lopullisesti tervettä, ahdistusvapaata.
Olen ollut viimeiset kahdeksan vuotta enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Lapsuudessani ja teinivuosina sattui paljon traumaattisia asioita, jotka yhdistettynä otolliseen temperamenttiin johtivat masennukseen ja ahdistukseen.
Tuntuu, että tähänastinen elämäni ollut sarja pettymyksiä ja epäonnistumisia. Äitiydestä olen ollut ylpeä ja iloinnut, mutta nyt pelkään että eron myötä masennus palaa ja epäonnistun siinäkin. Eniten maailmassa haluan, että lapseni saisi traumavapaan lapsuuden.
Pelkään, että pääsenkö ikinä traumojeni yli. Saanko ikinä toimivaa parisuhdetta, luottaminen vaikeaa ja torjunnanpelko syvä. Kun saisi mielenrauhan, vakautta. Nyt mietin olenko vain luonteeltani sellainen tai jotenkin niin vaurioitunut, etten tule ikinä saavuttamaan tunne-elämän tasapainoa.
Terapiassa käyn ja siitä on ollut merkittävää apua, mutta pelkään nyt, että minusta ei tule ikinä lopullisesti tervettä, ahdistusvapaata.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sillai samanlaisuutta, että varhaislapsuudesta jatkuneet traumat, pelot ja ahdistukset
seuraavat kuin hai laivaa.
Ihmisen kuin eläimenkin psyyke ei toivu, ellei elinolosuhteet muutu paremmiksi.
aikeus on siinä ettei rahattomilla ole mahiksia terapioihin. Luonnekin sellainen, että torjuu
mahdollisen avun.
Pata on saanut kantensa, vaimo yhtä turvaton. On hänellä henkireikänsä ystävissään
minulla niitäkään negatiivisyyteni takia.
Kovin tutulta tuntuu tuo sinun aito ahdinkosi. Tiedän siihen hyvän ja tepsivän keinonkin.
Mene näille alkavan syksyn lyhytkursseille Kansanopistoon.
Tarkoitan erilaisia henkisen puolen kursseja. Erikoisesti meditaatio on kuin tehty
epävakaille, tunneäelämältään epävakaille ihmisille.
Minäkin voisin hiukan auttaa sinua alkuun. Jos vastaat tähän annan email osoitteeni.
Minulla on luotettavia naispuolisia yhteyshenkilöitä, joihin voit luottaa.
Olen itse noussut kuin satujen fenixlintu tuhkasta. Minulla on toivo huomisesta.
Systeemi kantaa sinua seuraavan päivän yli, mutta vain seuraavaan harjoitukseen.
Olisiko tuossa avain ratkaisuun? Voisitteko te vaihtaa elinympäristöä niin, että tuntisitte kotinne ja kotiympäristönne turvalliseksi? Töissä tai kaupungilla liikkuessa ei aina voi olla 100% varma turvallisuudestaan. Onko turvallisuuden tunne vain tunne? Pohja siihen lähtee kotoa ja kotiympäristöstä. Sen varaan voimme laskea. Sitä emme voi ennustaa, mitä muualla tapahtuu, mutta voimme tehdä kaikkemme, jotta ongelmilta vältyttäisiin.
Minun pelot kun on sitä, etten pysty rauhoittumaan ja rentoutumaan normaaliin asialliseen elämään. Kerta toisen jälkeen jokin pieni tyhjänpäiväinen vanha sanominen ryöstäytyy käsistä. Minun vapaus riistetään, työt viedään, ahdistetaan nurkkaan ja jään tappiolle. Teen velvollisuuteni parhaimpani mukaan, mutta se normaali elämä puuttuu.
huomaat, ei terapiasta ole apua. Elämään kuuluu ylä- ja alamäet ja ne on kaikki kestettävä. Ihminen kehittyy näistä ja näiden elämän vastoinkäymisten jatkuva länkyttäminen (traumojen pakkoetsintä lapsuudesta, vanhempien syyttely yms.) tekee vain pahan olon ja ihmisen kehittyminen henkisesti taantuu. Jättäisin nyt nuo diagnoosisi masentumisesta ja ahdistumisesta omaan arvoonsa ja lopettaisin terapian ja alkaisin elää elämää eteenpäin. Koita löytää positiivisia asioita äläkä jää miettimään jotain huonoa miestä. Elämä jatkuu ja hetkellisiä suruaikoja tulee, mutta aina kaikki muuttuu paremmaksi. Elämässä asioilla on tapana järjestyä. Luota siihen. Olet itsekin huomannut, että äitiys on elämäsi sisältö.
Terapia on selvästi saanut sinut aivan hysteeriseksi jostain lapsuuden traumoista. Sellaisia ei ole olemassakaan. Tavallisen elämän medikalisoiminen on vaarallista ja näistä huuhaa-pälättäjistä on päästävä eroon.
Kuten viestissäni totesin, terapiasta ON ollut valtavasti apua. Jos en olisi terapiaan päässyt, olisin todennäköisesti kuollut. Mistään olemattomien traumojen etsimisestä ei todellakaan ole kyse. Viestini alkoi kohtalotovereiden huhuilulla, et ilmeisesti ole sellainen, joten tuollaisille "ota itseäsi niskasta kiinni" tai "älä märehdi vanhoja paskoja"-neuvoille ei ole tilausta tai käyttöä.
Juuri noin kirjoittaa ihminen, jolla ei ole koskaan ollut vaikeita ongelmia. Minulla on ollut.
Tai jos nyt kehitysvammaisuus tällaiseksi lasketaan. Oikeasti yhtään päivää ei ole "normaalia".
Kysymys tässä aivojen kehityshäiriöstä, johon ei ole parannuskeinoa.
Tuolla naispuolisella aloittajalla elämässä on ollut paljon vastoinkäymisiä.
Onneksi hän on lähtenyt hakemaan apua ammattiauttajilta, josta sanoo olleen suurta apua.
Olen itse ollut viinan käytöstä katkaisuhoidossa ja terapiassakin. Riita terapeutin kaa
aiheutti terapian katkeamisen.
Mut nämä todelliset, neurologiset ongelmat eivät poistu vain pelkästään niin päättämällä.
Sanot, ettei traumoja ole olemassakaan. Onhan näitä kotieläimilläkin hyvänen aika!
Tänäpäivänä on entistä enemmän häiriytyneitä nuoria ja lapsia. Ongelmien mitätöinti
ei ole tältä ei viime vuosisadaltakaan.
Sori vaan; sinun viestisi kertoo juuri pienestä hysteerisyydestä.
järki päässä ja pystyt hoitamaan hankalatkin asiat valittelematta turhasta. Samoilla linjoilla olen noista terpeuttien turhuudesta. Vielä vaarallisempaa on, jos joku niihin uskoo ja alkaa mässäilemään mielikuvitusmaailmassaan.
Lapsen henkinen ja fyysinen kehitys on täynnä tiettyjä etappeja ja välivaiheita, jotka tulee täyttyä ja käydä läpi ennen kuin voi edetä kasvussa eteenpäin. Kaikissa kodeissa näitä ei ymmärretä, ja Suomessa ei todellakaan kaikkialla. Kyllä, terapiasta on apua. Oletko sinä terapeutti? Oletko lukenut niistä lukuisista tapauksista? Kuinka hyvin tunnet ihmisen kehityskaaren? Ei, eivät asiat ihan niin yksinkertaisia ole, miltä joillekin ihmisille asia näyttää.
Ei elämässä kaikki asiat järjesty omalla painollaan. Yksin ei lapsi metsässä kasva aikuiseksi. Paljon tarvitaan kaikenlaista.
terapeutti. Näytä yksikin tieteellinen tutkimus jossa osoitat väitteesi oikeaksi.
sulle, kunhan vaan kerkiän.
Vaikuttaa siltä, että näet onnen tulevan ulkoapäin, erityisesti parisuhteen kautta. Onni on kuitenkin jokaisessa ihmisessä itsessään, muuten elämä olisi puolueellista. Lapsesi on rikkaus, jota kaikilla ei ole. Elämä voi antaa sinulle paljon, jos osaat ottaa vastaan.