Mainostenko määrä on laadun merkki?
Helsingin Sanomat on laatulehti
1
149
Vastaukset
- Raisa R.
Miksi Helsingin Sanomat alkaa olla jo samanlainen roskalehti kuin seiska tai oho. Hesari on muuttunut ihan omituiseksi tässä tämän vuoden aikana. Eikös meillä ole jo yksi varoittava esimerkki miten seiskan entinen toimittaja soluttautui A-lehtiin ja väänsi Katson niin kieroon että Lyytikäisillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin myydä koko kellastunut roska pois. Mihinkäs muualle kuin Tanskan Allereille. Onko Sanomatalolla sama kohtalo. Kierot tanskalaiset ovat ulottaneet saastaisen ja mielenvikaisen roskajournalisminsa lonkerot jo syvälle Erkon peräskuihin. Ensimmäiset hedelmät ovatkin alkaneet tippua puista: HS on rikostutkinnassa kansanedustajien seksielämää käsittävistä valehtelevista lehtikirjoitteluista. Rikosnimike on törkeä kunnianloukkaus. Hesari tuomittiin vasta kaksi viikkoa takaperin vastaavanlaisesta asiasta. Kohta onkin sitten edessä ehtoollinen ja kova kakku. Lisäksi Epätodellinen ja valheellinen HS julkkismittari, joka koostuu 60 prosenttisesti ainoastaan julkisuudenhakuisista tavallisista kansalaisista joilla ei ole mitään virkaa olla esillä, on myöntänyt että mittarin lähteenä toimii itse roskalehtien kerma: seiska ja oho. Erkko ei taida mitenkään uskoa että tanskanmaalta ei tule mitään hyvää. Vai miten on laita sanonnan mitä mätää tanskanmaalta: poliisimurhaajat,salmonellat,jumiutuneet sampopankit tai seiskat. Uskoisi jo mies. Myös Ilta-Sanomat on tämän vuoden aikana muuttunut raadolliseksi seiskan tai ohon kopioksi. Tuolla tavalla ei myydä lehteä, sillä uskotellaan ainoastaan lehden omalle toimitukselle, joka on luonnollisesti tyhmää... että kansa uskoo ja kansa ostaa. Jos lehden levikki perustuu halpoihin irtonumerokappalaleisiin ja vääristettyihin levikkilukuihin näin voi tehdä. Pitkällä juoksulla kuitenkin se tulee kuitenkin omaan nilkkaan. Seiska ja oho ovat raadollisinta "viihdettä" mitä suomalaisille voi tyrkyttää. Vaikka asiasta olisi eri mieltä seiskan kalliit asianajajat. Hyvällä omallatunnolla lopetamme tänä kesänä kaikkien sanomatalojen tilaukset. Tulen laittamaan tästä huomautuksen myös kaikkiin pitäjämme kauppojen ilmoitustauluihin. Seiskat ja Sanomat poiis.
Jos hesari haluaa muuttua täydellisesti roskalehdeksi tehköön sen kaikessa rauhassa omalla kustannuksellaan. Ei kuluttajien kustannuksella. Pois siis silloin mainoslause julkista luottamusta nauttiva päivälehti. Jos roskalehti käyttää tuollaista mainoslausetta se syyllistyy rikokseen josta on säädetty laissa eri pykälät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862