Mielestäni luin joku päivä aloituksen jossa käsiteltiin etelän ja pohjoisen välisen tukikuilun vaikutuksia tuotantoon. Tuotantomäärät kotieläinpuolella on vähentyneet etelässä ja vastaavasti kasvaneet pohjoisessa! Viime viikolla julkaistujen tulotietojen mukaan pirkanmaalaisen kotieläintuottajan tulot olivat 2006 noin 11 tonnia ja vastaavsti pohjoispohjanmaalisen tilan tulot olivat yli 30 tonnia!!!!
Pitäisikö meneillään olevissa 142-neuvotteluissa asiaan puuttua?
Pitäisikö meneillään olevissa 142-neuvotteluissa asiaan puuttua?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Liian arka aihe. Ei saa puhua. Muutenhan kansalaiset voisivat saada oikean kuvan kepulandian tukipelleilyistä, kotieläintuotannon siirtämisen pohjoiseen, verukkeen kupata veronmaksajia, kepuloisten suojatyöpaikkoihin aiheutisi dramaattinen väheneminen ja lista vaan jatkuu.
Vaikka demarit demareita ovatkin, niin eikös se yksi kyseenalaistanut pohjoisen tukiautomaatin toiminnan, joten kyllä niilläkin selvästi on ajatustoimintaa. Tosin täällä kepuloislandiassa kyseinen henkilö leimattiin heti toistaitoiseksi, mistään mitään tietämättömäksi, vastoin "parempaa" tietämystä puhuvaksi idiootiksi. Joten kolminkertainen eläköönhuuto kepuloisille...
ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN... (paskassa).
Tarkoitatko keskustelua, joka on otsikon 141-142 alla tuossa kymmenkunta riviä alempana, vai oliko joku muukin keskustelu tästä samasta aiheesta, joka oli maaseuduntulevaisuuuden yleisönosastolla.
Miten asiaan mielestäsi pitäisi puuttua, vaaditko tukileikkauksia pohjoiseen vai mitä.
Mikäli pohjoisen eläintukia leikataan, niin pitäisikö vastaavasti myös tilatuet alueiden kesken tasata.
Tukien leikkaus pohjoisessa taitaisi olla ainoa konsti saada tuottajahinnat nousuun!
Kyllä tilatuet voitaisiin tasata etelässä ja pohjoisessa ja myös pohjoiset hehtaarituet, tuotantoeroja kompensoisi jatkossa LFA-tuki, mikä on järjestelmän tarkoituskin!
Mutta millä työllistetään se armada paperinpyörittäjiä jos tukihommaan saataisiin joku tolkku? Pohjois-Koreaanko keksimään mielipuolisia, kotikutoisia kansalaistoiminnan rajoituksia ja paperilankettien täyttöä?
Tukileikkauksista. Mutta fakta on se, ettei mielivaltaisen tukirajan pohjoisemmalla puolella ole perusteita maksaa samalle tuotteelle/työlle, maito tarkemmin sanottuna, niin paljon korkeampaa tuotantotukea. Omalla tilalla se tukiero tekee 23 000 euroa pienemmän tuloksen samasta tuotteesta ja ainoastaan sen takia että on väärällä puolella karttaan piirrettyä, hatusta vedettyä rajaa! Lievennyksenä tosin peltopuolen paremmat tuet, mutta kun on oma tila peltopinta-alataan pieni, niin se ei riitä alkuunkaan kompensoimaan tilannetta.
Se ei voi olla oikeudenmukaista.
Olisi sitten, jos tuotanto ei muuten ole mahdollista, tuo paalinpuskijan malli käytössä. Eli tuki maksettaisiin luonnonhaitan perusteella viljelyksille ts. peltoon. (Ja tiedän, sekään ei ole hyvä ratkaisu, tuet vaan pääomittuisi pellon hintaan.)
Mutta kuten todettua, tuotannon ohjaaminen pohjoiseen mielipuolisen edun suomalla tukierolla, EI ole pitkässä juoksussa järkevää. Kotimaiset tuet tulevat loppumaan aikanaan ja sen jälkeen tuotteesta saatava tulo on ainoa, ja oikea, tapa toimia. Se, että etelän kotieläintuotanto on rampautettu simonkadun pikkudespoottien toimesta sekä kaikki investointi- ja tuotantotuet puskettu tappiin asti C-alueella, jopa vastoin komission ehtoja, kertoo jotain kyseisten mitättömyyksien sielunelämästä. Tästä koplauksesta tulee Suomen elintarviketuotanto aikanaan kärsimään rajusti.
Sama palkkaero tilanne jos olisi jollain nimeltämainitsemattomalla AY liikkeellä, niin pieni ja mitätön Suomi olisi pitkään yleislakon kourissa, kunnes saataisiin molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Mutta ehei, se ei kepuloista ämteekoota hetkauta, se kun on tottunut kumartamaan pohjoiseen ja pyllistämään etelään.
Ja tiivistettynä. Tälläinen rahanpumppaaminen c1-alueen maidontuotantoon EI VOI JATKUA. Jokin muu malli on löydyttävä, joka tervehdyttää tilanteen kotimarkkinoilla.
Luitko tänään, ei siellä etelässä ihan niin huonosti mene, kuin te väitätte, peltoja on aika paljon enempi ja tämä EU:n tyyli maksaa tuet pinta-alojen mukaan kompensoi tilannetta aika paljon ...
Maidontuotanto on kasvussa, vaikka tuottajien määrä vähenee, myös sikapuoli on pienessä kasvussa, vaikka sielläkin on luopujia aika paljon.
Viljapuoli ja muu erikoiskasviviljely kasvaa kokoajan, itse asiassa suhteessa eniten jatkajia on juuri täällä erikoiskasviviljelijöiden puolella.
Sidonnaisuus on hyvä juttu, kannustaa näennäisviljelyyn, lisää pellonhimoa sekä aiheuttaa tukien pääomittumisen pellon hintaan. Itse pellon tuotoilla ei niin väliä, kunhan tuet juoksee.
Onhan se yleinen suuntaus ollut jo pitkään siirtäää kaikki tuet pellon kautta maksettaviksi, jenkkilässähän ne sitä kokeili ja totesivat huonoksi ratkaisuksi. Sinänsä yllättävää, koska tuottajahinnat nousivat mutta tuotanto ei kuitenkaan riittänyt kulutukseen. Nyt sielläkin on tuet jotenkin sidottu tuotantoon turvatakseen kotimaisen tuotannon. Mutta kyllähän eurostoliiton byrokraatit ovat niin hyviä, että ne saa homman pelaamaan, ainakin turvaavat työn kumminkaimanserkun koirallekkin. Ja ainakin Suomessa. Kyllä virkamies on AINA oikeassa, johan sen totesi Koivistokin pankkikriisiä "hoitaessaan".
Kepu pettää aina, ihan aina. Ellei jopa useamminkin!
järkee puhut simonkadusta ,,omanedun tavottelijoita kokosakki,, empä oo kuullu et siellä oltas etelän märehtiöistä murehdittu ja eläkemieskin sanoi ettei haluta tutkia tukialueiden eroja ,,ite en enää maksa moisen sakin maksuja ,,samanlaisia kuin demarikki ,,jos joltain otetaan pois niin se kiireesti itelle
Investointitukiin lanseerattu 17 k€ (olikohan oikein?)vähimmäistulovaatimus niin hyvä tulee.
Aika moni viljatila savustetaan tuon rajan alle yaran toimesta.
Mistä mahtaa johtua ,kun_kukaan_ ei välitä mitä tuleman pitää?
Kyllä välittää,
-vanhasen seikkailut
-tukiaisen tumpuloinnit (ei ne maatuet;))
-vaalituet
-ynnä muu valtakunnan tärkeitä asioita koskevat tabloidit.
Asiakysymyksistä ei niin väliä. Nehän ei ole tärkeitä:(
Oisko Kanada mitää? Tääl on aika toivotonta sähläämistä.
Pohjoinen tuki, pitääkö liittymissopimuksen tilakokorajat?
« : 10.05.08 - klo:16:10 »
--------------------------------------------------------------------------------
EU:n liittymissopimuksessa on eläinkohtaisen tuotantoonsidotun tuen määrille 142 alueella myös tilakohtaiset rajat c2p 300ey, c3 200ey ja c4 100ey.
Miten esim. Levi Farm voi saada tukea 500.000e? Miksi Tornioon tehdään satojen nautojen kasvattamoita?
Liittymissopimuksen rajat on joku kansallinen pykälänikkari kiertänyt sillä, että sonnit ja hiehot saavat tukensa teurastettuina eläiminä ei eläinyksiköinä. Uskomantonta, mutta totta. Tämän voi jokainen tarkastaa tukihakuoppaasta 2008 s. 96. Tilakohtainen rajoitus on s.94.
Tämä asia voisi olla tulenarka juttu Brysselissä!
Olisiko kyseessä teuraspalkkio ja sonnipalkkio, mitä mkasetaan kaikille elämille, mitä Levifarm saa noin paljon.
Nämä eläinyksiköt mielestäni tarkoittaa emolehmien määrää, eli tuo on suurin määrä emolehmiä mille voi saada tukea yksi tila, saahan niitä lehmiä enempi olla mutta niille muille ei saa tätä eläinyksikkötukea.
Se on vastoin eurostokomission tavoitetta, nääs se tuotannon siirtäminen pohjoiseen. Se on täysin kepuloisten omaa kotikutoista politiikkaa. Kyllä aika tulee rankaisemaan hirvittävällä tavalla Suomelle tämän tukipelleilyn! Mitenkäs sille yhdelle kepuloiselle sanottiinkaan, sitä saa mitä tilaa?
Pohjoisen tuet on eläintukia, näitä kommentteja ilman päteviä perusteluja, "kepukaunassa" annettuja, ei viitsi edes kommentoida.
Äänestä jotain toista puoluetta, mikäli kepu ei kelpaa ...
Puolueen sisäpiirillä on omat sääntönsä.Siksi en kusekaan Kepuun päin.
kun 141stä alettiin väsätä kallikin sanoi tarvitaanko suomessa näin surta maidon ylituotantoa ,,voi jessus kuinka sekin ukko on ilosesti pihalla ,,ei ihme jos aina puhuu äänestäjillekki silmät kiinni
Ei Suomessa ole maidon ylituotantoa, mistä sellaista sait päähäsi.
Paljastit juuri täydellisen tietämättömyytesi tukiasioissa , vai on eläinyksiköt emolehmiä.. hih hih hii
kysys asiaa kepun kallilt ,,eduskunt ryhmän pjn paikalt kaikkee onmia näkemyksiään visioi ennen 141stä